Böö

Kylläpäs nyt takkuaa. Ensin instagramini kuoli, tuntuu että siitä on ikuisuus kun viimeeksi päivitin. Onneksi olen väärässä. Ja sitten blogini alkoi viettämään vapaapäiviä kuin mikäkin. 

Olen tehnyt asioita. Tai ainakin pohtinut, tuntuu, että nyt on kamalasti kerrottavaa. Aloitin aamulla kutomaan, ei ollut tarkoitus tehdä mitään tiettyä, kunhan vaan kehittää sorminäppäryyttä Greyn Anatomian ohella. No nyt mulla on sellainen 160 senttinen kaulahuivi tossa lattialla, joka odottaa viimeistelyään, jos sitä vielä ainakin 40 senttiä jaksaisi illalla kutoa. Tässä on juuri sellainen asia mistä ennen joulua kirjotin. Nämä on niitä projekteja, joita ei voi vaan jättää kesken. Jos ne jättää kaapinpohjalle lojumaan, niitä ei kuitenkaan ikinä jatka, kun inspiraatio katoaa kauas pois. Kaikki tai ei mitään. Menin ostamaan lisää lankaa cittarista, mutta koska niitä harmaan sävyjä on jotakin 2000 ja yksi, otin tietenkin liian tummaa. Ei sitten auta kun yrittää tehdä tosta kolmella eri harmaansävyllä jotenkin liukuvärjäyksen näköstä. 

 Olin viikonlopun aika jumissa. Mä en saanu päätäni laskettua tyynylle ilman, että laskin sen mun käsien varaan. Kaikki kaulan lihakset tuntu jähmettyneen paikalleen, vähän nihkeä olo, kun ei sänkyyn tai sieltä pois pääse ilman jotain erikoisen näkösiä kääntöliikkeitä. Onneksi nyt jo pää kääntyy joka suuntaan.

Sitten vähän autoiluasiaa. Jos nyt yhtään olette uutisia seuranneet, tiedätte varmaan siitä pojasta, joka suistui tieltä ja kuoli tuolla Tesoman lähellä. Mä olin aluksi tietty tosi pahoillaan tai mitä tunnetta tossa tilanteessa nyt tunnetaan. Harmissaan, kun joku niin nuori kuolee. Mutta sitten kuulin uutisissa, että tyyppi oli ajanut 140km/h. Ja sinne meni ne sympatiat. Oikeasti, en voi sääliä tai tuntea mitään muutakaan inhimillistä tunnetta. Kuka on niin ääliö, että ajaa motarilla tossa talvikelissä 140km/h. Menin yks päivä käymään Ideaparkissa, ja motarilla oli nopeusrajotus 80km/h. Ja sekin tuntu jo siltä, että kaksin käsin ratista ei meinaa riittää, saisinko jostain kolmannen? Äly hoi.

Tänään sain kunnian viedä Ullan johonkin sen töiden pippaloihin, ei siinä muuten mitään, mutta sain hoitaa sen Ullan autolla, kun isä oli Tojolla liikkeellä. Mietin siinä sitten, että voisin alkaa harrastaa vaihdeautoilua vähän useamminkin, kun ensiksi a) en tiennyt mihin suuntaan avainta käännetään, että auto käynnistyy, b) mietin hetken, että niin kumpi on jarru ja kumpi on kytkin, c) liikennevaloista lähdettäessä mietin, että miks tää menee näin hitaasti, kunnes tajusin, että voishan näitä vaihteitakin tietty vaihtaa, c) sitten kotipihassa mietin, että miten tämän avaimen saa pois tästä. Selvisin kuitenkin hengissä, mutta pientä kuumotusta oli ilmassa :D

Mun VHS-DVD-soitin meni rikki, tyhmää, joten pöllin olohuoneesta toisen soittimen yläkertaan. En hirveesti jaksanut alkaa asennella sitä tohon varsinaiselle tasolle, joten noi Aku Ankat hoitaa ihan hyvin tason virkaa. Samalla voisin tosin pitäis keksiä, mitä tehdä noille kaikille lehdille. Extrat ja Iinekset haluaisin säästää, mutta noilla muilla en kyllä tee mitään. Täytyy keksiä joku paikka mihin heittää ne. Paperiroskis varmaan lopulta paras vaihtoehto, kuka tollasia enää edes ostaa, kymmenen vuotta vanhoja Akuja....

Ootko huomannu, et sulla kasvaa hiukset kypärän läpi?

 Joskus tulee näitä päiviä, ettei himoilleen voi mitään. Tänään oli jälleen kerran sellainen talvipäivä, että tuntisi itsensä tyhmäksi, jossei menisi ulos. Ulkoilu on kuitenkin tyhmää. On tyhmää kävellä ympäri ämpäri, tai juosta. Hiihtäminenkin on tyhmää, tai se tarvitsee sen fiiliksen.  Tajusin, että haluan mäkeen. Se tunne vaan tuli. Ryntäsin alakertaan, etsin laudan, kengät, kerrastot ja lähdin Hervantaan. Automatkalla mietin, että laitoinko edes ovia lukkoon, kun lähdin niin vauhdilla, mutta en ainakaan mitään noottia vielä oo saanut :D

Parkkipaikalla tajusin, että no laskettelulasit ei olis ollu pahitteeks, ja ottaen huomioon, että puhuttiin niistä Kaisan kanssa eilen, tuntu tosi idiootilta ylipäätään unohtaa ne. Toisaalta kaikki on ton mun supercoolin kypärän syytä, kun ei varsinaisesti tunnu, että siitä puuttuis enää mitään härpäkkeitä :D Hannan henkinen ikä taas 5 vuotta. Sain lievästi tuijotuksia ja aika moni laps mun selän takana sano kaverilleen, et KATO TOTA, sit ku se toinen kysyy mitä ja vastauksena on hiljaisuus, epäilin, että ne vaan osotti meikäläisen päätä :D Mutta ihan tosissaan, kypärät on niin tylsän näkösiä, ja koska mulla ei muuten oo hiuksia nimeksikään, niin kai saan ees käyttää tollasta coolia peruukkia, joka muuten mätsää ihan täydellisesti mun lasketteluasuuni. Ja mut ainakin erottaa hyvin rinteestä.

Ensimmäinen nousu oli hieman hatara, tasapaino oli vähän hukassa ja pelkäsin koko ajan kaatuvani. Koska mä olen edellisen kerran ollut edes laskemassa? Heti kun ylhäällä sai siteet kiinni ja itsensä hilattua rinteenreunalle, tajusin kuinka paljon olinkaan taas kaivannu tätä. Ja kuinka kivaa se lopulta oli. Ja kuinka mä nautin siitä. Osasinkin vielä jotain. Yhden kerran vaan heitin kuperkeikantapasen ja vierin (vyöryin) rinnettä alas varmaan 50 metriä, mutta ei se varsinaisesti sattunut. Häntäluu ei välttämättä tykänny ja aloin taas kerran kyseenalaistaan kaikkia niitä idiootteja, jotka ei käytä lasketellessa kypärää.

Aamulla mulle tehtiin dementiakepponen (aloin nimittää sitä tollasella hienolla nimellä, koska se kuulostaa hauskalta). Keittelin kaikessa rauhassa aamupuuroa hymyssä suin. Lisättyäni kaurahiutaleet, muistin, etten ollut maustanut vettä vielä suolalla. Joku oli ilokseni täyttänyt suolasirottimen, mutta pilaillakseen (tai oikeasti vahingossa) jättänyt korkin kiertämättä kiinni. No ei tullut ihan ensimmäisenä mieleen tarkistaa, onko korkki kiinni vai ei, kun ei ennen tälläistä ole tapahtunut. Ja sitten olikin astetta suolaisempaa puuroa. Tuo lasipurkki oli siis aluksi täynnä... Heitin puurot roskikseen ja kaivoin jäätelöpaketin pakkasesta. Näinhän sen kuuluu mennä, eikös.

Eilen oltiin iltaa istumassa Iiriksellä. Oli kyllä hupaisaa, vein mukanani taas kerran vääntämäni persikkapiirakan. Mulla on nyt kolme variaatiota kyseisestä piirakasta, enkä osaa päättää lempparia. Ehkä se oli tämä viimeisin. Reseptiäkin tulossa, kunhan saan siitä otettua kuvat (eli siis käytännössä tehtyä koko piirakan uudestaan, heh) Illan kuluessa letitin Ellun pään täyteen lettejä. Tuli aika tyylikäs yhden ponnarin taideteos. Tarkempi harja ja pari pinniä ei olis ollu pahitteeks, mutta menihän se nyt noinkin!

Hyvää lauantai-illanjatkoa kaikille. Minä menen nyt pukeutumaan saunan jäljiltä.

Avautuminen

Tiedättekö sen tunteen, kun pää on ihan sekaisin. Enkä nyt tarkoita sekaisin alkoholista tai ylipäätään mistään päihteistä. Vaan sekaisin tunteista, ajatuksista. Ne vaan pursuaa yli ja ainoa mitä kykenet tekemään, on juosta eteiseen, heittää ensimmäiset ulkovaatteet päälle ja rynniä ulos ovesta, ikäänkuin hengittämään.  Pihalla sitten kävelee ihan raivona, tyyliin hysteerisesti, ottaa juoksuaskelia kotiportailla. Koittaa vaan löytää jotain järkeä järkkyneeseen mieleen.

Tätä tehdään ihan kamalasti leffoissa ja tv-sarjoissa. Oikeasti, aina jossain kohtaa jonkun hermo ei kestä ja se lähtee pihalle raivon tai jonkun vastaavan vallassa.  Pidin sitä aina ennen jotenkin tosi epäaitona, tyyliin kuka saa tollasen tunnekohtauksen ja oikeesti tekee noin, kunnes kerran vuosia sitten oikeasti tein noin. Se oli jännittävää. En ole tehnyt noin sen jälkeen, mistä voidaan siis päätellä, että mieleni ei pahemmin ole järkkynyt, ainakaan niin paljon.

Tässä välissä haluaisin muistuttaa äitiä ja mamia, että älkää nyt kuvitelko, että meikäläisellä on joku hätä, yritän vain saada näistä postauksista vähän jännempiä ja se ei onnistu ilman vähän syvempää kaikuluotausta.

Jostain ihmeen syystä toi tunne kuitenkin tuli mun mieleen tänään, kun lähdin vähän nopeammalla temmolla (en pakollisella kiireellä, se on eriasia) ulos. Jotenkin se iskeytyi meidän portailla mun mieleeni.  Ja jostain käsittämättömästä syystä kaipaan sitä. Tai mä haluaisin kokee sen taas. Enkä halua olla mikään negatiivisten ajattelijoiden kuningas, koska sitä on tässä ympärillä ihan liikaa, sillä ton fiiliksen voi yhtä hyvin aiheuttaa myös positiiviset tunteet.

Ja se sitten tästä päivän diipistä materiaalista.

"Valitin" hetki sitten, kuinka äiti aina tunkee mun kanssa kattomaan teeveetä, ja sitten mua ärsyttää, kun se ei ymmärrä henkilöistä ja kyselee multa. Onneksi tässä(KÄÄN) asiassa äitini ei ole poikkeus ja samaa on havaittavissa myös muiden perheissä (luojan kiitos). En oo ehkä kertonut tätä äidille, mutta sen lisäks, että toi juonikuvioiden selittäminen on pepusta, mä tykkään sellaisesta omasta rauhasta, koska mä yhä edelleen keskustelen tv:n kanssa. Ihankun ne hahmot kuulis kun valitan täysiä, että WHAT ARE YOU DOING ARE YOU IDIOT PLEASE DON'T GO THERE FUUUUCK SERIOUSLY GET A LIFE NOOOOOU DON'T DO IT BYHYYWHY WHY WHY WHAT I LOVE YOUU ja niin edelleen. Mun tv:n katselukokemus kärsii, jos en saa avautua tähän tyyliin samalla kun katon.

eBay shopping

Varmaan blogihistorian surkeimmat kuvat, ainakin tuo alempi. Jostain ihmeen syystä meillä sisällä ei ole valoa nimeksikään, vaikka ulkona pitäisi olla pian se päivän valoisin aika. Enkä jaksanut hankkia jalustaa mistään (kahden metrin päästä), jotta kuvasta olisi tullut tarkka, saatikka alkaa säätää manuaalisesti mitään. Nyt kun mietin niin en kyllä ymmärrä, että miksen, ei kyllä käy aivot ihan täysillä aamutuimaan :D

No oli kuva epäselvä tai ei, mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että ostin eBaysta meikkisiveltimiä. Pyysin näitä oikeastaan Mamilta joululahjaksi, mutta lopulta päädyttiin siihen, että hän antaa rahaa ja minä ostan sitten mitä haluan. Hintahan näillä on ihan naurettava, kun ajattelee, että Suomesta ostettuna yksittäin yksi sivellin maksaa jotain 10€. Kuolaan vielä(kin) niitä real techniquesin siveltimiä, varsinkin sitä silmämeikkiin tarkoitettua pakettia, että enköhän senkin joskus kotiuta...

Ja olen ehdottoman varma, että mun täytyy hankkia elämä tän Greyn anatomian tuijottamisen sijaan. Ensitöikseni etsin mun mantsankirjat jostain kuukkelista.

Ei mulla ole mitään vikaa päässä, mä olen vain prinsessa

Vihdoin päästiin Kaisan kanssa kuvaamaan, jes! Hankea oli ihan kiitettävästi, mutta onneksi olin ottanut äidin Kuomat matkaan mukaan. Ne on kyllä ihan unelmakengät jalassa, harmi vaan, että niiden ulkonäkö ei ole sieltä  hehkeimmästä päästä. Tosin mistä lähtien minua on kiinnostanut miltä näytän, tänäänkin kävelin kylähulluna viemään Kaisalle kakkupalaa heijastinliivi päällä, pipo silmillä, isän lökärit ja äitin kuomat jalassa. Eikä kyllä haitannut ollenkaan.

Mentiin Mouhikselle, koska siellä pääsee sisälle pukemaan ja se on suhteellisen lähellä. Ja mikä tärkeintä, siellä ei ole ihmisiä. Aurinko ei kyllä paistanut, mutta eikö se vähän niin mene, että kun on nollassa, on matalapaine ja pilviä. Korkeapaineen aikaan on kylmää ja aurinkoista. Kädet jo tässä säässä kalikoina, joten -1 oli ihan sopiva lämpötila. Okei mun pää tärisee seinää vasten kun joku rekka ajaa ulkona ohi.

Seuraavaksi voisin alkaa vuokrata tota koon 40 ja sitä vähän suuremmille ihmisille vaikka 80€:llä :D

Oon alkanut käyttää aikaani kaikkeen järin kummalliseen, mikä on toisaalta ihan kiva juttu, kun siihen kerrankin on aikaa. Keittelin esimerkiksi äsken iltapuurot oikein pitkän kaavan kautta. Jos olisin vaan lisännyt hiutaleita tarpeeksi, siitä olisi tullut nopeammin valmista, mutta nyt oikein hauduttelin sitä kunnolla, ja siitä tuli erittäin mehevää. Aamuisin mietin ihan kummallisia asioita, tyyliin olenko oikeasti hereillä, olenko oikeasti pirteä ja kauanko hyvän vireystilan saaminen vielä edellyttää. 

Minä meikkaan, laitan hiuksia. Okei, pesen hiukseni lavuaarissa yhä useammin, eli hiustenlaittoon jää enemmän aikaa. Istun peilin edessä ja opettelen hymyilemään. Ja kaikesta tästä ajasta huolimatta, mun sänky on täynnä vaatteita, kaukosäätimiä, kameroita ja muita sinne kuulumattomia asioita.

En nyt oikein tiedä itsekään, mikä tän jutun pointti oli. Ehkä se, että en vieläkään oikein hallitse tätä ajankäyttöä. Tarvitsen ehkä päiväaikataulun  tai jotakin vastaavaa.

 Minä leijun ilmassa, ilman jalkoja ihmiset! Ette tiedä mitkä naurut saatiin tästä kuvasta Kaisan kanssa :D hahahaha.

You stole a piece of my heart

Mulla oli eilen alkuillasta tosi tekemätön olo. Halusin tehdä jotain, näperrellä ja viettää aikaa jonkun harrastuksen parissa. No, mulla on yksi harrastus, jota teen vaikka puolikuolleena sängystä käsin, eli leipominen. Ei auttanut kun mennä kaupasta hakemaan mascarponea ja pyöräyttää täytekakku. Teki niin kamalasti mieli. 

En voinut eilen luonnollisestikaan koristella kakkua, koska täytteiden piti antaa tasaantua ja koko kakun maustua. Tänä aamuna sitten viimeistelin sen ja mussutin sitä. Oon saanut lievät traumat kinuskin teosta, kun oon pari kertaa vuosia sitten tehnyt siitä yksinkertaisesti niin kovaa, että siihen ei ole pystynyt kirveskään. Että miettikää nyt sellaista kinuskia kakun päällä, mutta kai tässä hommassa on jo nyt joku kyky, kun sen vaan tietää, koska kinuski on valmista. 

Tuli muuten ihan törkeän hyvää kakkua, näin kerrankin ja vaihteeksi. Alimpaan kerrokseen laitoin rahkamascarponesuklaa möhnää, möhnää siksi, että suklaa kylmettyessään teki siitä tosi jäykkää, koostumus oli kuin kovaa voita. Päälle kerros kermavaahtoa ja banaania ohuina siivuina. Ylemmän kerroksen voitelin mansikkahillolla ja laitoin päälle kreemivaahdon, jossa oli sama rahkamascarponepohja kuin alemmassa, mutta lisäsin joukkoon sitruunamehua ja vähän mansikkahilloa. Namnam. Olen nyt paljastanut salaisen reseptini, hyi Hanna.

Se voi olla hellää, kuumaa, valkeaa tai viileää

 Huomenna ei sitten kyllä nähdä meikäläisen naamaa blogissa. Tullut katseltua sitä viimeaikoina ihan riittävästi :D En vain ole vielä ihan varma, että mitä huomenna sitten katsellaaan, noh, se jää nähtäväksi. Yrjö varmaan suostuis mun malliks, heh.

Kun aloin lukiossa tuijottamaan Lostia, tai kun kaikki mun kaverit käpertyi sohvan nurkalle kattomaan Greyn anatomiaa, mä vannoin itselleni, että siihen sarjaan en kyllä sorru. En jotenkin halunnut yhtä sarjaa lisää riesakseni. Ja kuten kirjoitin Sykkeen alkaessa syksyllä, mua ei ole jostain syystä vain kiinnostanut katsella leikkauspöydällä makaavia ihmisiä.

Ajat muuttuu, sillä nykyään viikon kohokohta on Syke ja Max. Lainasin viikko sitten Iirikseltä Greyn anatomian ensimmäisen kauden, ikäänkuin vahingossa. Ajattelin ettei tässä nyt parempaakaan tekemistä ole kun Iiris sitä tarjosi mukaani, ja koska Sykkeen uudet jaksot tulee Areenaan vasta 8. helmikuuta tms. Odottaminen on tuskaa.

Pahus. Olen koukussa.

Sekä Sykkeeseen että Greyn anatomiaan. Ja kaiken lisäksi minusta hieman tuntuu, että myös äiti on koukussa. Se löytää itsensä aina tänne yläkertaan juuri silloin, kun tuijotan herkeämättä tv-ruutua. Sanoin hänelle kyllä, että alkaisi katsoa ensimmäisestä jaksosta lähtien, että olisi mukana juonessa, mutta taisi olla turha kehotus :D

Olin eilen Helin tupareissa, siellä oli oikein mukavaa ja hyviä muffinseja. Pitkästä aikaa myös jossain meidän bileissä oli erilaisia ohjelmanumeroita, kuten ongintaa, visailua ja "aasin hännän" laittoa. En ole kyllä ikinä pitänyt itseäni tosikkona, mutta kai sitä on myönnettävä, että kyllä sellaistakin puolta löytyy meikäläisestä ihan urakalla :D

Oltiin joukkue Iiriksen kanssa tietovisassa, jossa eräs kysymys kuului "Kuka keksi rakkauden?" No fiksuina ihmisinä alettiin miettimään, mitä se Kaija Koo siinä laulussa laulaakaan. Vastattiin ensin Hän, kunnes mulla välähti, että ei ei, se on joku!! Joku keksi rakkauden. Kun tulokset sitten julkistettiin, oikea vastaus olisi ollut Kaija Koo. Nostettiin kapina ja kyseenalaistettiin vastaus, ja sitten meille vastattiin vaan, että ei siinä niin lauleta. Aha. Ja sitten me suututtiin. Siis ihan oikeasti mua ei naurata vieläkään tämä asia. Eikö ole hieman tosikkomeno :D  Vähän sitä pelästyy itseänsä, kun tyyliin veri alkaa kiehua tälläsen asian takia :D Verenpainetauti here I come! Ollaan Iiriksen kanssa kyllä varmaan aika kammottava parivaljakko muita ajatellen tällaisissa asioissa. Olen aivan liian kilpailuhenkinen tällaiseen.

Vaikka toisaalta, onhan se nyt tiedetty, että en hevillä luovuta omien mielipiteideni kanssa, ja jos koen vääryyttä, näytän sen. Mutta saatana se Joku keksi sen rakkauden. Eikä mikään Kaija Koo. Se keksi sen biisin perkele. Ei saatu lopulta kun joku mielihyväpiste tästä asiasta, jonka jälkeen näytin sellaiselta 5 vuotiaalta lapselta, joka ei ole saanut äitiään ostamaan kermajäätelöä, vaan jotain kasvisrasvasörsseliä :D

Että tuparit olivat siis oikein onnistuneet tätä pientä ongelmaa lukuunottamatta. Ja on muuten hullua, että olen nykyään tyyliin ainoa, joka lähtee keskustasta bussilla kotiin. Kaikki muut vain kävelevät jotain parisataa metriä ja ovat kotona. Ei tämä asia ennen ollut näin.

Ainut todellisuus mulle on vaan eilinen

Ensinnäkin anteeksi tästä katoamistempusta, inspiraatio on leijaillut jossain Homosfäärin yläpuolella viimeisen viikon ajan ainakin. Sanotaanko, että on ollut aika paljon niitä kuuluisia behind the scenes -juttuja meneillään, jotka eivät ole blogin arvoisia. Toinen anteeksi on "anteeksi mitä?" siitä, että edellistä postaustani, jonka hutasin nopeasti randomina kesken kirkkaan pakkaspäivän, on katsottu 94 kertaa :O Herraisä sentään, nyt paukkui kyllä ennätys jos toinenkin. Taidan juoda tämän kunniaksi kupposen kahvia.

Otettiin tässä yks päivä äidin kanssa kuvia, pohjimmaisena tarkoituksena saada mun CV jotenkin edustuskuntoon, kun vanha kuva ei näytä minulta enää ollenkaan. Piti naamioida hiuksetkin noin, että jos ja kun ens viikolla menen niitä kampaajalle saksimaan, mut silti voi vielä tunnistaa kuvan perusteella. Äiti valitti lopulta, että näytän aina joka kuvassa ihan samalta, joten vedin sitten perusilmeeni (eli ton "ei vois vähempää mikään kiinnostaa"), että jotakin vaihtelua hehe.

En voisi muuten yhtään enempää vihata työhakemusten tekoa. Tai siis kertokaa minulle, minkä hiton takia ensiksi pitää vääntää hikihatussa CV edes jotenkin sinnepäin wordissa, jonka jälkeen täytät työhakemuksen nettilomakkeella, johon sun pitää käytännössä erotella koko CV niihin valkoisiin laatikoihin. Ja lopulta pistää vielä liitteeksi se CV. Ja itse hakemus koostuu kahdesta kysymyksestä (joista yksi ei edes ole kysymys) "Kerro itsestäsi" "Miksi olisit sopiva tähän työpaikkaan". Ja kirsikka kakun päälle, että itseään ei saisi toistaa. Lopulta on varmaan ihan samantekevää, mitä tämän henkilön CV:ssä lukee tai miltä hän näyttää, kun hänet todennäköisesti karsitaan jo roskakoriin vähäisen työkokemuksen perusteella. Great. Tuntuu välillä vaan niin turhalta kirjotella niitä hakemuksia jollekin robottilomakkeelle jolla on varmaan jokin matemaattinen kaava, jolla karsia tietyt hakijat pois.

Kuten suurin osa teistä varmaan tietää, huoneestani on mahtavat kyyläysmahdollisuudet, ja olen tässä nyt pari viimepäivää viettänyt lähinnä koneella juttuja tekien. Olen datailun lomassa tarkkaillut pienten eka- tai tokaluokkalaisten menoa tossa suojatiellä, jonka väitän olevan kuitenkin melko vilkasliikenteisen tien varrella. Joka päivä tästä menee ohi Tredun täysperävaunullinen rekka esimerkiksi.

(Varsinkin kun ne pirun mautot ja pikkuautot jaksaa yhä parkkeerata lähes meidän portille (vaikka se onkin teoriassa sallittua...), että minä en pahimmassakaan virhetapauksessa mahdu kunnolla peruuttamaan meidän valtamerialusautolla pihaan tukkimatta tien molempia kaistoja keskellä ruuhka-aikaa.

Olen oikeasti ihan todella todella todella lähellä
a) hakata tohon aidan viereen sellaista jäätävää liikennevaroitusmerkkiä, jossa lukee isolla, että JÄTÄ TÄHÄN 4 (MIELUMMIN 5) METRIÄ TYHJÄÄ, ETTÄ VALTAMERIALUS MAHTUU PERUUTTAMAAN
b) pölliä jostakin petonipossuja ja poliisinteippiä, ja tehdä tohon pysäköinnistä yksinkertaisesti mahdotonta xD
c) mennä yksinkertaisesti Norssin aamunavauksen jälkeen riehumaan kuulutusradioon (kun vahtimestarikin tuntee mut #vanhempainyhdistysaktiivintyttärenä) ja aloittaa kuulutus jotenkin näin "Voisiko joka ikinen mopoautokortillinen tai ajokortillinen ihminen tukkia nyt suunsa, irrottaa katseensa ipadista ja kuunnella, minä tiedän että te ette haluaisi kuunnella, mutta pliis. Ex-norssilaisena haluaisin vain esittää pyynnön, että voisitteko jättää minulle tilaa peruuttaa pihaan....")

Ja takaisin aiheeseen. Minusta se ekaluokkalaiset ovat niin hitsin söpöjä. Eilenkin katselin, kun kaksi tyttöä meni suojatien yli. Ne jäivät odottamaan tohon keskikorokkeelle, mikä oli ihan fiksua kun vallitsee kuitenkin normaali talvikeli. Normaali talvikeli on meidän perheessä on sellainen läpänaihe, kun radiossa selitetään koko ajan normaalista talvikelistä, vaikka ulkona ei olisi tippaakaan lunta ja vettä sataisi taivaan täydeltä. Autoa ei näkynyt missään hetkeen, joten sen on täytynyt olla tosi kaukana. Mutta pisteet silti tytöille, etteivät juosseet yli, koska eikö tämä Tampere tunneta nykyään jalankulkijoiden luvattuna hautausmaana? No, kun tämä auto sitten vihdoin saapui näkyviin ja pysähtyi päästämään tytöt yli (taputuksia), ne molemmat tytöt nostivat autolle kättään. Oh. Ihan vääntyi suu kyllä hymyyn.

En nyt mikään pyhättöihminen ole itsekään, en lähimaillakaan, mutta heijastinliiviä käytän ja autoille morjestan (ja vaihtoehtoisesti autoilijana otan jalankulkijat huomioon, voisin tehdä tästäkin postauksen) jos ne tien yli päästää. Minusta kaikkien pitäisi morjestaa. Tämä luvattu hautausmaa-trendi varmaan vähenisi, jos jalankulkijat ja autoilijat osaisivat ajatella toisiaan samanarvoisina ja esimerkiksi morjestaa toisiaan tai jotain.

Ja pahoittelut, en tiedä mistä tätä juttua nyt lentää tätä tahtia ja tällä tyylillä :D Joskus itseään ei vain voi hallita. Säästän jotain vähän seuraavaankin.

Napapiirin ilopilleri

 Täydellinen sää pukeutua äidin toppatakkiin, se on niin muhkea ja niin lämmin. Täydellinen sää mennä kävelemään jäälle ja ihailemaan auringonlaskua. Täydellinen sää iloita hetkestä ja olla miettimättä tulevaa.

 Jos jostakin erityisesti pidän tässä Macbookissa, niin siitä, kuinka hyvä voi ilmainen kuvanmuokkausohjelma olla. Joko windowsille ei oikeasti ollut mitään kivaa ja selkeää, tai sitten itse en vain sokeuttani sellaista löytänyt. En ole kiinnostunut mistään photoshoppaamisesta, kun sen opettelu veisi iän ja terveyden, mutta sellaiset perus kontrastin/valotuksen säädöt tai filtterit on aina tervetulleita. Olin tänään heittämässä tätä perus 18-55mm putkea helkkariin, kun kaikki asetukset oli pihalla päin seiniä eikä mikään tuntunut auttavan, mutta macbookin kosketus ilmeisesti teki ihmeitä ja näistä tuli lopulta ihan kivoja.

 Mun siivousintoni on laantunut omassa huoneessani, mikä on ihan hirvittävä asia. Täytyy tämän jälkeen selvästi ryhdistäytyä ja siivota tämä pyhättöni priimakuntoon. Se on kyllä helpommin sanottu kuin tehty. Tuo kiinamekkokin vaan roikkuu kaapinovessa, kun ei tällä hetkellä muualle mahdu. Meidän piti mennä tällä lomalla kuvaamaan, oikeastaan tänään, mutta tuo törkeä pakkanen sitten vähän esti meidän suunnitelmia. Koitetaan uudestaan sitten joskus keväällä. Hovikuvaaja taitaa olla aikalailla kiinni kaikkialla koko kevään, täytyy soitella siis varahovikuvaajalle.

  Näitä tämän päivän kuvia kattellessa on alkanut tehdä vähän mieli lähteä sen ainaisen Aasialoma-himotuksen lisäksi johonkin pohjoiseen. Tyyliin Islantiin, tai Grönlantiin, tai vaikka nyt edes Suomen Lappiin. Alaskassakaan ei olisi mitään vikaa. Kuinka kauniita jotkut arktiset maisemat vielä oliskaan nähdä omin silmin, ja kun ne ei välttämättä ole kauaa. Kiitos tämän idioottimaailman, jota tosin itsekin tuhoan, kun en mikään Greenpeacen aktiivijäsen ole. Voisiko joku nyt tulla tänne ja katkaista tämän pirun ainaisen matkakuumeen joka häiritsee normaalia elämää tai vaihtoehtoisesti sitten ilmoittautua matkaseuraksi seikkailuun?

 En muuten tiedä erottuuko se kenties näistä kuvista, mutta olen jälleen aloittanut ripsivärittömän vuoden. Mitä vaan muuta meikkiä, mutta ei ripsiväriä. En kestä sitä ripsien lähtemistä, kun niitä ei muutenkaan ole mitenkään liikaa, varsinkaan kun ei jaksa panostaa johonkin Lancomen hindehyvään meikinpoistoaineeseen. Täytyy ilmiselvästi lähteä johonkin halpamaahan hankkimaan tekoripsiä lisää tälle vuodelle. Okei ja taas. Tulkaa nyt joku pliiiiis laskemaan tämä kuume normaaleihin lukemiin!!

Ei muuten ollut myöskään mikään fiksu idea Yleltä laittaa Sykkeen kakkoskauden viisi ensimmäistä jaksoa Areenaan ennakkoon. Mitähän tässä on kaksi päivää tehty... Enää yksi jäljellä. Enkä edelleenkään vain ymmärrä, mistä niin hyvännäköinen mies, kuin Max, on tälle planeetalle pamahtanut :D Menee mulla kyllä jo Ryan Reynoldin kanssa samalla linjalle. Ah. Aivoni sulaa edelleen, kun Max astuu ruutuun.

F*cking future

Tiedättekös. Olen pihalla kuin lumiukko. Joka ikisestä asiasta. Tässä vuoden 2015 kynnyksellä stressaa ihan joka ikinen asia. Uuden vuoden pitäisi olla jotenkin uusi alku kaikelle, tai niin haluaisin uskoa. Sitä mä odotin syksyllä, mutta kun tilanne on se, etten tiedä vieläkään yhtään mistään mitään, niin ei paljoa naurata. Ei hyvää päivää. Haluaisin painaa pausea ja pysähtyä hetkeksi. Haluaisin, ettei aika jatkaisi koko ajan matkaa. Sathanus. Pää on koko ajan sellaisessa räjähdyspisteessä, uutta tietoa ei pysty käsittelemään ja aina kun näitä asioita yrittää järjestellä, tulee itku. Tai vähintäänkin aivokuolema. Great.

Koulunkäynti nyt on tietysti yksi suurimmista ongelmista mielen syövereissä tällä hetkellä, ja sen miettiminen saa aivot lähinnä savuamaan (nimimerkillä olin tänäänkin yrittänyt pohtia pääni puhki, monia tunteja, mutta vieläkin vailla lopputulosta...), mutta sen lisäksi stressaa myös kevät harrastuksineen, kampaaja, kesätyöt, elämä, perhe ja no ylipäätään koko tulevaisuus.

Parasta tällä hetkellä on paukkuva pakkanen ja pirun kirkas ja iso kuu. Muun ajan elän oikeasti jossakin sumupilvessä. En oikein halua tehdä mitään täysillä, kun elämällä ei ole suuntaa. En pysty nauttimaan tästä kouluttomuudesta, kun mua koko ajan tulevaisuuden saralta hiillostetaan. Pitäisi varmaan puhua enemmänkin kuumotus-keväästä kuin kepeästä-keväästä. Yksi huoli lähti pois mieleltä tänään, kun pääsin läpi matikankurssista, jes, ainakaan Kela ei tule pöllimään tukiani takaisin! Päivät asun kirjaimellisesti Momondon sivuilla, jokaisen maailmankolkan lentopolitiikkaa on tutkittu, enemmän ja vähän vähemmän, mutta kuitenkin. Sanotaanko nyt vaikka niin, että pankkikortin ja minun käteni välillä on enää teoreettinen hiuskarva estämässä toimintaani. Helkkari sentään. Mikä minua tässä edes estää. Matkatilillä on rahat ja huoh. Vissiin sitten vanhempien sana.

Puhuakseni sitten noista muista ärsytyksistä. Tekisi mieli vetää kampaajalla taas lyhytlyhytlyhyt, mutta toisaalta, sain juuri laineraudan ja tykkään näistä hiuksista laitettuina. Ne kasvavat hitaasti, mutta varmasti. Tällä tukalla miellytän itseni lisäksi muita, mutta sillä lyhyellä miellytän vain ja ainoastaan itseäni. Enkä sitten ketään muuta. Ja kiva se olisi mennä sitten kouluunkin sellasella liimaletillä, että näytän ihan pojalta. Nämä ensimmäisen maailman ongelmat.

Mun piti myöskin aloittaa jonkun kielen lukeminen nyt keväällä, mutta eikö joka ikinen kurssi, jonka työväenopistolta tms. löytänyt, sellainen itseäni kiinnostava, ollut joku helkkarin jatkokurssi syksyltä. Kukaan ei siis ymmärrä, että joku voisi haluta tehdä muutoksen myös Tammikuussa? Pitää vissiin sitten itse ottaa kirja käteen ja opiskella.

Kesätöitäkin pitäisi vissiin alkaa hakea. CV:ni on päin peppua, kun tässä vuodessa on ehditty valmistua, päästä töihin, erota koulusta, mennä kouluun, muuttaa ulkonäköä jne. Enkä saa mistään ladattua sellaista toimivaa MP Navigator ohjelmaan, kun nykyään joka ikinen todistuskappale pitää pistää jo netissä liitteeksi työnhakuun, saatana. Lisäksi postin työnhaku vittuilee mulle ihan urakalla, enkä pääse oikeista tunnuksista huolimatta kirjautumaan sisään. Kuka ääliö tekee tollaisen työnhakujärjestelmän....

No mutta joo. Nää on taas näitä päiviä, viikon päästä sitten ehkä parempia. Huhhuijakkaa. Nyt Helin kanssa kauppaan!:)

Eräänlainen vuosikatsaus 2014!

Näitä postauksia pukkaisi nyt vaikka millä mitalla, olisi uusivuosipostausta, joulupostausta, tulevaisuuspostausta ja tämä vuosikatsauskin. Huhhuijaa. Ja jostain kumman syystä on aika taas katoamassa kankkulan kaivoon. Tämä päivä on mennyt aika piparimuusiksi, mutta se taas kertoo ehkä vain siitä, että eilen oli astetta jännemmät uv-bileet. Humalatila Check (x). (Eva kyseenalaisti ton sanan taivutuksen ja itsehän en ole mikään enkkuhikke, joten jos se on väärin, niin syvimmät pahoittelut kaikille joiden pää höyryää sen nähdessään)

Voisin sanoa, että ensimmäinen sana vuodesta 2014, joka tulee mieleeni, on tapahtumarikas. Herranjestas, tuntuu, että koko ajan tapahtui uusia asioita. En pysty edes kirjoittamaan niitä kaikkia tähän, vaikka kovasti haluaisinkin. Matkailun osalta viimevuosi oli melko onnistunut sanoisin. Yksi retki itään, toinen länteen ja kolmas etelään, sekä tietysti pakolliset Ruotsi ja Viro -matkat. Kesä meni aikalailla syksyn kanssa melkoista haipakkaa, kiitos koulun ja kesätöiden. Vaikka tein silloinkin yhtä sun toista, päällimmäisenä ajatuksena on kuitenkin vain työ ja koulu.

Tässä vuosi siis kutakuinkin pähkinänkuoressa:

- Olin Singaporessa

- Sain kesätöitä

- Oli penkkarit ja yo-kirjoitukset

- Täytin 19-vuotta

- Lähdimme äidin kanssa valloittamaan Amerikkaa (paras loma ever)

- Mentiin Kolille vaeltamaan

- Leikkautin tukan ja otettiin musta yo-kuvat

- Pääsin ylioppilaaksi todistuksella LLEMCC

- Paiskin kesätöitä niska limassa ja vietin aikaa Mouhijärvellä

- Pääsin opiskelemaan suuhygienistiksi ja seuraavana päivänä Aaltoon

- Suoritin autonkoulun kakkosvaiheen

- Leikkautin sivusiilin ja muutenkin lyhyet hiukset

- Lähdettiin Ellun kanssa Kreikkaan

- Muutin Espoon Teekkarikylään

- Asuin ekaa kertaa yksin, tai no solussa

- Tutustuin mahtaviin ihmisiin

- Paskoin kitalakeni ja sain purentakiskon tilalle...

- Käytiin Tallinassa

- Fuksicruise Tukholmaan oli tosi hämärä reissu

- Päätin lähteä helkkariin yliopistosta

- Ostin mekon kiinasta ja rakastuin siihen

- Sain sukujoulun ja kutkuttavan jännän uv:n!

- Totesin, että oon meidän tuhatpäisen Nekalaporukan 

ainut henkilö, joka ei oo koskaan seurustellut.

Hieno vuosi.