Kankku ja makkara

Kun jälleen kerran suutuin äidille... Ursulalla on instagrammissa meneillään joku pahemman luokan harhaluulo, että olisin jotenkin laihtunut tai ylipäätään vetäisin jotain maailmanluokan kuntokuuria. Mä en kykene sille todistamaan oikein mitenkään muuten kun näin, että asia ei oo niin, miten se luulee. Kuvat kusettaa, kyllä sitä nyt 20 vuodessa oppii jo tietämään ne asennot ja poseeraukset, joilla näyttää pienemmältä kuin mitä oikeasti on. Tai onnistuu laittamaan ne vaatteet, millä makkarat saa piiloon.

Äiti tietysti sitten meidän keskustellessa asiasta totesi, että joo ethän sä nyt tosiaan oo mikään pieni ja että pitäisköhän sun alkaa kuntoilla, alotetaan yhdessä, lol sitä Ursulaa kun kuvittelee sellasia, että ootko niinku kattonu ittees peilistä, se kuva oli kyllä vuosisadan huijaus!! Ja tässä kohtaa tietty hermo meni :D On ehkä maailman paras vitsi, jos joku väittää, että äiti ja tytär muistuttaa toisiaan, niinkun ulkonäöllisesti. Oon yhtä kaukana äidin vartalosta, kun aurinko on Neptunuksesta. Toisella kun jalat ei ota yhteen vaikka mitä söisi, meikäläisellä yks jäätelö imeytyy suoraan reisiin.

Mä yleensä katson suurinta pudottajaa ja syön samalla jotain tucceja tms, että sellanen on meikäläisen kuntokuuri tällä hetkellä. Töissä nyt tulee siivottua ja juostua paikasta toiseen kiitettävästi, mutta kuitenkin. Kun ei ole sitä intoa tälläiseen kesäurheiluun (paitsi uimiseen, mutta kun ei hirveen uintiystävälliset kelit oo ollu tässä ja uimahalli maksaa), juoksu hyi, kävely hyi, pyöräily nojoo, koris joo muttei oo korista jne... Olispa talvi ja lunta niin pääsis hiihtämään.

Niin postauksen pointti on siis, että minä en ole laiha, en ehkä läskikään, älkää luulko että olen, vaikka instagramkuvat joskus antaa jotain muuta ymmärtää. Jenkkakahvat löytyy ja jalat ottaa yhteen, käsissä ei oo lihasta ja rusketus on kadonnut. Vaaka näyttää yhä 7 ja 0, ja on näyttänyt sitä vuosikaudet, lukuunottamatta wanhojen tansseja, jolloin painoin 64 kiloa (eli kun tanssii kaks kuukautta kolme kertaa viikossa ja oikeesti nauttii liikunnasta, niin siitä on vissiin jotain hyötyäkin).

Ja nyt minä menen siivoamaan huoneeni.

Jos tää on valhe, minä uskon valheeseen ja jään sun viereen

Mulla ei ole muita vaatteita, kun noi revityt ja rikotut isot farkut ja vuosia vanhat ballerinat, joille ei niiden tollasen "muovisen" ulkokuoren takia näytä tulevan ollenkaan iästä johtuvaa kulumista, vaan ne näyttää kuin uusilta yhä edelleen.

Olin tänään kuvaamassa Evaa, ja niiden kuudensadan Evasta otetun kuvan jälkeen pyysin, että ikuistettais mustaki nyt pari kuvaa, vaikka olin suoraan sanottuna tullu Evalle suoraan sängystä. En ollu laittanu tukkaa, enkä naamaa, dödöstä tai hajuvedestä tietookaan ja vaatteet keräsin mytystä lattialta. Tukkakin kastu kuvaussessiossa, kun sade yllätti. Silti näistä kuvista tuli tosi kivoja olosuhteisiin nähden.

Arvatkaa, kuinka paljon tekee mieli värjätä tukka kokonaan vaan oranssiks. Että se olis tarkoituksella oranssi, eikä kusenkeltainen vahingossa. Mulla on kampaaja elokuun alussa, pelottaa jo valmiiks mennä kun mun tukan väritys on tällänen :D Voin vaan kuvitella kampaajani ilmeen.

Mun kesäkurpitsat voi ihan superhienosti. Jos snäppiä harrastatte, päivitin sinne taas tänää vähän niiden kuulumisia. Tomaattejakin on jo ihan pirusti, mutta ne ei vaan oo punasia :D Liian vähän aurinkoa ollu raukoille :(

Enää viis työpäivää ja mun kesätyöt on paketissa. Hullua ihan oikeesti mihin tää aika meni taas. Oli muuten eilen ihan supermehevää, kun vähän hiljaisempaan aikaan kaadoin suoraan pesuainetta lattialle ja annoin sen muhia siinä. Se valkoinen lattia, joka sieltä sen kaiken likakerroksen alta paljastu oli kyllä melkosen mehevää! Tuli yks vakiasiakaskin kysymään, että mitä hittoa mä oikein kuuraan niin innokkaasti...

Välillä keittää. Välillä ei.

On niitä päiviä, jolloin tuntuu, että asiakkaat yrittää ärsyttää tahallaan.

On niitä päiviä, jolloin tappokiire ei auta tähän ärsytykseen.

On niitä päiviä, kun haluaa vaan kotiin, ennenkun työpäivä on varsinaisesti edes alkanut, koska tulevan epätoivon näkee jo mielessään.

On onneksi myös päiviä ja asiakkaita, jotka saa hymyn huulille, ja jotka saa kaikki vanhat ärsytykset vaan unohtumaan ja kiireenkin siedettäväksi.

Tänään oli kyllä sellainen päivä, että ei terve. Pitikin mennä aamulla toivomaan, että ehkä tämä sade pitää ihmiset poissa ja hetkeä myöhemmin puhua tauolla, että "Joo ei oo meno sellasta kun Häijäässä". Eipä. Aamulla oli tyyliin pimeämpää kuin syyskuisenä yönä kiitos yberpaksun pilviverhon, meillä on myös yks valo (sopivasti kassan yläpuolella) rikki, joten pimeys tuntu ehkä vielä pahemmalta. Tupakkakuorma tuli harvinaisen aikasin, mutta sitten sitä taas vaihteeksi tulikin ihan urakalla. Karkkiakin tuli ihan jäätävästi normaaliin verrattuna. Sitten tuli öljy- ja bensakuorma. Ja sitten tuli ihmiset. Mä en kerennyt oikein millekään tauolle, hommaa oli ihan perkeleesti, juodakin unohdin, koko ajan menossa. Yritä siinä nyt samalla täyttää pullia esille, keittää kahvia, olla kassalla, purkaa kolmea kuormaa, pyyhkiä pöytiä, tuoda tiskiä, myydä kaasua jne samaan aikaan. Se pahvin määrä niiden pakettien purkamisen jälkeen oli kyllä sellanen, että en oo toista nähny hetkeen :D

Mulle päivän pelastus ja piristys oli, kun vuoron vaihtuessa iltavuoro kysyy multa ihan ihmeissään, että mikä toi on ja osoittaa postia. Toteen sitten siihen, että no postit tietysti, en oo kerenny mihkää toimistoon viemään (saatikka katsomaan), ymmärrät varmaan. Sit iltavuoro jatkaa, että mitä ihmettä että onko toi sun. Ja jatkan taas, että mitä sää nyt höpötät, mikä mun, se on siis päivän posti?? Ja sitten katon sitä kuorta ensimmäistä kertaa koko päivänä (vaikka kädessä olin sitä pitäny jo monesti :D)

 Ja olin silleen MITÄÄÄÄ :DD. Olisin ihan varmaan päivän kiireissä vaan heittäny koko kuoren toimistoon lukematta sitä sen tarkemmin, mitähän pomo ois tuumannu avatessaan :D

Mä siis lähetin yks päivä erään neste-kortin postissa omistajalleen. Lupasin tälle tyypille sen puhelimessa, kun hän oli sen vahingossa meille jättäny ja ei asunu lähelläkään Lempäälää (siis oikeesti sen postinumero oli aivan hevonkuusessa :D). Kun kysyin asiasta puhelun jälkeen töissä, vastaus oli lähinnä, että joo no ei me varmaan ehkä mahdollisesti tuskin lähetetä. Selvitin si osotteen netistä ja pistin postiin pahottelujen kera, että kesti yli viikonlopun ja että tulee tälleen normipostilla, kun olin tietenkin unohtanu osoitteen työpaidan taskuun ja viikonloppu oli vapaata. Odotin, että ehkä se vastaanottaja hymyilee sen nähdessään, mutta tää oli kyllä niinkun jo aikamoinen piristys mulle, yllätys suoraan sanottuna. Että tollasia ihmisiä on vielä oikeesti olemassa. Jo pelkkä toi kirjeen lähetys ilman mitään rahaa olis saanu mut kyllä jo ihan sydänsilmäileen.

Tunteet riippuvat kuin märät pyykit naruillaan

 Nimpparipäivä!

Unohdin jo töihin mentäessä, että mulla on tänään nimpparit, kunnes sitten työkaverit sitä mulle toivotti. Ainiin, kappas. Vuoron vaihtuessa mun ja Hannan keskusteli meni kutakuinkin "Moi ja hyvää nimpparia" "Moi ja kiitos samoin!". Mä sain äidiltä ja isältä tollasen söpön muumikannun, joka nyt ei varsinaisesti mikään nimpparilahja ollut, kun näin sen jo aikaa sitten meidän rapussa hahah. Tuo rahakaan varsinaisesti ollut mikään nimpparilahja, vaan palkka Siirin rippijuhliin leivotuista voileipäkakuista.

Töiden jälkeen olin ja olen yhä edelleen ihan järkyttävässä lahnakunnossa. Jalat on spagettia parhaimmillaan. Oli kuitenkin pakko, ihan pakko, käydä kaupungilla hamstraamassa myös minulle tollanen aikuisten värityskirja! Kun muutkin, niin tottakai sitten minäkin. Halusin myös kalenterin, koska pakko alkaa pitää jotain kirjaa näistä kaikista menoistani (heh). Mua ärsyttää yhä edelleen ne pystysuuntaiset kalenterit, ja noita, joissa päivät ois vaakatasossa, on oikeasti tosi vähän. Harmittavaa. Päädyin siis Muumiin! Se alkoi täydellisesti tästä viikosta, eikä kesäkuun alusta, kuten tosi moni muu. Se oli myös ihan mahtavan värinen, päivissä lukee myös nimipäivät ja kirjoitustilaa hyvin. Sivut selkeät ja sen saa vielä tolla kuminauhalla pysymään kiinni. Well spent 14 euroa.

Ja jos joku mua ei snäpissä seuraa (hanskiz, laatujuttuja joka päivä, lupaan), niin ostin uuden puhelimen. Hups. Mutta puhutaan siitä sitten myöhemmin lisää!

Huomenna muuten seiskaan, jihuu. Tänään oli 8-14, huomenna sitten 7-15. Molemmista päistä pitenee, wuhuu! No, aamut on kyllä yleensäkin tosi kivoja työpäiviä ja pääsempähän aamupalalle töihin, heheh.

 Musta vihdoinkin tuntuu, että mulla on aihe, oikeasti aihe, josta tulla postaamaan!!

Mulla ei ikinä oikeestaan oo ollut mitään vuodenaika -vihaa. Jotkut ihmiset osaa selkeästi sanoa, että joo talvesta en tykkää tai syksy on kamalaa harva kuitenkaan sanoo inhoavansa kesää tai kevättä. Kaikissa vuodenajoissa on mun mielestä jotain hyvää, ettei niistä voi valita tiettyä suosikkia tai inhokkia.

 En oo ikinä ajatellu pimeyttä, ennenkuin se on konkreettisesti vuodesta toiseen ilmestynyt, alkaen elokuun pimenevistä illoista. Eikä mua ole ikinä se haitannut, kyllähän sitä nyt on mielessään ja ääneenkin valitellut, että ei perkele joko taas täällä tulee jo kolmen jälkeen iltapäivällä hämärää. Tai vaihtoehtoisesti kun kahdeksaksi kouluun herätessä tuntuu siltä, ettei kellonajalla oikeasti ole mitään väliä, sillä yötähän täällä vietetään koko ajan. Tai kun luokkahuoneen ikkunasta heijastuu oma naama takaisin pitkälle aamupäivään.

Nyt on heinäkuu, valoa riittää vaikka lämpöä ei niinkään. Aurinkokin paistaa, joskus, pari minuuttia. Varmaan jotenkin kun miettii, että eihän tämä oikeasti eroa lokakuusta mitenkään muuten, kuin että puissa on lehdet ja valoa on enemmän. Muuten sataa kuin saavista kaatamalla ja kaulahuivi on pakkohankinta ulos mentäessä.

 Mulle on tulossa järkyttävä syysmasennus.

Koska jo nyt nään mielessäni ihan jatkuvasti kuvan Viinikanpuistosta, puiden lehdettömistä oksista, jotka heiluu syysmyrskyn voimasta. Tie on märkä ja on pilkkopimeetä ja kylmää. Muutenkin mun mielessä on sellanen jatkuva pimeys. Älkää ymmärtäkö väärin, edellämainittu ei ollut mikään vertauskuva ja merkki masennuksesta tai muusta. Sen sijaan, että miettisin jotain aurinkorantoja, kesäaamuja tai vastaavia, mietin Suomen pimeimpiä vuodenaikoja. Tää pimeys on vissiin nykyään joku mun pahimmista painajaisista, vaikka ennen en oo välittäny asiasta pätkääkään. Olis pitäny lähtee talveks pois Suomesta, näköjään.

Mä en ymmärrä, mistä oon saanut tän mielikuvan päähäni. Mä jotenkin pelkään, että kun heinäkuu vaihtuu elokuuksi (tiedän, ei mitään järkeä), joku painaa valokatkaisijaa ja täällä on jatkuva pimeys.

Täytyy vissiin tsempata itteensä, että ei se asia ihan noinkaan ole :D

 Kuvauskiitokset menee muuten Elinalle! Oltiin eilen puhelinostoksilla, josta jatkettiin Peltsulle kuvaileen. Oli kyllä hauskaa vähä eri maisemissa kun yleensä!

Yö

Kuudesta työpäivästä selvitty! Meinasin jo kerran aikasemmin viikolla tulla postaamaan, mutta keksin mielestäni jotain niin paljon parempaa tekemistä (nukuin), että se sitten vähän jäi. Mä iloitsin tänään snapchatin puolella, että enää kahdeksan työpäivää jäljellä, mutta joo, enköhän mä sit tänään just ilmottanu pomolle, että minä päivinä mä en voi tehdä elokuussa vuoroja. Että tais nyt muuttua nää kahdeksan päivää loppuvuodeks. Vähintään.

Piti mennä tänään töiden jälkeen keskustaan, mutta sää oli huono ja kaikki oli vähän vinksallaan, esim jalkani olivat aivan spagettia ja muut päätti lähteä baariin, ni ajattelin sit, että parempi jäädä kotiin. Huomenna on aika kiire päivä, lähinnä vaan pirusti kaikkia sovittuja tapaamisia, eli sinänsä odotettavissa ei oo mitään kärsimyksiä.

Oon alkanu noudattaan jotain eteläeurooppalaista ruoka-aikasysteemiä. Jos oon iltavuorossa töissä, syön ehkä kahdeltatoista päivällä ja sitten kymmenen jälkeen illalla. Eikä mulla oo töissä edes nälkä, aika menee niin nopeesti iltavuoroissa, ettei siinä kerkee mitään ruokaa ajatella.

Äh ja taas oon keskellä työjuttuja. Voi vitsit.

Toinen puheenaihe jonka keksin, on menkat. Ei nyt hyvin Hanna taas mene :D Joten ehkä meen vaan nukkumaan ja toivon, että huomenna on parempi päivä, esimerkiksi näiden puheenaiheiden suhteen. Ja sään ja kaiken suhteen.

Oon esimerkiks lupautunut menee puolentoista viikon päästä partioleirille, mikä nyt on aivan kamalaa :D, kun partion oon lopettanu jo vuosia sitten. Tuun varmaan kuoleen koko hommaan, koska oon kaikenkukkuraks menossa kokkihommiin. Voi huhhuh. Saan, tai siis "saan" asua teltassa ja sit jos onkin joku aivan maailmanlopun sadesää koko sen ajan ni juhuu. Kännykkääkään siellä varmaan saa missään ladattua, että metsänpeikkojen armoilla ollaan koko aika. Toisaalta ihan kiva päästä makuupussiin ja metsään silleen tietyllä tapaa -ei väkipakolla raahattuna- Saan tyyliin kaiken muun ajan haistella puita ja katella kun hyttyset syö mut elävältä, eikä tarvi osallistua esim mihinkään järkyttävään yhteistoimintaan. Erakoituminen jee!

Älä onnen pikku enkeleitä luotas karkoita

 Menin erehdyspäissäni sittariin. Ja pahus vieköön siellä oli mukavasti noita rimmelin rajauskyniä alennettuun hintaan. Niinkuin voisin muka jotenkin vastustaa kiusausta? Kiitokset sille ihmiselle, joka ensimmäisenä toi markkinoille näitä tussinnäköisiä rajauskyniä. Oon käyttänyt pitkään sellaista nestemäistä lumenen lineria, mutta sen laitto on kyllä yhtä perkelettä :D Sellasia kyniä en myöskään oo oppinut ikinä käyttämään, kun niissä ei oo ikinä ollu mun mielestä tarpeeks pigmenttiä (tai sitten on ollu vaan huonoja merkkejä)

Kasvovesipuolella päädyin taas Lumeneen, koska Niveasta en tykkää ja Garnierilta mulla oli just, enkä tykkää niistä Garnierin alkoholiversioista yhtään. Ja tietty koska ulkokuorishoppailua harrastan, niin olihan toi oranssi väri nyt melko houkutteleva. Eikä kyllä ollu huono ostos, tuoksuu meinaan tosi hyvälle ja Lumenen kasvovesistä oon yleensäkin tykänny paljon (silmämeikinpoistoaineita puolestaan vihaan...)

Ainii ostin myös ensimmäisen kulmaKYNÄNI ikinä, on se kyl näppärä kapistus. Vähän liian kauan oon kyllä selvinny ilman tollasta...

 Tänään kuulin suru-uutisia, tai no miten sen nyt ottaa, kun itse "annoin" luvan suru-uutisille. Mähän siis oon kuolannut Isäni yksiöön muuttamista jo hetken, mutta koska en mistään perseestä keksinyt töitä silleen viikon sisään, ni karvas ilme kasvoillani luovutin sen vapaille markkinoille ja koitan elää vuoden 1h + makuusoppi + vh + jaettu vessa äidin kanssa -systeemin kanssa.

Lohdutukseks siivosin tänään meidän vessan ja nyt siellä kehtaa taas olla. Siivosin alakaapit ja pyyhin pölyt ja heitin kaikki äitin turhat kamat pois (jotka kyllä on ilmestynyt takaisin illan aikana, mur)

Laitoin myös kauniita ruusuja (XD) tonne nurkkaan ja vaihdoin pyyhkeet. Vielä kun saisin jostain sellaset roikkuvat nimikyltit ni olisin henkisesti valmis asuun täällä vuoden.

Koitin tänää laittaa raitoja hiuksiini. Meni varmaan päin kuukkelia koko homma, et oon joko oranssi porkkanapää tai sit kusenkeltanen tipu. En tiedä vielä, kun mun hiukset on märät. Löysin siis kaapistä viis käyttämätöntä hiusväriä, ni ajattelin edes yhdestä päästä eroon. En halunnu mitään radikaalia, ni aattelin et tää kusenkeltanen porkkana on ehkä vähiten sitä. Joo. Hanna hanki elämä. Huomenna alkaa kesän kauhein työviikko, et jos musta ei kuulu mitään seuraavaan seittemään päivään, ni oon vaan työnarkomaani jolla ei oikeesti oo elämää. Jätetään siis tämä kaunis vessanpönttömme tähän viikon ajaksi ja palataan asiaa sitten kun sitä aikaa on!

Heippaa!

"Minulla on syvä maha"

Oon vääntäny näitä kaikenmoisia videoita tässä lähiaikoina. Toissapäivänä pölisin ja eilen pölisin. Olin eilen niin väsyny kun tulin kotiin, että kun huomasin koneen unohtuneen olohuoneen pöydälle totesin vaan, että aivan sama, en kykene nousemaan enää.

Kerrankin kun olis saanu vedellä hirsiä pitkälle puoleen päivään, heräsin ennen yheksään. Sillälailla kivaaa. Ja nyt pihalla sataa. Kivaaa. Eivaan, oikeasti sade on jees ja mä ajattelin vähän siivota komeroitani taas tänään. Täytyy varmaan myös käydä kaupassa, kun mun mielestä meidän jääkaapissa ei oo mitään ruokaa.

Ja tässä linkki siihen toissapäiväiseen videoon, jossa on paljon samaa, kun tässä uudessakin, mutta jos jollain on vaikka tylsää.
https://www.youtube.com/watch?v=fny2GgRZjz4 

Muistan sen lauantain, kun sinut tanssiin hain, ensi kerran mä silloin sain

 Noniin, pitäisi varmaan nyt jotain henkevää tekstiä saada aikaiseksi, kun niin viime postauksessa vähän lupailin.

En päässyt Turkuun, joka tuntuu oikeastaan harmittavan kaikkia sukulaisiani enemmän, kuin minua itseäni. En välttämättä olisi kuitenkaan halunnut tietää, että kyseessä oli kaksi pirullista pistettä, mutta taas toisaalta onhan se nyt ihan hyvä tietää, ettei meikäläinen ihan paska siellä kokeessa ollut. Toisaalta taas kun en koe, että mulla on mitään varsinaista intohimoa yhtään mihinkään,

Nyt pitäisi jostain ihmeestä hankkia töitä. Tai sitten painua iltalukioon. Tai tehdä jotain muuta järkevää. Mulla ei oikeasti ole tällä hetkellä juurikaan sanottavaa, kun en tiedä. Äiti kyselee harvase päivä meikäläiseltä, että mikä se juttu on, mitä haluan. Ja siinä kohtaa napsahtaa pinnat ja sulakkeet päästä, luuleeko hän että olisin tässä tilanteessa missä olen, jos tietäisin mitä haluan.

Mutta nyt on vielä kesä, ja töitä ja elämäkin, joten en pahemmin jaksa murehtia.

 On ollut tosi kivoja päiviä tässä lähiaikoina, vaikka vapaapäiviä ei ole suotu kuin yksi. Ollaan oltu Ruusiksessa istumassa iltaa, hengattu ja ajeltu ympäriinsä ja ylipäätään vietetty kesää. Oon tykänny hirveesti kyllä, esim. kun oltiin ruusiksessa pitkästä aikaa isolla porukalla, ei sitä kyllä kotiin tehnyt mieli lähteä aikaiseen. Löydettiin eilen Helin ja Julian kanssa Suurjaosta 1€:lla ruusukimppuja, en vain voinut kävellä tämän tilaisuuden ohi. Täytyisi nyt vaan muistaa vaihdella vettä ja pilkkoa niitä ahkeraan.

Tänään on ollut taas melkoista vesisadetta. Onnistuin tällälailla heinäkuussakin huudattamaan autossa luistonestoa :D Vaikka en ajanut edes mitenkään kovaa.  Moottoritiellä oli jäätävä lätäkkö yhessä kohtaa, peitti siis käytännössä koko kaistan joltain kymmeneltä metriltä. Sade on ihan virkistävää, ainakin töissä, kun ei oo niin hitsin kuuma ja työnteostakin tulee jopa jotain.

Työmotivaatio on tältä päivältä kyllä kadonnut jo ties minne. Jostain syystä mielessä himottelee jo viikonlopun vapaat, vaikka toisaalta en odota niitäkään, kun sitten maanantaina alkaa piruvie kuuden päivän putki (ha ha, kuka ajatteli alkoholia?). Se putki onkin muuten aivan perkeleestä, en todellakaan odota innolla, lähinnä kauhulla ja poruilla. Sen selättäneenä ehkä sitten jo helpottaa. Kyllä kerran kesässä pitää tulla tää "mä en jaksaaa" -hetki, onneksi se siitä yleensä myös häviää aika pian.

Oon löytäny taas uuden lempparibiisin nimeltään "Muistan sen lauantain". Siinä on niin kiva kertosäe. Hyvä melodia. Jee. Nyt nukkumaan, palataan!

Mökkitiellä

 Eilen lähdettiin tosi extempore -päätöksellä uimaan Juhon mökille. Vastustelin alkuun, koska sain tosiaan pahemmanluokan saunatraumat keväällä, eikä sen takia juuri tee mieli käydä muiden ihmisten saunoissa, ettei tulee lisää näitä saunanpolttoja. Yksi riittää.

Pyhäjärven vesi oli odotetusti kylmempää kuin Jäämeri, mutta parin minuutin jälkeen jalat ei enää tunteneet edes hypotermiaa, joten varsin piristävä uintireissu oli kyllä. Yömyöhään saatiin ihailla nousevaa täysikuuta, tai ainakin se näytti täydeltä, joka kamerassa näytti tietysti kaikelta muulta kuin millaisena paljas silmä sen näki. Koitettiin kuvata sitä kiikarien läpi ja Veera saikin pari ihan hienoa otosta! Puolenyön jälkeen lähdettiin kotiin, ja tuntui kuin kello olisi ollut jotain seitsemän. Auringonlaskun pystyi yhä näkemään ja taivas oli kauniin punainen.

Eilinen, kuten oikeastaan kaikki vapaapäivät menee ihan hujauksissa. Innolla odotan huomista hellepäivää, kun saan viettää sen kirjaimellisesti töissä tummansiniset farkut jalassa, oujee!

Tänään sain kunnian olla taas kerran naapuruston tyylilyyli. Isä leikkasi aitaa ja minä haravoin oksat kärryyn. En ole käyttänyt kokouikkaria oikeasti vuosikausiin, kun ainokaiseni jäi ties kuinka kauan aikaa sitten liian pieneksi. Ostin toukokuussa Budget sportista vihdoin uuden, takaa-ajatuksena mahdollisuus uskaltautua joskus Kalevan uutta uimahalliakin kokeilemaan, sinne kun ei ihan bikineissä kehtaa mennä. Ja nyt ei muuta vaatetta tekisi mieli edes käyttää. Niin mukava päällä ja niin käytännöllinenkin. Toimii paitana ja voi hypätä yhtäkkiä uimaan ja selkäkin saa vähän aurinkoa. Eikä mua henkilökohtaisesti enää edes kiinnosta miltä mun kroppa näyttää kokouikkareissa, pari vuotta sitten olisin ehkä ollut sitä mieltä, että joo ei kiitos kun näytän makkarankuorelta. Hehe.