Heissulivei

Tänään olikin sitten ihan uusi jakso. Harmin paikka Sami ei tullut takaisin, nyt meille tulee ilmeisesti joku ihan uusi sijainen, josta en ole kuullut kertaakaan mitään. Yllättävää kuitenkin, se sijainen on mies :D, yleensä sijaiset ovat aina naisia. Hmm... Uudessa jaksossa on paljon uutta ja ihmeenlistä sanoisinko, suurinta osaa en kyllä ole vielä edes kokenut mutta niin. Kyllä se tästä, viikon päästä viimeistään vituttaa XD

Hissa oli perushissaa, viittailin siellä jopa, se oli ihan uutta mulle :D Ahahah. Mutta noh, jos vaikka yrittäisin tällä kertaa keskittyä siellä tunneilla ja olla nukahtamatta niille. Meillä on kuulemma tulossa paljon auskuja, joten vähän tuli semmoset voivoi -fiilikset, mutta toivottavasti olisivat hyviä.

Wanhat oli yllätyksekseni suurin yllätys. Siellä oli kyllä ihan tosi kivaa, ei siinä mitään, mutta. Mutta. Mielestäni olen ajatellut tanssivani ne tanssit kuitenkin Oskarin kanssa, enkä Iiriksen, joten siinä saattoi olla joku epäkohta. Tanssin nimittäin yli puolet tunnista Iiriksen kanssa, esitin siis miestä. Ihan hieno joo, mutta miks mua rankaistaan siitä et oon 9kk sitten jo hankkinu parin?? Toisen puolen sentään tanssin Villen kanssa, mutta silti tossa asiassa on suuri epäkohta. Raijan mukaan on tärkeää sosialisoitua ja ties mitä, onhan siinä sinänsä perää, mutta jos ensitunnillakin joudun jonkun tytön kanssa tanssimaan niin ei huhhuh. Eihän siinä ole mitään järkeä, että opetetaan pakolla väärät askeleet?? -3 tuntia myöhemmin- Joo'o ei toimi. En pidä Raijasta, eikö se koskaan voi muuttua???

Lol

No kuitenkin en nyt jaksa vaivata päätäni kyseisellä asialla. Huomenna taas ihan uudet aineet ja perjantaaaai jeejee. On tosi paljon hommaa nyt, mun suunnitelmat meni ihan uusiks kun tarvin uuden hautajaismekon. Että joo o mistäs hitosta semmosen pierasen. Tuntuu ettei nykypäivänä oo mtn sellasta missään mitä oikeesti hakee. Taidan kävellä suoraan johonkin +60v liikeeseen, siellä on ainakin semmosii kaapuja joiden luulis kelpaavan äitille ja ullalle.

Niin katoavaa on voima ihmisen ♥

Olen melko paska puhumaan mitenkään hienosti, vertauskuvallisesti saatikka syvällisesti yhtään mistään. Siksi sanonkin tällälailla ihan suoraan, että Pappa (kyllä, se kuuluu kirjoittaa isolla) kuoli tänään. Olen siitä oikeastaan iloinen, sillä kuoleminen oli minusta paljon parempi vaihtoehto, kuin se sairaalassa kärvistely, mitä Pappa melkein kaksi viikkoa sairaalassa joutui kärsimään. Sinänsä siis kärsimään, että Pappa ei pahemmin ole minun elinaikanani elämäänsä sairaalassa viettänyt, en oikeastaan edes muista muuta, kuin nyt viimeisen vuoden aikana olleet kerrat. 

Oli melko selvää, että Pappa tulee lähipäivinä kuolemaan, koska ei se sydän voi määräänsä enempää jaksaa. Siitä syystä kuvasin jo aijemmin videon, joka on mukavan surullinen ja iloinen samaan aikaan, eikä tuo kohta, joka otsikossakin mainitaan, voisi paremmin kuvastaa tätä tilannetta. Ja minkäs sitä elämälle voi, ei mitään. Jos minun sydämeni kestäisi yli 93 vuotta ja olisin samalla jo reilusti sukuni vanhin, ajaisin autoa ja olisin kokenut sotaa ja vaikka mitä, sitä voisi sanoa huimaksi saavutukseksi. Eli eiköhän Pappa omat saavutuksensa tällä planeetalla ihan hyvin hoitanut.
Silloin kun minä synnyin, Pappaa pidettiin "vanhana", hyvä on 75 vuotias ei ole enää kovin nuori. Ehkäpä sitä silloin ajateltiin, että ei voi enää olla varma kauanko sitä enää elää. Melko turha huoli oli silloin se, koska yli 17 vuotta, joiden aikana toisen lapsenlapsen (eli minun :D) ja kolmen lapsenlapsenlapsen syntymän ehti Pappa kuitenkin nähdä, eli aivan huimasti. 

En edes muista kuinka paljon Pappa on meitä naurattanut jutuillansa, ja mitkä ovat ne parhaat olleet, mutta ikuisesti muistan, kuinka aina sanoin, että vaikka Pappa on Mamia niin paljon vanhempi, se ymmärsi asiat aina yleensä Mamia nopeammin ja paremmin, eikä se sairaalassakaan ikinä älyänsä menettänyt, kun koko ajan mun nimeä hoki, ja sitä että olenko siellä sitä katsomassa. Pappa oli aina perillä kaikkien asioista, ja sekoitti varmaan vähiten Meerin, Siirin ja Katrin nimet, siis paljon vähemmän kun esimerkiksi äiti (ainakin nyt tuntuu siltä :D) Vielä tasan kaksi viikkoa sitten me naurettiin autokoululle ja sille kuinka se on nykyään ihan tyhmä ja Pappa esitteli kuinka se saa tossut hienosti jalkaan ilman apua :D
Pienenä oli aivan parasta kun Pappa tuli kylään, koska se toi aina meille lapsille niitä Lidlin hampurilaiskarkkeja, jos tiedätte mistä puhun :D Se oli ikäänkun vain Papan oikeus tuoda niitä, koska ei me koskaan ostettu niitä kotiin Lidlistä, se oli aina vaan Pappa joka niitä toi :D Joskus ne oli kivikovia kun ei oltu nähty pitkään aikaan, mutta sittenkun ne oli ihan uusia ne oli taivaallisia. Aina me mietittiin Meerin ja Siirin kanssa, että syödäänkö ensin salaatti vai pihvi -osuus, voi sitä aikaa :D

En edes muista mitä kaikkea voisin nyt sanoa :D, ehkä ne tulee mieleen sitten myöhemmin. Tiputtelen niitä sitten muihin postauksiin. Tai no, kun eurot tuli, Pappa keräs erimaiden euroja ja sen kanssa pysty käymään aina vaihtokauppaa, jos oli löytäny jonkun uuden maan rahan, tai se oli muuten vaan hieno. Se siis osti aina niitä rahoja sinne kokoelmaansa, ja nyt se kokoelma on mulla, pidän siitä hyvää huolta.
Tosi outoo, etten löydä musta ja papasta yhtäkään kuvaa ton yhen lisäks, missä oltais kaksin, näissä kaikissa kuvassa on myös äiti O_O, eikö meistä oikeesti otettu kuvia kaksin niinku ollenkaan :o
 Pappa oli mun idoli myös siks, että se söi voita ja punaista maitoo ja läskiä. Kaikkea _kunnon_ ruokaa, kaikkea aivan parasta ruokaa siis.

Kyllähän se tietty surettaa, mutta toisaalta, kuten Iiriskin sanoi, on ehkä tuommoinen kuolema luonnollisin asia maailmassa :) Eikä tälläsille yhteiskuville vain voi olla nauramatta :D, se niistäkin normaaleista kuvista ahahaha :D Enkä muuten ehtiny edes palauttaa Tuntematonta sotilasta.
Pappa olit paras♥ 10.08.1919 - 28.11.2012

HITTO MITEN LÄSKI

 Heli innoitti minua tekemään postauksen talvesta ja erityisesti toppavaatteista. En osoita tätä nyt kenellekään erityisesti, vaan ihan yleisesti vaan sanon mitä ajattelen. Keskustelu lähti jälleen hänestä, mutta koska en halua saada paskaa sielä niskaan, siirsin aiheen tänne blogiin ja etsinkin viimetalvilta nyt muutamia kuvia itsestäni, joissa käytän lumen tuomia hauskuuksia auttamattomasti hyväksi.

 Juttu on siinä, että en käsittänyt enkä käsitä kyllä vieläkäään, että kuinka voi valittaa kylmästä, kun siihen on n. miljardi kaksisataa tuhatta ratkaisua välttää se kylmyys. En esimerkiks tajua kuinka jotkut ei halua käyttää pipoo koska se on ruma, ja kärvistelee sit kylmyydessä, koska ei vaan halua näyttää rumalta joku pipo päällä lol. Vastaukseksi tohon ekaan sain, että toppavaatteet saa olon ihan läskiksi ja piiloviestinä sen, että ne on rumia. Okei, ihan miten vaan, en minä pakota ketään käyttämään toppavaatteita tai pitämään talvesta, mielipidekysymyksiä. Mutta kun en voi käsittää kuinka pitää ns. tahallaan tappaa itsensä tähän kylmyyteen, ja jos talvesta ei pidä, eikö sitä vois lievittää sillä, että poistais sitä kylmyyttä. Anteeks jos näytän teistä muista aina hiton vajaalta kun kävelen talvisin kun semmonen lumihirviö vaan siks, että mulla olis lämmin. Ja anteeks myös siitä jos pilaan PORUKAN maineen pukeutumalla silleen kun haluan.

Aina puhutaan itseluottamuksesta ja päläpäläpälä, siis niinkun ketä ihan oikeasti kiinnostaa, jos -20 asteen pakkasessa (tai edes -10) näyttää läskiltä muumiolta, jolta näkyy vaan silmät??  Eikö pääasia ole, että itellä olis hyvä olla. Miks pitää niinku tahallaan kituuttaa itseään sillä kylmyydellä ja pukeutua farkkuihin. Miks pitäis aina olla niin cool, miks pitää ajatella aina ennen muita, ennenkun itseään? Kiia ja Heli sanoi tässä kohtaa, tai tulee varmaan nyt sanomaan, että ne ei vaan TYKKÄÄ käyttää. Okei, joo ymmärrän :D ei tää ollukkaan nyt niille osoitettu.

 Vaikka ripset on jäässä ja laseista ei nää mitään, kaikki on ok. Koska mulla on läskit vaatteet päällä.

 Tässä kuvassa mulla on farkut. Ja oli varmaan elämäni suurin virhe :D Mun jalat pisteli ton reissun jälkeen varmaan kaks tuntia (mulla oli siis pipo ja hanskat mukana kyllä, älkää HULLUJA KUVITELKO) ja totesin, että ei enää farkkuja tossa säässä.

 Ja siis katsokaa nyt kuinka saatanan läski olen näissä kuvissa. Suorastaan norsu kun pukeudun tommosiin vaatteisiin :O En itekkään tiedä kuinka voin elää kun nään kuvia, joissa mulla on lämpimät vaatteet ja hyvä olo ja OMG. Eikö se läskeys tuu siitä lämmöstä. Ja lämpö läskeydestä.
Koko jutun ja raivon pointti oli siis, että minähän rakastan LUNTA, jota toivottavasti perjantaina paljon sataa, ja TALVEA ja erityisesti TOPPAVAATTEITA, koska ilman niitä elämä ja talvi olis rutkasti paskempaa, ihan vaan sen takia et asun Suomessa. Ja sen takia, että oon vieläkin ihan lapsi joka rakastaa pulkkamäkee ja lumikasoja.
Ei mulla muuta moooi. Lähen nyt koetta paahtamaan (Y)
Ja joo en edelleenkään dissaa kenenkään pukeutumista, käytin vaan hyväks sananvapautta.

Minkäs teet, kun ongelma olet vain sinä itse

Piti kuvata hieno video. Tai no hetkinen. Nyt kun tarkemmin mietin niin mä kuvasin :D, mutta se kertoo lauantaista. Nyt on aivan liian myöhäistä postata sitä. Joten kärsikäämme.

Huomenna loppuu koeviikko, enkä oo yhtään varma enää, onko siinä mitään positiivista. Haluan Ikeaan ostamaan kynttilöitä. Ja haluan siivota huoneen. Haluan kattoo teeveetä. En ehkä ehdi tehdä mitään, mitään En tiedä onko ensjaksossa mitään positiivista, mutta sitähän ei tiedä ennenkuin se alkaa. Toivottavasti nyt edes jotain, että en olisi ihan poruilla koko joulua. Ja no niin, tanssit on aina positiivista, vaikka ne olisikin vaikeita.

Tämä nykyinen bloggaus ja muutenkin tietokoneen ympärillä pyörivä maailma ei tee hyvää mun äidinkielleni. Kyllä mä vielä osaan muuttaa esseissä puhekielen kirjakieleksi, vaikka täällä ne meneekin ihan sekaisin. Huolestuttavampaa on, etten erota enää virheitäni, enkä tiedä mikä on sopiva lyhenne. Mikään lyhenne ei liene sopiva, mutta kun saimme takaisin meidän arvostelumme olin näköjään kirjoittanut sinne "mtn". Hei haloo :D Kuinka tollasta ei voi ajatella, kuinka mun aivot ei huomauta mua enään jos kirjotan jotain tollasta. Täytynee alkaa keskittyä enemmän siihen mitä kirjoittaa.

Tai pitäisi ehkä rajoittaa kännykänkäyttöä. Tai alkaa kirjoittaa blogiinkin vain kirjakieltä. Se voisi olla hauskaa.

Pelottavaa vähän huominen, koska musta tuntuu, että en saa mistään mun filosofian koetta. Tuovi kun oli vahingossa luullut, että sen piti olla tänään. Mikä oli hyvin outoa, koska se vielä sanoi, että ei ole silloin koulussa. Ja tänään se olis, huomenna ei. Joten huhhuh. Olenko minä siis nyt se, joka saa kärsiä? Viaton ihminen, joka nimenomaan sanoi että viimeisenä päivänä koeviikolla voin tehdä sen kokeen. Joten justjust.

Meen sinne sitten yhdeltä pälyilemään että saisinko jostakin kokeen. Tuntuu kyllä vähän että siitä on tulossa kauhea säätö, mutta minkäs teet.

Palaillaan taas, kun on jotakin henkevämpää sanottavaa. Tästä tuli nyt vähän sisällötön. Mutta eikai se haittaa.

Väärinymmärretty

 Tänään _vähän_ penkinalle mennyt matikankoe ja siitä aiheutunut vammaolo (sain ehkä läpipääsyn rajan ylitettyä kolmella pisteellä + jollain säälipisteillä muista tehtävistä :D) kuitenkin korvautui kivalla ololla illalla kaupungissa ja erityisesti mantsan valtiotyön numerolla.

Tiedän. Mä olen väärinymmärretty Kaisa II, mutta kuten aina, kirkonkiroukseen julistettu puolustaa itseään viimeiseen saakka.

En tiedä sanoinko tätä ikinä teille kavereille, mutta äitille ainakin, että ite antaisin itelleni tosta valtiotyöstä kympin. Ja Samiltakin kurssin alussa kysyin, että miten tosta saa hyvän numeron, ja Sami sanoi, että jos on kaikkiin kohtiin vastattu hyvin, niin vähintään kiitettävä. Ymmärtäkää nyt, että mä olin antamassa itselleni koko ajan kymppiä!!!! (Ihan pelkästään siitä syystä, että ton takia mun muut kokeet mene huonosti ja mulla ei ollu syyslomaa) Mutta sitten se, miks mä aloin epäillä koko numeroo, oli se, että Hiisari tuli vetään meidän kurssin loppuun. Hyvä siinä ensimmäisenä esityksen vetäneenä ja työn silloin heti palauttaneena oli kuunnella Hiisarin ns. "apuja" sen työn tekemiseen. Uutta tietoo tuli aina jonkun esityksen päätteeks, että kuinka mikäkin kannattaa tehä. No ÖÖ LOL, mä olin jo PALAUTTANUT sen työn, hyvä siinä mitään korjata. Toiseksi Hiisari oli kuulemma vetänyt sitä kurssia jo silloin, kun Sami oli eskarissa (ei paineita...), lisäks sillä oli ihan erilaiset ohjeet, meitä ohjeistettiin koko ajan ristiin, kolme opettajaa kurssilla, ei ihme jos tulee eri informaatioo, unohdin siitä työstä kokonaan yhden kohdan, mun sisällysluettelo ei ollu aakkosjärjestyksessä, en tienny oonko perustellu tarpeeks, se lähteiden käyttö oli ihan uutta... Lisäks saatiin ne essee lisätehtävät, joista ei ollu mitään tietoa, että kuinka niistä repii melkein kaks sivua kummastakin. Mä väänsin niitä ihan poruilla viime keskiviikkoiltana kahvin kanssa, meni yli puolen yön. Mulla oli miljoona eri lähdettä, en tienny suomensinko enkkua oikein ja lopulta huomasin vielä, et pääkaupungin asukasluku oli väärä ja muuta mukavaa.

Ja kun mä hain tota työtä, niin Hiisari vielä oikein sano, että sain kympin kun "se oli jutellut Samin kanssa puhelimessa" (joo älkääkä alottako sitä läppää mitä tykkäätte harrastaa (joka on jo levinny äitillekki...)), joten uskokaa jo EI OLLU ITSESTÄÄNSELVYYS TOI NUMERO!!!!!!!!!!! Vaikka kuinka muuten olisinkin muuttumassa Kaisaks (tai Elinaks) NIIN JUMMI TÄSSÄ TYÖSSÄ SE EI OLLU SEMMOSTA HOMOILUA mitä nykyään harrastetaan. Mä oikeesti pelkäsin etten saa kymppiä. Mä lähes itkin koulussa sen takia (ookoo menkat mut kuitenki), että mua vitutti tää koko työ, koska epätoivo oli niin suurta, kun ajatteli mitä kaikkee on tehny väärin, koska mä HALUSIN hyvän. Ja lopulta sain. 

Nyt meen keittämään glögit koska OLEN ILOINEN. Mun syysloman uhraaminen ei ollu turhaa. Ja huomatkaa: diagrammeja liian vähän. 

 NIIN. Että kyllä tässä saa nyt vähän rautoja esitelläkkin tälleen hymyn muodossa. Sattuu muuten edelleen ihan toivottomasti, mutta kai ne posket on pikkuhiljaa tottuu. Aa joo en ookkaan varmaan kertonu, mutta lisää rautaa liimailtiin, tuntuu vaan välillä tosi toivottomalta kun saan nykyään seuraavaa aikaa aina itse Piipolle, ja sattuu aina se 4 - 6 viikkoo johonkin täysin buukattuun ajanvaraussysteemiin tai johkin lomaan. Viimeks oli kesäloma, nyt on joululoma. Että seuraavaks odotellaankin sitten seittemän _pitkää_ viikkoa, ennenkun taas tehdään jotain.

Nyt takaisin filosofisoimaan. Good night.

Sometimes you're better lost than to be seen

Äiti teki sen. Mä pyysin tuliaisiksi Canarialta kuvan auringonlaskusta tai -noususta. Rehellisesti sanottuna en olisi uskonut, että mä ihan oikeasti saan näin helkkarin hienon kuvan tuliaisiksi. Luulin että ne otti mun pyynnön vitsinä, mutta ei. Tää nosti mun äiti the valokuvaaja -arvostusta entisestään. Osaahan se jos se vaan yrittää :D!

Niin tosiaan, olin siis viimeviikon yksin kotona. Piti siitä semmonen postaus väsätä, mutta aika vaan juoksi enkä sitten ehtinytkään. Tiivistettynä; mikä ihana rauha ja äitin ja iskän sänky oli sittenkin ihanan pehmeä, ruokaa laitoin tosi vammasesti, ei kiinnostanut yhtään :D Mutta en mä nälkään kuollut. Ja ei, en pelkää olla yksin kotona, se on mielestäni erittäin mukavaaa. 

Sitten vähän muuta asiaa. Helille tiedoksi, en lopeta blogia :D En mä oikeasti halua lopettaa. Luovuttajahan minä en ole. Ja se on piste.

Mua alko tänään myös kamalasti naurattamaan kun blogeissa kiertää nyt se Naked truth juttu. Se on kyllä hieno idea todellakin, siis oikeasti. Mutta se siinä nauratti, kun melko usein mä kyllä oon täällä ihan ilman meikkiä ja laittautumista. Videot on ehkä mahtavin esimerkki ja kyllähän sitä laittautumatonta kuvamateriaaliakin löytyy. Kun on jotenkin outoo että jollekkin se on kauheen suuri juttu tehdä semmonen, tai siis että siitä saa postauksen. Mun blogi sitten varmaan perustuu tolle räjähtäneisyydelle, koska ei mun päiväohjelmaan kuulu sen piilottelu. (Jos ei oteta niitä hetkiä huomioon kun vartavasten menen kuvaamaan, silloin useimmiten laittaudun koska se on kivaa)

Koeviikko aloitettu. Jeejee... YH:n koe meni ihan sillain semisti. Enhän mä lue sitä lisää, joten ei sillä tuloksella niin väliä ole, eikä se penkin alle mennyt joten ihan hyvä fiilis. Illalla mentiin kattomaan pappaa sairaalaan ja siellä vierähtikin tovi. En oo nyt mitään matikkaa laskenu, vähän vaan lukenu. Mutta hitot siitä, aina on uusinnat, jos menee perseelleen. Mielummin mä nyt pappaa oo kattomassa kun mitään hiton juurifunktioita derivoin... :D Joten niin. En nyt oo missään poruissa tai rageissa. Joskus se huonompikin numero on muiden asioiden rinnalla aina parempi.

Hanna kuittaaa

You raise me up, so I can stand on mountains

Kello on paljon. Paljon siksi, että mun pitäisi huomenna olla aamusta hammaslääkärissä, toivottavasti ei sada, koska mulla ei ole kyytiä. VIHDOIN. En oo tässä ku 4 (NELJÄ) kuukautta (kuukautta!) odottanu et joku kiristäis mun ylärautoja. Ne alkaa jo niinku palautuun väärään asentoon, että voitte kuvitella paljonko ootan huomista tällä hetkellä :D

Pää räjähtää kaikista idealismeista, dualismeista, monismeista ja Platoneista. Aika loppuu taas kesken. Yritän parhaani mukaan paahtaa filosofiaa, samalla kun etin äikän vaikuttaa tekstiä ja luen yyhoota ja teen läksyjä sekä tiskaan. Viiminen kerta ku suoritan jotain itsenäisesti, varsinkin jotain josta en tajua mitään :D Saatoin jopa keksiä ton äikänpuheen aiheen, mutta puheosuus ontuu ja pahasti, kun ne ohjeet ei mun mielestä sovi enää ollenkaan kirjaan O.o Eikä mun valitsemassa kirjassa oo niinku mitään vaikuttamiskeinoja, no on oikeesti, se kirja vaikuttaa tunnepohjalla joten voi hitsiläinen.

Musta ei välttämättä kuulu taas viikkoon mitään, koska koeviikko alkaa. Tai sitten just kuuluu. Haluan kaksoisolennon jolle voin siirtää kaikki stressit ongelmat ja erityisesti kokeet. Ja kaksoisolento vois mieluiten olla semmonen hyvä (parempi paras) koulussa.

Oon miettiny tän blogin olemassaoloo. Älkää ny heti pelästykö en oo tällä sekunnilla lopettamassa (mutta sitten huomenna). Kaikki samat asiat vaan kiertää kuukaudesta toiseen. Ei oo mitään kuvattavaa. Tai uutta sanottavaa. En tee mitään mainitsemisen arvoista. Kaikkee mistä olis sanottavaa en jaksa julkasta koska mut tosiaan keihästetään elävältä. Kaikki on aina samaa. Osaisimpa lentää. Tulis ainaki enemmän juttua tänne. Et sit kun alan tekeen jotain niin ehkä tää blogikin alkaa elään. Olis pitäny olla tekemättä lifestyle-blogia, tässä pitäis olla joku idea.

Mutta anyway. Huomenna autokouluun jeejee (Y)

Find the dream and follow it

Hairahduin kattomaan tätä leffaa Holiday. Joka tulee nyt teeveestä. Oon jotenkin aina missannut tän ja hyvä että en tällä kertaa, koska toi mies on ylihot. Ihana. Joka tapauksessa. On jääny joku rakkaushomoilu meikäläisellä päälle tänä viikonloppuna näköjään...

Tiedättekös, kohta on joulukuu ja mä oon ihan innoissani. En niinkään joulusta, koska oikeesti saan jonkun paniikin kun lahjoja pitäis tehtailla. Mutta se itse joulukuu on vaan niin mukava. Mä odotan innoissani jo sitä, kun saa joululomalla herätä ja paineilla yöpaidalla pitkälle iltapäivään pelaten Wiitä. Se on sitä oikeaa joululomaa.

Eilen oli Twilight ja bileet ja tänään nukuin hienosti yli puolen päivän. Raahauduin Kaisan kanssa kuitenkin kauppaan josta tultiin tekee meille pitsaa. (Jota Kaisa söi puolet) Oon myös lipittäny joku neljä lasillista mustikkakeittoo, koska se on aivan törkeän hyvää!

Huomenna olis koulun ahkerointia kun tänään en saanut yllättävästi mitään aikaan. Kello on jo aivan superisti, joten eiköhän ole aina ummistaa silmänsä jos ajattelin huomenna päästä sängystä ylös?

When your first kiss makes your head spin 'round

Päivä 13 - Eka suudelmani

Teidän kaikkien ei-sukulaisten harmiksenne vaikka kuinka haluaisin asiasta vuodattaa, tätä blogia lukee liian liian moni liian liian lähisukulainen. Hyvänä esimerkkinä äiti. Ei se minusta ole niin salaisuus, paitsi äidiltä ja noh, mamilta ja ties kuinka moni muu tuttu täällä käy josta mulla ei ole hajuakaan...

Mutta noh, kai siitä nyt jotain voi paljastaa niille, jotka siitä eivät ole tietoisia (siis ketkä eivät ole:D) Siis jotain tosi oleellista, kuten että mulla oli shortsit ja violetti toppi. Tosi syvällistä kerrontaa, eikö? Se tapahtui kesällä, en tosin kerro että minä kesänä, kunhan vaan kesällä heheh… Melko aikaisin ottaen huomioon että oli kesäloma, jolloin yleensä nukkuu ihan liian pitkään. Oikeastaan kaikki lähti siitä kun pelkäsin mörköä (XD) Kirjoitin tämän blogitekstin ehkä viikko sitten, joten EN ole plagioinut heliltä seuraavaa virkettä, oinaille asiat vain tapahtuu samalla lailla :D Koko tilanne tuli jostain ihan puskista niinkun ihan oikeasti :D, ei se kuulunut suunnitelmaan, ainakaan mun suunnitelmaan. Tosin, mikä oli suunnitelma? Ja oliko tuo sitten jollain tapaa huono? Ei. Sitten söhelsin jotain paskaa, että nyt pitää mennä (tätä kohtaa en tajua vieläkään, mitä hittoa oikeen ajattelin, koska ei mun todellakaan pitäny kiirehtiä mihinkään, koska kesäloma, tyhmäminä... :D) Mun netti ei toiminut yllätysyllätys, olin outsiideri kaikesta, siis ihmisistä ja yleensä, ja se asia sitten jäi vähän niinkun siihen sitten. Hieno juttu oli ja joo’o. Mutta sitä on aina kiva muistella, ja kai se on totta, että ei sitä unohda koskaan? Tai ainakaan ennen kun saan seuraavan (niin noh :D:D), tosin mihin se sittenkään unohtuisi.

Ja jos postauksen kuvitus vaikuttaa omituiselta, voin vakuuttaa, että Neiti Pallero liittyy asiaan oleellisesti eikä ole ”vain jotain” kuvitusta.

Päästä putoilevat sanat

Mä vaan tuijotan tätä näyttöä

mitään ei synny pään sisällä,

koska mistään ei kerrota mitään

sitten tulee kiire

vituttaaa

Tekisi mieli mennä nukkumaan

nukkua pari viikkoa putkeen

en osaa

en jaksa

ärsyttää

Päivät loppuu kesken

tarvitsen lisää aikaa

perjantai lähestyy liian nopeasti

pitäisi mennä tervehtimään

itkettää

Aivot ei ymmärrä

eikä opettajatkaan,

että en saa mitään kunnolla valmiiksi

pää räjähtää

laulattaa

Ei ole reilua tämä kiire, hoppu

täytyy näille asioille saada loppu

ei jaksa ikuisuuksiin

epäonnistuminen ja huonous

inhottaa

Kaikkea muuta päästä löytyy

ajatuksia ja mietteitä

mahtavia ideoita

paitsi sitä yhtä osaamista

motivaatiota

Kun seuraasi sun jään, en päästä lähtemään

Päivä 12 - Outoja asioita joita teen kotona yksin ollessani
Ei nyt kyllä irtoo mtn outoo :D, mutta asioita kuitenkin.

1. Ensinnäkin, jos joudun tänä yksinoloaikana tekemään ruokaa, mun on välttämättä vedettävä se ruoanlaitto-osuus läpi semmosella kokkiohjelmameiningillä "nyt lisätää tänne vähä tomaattia koska se maistuu hyvälle" Mmm. Tästä tavasta ei oikein pääse eroon. Enkä erota onko se yksinpuhelua vai esittämistä, mutta ei sillä niin väliä se on hauskaa.

2. Tanssin, laulan ja soitan pianoa. Ehkä siksi yksin, että a) en osaa tanssia tai laulaa b) pianohuone (olohuone) on yleensä varattu jos en oo yksin kotona. Tanssiminen ja laulaminen rentouttaa ja mun mielestä se on tosi hauskaa.

3. Opettelen käveleen korkokengillä. Voisin tehdä tuota varmaan muutenkin jossei siitä lähtisi niin kova ääni, tai siis kopina. Ja kyllähän tuohon opetteluun sisältyy myös tyylikästä muotinäytöskävelyä ja noh tyhmiä poseerauksia. Heh heh.

4. Puhun itekseni. Elän semmosta opiskelijaelämää jossa pölisen mielikuvituskavereilla kaikkee koulusta. Se on hassua mutta piristävää. Tai ainakin mietin eläväni. Ne on oikeestaan semmosia tarinoita joihin keksin aina päästäni juonen :D Mahtaa kuulostaa tyhmältä, mutta pelastaa tylsän illan

5. Puhun mun kasveille. Okei puhun huolestuttavan paljon itekseni XD Onko mulla puutetta puhekaverista vai mitä helkkaria. Mutta anyway. Puhun kasveille jotta niistä tulis isompia ja hienompia. Oikeesti mä uskon siihen :D Musta on myös ajanmyötä tulossa aina vaan enemmän ja enemmän kasvi-ihminen. Siis että mä leikkelen huonoja oksia pois ja pyyhin niistä pölyjä. En olis uskonu mua näin suureks kasvien ystäväks

6. Vaikka en erityisemmin pidä teestä, tulee mulle usein yksin ollessa semmonen himo käpertyä viltin alle alakerran sohvalle (varsinkin jos oon iltaa yksin), kattoo jotain asiaohjelmaa ja juoda hienostuneesti teetä. Saan sen teen aina kyllä ihan kunnialla alas, mutta se juominen on just sitä että siihen menee joku puol h. Saatampa yleensä oikein kattaa teemukin ja alusen ja tehdä jonkun sämpylän. Kuulostaa ehkä jonkun normi-illalta mutta mulle ei oo normaalia :D

7. Ja siivoominenkin on hauskinta silloin on kun on yksin. Erityisesti huonekalujen järjestyksen muuttaminen onnistuu yleensä vaan yksinollessa.

People change

Päivä 11 - Kuinka olen muuttunut kahdessa vuodessa

Tän päivän aiheena olis sisarukset. Skippaan eilisen. Vaihdan tämän aiheen, koska ei sisaruksia ja oikeastaan vaihdan koko haasteen nyt ainakin osittain uusiin ja kymmenen kertaa mielenkiintosempiin asioihin kun noi hiton "ensimmäinen, toinen ja viimeinen hetki" jolla ei oo mitään helkkarin logiikkaa.... Tai on, mutta en jaksa selittää syntymästä, elämästä ja kuolemasta, ne on ihan tylsiä.

Joten siis. Voi huhhuh :D Kyllä mä olen muuttunut kahdessa vuodessa. Tai noh kaikki on suhteellista tietty. Mutta esim. Hän-porukka on jotain niin paljon enemmän kun kaks vuotta sitten ja kai sitä nyt voi sanoa kuulua enemmän porukkaan kun silloin. Kaks vuotta sitten olin ehkä roikkumassa siinä rotkon päällä, if you remember blogissakin asiasta selitin. Olin enemmän eri kavereiden kanssa, jotka nyt on tietty jääneet vähemmälle. Noh menee ehkä vähän pitemmälle kun kaks vuotta, luulisin, mutta kuuntelin aina aika usein, kun iiris selitti aina niistä "toisista kavereista", jotka nykyään tunnetaan paremmin nimellä Heli, Julia ja Veera. Kiiakin on niillä rajoilla. Kiia oli vähän semmonen luokan hassuus Josen kanssa (:D muistelen vain hyvällä) enkä mä puhunut sille yhtään niin paljon kun nykyään (no joojoo puhuin ysillä mutta tää on vähän nyt yli 2 vuotta....) Nykyään Kiiasta onkin tullu mahtava ihminen, tai siis ehkä mä vaan tutustuin mahtavaan ihmiseen enemmän :D

Mä en oo myöskään enää semmonen 15-vuotias teini joka vaan haaveilee siitä et olisin vanhempi. Koska nythän asia on päinvastainen tää ikä on ihan jees eikä mulla nyt silleen ole ollenkaan mikä hoppu vanhentua, varsinkaan siihen aikuisuusikään. Pelottaa jo valmiiks niin julmetusti :(

Ja tietty oon onnistunu 2 vuodessa kiloja varastoimaan. En minä silloinkaan mikään laiha ollut, en koskaan ole ollu, mutta laihempi kuitenkin. Tosin pitänee ottaa huomioon, että mulle mahtuu vieläkin rippimekko päälle, joten noh. En sitten hitto vie tiedä mihin ne kilot on menny?!?! :D:D Toivottavasti lihaksiin hehheh. Niin ja kai mä kaks vuotta sitten tein paljon enemmän asioita äitin ja isän kanssa. Ne tulkoot väittämään vastaan mutta kyllä musta tuntuu siltä.  2 vuotta on lopulta tosi lyhyt aika. Mä esimerkiksi olen kahen kuukauden päästä pitäny blogiakin jo kaksi vuotta, herran jestas :D Mut nojoo. Oon ollu semmonen tyhmä rakkaushömppäteletappi.

Tätä pitäis kysyä ehkä sukulaisilta jos haluis oikeen vastauksen.

There can be miracles when you believe

Päivä 9 - Uskoni

Heli lähti ainakin muistaakseni tässä koko aiheessa hieman eri logiikalla kuin mitä minä nyt. Ajattelin nimittäin porista jotain nyt uskonnosta, eli siis siitä mihin uskon tai en.

Mä siis kuulun kirkkoon, evankelisluterilaiseen, mutta en oo koskaan oikein tienny uskonko Jumalaan tai mihinkään siihen kirkkohömpötykseen tai just esim. raamattuun. Nykyään en usko ja tiedän sen, mutta silti mä vielä oon jäsenenä. Enkä mä oo semmonen noh ärsyttävä tai siis semmone joka saa kohtauksen jos joutuu vaikka koulussa kuulemaan jotain uskontohömppää vaikka adventtina (koska semmoset ihmiset on mun mielestä tosi HUOH, koska vaikka onkin jotain satutarinoita niin niiden kuuleminen ei TAPA ketään, oikeesti) Ja siis tässäkin on nyt poikkeustapauksena jos kuuluu johki toiseen uskontoon tietty, mut semmoset esim. jokka on eronnu mutta joskus kuulunu tai jotai tällästä. Älkääkä ottako itteenne kiitos. Ja joululaulut on tosi kivoja ja niitä meen ihan mielelläni kirkkoon laulamaan.

 Silleen oon kyllä miettiny tota uskontojuttua ja kirkkohommelia että vaikka siihen kuulumisessa ei oo mtn "pahaa" ja enemminkin etua niin mä en esimerkiksi halua kirkossa naimisiin tai en koe sitä mitenkään tärkeenä todellakaan niin niinku mikä olis se pointti, että miks kuuluisin kirkkoon jos en sen oppeihinkaan usko. Kun mä en oikeen itekkään tiiä mihin uskon. Se on ehkä vähän semmosta suurempi voima -tyyppistä jotain...

Tähän otettakohaan kevennyksenä, että Hänessä mut on julistettu kirkonkiroukseen koska en totellut raamatun kohtaa 1 Kor 14: 33-35 vaan kapinoin vastaan... :D 

 No niin jatketaan. Kävin siis kyllä rippikoulun ja mukava matka olikin. Erittäin. (Vaikka ne jeesusvideot ja papin bussipuheet nukuinkin, Kaisa voi todistaa :D) Ja koska se on ihan must juttu, että saa rippiristin ilmeisesti,  niin sekin minulta löytyy kyllä. Ja oikeastaan pidän sitä ihan mielelläni tuossa korussa, koska se merkkaa sitä koko riparia ja kaikkee mitä siihen liitty. Eli se symboloi kyllä paljon muutakin kun sitä uskoa mitä sen yleisesti ottaen ajatellaan symboloivan. Ja no yhdessä noi merkkaa vielä enemmän. Äiti vaan ei ymmärrä mitään eikä Ullakaan. Vituttaa jo ihan tarpeeks jos pitää laittaa jokku helmet wanhoihin eikä tommosta oikeesti merkityksellistä korua. Kaiken pitää aina olla vaan ihme materialistista paskaa :@

Ja on mulla tuommonen ikonikin. Mä en ole ortodoksi, vaikka tuo sieltä kirkosta onkin hommattu (ja oon siellä jumalanpalveluksessa ollut). Olin Ullan (siis kummitädin) kanssa sitä siellä kirkossa joskus hakemassa, en ees muista kuinka kauan aikaa siitä on O.o Mutta se oli joku synttärilahja muistaakseni. Mutta ainakin sille tehtiin joku siunaus tai jotain. Joten on sekin mulle nyt sillälailla tärkee. Ja ainakin näkyy uskontona mun huoneessa :)
Joo, oliskohan tää nyt tässä.

Se hetki

Päivä 8 - Se hetki

Oon miettiny mitä tää meinais. Ensimmäisenä mieleen tulee jotain tosi syvällistä. Ja noh öö vajaata :D Mikä hetki, no SE hetki! Aaaaa se hetki. Eli siis mikä? Semmosia hetkiä on niin paljon, millä on joku semmonen hienompi vaikutus ollu muhun. Mutta otetaampa sitten jotain "vanhempaa" heheh

 Se hetki joka on mun mielestä tosi semmonen hassu mun elämässä on mun nykyiset hiukset. Ja se, että mä _OIKEESTI_ luovuin noista hiuksista. En tajua miks helkkarissa noihan oli ihan hiton hienot kauniit ihanat mahtavat ja vaikka mitä. Toi värikin oli näin jälkeenpäin ajateltuna hieno. Vaikka no niin. Kyllä mä muistan ne hetket kun kirosin ja valitin kuinka perseestä ne oli kun ne näytti usein myös rumalta tai tyhmältä.

 Mutta silti. Usein on hetkiä kun mietin sitä hetkee että miltä ne näytti mulla. Isä puolustaa niitä varmaan vielä edelleenkin henkeen ja vereen koska se ponnari (JONKA SE MUUTEN TEKI MULLE IHAN HIMO USEIN ALASTEELLA :O Olin aina aamusin sen kampaajatuolissa :D) on kuulemma paras. Mä en ole vieläkään varma, kummasta vaihtoehdosta lopulta pidän enemmän. Mulla on ollu nää lyhyet nyt no öööh vasta yli vuoden mut silti musta tuntuu että ne on ehtiny näyttää vaikka miltä ja ollu joka kerta tosi erilaiset. Mikä nyt tietysti johtuu siitä että jo lyhyt  kasvu tai leikkaus muuttaa ulkonäköö niin paljon.

Kyllä mä oon haaveillu taas pitkistä hiuksista. Mutta ei. Lyhyet se on nyt toistaiseksi. Mulla ei nyt riitä pinnaa näiden tarkoitukselliseen kasvattamiseen. Mutta voi jessus noi oli oikeesti pitkät mun mittakaavalla :(

Ja vaikka tässä on lyhyillä vasta se vuosi oltu, mä en enää tiedä miltä se tuntuu kun koko ajan kosketellaan hiuksia ja vaihdetaan niiden puolta ja laitetaan ponnarille ja avataan ponnari niinku miljoona kertaa päivän aikana. Sit et miten niitä heilutellaan puolelta toiselle ja tehään tyhmiä kampauksia. Toisaalta ikävä sitä :( Nää kun on semmoset että kerran päiväsä uhraat 5min ja kiharrat tai jotain muuta teet näille etkä sitten koske näihin koko päivänä ettei mee pilalle..... Elämä on rankkaa :D

Count to ten, take it in, this is life before you know who you're gonna be

Päivä 7 - Minun päiväni

PRKL mikä homma tämmösen tekemisessä on :D Näää kuvat ei totellu mua sitten yhtään ja jaha tekstikin menee ihan perseelleen? XD Mutta anyway tiivistetään tätä sitten tähän. Aamulla herätyskello soi 15 vaille 8, mutta tuttuun tapaani nousin vasta puol yheksältä :D Minkä mä voin sille etten pääse aikasemmin ylös. Ja toisessa kuvassa näettekin täysin uutta materiaalia siitä, kuinka räjähtäneeltä oikeesti näytän herättyäni O_O Noi silmät on tosi vajaat.

Iphonella on tapana vammata välillä näitä kuvia, mutta tuossa piirakka oli siis aamiaiseni ja sitten innoissaan kohti koulua :D Suoraan matikan tunnille, jossa olikin ihanasti läksyvuoro.... Äikäntunnilla oli jotain ihan pehvaa kotisivuhomoilua, mua ärsytti niin paljon kun blogi ei kuulemma oo kotisivu. Tiedän mitä se rausku meinas kotisivuilla mutta jos joku oikeesti käyttää jotain vuoden 0 termiä "kotisivu" niin kyllä blogit kuuluu siihen, koska täähän on just se mun oma sivuni hei O.o Joten just joo, en pitänyt koko henkilöstä joten...

Ruokalassa oli makaroonilaatikkooo<3 ja sitten kun se loppu niin mustaamakkaraa<3 varsin hyvä päivä siis ruoan osalta.

Kemiantunnilla meno oli taas niin Hanna&Kaisa, joku hepuli meillä ainakin oli, naurettii kaikelle ja niistä tehtävistä melkein tuli jotain... Siellä on vaan oikeesti jotain keskittymisongelmia meillä :D Harmi kun en enää muista mikä tällä kertaa oli niin hauskaa, ainiin. Ainakin se kun taululla luki sivut 99 - 10 (piti lukee siis 100) ja sitten totesin että se on arvoitus, oikeasti sivunumero on 99 - 10 = 89. Ja toi oli taas niin hauskaa olevinaan XD

Koulun jälkeen lähin kaupungille. Tosiaan törmäsin uuteen ongelmaan nimittäin se mun vanhojen mekko on aivan liian pitkä verrattuna niihin kenkiin mitkä mulla piti olla O.o Vaikka sitä lyhennettiinkin. Tosi outoo. Joten pakko oli metsästää semmoset 10cm korkokengät joissa olis nauhat. Kaikki nykyiseni on liian isoja tai ilman nauhoja. Oli vähä WTF olo kun sellaisia ei nykyään enää oo O___O ainoot mitkä löysin oli nuo mitkä Sonjallakin on. Ei auttanut muu kun ottaa kun muuta ei oo tarjolla. Ja siinä sitten onkin haastetta että miten ******* noilla pysytään pystyssä kun tuo korko on mitä on :D::D.... Kauniiksi kuitenkin äiti ja isä kehuivat (Y)

Sitten söin fetasalaattia ja kanaa. Namnam. Oon taas niin innoissani tosta fetasalaatista et teen sitä aina kauheen kasan ja syön sen jossain 5minuutissa kun kauhee tarve hotkia :D 

Äsken käytiin mamilla ja papalla auttamassa pappaa suihkussa. Ja nyt teen tässä mun huomista Uuden-Seelannin 10 minuutin esitelmää. OUJEAH. Äsken venyttelin ja kohta jatkan taas. Piti vähän ottaa etukäteen noita kuvia kun en mä tätä yöllä jaksa väsätä. Kuitenkin. Varmaan suihkussa käyn ja hampaat pesen. Ja ehkä jotain syön, tai sitten en.

Tällänen päivä tänään. Ainakin riitti kivasti ohjelmaaa ::)

Mustaa ja valkoista laitetaan, käteni maalaavat maisemaa

Päivä 6 - Paras ystäväni

Mulla oli vähän vaikeuksia tän kysymyksen kanssa kun ei mulla silleen periaatteessa kukaan oo järkyttävästi ylitse jonkun toisen, mutta jotta mentäis ees vähän päivän teemaan niin kyllä sieltä nyt kuitenkin kaks voi erottaa silleen ihan kivasti. Tässä listassa on niin paljon muitakin ja tuntuu tyhmältä erottaa ihmiset näin :D, mutta tehdään ohjeen mukaan. (kuvat on naamattomia, kai te tiedätte mikä itsekritiikki henkilöillä on naamaansa kohtaan)

Mietin tässä vaan, että mitä näistä ihmisistä pitäis kirjottaa? Kaisa ja Iiris, Iiris ja Kaisa. On kyllä varmaan maailman ääripääihmiset oikeesti. Nykyään tosin tuppaa ravaan tuolla poltteella kaiken aikaa. Tosin molemmat kyllä on kympin hikareita koulussa. Ei näistä nyt osaa kertoo mitään. Tosin molemmat myös panikoi aivan jumalattomasti, ja usein joku kriisi meneillään jne :D Mutta silti se meno onniin erilaista.

Siks, koska ne on molemmat niin erilaisia, kuin yö ja päivä, niitä ei ehkä voi vertailla keskenään. Kaisa on semmonen jokapaikanhöylä, aina menossa jonnekkin ja ottaa hulluna vastuuta kaikesta eikä myönnä tosiasioita itellensä. Lisäks se on loputon jankkaaja ja mun ystävistä/kavereista syvällisin. Se on vähän semmonen ujohko vaikka sitten purkaa kaikki asiat mulle jotka ärsyttää :D
Iiris taas ottaa stressiä muurahaisenkin kuolemasta, opiskelee ihan hulluna ja rakastaa tv:tä. On kuitenkin minun (ja monen muun) onneksi oppinut löysäämään tahtia ja nauttimaan elämästä sillälailla uudella tapaa.

Molemmat on tosi ihkuja ja tärkeitä. Jos jollekkin lähtee jostakin asiasta uutta tietoa, tai että niin, niin kyllä se on ensimmäisenä Kaisa tai Iiris. Riippuu vähän kumman tiedän vastaavan nopeemmin tai kumpi tietää kyseisestä asiasta enemmän tai on halua tietää enemmän :D Mutta ei sillä sillain niin väliä. Ja toivon tietty että näiden ihmisten kanssa puhutaan vielä mummonakin, jossei iiriksen kanssa kutomisesta niin vähintäänkin sitten ruoanlaitosta :)) Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu mutta aina kai sopii toivoa?:) Niin ja olis kiva jos pääsis käymään jossain kohtaa jommankumman kesähuvilalla jossain hiekkarannalla lähempänä päiväntasaajaa. Ainii, Kaisa on se lappi-ihminen ja hmm.. iiris haluaa kerrostaloon. Noh, ainakin niillä on paremmat mahdollisuudet hankkia se kesämökki lämpösestä, kun niiden työtoiveet on hilkunverran parempipalkkasia kun mun :D

My broken heart has left

Päivä 5 - Mitä on rakkaus?

Rakkaus on sitä, että pitää jostakin ihmisestä tai asiasta silleen maximisti omalla asteikollaan. Ja että joku asia on tärkeä ja läheinen sulle. Ja mun mielestä on erikseen ihmisrakkaus tai siis elävärakkaus ja ”tavararakkaus”, en nyt meinaa mitään materialistista paskaa tällä. Mutta että niinkun rakastuminen johonkin tv-sarjaan on paljon helpompaa kun johonkin ihmiseen. Ja se tapahtuu yleensä paljon nopeemmin kun ihmiseen, tai no mistäs mä sen tiedän. Mutta oletan. Ehkä se on myös luottamusta.

En keksi nyt mitään hannamaista tähän, vaan tää on tällästä perustyhmää kauraa jota kaikki selittää. Koska siis kaikki mun kaverit on tällä hetkellä tekemässä tätä samaa haastetta :D Ei siinä mitään, tässä on tosi mielenkiintoisia kysymyksiä ja haluan ehdottomasti lukee muiden vastaukset.Takaisin rakkauteen.

Jotta olis jotain hannamaista, niin rakkaus on ruokaa. Ja nauramista. Rakkaus on niinku ystävät ja varsinki sellaset tilanteet jotka muistaa loppuelämänsä. Ne on rakkautta, koska niitä on aina niin kiva muistella ja ajatella silleen. Ne saa hyvän mielen. Eli siis kaikki matkatkin voi olla rakkautta, ainakin ne jotka haluaa kokee uudestaan. Mä haluan vuodesta toiseen makailla turkoosin meren rannalla, se on rakkautta, tai haluan uudestaan Singaporeen, tai vähintään Australiaan...:D Koska niinku ne on merkinny mulle paljon.

Tai sit rakkaus on vaan jotain paskaa josta kaikki jauhaa joka ei lopulta oo mitää? Never know.

Food is my love, food is everything

Päivä 4 - Tätä olen syönyt tänään

Hommahan meni niin, että mun piti ottaa kivasti kuvat kaikesta mitä söin tänään, mutta jotenkin noh. Olisin halunnut ne instan kokoisina, mutta se olisi vaatinut liikaa koska en halunnut niitä instaan joten joo. Ei nyt ole sitten kuvia. Oujeah. Tai no niin. Olisihan niitä mutta tuskin jaksaa laittaa nyt tähän kun ei ne liity ruokaan ;o Huomenna mennään varmaankin kuvaan kaisan kanssa, jos ja kun saan aikaiseksi. Tänään oli kiva päivä, mutta huomenna lisää sitten :) Ja ainiin, äiti on kuulemma YO merkonomi :D

Mutta aiheeseen.
Onneksi tämä sattui juuri tälläpäivälle, sillä oli pyhäinpäivä. Kaikkialle tuoksui tänään niin hyvältä. Kun kävelin mamilta kotiin voi että ne tuoksut jotka taloista vaan tuli. Ok ehkä se oli pelkkä lauantaidiner mutta sattu oleen tää pyhäinpäiväki tässä ja aijai<3 Se on jotenkin niin ihana tunne kun pihalla haistaa ruoan. Siis ymmärrätte kuitenkin väärin :D, se on niin kiva et joillakin ihmisillä (ainakin luultavasti) tehtiin tänään vähän parempi ruoka. Jossei muilla niin meillä :D, mut niinku et sillä ruoalla osotetaan niinku sitä päivän pyhyyttä tai silleen. Se on kivaa.

Aamulla herättyäni menin alas ja söin suolakurkkua, namnam.

Sitten siitä muistaakseni tallustin takaisin yläkertaan ja söin pari pätkistä, ihan siitä syystä että<3

Mamilla söin yhden fazerin sinisen.

Kun tulin kotiin meillä oli superihanaa burgundinpataa, perunoita ja ruusukaalia<3<3 Olin taivaissa. Tän jälkeen otinkin pitkät torkut koska viikko oli ollu rasittava.

Tota noin, sitten äsken join mehua. En oo varmaan syöny muuta? ? ? Öö. Häh. Ei mulle nyt kyllä tuu mieleen enää mitään :D Mitä ihmettä miks en muista ?!?!

Taidankin mennä takas syömään suolakurkkua :):)

They're my parents, not yours

3 - Minun vanhempani

Nojuu.Tästä tulee nyt mieleen ihan päiväkoti, kun siellähän aina kuvailtiin vanhempia esim. johkin kortteihin :D Ei hitsit ne päiväkotit jutut on aina ihan vajaita, kuinka päiväkodin tädeillä on voinu pitää pokka kun ne on niitä meidän kanssa tehny ::D

Mun tekis mieli sanoo että vanhemmat on ihan perus, mutta mikä on se perus? Mulle ne on niin perus, koska hei, kai nyt kun koko elämäni oon niiden kanssa elänyt.

Äiti on aivan liian utelias ja lupautuu aina kaikkeen ja tunkee nenänsä aina kaikkeen, koska hän haluaa (nimimerkillä kaikki opettajat varmaan tietää kuka mun äiti on). Mutta toisaalta se on ihan kivaa koska sitten voi rageta koulusta ja äiti tietää pääosin mistä puhun. Siitä raivoomisesta on siis niinkun jotain järkeekin. Äiti on myös tosi kiinnostunu kirkoista, aina kun ollaan jossain muualla kun Tampereella, niin aina pitää ihailla kirkkoja. Me iskän kanssa ollaan sitten vähän silleen "Aaa joo hienoa" ja sitten kun äiti on tarpeeks kaukana meistä ihailemassa jotain taideteosta oon silleen "poikkesko toi jotenkin edellisestä?" :D
Isä puolestaan pitää päässään varmaan jonkinmoista lintulaudalla vierailevien lintujen rekisteriä. Ja isä on semmonen että jos jotain alottaa niin se tehään sitten heti loppuun kauheella kiirellä. Ja jos joku ei tapahtu heti niin )¤=#(/%&&#. Oon tainnu periä tuon asenteen isältä, vaikkakin lievemmässä muodossa :D Niin ja meillä isä on ainakin se "pahin" siivooja, joka siivoaa parhaiten ja eniten. On kyllä äitikin, mutta isälle se on suurempi ongelma. Maailmassa on vääryys kun mä, siivoamisen kammoaja, on tällästen hypersiivoojien jälkeläinen.

Oikeesti sekä äiti että isä on hauskoja. Meillä on niin kummallinen huumorintaju täällä kotona että huhhuh. Kun en sitä aina itekkään ymmärrä niin miten muiden pitäis? Ja mitä vanhemmaksi me kaikki tullaan, (siis minä fiksummaks (öö) ja muut, noh… vanhemmaks :D) sitä enemmän saa tietty nauraa.
Mun vanhemmat on aika ei-nuoria (olipa fiksusti sanottu), isä on ex-merimies ja äidin ammattia en oo koskaan tienny, enkä tuu varmaan tarkkaa kuvaa koskaan tietämään. Mutta ei se haittaa.
Sitten mulla on isän kanssa aina semmonen terveyspiiri, että me syödään tosi terveellisesti (kuten tänää lohta ja kasviksia eikä muuta), okei meillä on myös pitsa- ja kebabpäiviä. Äitin kanssa ollaan semmosia pullahiiriä että jooo’o. Ja sitten kuuluen perheen huumoriin isä aina kuittailee aiheesta. Vanhempien kanssa lentokoneessa matkustaminen on pahinta mitä mä tiedän, mutta noh, sen kestää aina korvatulpilla ja nukkumisella. Se on vaan… ääh. ette tiedäkkään kuinka kammoan sitä heh.
Meniköhän taas vähän ohi aiheen? Ei niistä oikein voi enempää kertoo ilman nimiä ja ikiä jnejne. Mut tiivistettynä ne on ihkuja, hassuja, vajaita ja noh, ainakin molemmat on opettanu mulle elämistä mikä on hyvä asia. Tai no en tiedä onko plussaa et se että tietää missä kaikissa maailman kolkissa isä on käyny, saa mut haluaan meneen johkin maailmanympäriseikkailulle aina vaan enemmän ja enemmän xD

Postauksen kuvituksena toimii toissakesäiset Kreetan kuvat, koska tämänvuotisia en tähän hätään mistään löytänyt. Kaikissa muissa ilmeeltään siedettävissä kuvissa (joita on oikeasti tosi vähän, nuo ei koskaan kato samaan kameraan :D) äitin hiukset oli liian lyhyet. Oikeastaan olen iloinen että äiti on vihdoinkin omaksunut tuon mummotyylin tilalle semmoset muodikkaan lyhyet hiukset, jag tycker!:) 

Ensimmäinen rakkaus

Päivä 2 - Ensimmäinen rakkaus

Meinasin ensin että HAHA helppo juttu en oo rakastunu kehenkään koskaan, mut sit mietinkin että miks tän tarvis olla ihminen, ja kun tarkemmin mietin niin oonhan mää. Äiti on varmaan se yleisin, tosin siihen ei varmaan rakastuta vaan sitä vaan rakastetaan aina (jos se nyt ei oo mikään ihan hirvee, mut omani ei kyllä oo) 

Ja on sula mahdottomuus muistaa mitä mä niinku eka rakastin, ehkä se oli joku pupu. Tai miks mulle tulee aina mieleen lapsuudesta semmone venäjänkielinen pelottava kirja, ei mitään tietoo oliko se lastenkirja, mut kai se oli. Ehkä mä rakastin sitä kun en mä muista mitään kirjaa niin hyvin kun sitä. Mut niin, en mä oo kyllä koskaan sanonu kellekkää kovinkaan pienenä et rakastan jotain, tai jos oon niin oon tosi hämmästynyt, koska omasta mielestäni oon ihan tunnevammanen, ainakin ollu ja oon kyllä vieläkin, enkä osaa sanoo mitään. Niinkun me suomalaiset nyt yleensä, tai no niin. On jotenkin tyhmää sanoo semmosia itsestään selvyyksiä. Tai ainakin tähän asti kaikki on aina ollu itsestäänselvyyksiä. Tai rakastinko mä smurffeja? Serranon perhettä mä ainakin rakastin(ja edelleen rakastan) mutta ei se ollu ensimmäinen. Mä en osaa vastata tähän kysymykseen nyt, jännää.

Hyvä on, osaan. Mä nimittäin tänään, siis äiti kaiveli, sen venäjänkielisen kirjan esille ja voi että. Se jos mikä on ensirakkaus :D Se on aivan mahtava, ja naurattaa tällee jälkikäteen et en tie mikä ton ikäraja on ees, kumminkin aika "rankkoja" XD juttuja 1-vuotiaalle, ottaen huomioon, että oon saanu sen 8.10.1996, eli siis 16 vuotta sitten. Ihan hullu aika.