Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2011-05-22

Yksinään täältä lähdetään

Musta tuntuu taas vähän siltä, että asiaa olis vaikka muille jakaa, mutta mää en ehdi kirjottaa. Oon kohta lähössä luultavasti jonnekkin pihalle ehkä mahdollisesti ja sit kun tuun mulla olis kaikkee muutakin tekemistä kun kirjottaa tätä. Kaiken kukkuraks oon nyt läppärillä, eli en voi laittaa kuvia MITÄ MULLA KERRANKIN ON IHAN KIITETTÄVÄSTI! Nimittäin ensiks leikin puutarhuria ja sitten olin vielä pahalammella poseeraamassa kameralle. Toivotaan että jaksaisin tehdä sen postauksen tänään. Tai siis, mun on pakko. Ja sehän on sitten hauskaa kun tänään tulee kolme postausta :D Jos musta ei ala kuulua tän päivän puolella niin tota öö, saatte antaa satikutia. Mun on pakko ryhdistäytyä näiden kuvien kanssa meinaan ;O.
~
Olen taas löytänyt intohimon pianon soittamiseen. Se on niiin ihanaa. Aah. Se on kivaa, kun huomaa että oikeesti joku sointu menee oikein. Ja siis joo en tarkoita että joku C-duuri vaan joku H#m* yms. Uusimpana opettelin Rin Tin Tinin, jossa on mukavasti 4 ylennystä eli # merkkiä ja Teuvo, maanteiden kuninkaan joka on onneks C-duurissa. Rakastan noita Leavingsseja niiden sanojen takia, ne on niin suloisia. Ja siis kun se melodiakin on sellanen helppo joka sää soimaan päähän. Tykkäään! Mulla on vaan sellanen harmillinen pää, että mikään ei jää päähän, vaan mä tarvin aina nuotit kun soitan. Jotkuhan oppii ulkoo ja se on oikeesti hieno taito. Koska silloin voi soittaa missä vaan. Mä en opi :( Mut loppuenlopuks ihan samantekevää kunhan mä vaan saan jostain nuotit niin kaikki on hyvin :D
~
Tänään oli siis oikeesti hieno sää ja siis on edelleenkin. Mä tulin vaan oikeestaan testaan tätä läppäriä kun se on alkanu pottuileen :( Eli toisinsanoen ei meinaa aueta yms. Oon taas tänään muistanu kaikkia hyviä kappaleita ja lisänny niitä mun youtube soittolistaan (joo, sain vihdoinkin tehtyä sen tunnuksen uudestaan) Tää kappale kolahti, ihana :))))!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti