Kärpänen ei kuole vaikka huidon sitä

~ tossa motarilla meidän päässä on ne kaistaviivat kulunu tosi himmeiks lukuunottamatta yhtä, joka näyttää vastamaalatulta. Aina kun tuun töistä, yritän mahdollisuuksien mukaan ajaa sen vastamaalatun yli niin, ettei kumpikaan rengas kuluttais sitä lisää.

~ olin eilen aivan surkea tiskari. Tiskinurkka oli yhtäkkiä kaaospesäke ja meni sitten 50 minuuttia yliajalle kun ei vaan kerennyt. Ei se nyt siis haitannu, koska oli odotettavissa, mutta kuitenkin.

~ tänään puolestaan oli aivan ennenkuulumattoman rauhallinen päivä Nesteellä. Tiskiä ei ollut nimeksikään. Ja tämä aiheutti hillittömiä hepulikohtauksia keittiön puolella. Siivet ei myöskään vaihteeksi olleet kokin puolella. Kahvitkin tulvi yli.

~ olen totaalisen innostunut tosta uuden puhelimeni mahdollisuudesta sanella tekstiviestit, sillä se oikeasti toimii. Selkokielellä puhuttuna 95% sanat menee oikein, vaikka puhun suomeksi, ja vähän nopeammallakin tahdilla valtaosa on oikein. Hyvä google, se on ihan mahtava sovellus!!

~ sain vihdoin tehtyä pannacottaa. Meillä oli sitä töissä kerran jälkkärinä, ja se oli niin suussasulavaa, että piti marssia tukkuun ja ostaa omat ainekset. Ja nyt mä saan pannacottaa aamupalaksi. JEE! Niin hyvää. Kaikkien kannattaa syödä vanilijakermamaitomössöä :)))

~ kaikesta huolimatta mulla on huomisen jälkeen pari vapaapäivää! Ah. Kyllä se tuntuu kivalta kahdeksan työpäivän jälkeen. Kauhea kun aika menee nopeesti. Vapaiden jälkeen enää 5 työpäivää ja sitten on kesätyöt mun osaltani ohi. Mitä ihmettä, mitä tälle kesälle tapahtui. Juuri oli juhannus!? Sitten ehkä blogiinkin tulee jonkunlainen ruoto takaisin, tosin no se katoaa varmaan heti kun pääsen Espooseen XD

~ Odotin sadetta koko päivän, mutta se päätti kiertää meidän pihan tyylikkäästi. Kun näin, että töissä alkoi sataa, juoksin pihalle hakemaan tiskejä, että kastuisin :D Sade ♥ Kylläpäs olinkin odottanut sitä. Ah, ihanaaa.

Ja nyt nukkumaan.

Something

Joo niin. En osaa enää blogata, kaikki taidot ovat kadonneet. Asioita tulee päivän mittaan mieleen vaikka kuinka, mutta sitten kun olisi oikeasti aikaa purkaa niitä tänne, ei muista mitään. Taaskaan. Tarvitsisin sellaisen autokameran, joka kuvaa jokaisen työmatkani kun silloin pölöttelen ties mitä fiksua. 

Käytän kaiken mahdollisen vapaa-aikani kaikkeen muuhun kuin tähän. Ei jotenkin tee mieli toistaa asioita, jotka itse muistaa vallan hyvin. 

Oltiin esimerkiksi meidän naapureiden mökillä uimassa. Ah, oli kyllä ihanaa päästä uimaan pitkästä pitkästä aikaa. Ollaan myös kuoltu sisälämpötiloihin, nukuin viimeyön kamarin matolla. Töissäkin on ollut kiirettä. Ja olen edelleen vetänyt yliannostuksen jäätelöä. Olen lähdössä myös lomalle, mutta sitä ennen on vielä hieman töitä tehtäväksi.

Ostin eilen puhelimen. En tiedä miksi. Köyhdyin. Sonyn Xperia Z1:sen. Olin ollut jo pidemmän päälle sitä mieltä, että seuraavaksi ostan samsungin. Vaikka sen s4:sen. Eilen surffaillessani Gigantin sivuilla näin, että tätä puhelinta myytiin hyvään hintaan, enkä sitten sen jälkeen juuri ajatellut mitään, vaan marssin kauppaan ja sanoin myyjälle, että otan tämän.

 Ja tämähän on ihan törkeän kokoinen. En osaa ollenkaan kirjoittaa tällä yhtään mitään, kun olin niin tottunut tuohon iphoneen :D Ja älkääkä välittäkö tuosta rumasta kalvosta, olen hankkimassa uusia kalvoja ja kuoria, mutta kaikki aikanaan. Siihen asti ajattelin pitää tuota rumilusta vielä tuossa, edes jonkinlaisena suojana.

Olen kyllä ihan käsi kaikkien asetusten jne kanssa, mutta eiköhän ne tästä pikkuhiljaa jokupäivä ala selviytyä. Oli jo ongelmia saada puhelin äänettömälle tänään :D

Mutta nyt lähden töihin! Seuraavassa elämässä nähkäämme taas.

Oltiin Kolilla 2kk sitten, SIISTII!

Muistin tossa aamulla, että katos vaan, en ole tätäkään postausta julkaissut, vaikka kyseisestä tapahtumasta on nyt tasan 2 kuukautta... Voi hyvää päivää :D Ei siis mitään kovin syvällistä oo nyt tulossa, kun sen verran on tullut juttuja unohdettuja. Mutta kuvia nyt ainakin saatte nähdä :D

Lähdettiin Kaisan, Ellun ja Oskarin kanssa 14. päivä toukokuuta ajelemaan kohti Kolia ennen aamukymmentä. Meidän lähtö vähän viivästyi kun aamusella tajuttiin, että joo ehkä me laitetaan boksi katolle, kun meillä on kuitenkin ihan helkkaristi liikaa tavaraa mukana. Semmosen kuuden tunnin ajelun ja muutaman vessatauon jälkeen saavuttiin kuin saavuttiinkin keskelle Kolin kansallispuistoa.

 Ihme ja kumma oltiin osattu valita meidän lähtöpäivät suhteellisen hyvin, päästiin perille juuri, kun se melkoisen rankka Itä-Suomea ravistellut saderintama hävisi. Noh, jäljet siitä oli kuitenkin vielä nähtävillä, kun polut, joita pitkin kuljettiin oli muuttuneet puroiksi ja saimme kävellä keskellä mäntymetsikköä märillä sammaleilla. Oli pakko kääriä housunpuntit ylös, jotta ne olisivat pysyneet kuivina. Matka ensimmäiselle yöpymispaikalle oli lyhyt, mutta silläkin matkalla saatiin jo ihailla upeita Herajärven maisemia. Vähän kyllä pisti hirvittämään, kun tajusi minkäkokoinen järvi tässä ollaan kiertämässä... :D

Ekalla yöpymispaikalla oli ennakkotiedoistamme poiketen sellainen avoin mökkerö, johon päätettiin mennä teltan sijaan nukkumaan. Syötiin illalliseksi tortilloja ja istuskeltiin nuotiolla. Minä innokkaana puiden hakkaajana onnistuin puiden lisäksi lyömään kirveen _varrella_ niin, että etusormeni jäi varren ja reiteni väliin. Sattui ihan perkeleesti ja en käytännössä voinu tehdä mitään etusormellani koko matkan aikana, kun siinä ei ollut mitään painamisvoimaa. Ja vielä viikonkin jälkeen se oli arka, kynsi oli ihan violetti ja sain jotain merkillisiä verenpurkaumia XD ja nyt näin 2 kk myöhemmin etusormen kynnessä on sellanen irtoava osuus keskellä kynttä. Go Hanna Go.

Aamulla maittavat aamupalat syötyämme täytettiin vesipullot ja aloitettiin kartassa ihan siedettävä, mutta todellisuudessa ihan järkyttävä patikointi kohti Ukko-Kolin näkemisen arvoisia maisemia.

Pysähdyttiin usein, välillä ihailemaan vain maisemia, välillä kiroamaan ja välillä ihan vaan siksi, että ajattelimme selkäparkojamme. Nousua, laskua, nousua, laskua. Vaelluksemme voisi tiivistää noihin kahteen sanaan :D Korkealla maisemat palkitsivat, mutta alhaalla sitä mietti, mistä ihmeestä meille ilmestyisi helikopteri joka veisi meidät suoraan Ukko-Kolille.

Aurinkokin näyttäytyi ja se loi ehkä jonkuntasoista uskoa paranevasta säästä.

^Feikkihymy ja lumikasa. Me oltiin etukäteen vähän mietitty kartassa näkyviä vedenottopaikkojen vähyyttä ja osaksi sen varaan mietitty meidän yöpymispaikat. Kartassa näitä vedenottopaikkoja on 80% vähemmän, kun mitä niitä oikeasti oli. Tai no kaikki on suhteellista. Itse kun voin ihan hyvin hörppiä ties mistä suolammikosta sitä vettä. Pitkin matkaa oli paljon puroja ja lammikoita, joista pystyi jopa ihan hanavedentasoista vettä ottamaan. Ja se oli niin ihanan kylmää ja raikasta! Eli siis: älkää raahatko kotoa vettä, paitsi jos olette neitejä ettekä uskalla juoda lammikosta :D

Juuri kun päästiin ihailemaan kaunista auringonpaistetta, tapahtui se, mikä Suomen säätiloille on tyypillistä. Se vaihtuu sekunnissa. Alkoi nimittäin sataa vettä. Joka muuttui yhtäkkiä rakeiksi ja kappas lopulta tuli taivaan täydeltä lunta. Mulla ei ollut edes huppua tai pipoa nopeasti saatavilla, joten näytin ihan hiton hienolta märillä hiuksillani :D

Näiden kahden kuvan välissä aivoissani on totaallinen aivokatkos. Se tuska, jota sisäisesti käsittelin oli ihan jäätävää :D Kiroilin about jokaisella osaamallani kielellä ja jokaisen sanan jonka osasin. Sattui ihan joka paikkaan. Ei ole ikinä kilometrin tuntuneet niin pitkältä kun tuolla. Näytin vihaiselta. Räntälumisade vain yltyi ja oltiin hetki eräässä puuvarastossa syömässä myslipatukoita ja karkkia. Suunniteltiin jo Ukko-Kolin ohittamista.

Oltiin ihan varmoja, että kaikki on mitattu linnuntietä, eikä todellakaan niitä polkuja kävelemällä xD Pidettiin seuraava tauko ehkä kilometrin päässä edellisestä. Teki mieli jäädä siihen nukkumaan. Loppumatkasta vaan juoksin muiden edelle ja haukuin itseäni ääneen :D Itketti. Mutta kun sitten vihdoin se Ukko-Kolin näköalapaikka aukeni eteeni ei voinut kuin huokaista helpotuksesta:

Ei ihan päästy nauttimaan maisemista rauhassa, kun kalliolle pamahti semmonen 40 hengen lapsista ja aikuisista koostuva luokkaretki porukka, joka oli tullut sinne ylös hissillä. Nää jutut naurattaa jälkikäteen ihan hirveesti :D, mutta voi kuinka olis tehny mieli pamauttaa jotain johonkin. Ite ollaan nääntyneitä ja kuolleita ja toiset ilmoittaa että olipa surkee paikka ja olipas kivaa tulla tänne hissillä XD Sillee Are you serioussssss??? Ne piti ihan jäätävää ääntä ja riehui jne. Onnistuin siinä sekamelskassa heittämään meidän aamupalapuurot vesilätäkköön, eli se niistä puuroista sitten :D Näin jälkikäteen ajatellen olis kyllä varmaan ollu hauskaa nähdä itteni tossa mielentilassa, koska siis voi huhhuh :D

Joo, noi tuulihousut näyttää ihan hirveiltä :D

Meidän matka ei suinkaan päättynyt Ukko-Kolille, vaan matka jatkui kohti Myllypuroa, yöpaikkaa. Saatiin, tai ainakin minä sain, jostain merkillisen spurtin, ja vaikka alamäkeä onkin ihan kamalaa kävellä, sekin tuntui kivalle. Laulettiin Kaisan kanssa varmaan jokainen suomalainen iskelmä, josta meillä oli edes jotain hajua. Ja se taas sai Oskarin ottamaan entistä ripeämpiä askelia meidän edessämme ja laittamaan kuulokkeet korville ja musiikin täysille XD Me oltiin niin ihanaa vaellusseuraa.

Ette tiedäkään kuinka me lopulta Ellun kanssa iloittiin tästä kyltistä. Kilometri menee vaikka kuolleena. Nähtiin ihan sen yöpymispaikan edessä hirvi ja paikka näytti muutenkin tosi kuolleelta ja syrjäiseltä :D Jotenkin aavemainen tunnelma, pelkäsin tiskatessani että kohta mun vieressä on joku hirvi joka pökkää mut sinne koskeen. Noh, ei se meitä kuolleita matkaajia enää kyllä jaksanut haitata. Pistettiin teltta pystyyn ja tehtiin ruokaa. Istuttiin koomassa nuotion ympärillä, paistettiin vaahtokarkkeja, puhuttiin ihan sekavia ja 0,5dl muuttui Ellun päässä 5dl.

Täydellinen vaahtokarkki. Kaisa ei saanut ensin huussin ovea auki ja sitten joukkopanikointia oli ilmassa, kun alettiin pohtia, että joku on lukinnut sen sisältäpäin. No okei, meidän hienot spekuloinnit loppui, kun Osku meni miehenä avaamaan sen oven Kaisalle XD

Seuraavana aamuna 200metrin jälkeen pohdittiin, että olikohan nyt ollenkaan hyvä päätös lähteä liikkeelle. Jalkoihin SATTUI ihan perkeleesti. Sovittiin, että seuraava pieni paussi olisi Ryläyksessä, tai Rylliksessä kuten sitä alettiin nimittämään. Noh alkumatka meni kivasti, alkujärkytyksestä toivuttuamme puhuttiin jo, kuinka kivaa metsässä ja on kävellä ja Kaisa ja Ellu suunnitteli retkeä UKK:hon. Jossain kohtaa kun Oskari oli jo mennyt menojaan, me tytöt jäätiin pitämään taukoa, oli hyvää aikaa lepuuttaa myös silmiä :D

Erehdyin katsomaan karttaa, josta näkyi Herajärven kierroksen korkeusprofiili ja voi hyvää päivää. Sitä itkun määrää, kun tajusin, että Ryllis on vielä korkeammalla kuin Ukko-Koli, eli aivan helkkarinmoinen nousu olisi tiedossa. Jos saitte kuvan, että alkumatka oli ihan kamalaa, niin Ryllikseen nousu oli triplasti kamalampaa. Ylhäällä tuuli ja alkoi vesisade. Kun käveltiin viimeisiä pitkospuita, näytti että olisin ollut keskellä jotain lapin erämaata.

Rylliksessä meidän elämä valostui. Siellä oli kota, jossa oli nuotio ja se oli niin lämmin ja ihana. Istahdettiin nuotion ääreen syömään makkaraa ja vaahtokarkkeja. Osku koitti keittää kahvia, mutta se yritys sai lähinnä kaikki nauramaan :D Meidän pieni paussi muuttui yli tunnin mittaiseksi tauoksi, joka ei kyllä haitannut. Enemmän haittasi lähteä kylmään ja tuuliseen ulkoilmaan.

Pitkospuita ja loputtomia portaita. Saavuimme näköalapaikalle, josta aurinkosäällä olisi ollut tuplasti hienommat maisemat. Meidän, tai siis minun olotila sai kuitenkin ihan huiman positiivisen käänteen, kun sain Ellun puhelimella mennä katsomaan ne yo-tulokset. Seuraavaksi sitten itkettiin kivun sijaan ilosta :D Ei haitannut enää pätkääkään sade ja kylmyys, ja jalatkin sai hurjasti lisävoimaa. (Huomatkaa seuraavassa kuvassa Osku, joka pystyttää viittaa, vai yrittiköhän se johtaa ihmisiä harhaan laittamalla sen jotenkin väärin päin tms XD)

Ilosta hyppelyä.

Ryläyksen näkötornilta meidän seuraavaan ja viimeiseen yöpymispaikkaan Kiviniemeen oli lähemmäs kymmenen kilometriä matkaa. Ja ne 10 kilometriä oli ehdottomasti meidän koko matkan vaikeimmat. Ainakin meille naisille :D En muista elämästäni mitään kamalampaa. Se ei matkana ollut pitkä, mutta sillä matkalla oli varmaankin noin 20 nousua ja laskua, jotka ei todellakaan olleet mitään helppoja. Yksikin oli sellainen, että jos olisin hiemankin astunut väärin, olisin ainakin 20metriä vierinyt alaspäin kuin mammutti.

Kilometrit ei huvenneet. Oskari ei odottanut meitä (XD alkoi hieman väsymys painaa ja oli helppoa syyttää porukan ainoaa miestä :D). Kaadoin ruuat maahan (ja söin ne maasta :D). Eräät toiset retkeilijät valoivat meihin uskoa, joka tosin hupeni aika nopeasti.

Kun Kiviniemeen piti olla enää joku pari kilometriä me vaan lysähdettiin maahan ja itkettiin porukalla. Siis ei meidän porukan mies, se huiteli 200metriä edellä, kun ei kestänyt enää meidän epätoivoa :D Mun ja Kaisan laulut muuten jatkui myös tällä matkalla. Tosin nyt vaihtui jo sanat semmosiin epätoivon balladeihin... XD

Oltiin ihan samaa mieltä ton FUCK YOU:n kanssa XD

Kun vihdoin saavuttiin Kiviniemeen, mun jalkoihin sattui niin paljon, etten kyennyt edes saunaan. Kun pääsin laavuun makaamaan, en poistunut sieltä. (Okei kävin pistämässä jalat jääkylmään veteen) Kaisa, Ellu ja Osku sen sijaan menivät ja sieltä tullessaan olivat kui ihmeparannuksen saaneita. Mä kulutin aikaani istuen laavussa nuotion äärellä ja kuunnellen erään partioporukan juttuja :D

Meitä oli viihdyttämässä viereisen Kiviniemen tilan koira. Se oli mukava hän. Tykkäsi rapsutuksesta ja muutenkin osasi kaikkia käskyjä. Ja pöllihän se myös yhden partioporukkalaisen eväät XD Hyvä kun sain hupia toisen epäonnisuudesta.

Aamulla oli niin hieno sää ja matkaakin jäljellä jotakin kahdeksan kilometriä, että väkisinkin siinä piristyi. Aurinko lämmitti niin ihanasti että voi vitsi. Lähdettiin viimeiselle taipaleelle, ei päästy hirveän pitkälle, kun huomattiin että mitä mitä, meidän pitää mennä lautalla?!

Jakauduttiin kahtia, ensin minä ja Ellu, sitten Kaisa ja Osku. Revittiin tästäkin asiasta jotain käsittämätöntä huumoria, mutta ei valituksia, nauru pidentää ikää, eikö?

Selvittiin siitäkin. Tuli kyllä kuuma, olisi tehnyt mieli mennä uimaan. Osku näki käärmeen. Kierrettiin vesilätäkkö. Käveltiin harhaan. Palattiin takaisin. Kokeiltiin uudestaan. Pidettiin tauko. Syötiin pähkinöitä. Otin aurinkoa. Partiolaiset ohitti meidät.

Tosta kartasta nyt olisi voinut jotenkin saada selville meidän reitin, mutta eihän siitä nyt saakkaan mitään selvää. Kierrettiin siis toi keskimmäinen lätäkkö. 43km tai jotain sinnepäin.

Oikealla puolella kirvessormi. Joka ei tietenkään tuossa kuvassa näytä pahalta :D Ja seuraavassa kuvassa iloinen Hanna, joka ilmoittaa että vain 5 kilometriä kävelyä jäljellä!!!

Loput 5km meni älyttömän nopeasti. Mentiin syömään ensimmäisen yön yöpymispaikalle. Tehtiin meille soijarouhepapumuhennosta, joka oli niin helkkarin hyvää että ai että. Otettiin taas vähän aurinkoa. Se, missä pari päivää aikaisemmin oli ollut kauhea lammikko tiskivedenottoa varten, oli nyt käytännössä tipotiessään, kuivunut pois.

Syötyämme käveltiin kilometri autolle. Ja voi sitä riemun päivää, kun nähtiin taas rakas valtamerialus Harmi!

Suihkun ja saunan kautta saatiin puhtaat vaatteet päällemme ja kotimatka saattoi alkaa. Oli kyllä melkoisen hienot maisemat sieltä Sokos Hotel Koliltakin, oli niin outoa nähdä siitä hotellin aulasta lasketturinne, jossa oli vielä lunta :D

Ja jos nyt mitenkään jaksoitte lukea edes puolet, teillä on varmasti käsitys, ettei tehty muuta kun valitettu ja itketty. Noh, se on ehkä lähes totta. Mutta kyllä sitä tuli myös naurettua. Tällä porukalla ei oikein voi olla nauramatta. Ja kaikista näistä vastoinkäymisistä huolimatta meillä oli oikein hauska reissu. Muistelen sitä lämmöllä ja kuten todettua, jälkikäteen nauraen. Ja voisin tehdä sen uudestaan. Kaikesta tuskasta huolimatta voisin tehdä sen uudestaan.

Ja suosittelen sitä myös muille. Edes niitä maisemia.

Niin paljon ihmeellisiä asioita.

 Edelliskerrasta on taas vierähtänyt aikaa. Paljon. Ja paljon onkin tässä poissaolon aikana tapahtunut.

Maanantaina sain tietää, että pääsin Turkuun Suuhygienistiksi. Tiistaina päätin, että pidän välivuoden. Keskiviikkona löysin äiti löysi nimeni Aalto-yliopistoon hyväksyttyjen listalta. Torstaina otin paikan vastaan Aalto-yliopiston teknillistieteellisestä korkeakoulusta. Ja tänään perjantaina värjäsin hiukseni.

Minä muutan toivottavasti Espooseen??!!

Tämä viikko, viisi päivää, on tuntunut karmivan pitkältä ikuisuudelta. Koko ajan mietin, että ei hitsi tämän ja senkin olen unohtanut jo lähettää, mutta tarkemmin miettiessäni tajuan, että no sain tietää koko asiasta eilen, että ei tässä ole mikään kiire. Niin outoa. Välivuosi oli haaveena ihan konkreettinen (ja on sinänsä vieläkin, että voisin edelleen ilmoittautua poissaolevaksi), koska tuntuu etten saa koskaan hengitettyä rauhassa ja tarpeeksi. Vaikka nytkin oli parin päivän vapaat niin silti, en osaa :D Ehkä painan vielä seuraavat kolme vuotta ja pidän tauon kun olen 22v?

 Olen vieläkin ihan hämmentynyt asiasta, että pääsin sisään Aaltoon. En olisi edes mennyt katsomaan hyväksyttyjä, vaan saanut sydänkohtauksen vasta kirjeen tultua kotiin. Koska minä en uskonut itseeni tippakaan :D Koska siis en ole eläessäni tehnyt yhtäkään koetta niin paskasti. Kävin siellä yliopistohaku.fi -sivulla ehkä noin 50 kertaa keskiviikon aikana ja tarkistin, että lukeehan siellä edelleen "hyväksytty"... Ja vaikka siellä luki, en uskonut.

Olen hämmentynyt myös siitä, että hain neljään paikkaan ja olisin periaatteessa päässyt niihin kaikkiin. Kuten facebookkiinkin kirjoitin, että taas jälleen kerran ensivuoden suunnitelmani heittivät kuperkeikkaa. Olen suunnitellut ensivuoden juttuja jo niin pirun monta kertaa uudestaan, että toivottavasti edes tämä olisi jokseenkin lopullista. 

En osaa ajatella, mitä minun nyt pitäisi ottaa huomioon. Pitäisi saada asunto ja pitäisi pistää papereita Kelaan, pitäisi elokuussa saada yliopistotunnukset ja pitäisi muuttaa Helsinkiin siis Espooseen, jota olen koko ikäni kammonnut. Ja ihan hyvästä syystä, siinä missä toinen saa toisaalta kaksion alle 500€:n kuukausivuokralla, pääkaupunkiseudulla ei ole edes asuntoja tarjolla tai sitten ne on jotain 15m2 yksiöitä, joiden vuokra on lähempänä 900€... Jos jotain opin siitä helkkarin taloustiedonkirjasta, muutakin kuin että se on ihan hullua, niin sen, että tuolla etelässä kysyntä ylittää tarjonnan miljoonakertaisesti ja hinnat ovat sen mukaisia. 

Onneksi on edes pieni mahdollisuus ulkopaikkakuntalaisena opiskelijasoluun.

Niin ja värjäsin hiukset, värillä, jonka piti olla asteiltaan sitä edellistä vaaleampi. Ja tästä tuli loppupeleissä tummempi? :D Ei siinä sinänsä mitään huonoa ole, mutta en nyt taas vaihteeksi tajunnut, että miksi se väripurkki näin teki? Tänään vuorossa vielä iltavuoro töissä, ja sitten alkaa tämä arkiviikko olla pulkassa. Vaikka noh, jatkuuhan ne työt vielä viikonloppunakin että mistään vapaudesta ei ole nyt kuitenkaan kyse.

Mitäs teille kuuluu ihmiset?