Oasis of the Seas ohoi täältä me tulemme part2

Ai mitenniin tässä postauksessa on liikaa kuvia? :D

 Lauantaiaamuna herättiin sateiseen säähän. Koko edellisen yön ukkosti ja heräsinkin pari kertaa ihan vain ihailemaan salamoita. Mulla ja äidillä oli hassu, oikeastaan aika looginen, tapa heittää pitkin viikkoa isän repliikkejä sinne sun tänne. Siispä äitiä nauratti kun menin sateiselle parvekkeelle toteamaan, että kyllä se kirkastuu tuolla on jo viitteitä sinisestä taivaasta.

Meidän laivan saapumisaika satamaan oli tosi aikaisin aamulla ja siksi meitä ihmetyttikin, kun ei ylläolevalta parvekenäkymältämme laivaamme löydetty joskus kahdeksan aikoihin. Äiti ehdotti useaan otteeseen sen olevan tuo vasemmalla oleva mutta mulle vastaus ei kelvannut. Ei, ei se sen solarium tai savupiiput näytä tuolta.... Aikani tuijottelin siinä sitten eteeni, ja päädyin jo lähes ajatuksissani siihen, että sen täytyy olla jonkun toisen laivan takana, kunnes vihdoin tajusin, että ehei, sehän on aivan silmiemme edessä, kuinka en voinut nähdä sitä heti :D

 Käytiin aamupalalla siinä läheisellä "aja autolla pihaan ja kävele 2m syömään" ruokakeskittymällä. Tilattiin sellaset tosi hyvät baagelit mitälie kinkulla ja kananmunalla. Tai siis minä tilasin jotain sinnepäin, tilausnimikin meni lähes oikein, Anna. Aamupalan jälkeen tultiin takaisin hotellille, tarkoituksena kirjautua ulos ja mennä altaalle pariksi tunniksi.

Noh, koko hotellin aula oli yksi räjähdys. Ihmettelen, jos siellä oli joku, joka ei ollut tuona lauantaina lähdössä risteilylle :D Oasiksen lappuja oli yhdellä jos toisella matkalaukuissaan ja Royal Caribbeaninkin henkilökuntaa löytyi kaksin kappalein. Hämmästyneenä kysyttiin sitten toiselta niistä, että pääseekö sinne laivaan jo, vaikka kello on vasta 11 (meille oltiin sanottu, että puoli kahdesta eteenpäin alkaa buukkaus). No tää mies ihan ihmeissään että tottakai sinne pääsee jo 10:30 käveleen!! Mutta hytit ei välttämättä oo valmiit. Mikäs siinä, ei muuta kun taksijonon jatkoksi, ei meillä muutakaan tekemistä olisi.

Taksijono oli hullu, ei pitkä, mutta kun takseja ei näkynyt missään tai kaikki muut vaan ohittivat vasemmalta niin minkäs teet. Eräs amerikkalainen nainen sitten kysyi multa, että halutaanko me jakaa taksi sen ja sen miehen kanssa ja olin ihan että tottakai :D Takseja ei tietenkään edelleenkään näkynyt missään, joten mentiin hotellin shuttlella, sellasella kunnon amerikan autolla se pari kilometria, mitä satamaan oli matkaa. Koska Amerikka, niin kyllähän siinä passit kysyttiin ennen kun sataman porteista sisään päästiin.

 Hyvin löytyi yhteinen sävel sen amerikkalaisen naisen kanssa, kun kaikki vaan toisteli sanaa wow syvässä yhteisymmärryksessä :D

 En toki polttanu itseäni edellisenä päivänä :D... Meininki oli vähän eri kun lentokentällä noiden matkalaukkujen suhteen. Ne vaan lastattiin tommoseen kärryyn, josta trukit sitten nosteli ne laivaan. Jätettiin laukut jonkun miehen huomaan pienen tipin kera, ja hän lupasi hoitaa ne siitä eteenpäin. Meillä oli tulostettuna jo SetSail passit valmiiksi, joten päästiin heti varsinaiseen lähtöselvitykseen, läpivalaisun kautta tietenkin. Tiskit oli lajiteltu kansien mukaan ja kun kuvat oli otettu (taas) ja passit tarkastettu saatiin käteemme kortit. Sitten vielä laivaannousukuva ja päästiin odottelemaan sellaseen jumalattomaan halliin laivaan pääsyä.

Siellä siis odoteltiin jotain 10 minuuttia ehkä, ja sekin jonotus oli vain sen takia, että laivaanmeno sujuisi joustavasti ilman ruuhkia.

 Kun astuttiin laivaan, fiilis oli hieman sellanen epäuskoinen. Olenko täällä nyt oikeasti? Onko tämä oikeasti laiva? Voinko oikeasti mennä vaan hakemaan tosta pitsapaikasta pitsaa ilman että pitää maksaa jotain? :D Harhailtiin kun mitkäkin eksyneet pingviinit ympäriinsä, kun ei oikein tiedetty mitä tehdä. Ehdotin sitten, että miten ois kannelle meno, sieltä ainakin näkee jotain.

Systeemihän tollasilla risteilyillä on, että matkalaukut jaetaan vasta lähdön jälkeen hytteihin, joten sen takia on hyvä ottaa mukaan vaatteita ja mitä nyt ikinä tarvitseekaan käsipakaasiin.

 Tuolta kannelta 16 näki kyllä kaikenlaista. Ja se oli tupaten täynnä aurinkotuoleja :D. Tosin siinä ei ole mitään huonoa, ehkä paras auringonottopaikka ikinä. Toi Central Park (hmm olikohan se edes sen niminen vai kehitinkö sen päässäni katsoessani Frendejä... :D) näytti hienolta ylhäältä että alhaaltapäin :D Ja se oli päivisin tietyllä tapaa rauhallisuuden tyyssija. Kannella sai meripäivinä poikkoilla tuolilabyrintin lävitse päästäkseen paikasta a paikkaan b, mutta tuolla puistossa tuntui olevan aina tilaa. Ton puiston ympärillä oli myös kaikki ravintolat, joissa oli risteilyhintaan kuulumaton kattausmaksu.

 Ei kokemus mennyt ainakaan huonompaan suuntaan, kun huomattiin, että hytitkin olivat jo valmiita vähän puolen päivän jälkeen. Sinne vaihtamaan vaatteet ja ihailemaan parvekemaisemia. Täytyy sanoa, että oli melkoisen tilava huone verrattuna vaikka abiristeilyyn :D Ja ihanan värinen toi "päiväpeitto" ♥ Kun oltiin vaihdettu vaatteet ja valmiina lähdössä kannelle, huomattiin, että meidän matkalaukut oli ilmestyneet oven taakse. Mitä palvelua, niidenhän piti tulla vasta joskus kuuden jälkeen?!

Parvekkeelta näky kivasti, kun rekka toisensa jälkeen toi tavaraa laivalle. Sitä tavaraa vaan tuli ja tuli :D, en oikeastaan halua edes miettiä kuinka paljon. Parveke olikin ihan mahtava paikka. Meidän parvekkeelle paistoi menomatkalla itään aina ilta-aurinko, jonka lämmössä olikin ihana istuskella kaikessa rauhassa.

 Meidän hotelli näkyy kun kattoo ihan suoraa tota parvekelinjaa

 Ihan mukavia taloja oli siinä rannassa matkalla avomerelle... Kelpais kyllä toi ranta ja uima-allas ja koko talo ja ilmasto ja leveyspiiri jnejne :D Noissa taloissa asuvien ihmisten viikonloppuharrastus on varmaan lähteville laivoille heiluttaminen. Oon ilmeisesti saanu kuvaan just jonkun autiotalon, mutta muissa kyllä heiluteltiin ihan innoissaan, jopa koirat hännillään, heh :D

 Näitä poseerauksia riittää kyllä ihan kiitettävästi :D

 Se laiva oli iso ja siellä oli miljoonasti tehtävää, joten mun mielestä oli fiksua, että joka kerroksessa oli noita kosketusnäyttöteeveitä, joista pysty esim. ettimään reitin omaan huoneeseensa, kattomaan mitä milläkin kannella on meneillään minäkin kellonaikana, näkemään millaset jonot on ruokapaikkoihin jne. Ja nyt kun mietin mulla ei ole harmainta aavistusta mitä ihmettä ollaan tehty kannella seitsemän, jossa on pelkkiä hyttejä :D

Olis hitosti asiaa illallisestakin, mutta ehkä jatkan huomenna, en enää kykene kirjottaa yhtään mitään :D

Going to Fort Lauderdale part1

k i l o m e t r i p o s t a u s

 Eli näin käynnistyi meidän matka kohti sitä suurta ja kuuluisaa Amerikkaa. Meidän ensimmäinen välilasku oli Lontoossa. Luojan kiitos meidän lento Helsingistä saapui samaan terminaaliin, kuin mistä meidän lento Amerikkaan lähti, vaikka no eipä se terminaalin vaihto enää mieltä olisi hetkauttanutkaan. Naureskelin äidille lentokoneesta, että eihän tässä tarvitse enää koskaan käydä lontoosta, kun lentokoneesta näki kaiken oleellisen; Big Benin ja London Eyen :D Minkä muun takia sinne Lontooseen mennään? huomaa sarkasmi.

Mä en uskonut tätä matkaa todeksi, ennenkuin istuin amerikan koneessa valmiina lähtöön. Mä en uskaltanut. Koska sitä ei voi koskaan tietää mikä Eyjafjallajökull jossain päin maailmaa purkautuu. Pahin tietysti Lontoon kannalta, jos jälleen Islannissa. Eikä tätä tunnetta auttanut sekään kun Finnair viikkoa ennen kertoo aloittavansa YT-neuvottelut jälleen. Mistä sitä tietää minkä päivän ne pyhittää lakolle esimerkiksi.

 Nautittiin Heathrowlla 45minuutin ilmaisesta wifistä (haluaisin kyllä kirjoittaa hieman lisää tästä wifi politiikasta, mutta se odottakoon matkan loppuun), täytetyistä leivistä ja mehuista. Äiti shoppaili itselleen Harrodsilta kännykän kuoren sillä välin kun minä mietin, kuinka en voinut muistaa, että rakas Lontoo ei ole siirtynyt eurojen ihmeenliseen maailmaan. Siellä olisi kyllä voinut maksaa dollareilla ja varmaan euroillakin, mutta en sitten jaksanut alkaa mitään säätämään.

Olin ihan kuset housussa jo kotona, kun luin netistä, mitä kaikkea ne USAn viranomaiset voi kysyä sinne matkaavilta ihmisiltä. No sitten Lontoossa meiltä kysyttin, että minne ollaan matkalla ja äiti vastasi että Miamiin. Sitten meidät ohjattiin semmosille tiskeille, josta multa kysyttiin esimerkiksi, että olenko pakannut itse laukkuni ja onko joku antanut mulle jotain kuljetettavaksi usaan. Sitten kysyttiin kauanko aion olla matkalla, johon en tietenkään osannut vastata kun en ollut laskenut päiviä. Siinä vaiheessa olin jo varma että mut viedään takahuoneeseen käsiraudoilla, mutta heitin päästä sitten nine days ja se kävi brittivirkailijalle. Seuraavalla tiskillä sitten puolestaan kysyttiin matkalippua, ja sitä missä aion majailla USAssa. Onneksi olin kirjottanut kaiken tollasen mahdollisen vihkoon jo etukäteen ylös, joten ei tarvinnut muuta kuin lätätä se vihko virkailijan eteen. Hotellin osoitteet, päivämäärät ja laivan nimi jne. Passeihin saatiin sellainen vihreä tarra, joka siis näin suomalaisittain meinasi sitä, että ollaan saatu jonkunlainen matkustuslupa. Lopuksi se jopa toivotti meille hyvää matkaa :D

Mutta sitä mää vaan ihmettelen, että kuinka joku, joka ei osaa englantia kykynee matkustaan moiseen maahan, eihän se voi olla mahdollista vai voiko O_O

 Tällä kertaa en saanut vaikuttaa lentoihimme niin paljon kuin olisin halunnut. Joten siis American Airlines ja b777 oli meidän seuraava istumapaikkamme. Meillä ei ollut ikkunapaikkaa, jota en osaa enää edes kaivata, vaan istuimme keskirivillä herttaisen itävaltalaisen vanhan rouvan kanssa. Oma viihdenäyttöni eleli omia aikojaan eikä siis suomeksi sanottuna toiminut halutulla tavalla. Se oli tosi harmi, koska tv:stä olisi tullut esim. Nälkäpelin kakkososa, mutta aina ei voi voittaa. Pääsykoekirjat varmasti nauroivat paskaisesti tuurilleni. Enkä minä ihan dissaa AA:ta, ne kun uusivat nyt jokaisen koneensa, hitaasti mutta varmasti niistä tulee varmasti oikein kelpo kapistuksia kuten huomaatte ulkoasusta on jo aloitettu :D

Jo ensitapaaminen lentoemäntien kanssa kertoi, että juu, Amerikkaan ollaan menossa. Ne puhuivat kovaan ääneen kaikesta mahdollisesta toistensa kanssa ja huutelivat kovaan ääneen, että VAROKAA KYYNÄRPÄITÄNNE ME TULEMME TÄLLÄ KÄRRYLLÄ. Ja lisäksi vetivät sitä kuuluisaa small talkia jokaiseen väliin. Viimeistään silloin alkoi naurattaa todenteolla, kun toinen meitä palvelleista lentoemännistä huusi kovaan ääneen kuulokkeita jakaessaan, että NÄMÄ ON IHAN PASKAT, OIKEASTI, KÄYTTÄKÄÄ OMIA JOS TEILLÄ ON VAIN ON, KOSKA SIIS OIKEASTI, NÄMÄ ON IHAN PASKAT. Naurattaa vieläkin :D Niin ja tiettekös, söin lentokoneessa ihan unelmahyvää pitsaa. Kuulostaa tosi hassulta, mutta totta se on. Lentokoneen pitsa oli ihan taivaallista :D

Nauratti myös se, kun tämän Itävaltalaisen rouvan vieressä istui sellainen englantilainen mies, pyysi sen rouvan lopetettua pitsansa syöminen, että saisiko hän mahdollisesti syödä rouvalta ylijääneet pitsat. Oli siinä mulla ja äidillä vähän pokassa pitelemistä :D

 Saavuttiin Miamin kentälle reilut 45 minuuttia etuajassa joskus neljän aikoihin. Jonotettiin tietysti kauan maahantulotarkastukseen, josta meiltä kysyttiin mikä meidän sukulaisuussuhde on. Muuten sitten selvittiinkin sormenjäljien ja kuvien annolla, sekä passiin lyödyllä leimalla (jee kolmas leima jo!!). Alas päästyämme matkalaukut odottelikin meitä jo siellä kauniisti kasaan nostettuna. Itseasiassa bongasin oman laukkuni siltä itse hihnalta yksinään ajelemasta, vaikka siis oikeasti niiden laukkujen olisi pitänyt olla siellä kauempana kerättynä yhteen kasaan, kuten esim. äidin laukku. Sitten vielä yhden passin näytön jälkeen jossa oikeasti meiltä vain kysyttiin, että mistä ollaan kotoisin, vastattiin että Suomesta ja mies vaan hymyili meille ja käski jatkaa matkaa :D suunnistettiin kohti junaterminaalia.

No tietysti netti oli kusettanut mua ja mentiin ensin väärään paikkaan. Siellä kuitenkin oli ihana avulias mies, joka kirjoitti meille ohjeet, kuinka päästä Tri-Rail asemalle. Ei me nyt hirveästi väärässä paikassa oltu ja pian odotettiinkin jo shuttlea juna-asemalle. Käskin äidin mennä ostamaan meille junaliput, mutta eihän siitä mitään tullut, se selitti vain ettei ymmärtänyt niistä automaateista ja lipuista mitään älä siis laita äitiä asialle. Sittenkun mä olisin mennyt ostamaan niitä, niin bussi tulikin jo ja en kerennyt. Asemalle päästyä se juna odottelikin jo meitä. Kaikki vaan harppoi suoraa junaan ja mä ihan hätää kärsimässä juoksin sinne automaatille ja klikkasin ensimmäisen hyvältä kuulostavan vaihtoehdon ja vyöhykkeen, jolla halutaan jäädä pois. Siitä ei tietenkään voinut ostaa kahta lippua kerralla (tai en vaan osannut) joten kuset housussa yritin niin nopeesti kun mahdollista ostaa toistakin lippua peläten että se juna lähtee ilman meitä. Suunnilleen hakkasin sitä masiinaa, koska tiesin seuraavan junan tulevan vasta tunnin päästä ja onneksi ehdittiin. No sitten kun oltiin siellä istumassa kurkistin kelloa ja tajusin että no eihän tässä oo ku vielä reilu 10min junan lähtöön XD

 Jäätiin pois Fort Lauderdale Airport -asemalla, jossa odotettiin hetki taksia, kun se vei ensin meitä ennen olleet ihmiset hotellilleen. En tiedä miten oltais sieltä saatu taksi, jossei se herrasmies olis sanonu tulevansa takasin :D Olis varmaan pitäny soittaa johonkin tms... Päästiin iltamyöhään meidän hotellille, Hilton Fort Lauderdale Marinaan. Matka Miamista FL:ään maksoi yhteensä 27$, joista reilu 20$ meni taksiin juna-asemalta hotellille. Säästettiin siis melkoisesti, kun käytettiin junaa siirtymiseen.

 Seuraavana päivänä meillä oli koko päivä aikaa kierrellä Fort Lauderdalessa. Sanotaanko nyt vaikka niin, että älkää luottako amerikkalaisiin karttoihin :D Kaikki matkat esim. rannalle näytti naurettavan lyhyiltä en tiedä missä oli mittakaava, mutta todellisuudessa ne matkat oli sellasia, että puolivälissä mietin, että miksi helkkarissa meillä ei ole autoa. Välimatkoista vielä sen verran lisää, että ei esim. ton päivän aikana päästy edes itse kaupunkiin kun jo rannalle pääsy oli niin suuri saavutus... Ja vain idiootti valitsee tollasen asun päälleen nimimerkillä näette syyn seuraavassa postauksessa.

Toi paikka on aivan ihana, siellä on tosi kaunista ja todella etelän näköistä. Palmuja ja aurinkoa. Ja paljon ökyveneitä, oikeesti ei huhhuh :D Hieman jouduin yllättymäänkin, kun jalkakäytävät suorastaan kuhisivat lenkkeilijöitä. Jouduin painimaan sisäisesti aivojeni kanssa, että sopiiko tämä nyt käsitykseeni amerikkalaisista ollenkaan.

 Kun vihdoin päästiin rannalle, oli helpotus suuri. Siellä puhalsi ihana tuuli ja oli jotenkin niin outoa nähdä sellainen ranta, mitä itse en ole etelässä päässyt ikinä näkemään. Olisin ite kyllä halunnut kävellä meressäkin ja vain ihailla aurinkoa, mutta äiti alkoi olla kärttypapu ilman aamukahviaan, että jatkettiin ensimmäiseen kahvilaan, joka löydettiin onneksi nopeasti.

 Sieltä kahvilasta olisi voinut tilata about kaikenlaista aamupalaa silleen suoraa uunista, mutta koska enkku oli vielä vähän hakusessa, valitsin suoraan hyllystä veden ja kanasalaatin, johon sain suureksi hämmästyksekseni ottaa ilmaiseksi kaksi kastiketta... Aamupalan jälkeen seikkailtiin rantakadulla, josta hetken päästä poikettiin äidin niin haluamalle shoppailukadulle. Noh, käveltyämme tätä shoppailukatua about ikuisuuden tuulettomassa ja polttavassa auringossa totesin, että joo ei, missä täällä on ensimmäinen taksi takaisin hotellille. No ei missään tietenkään :D

 Noh löydettiin sellainen ratin takana torkkuva taksi eräältä parkkipaikalta, äiti kysyi siltä onko se vapaa ja kummastihan se heti piristyi ja otti meidän ilomielin kyytiin. Jostain syystä sillä meidän hotellille vievällä kadulla oli kamalasti autoja ja ruuhkaa, joten kuski sitten kysyi, että haittaako jos hän käyttää kiertoreittiä. No ei se meitä haitannut ja pian oltiinkin jo hotellilla valmiina hyppäämään altaaseen...

 Loppu iltapäivä maattiin altaalla ja otettiin vain aurinkoa. Illalla mentiin syömään läheiselle ruokakadulle (= tule pihaan autolla ja kävele 2m syömään) syömään Shulaburgerit ja ranskikset, oli hyvää oi nam. Olisin toki halunnut päästä yhteyksiin Suomen kanssa viereiseen Starbucksiin, mutta pirun amerikkalaiset ovat niin ihmeenlisiä, että eihän mun puhelimen laturi sopinut yhteenkään pistorasiaan, kun me suomalaiset tykkäämme enemmän siitä vähän isommasta virtalähteestä. Että elelin sitten päivän ilman akkua ja kosketusta ulkomaailmaan (okei datasin äidin puhelimella XD) vaan toivoen ja rukoillen, että edes laivalla saisin jossain vempeleessä ladattua puhelintani :D Löydettiin hotellin läheltä vielä sellainen dollarin kauppa Dollar Tree tai jotain sinnepäin, jossa tosiaan kaikki oli dollarin. Tuijotin niitä tuotteita ihan epäuskoisena, eihän ne kaikki nyt voinu olla dollarin, mutta kyllä ne oli O_O

Kokemuksena Fort Lauderdale oli ihana lomapaikka, kyllä se Florida vaan on se sunshine state, johon minäkin amerikkalaisena menisin viettämään "etelänlomaa", johon tosin ei ole mitään asiaa ilman autoa. Loppupäivästä odottelin vain ja ainoastaan sitä, että pääsisin laivaan, jossa kaikki olisi siinä yhdessä paikassa, kaikki olisi lähellä eikä mihinkään tarvitsisi patikoida niin helkkarin pitkää matkaa.

Ja go jet lag, kello on 0:10 ja minua kun ei väsytä tippaakaan :D Ajattelin tässä alkaa katsella Frendejä, koska ei tosta nukkumisesta nyt vaan tule yhtään mitään.

Mistä tämä matka alkoi

3.9.2013
Mä haluan tehdä tästä reissusta nyt kunnon selostuksen, tai sellaisen, että miten tähän päädyttiin ja miten kaikki sitten lopulta meni. Koska mä en ole ikinä koskaan milloinkaan ole varannut matkaa ¾ vuotta etukäteen, tässä oli jotain spesiaalia, ja koska mä en ite oikein löytänyt mitään fiksua tietoa mistään netistä suomalaisen näkökulmasta siis sellaista jota olisin oikeasti tarvinnut. Ja kun matkakohde kun on kerrankin joku muu kuin Välimeri niin kai tästä vähän voi avautua. Mä en nimittäin ikinä koskaan aikaisemmin ennen viime kesäkuuta ollut edes ajatellut haluavani lähteä risteilylle viikoksi, ehkä johtuen traumatisoivista Ruotsin laivoista...

Kaikki lähti oikeastaan instagramin ihmeenlisestä maailmasta. Bongasin kesäkuussa jonkun suomalaisen, muistaakseni vielä Tamperelaisen kuvan hänen Karibian risteilystään. Se näytti tosi hienolta ja koska oon aina pitänyt laivoista siis sillä teknisellä ja ulkonäöllisellä tasolla :D, se jäi jotenkin mun pääni sisään muhimaan. Mä olen aina kuolannut esimerkiksi meidän Tallinnan matkoilla niitä Helsingin satamassa olevia risteilyaluksia ja toivonut joskus pääseväni sellaiselle puhumattakaan jossain Välimeren satamissa ankkuroivista laivoista, oih, Ruotsin laivat kun eivät ole mitään niiden rinnalla…

Heinäkuussa asia ei ollut vieläkään lähtenyt mun mielestä pois ja tiesin, että jostain kirjoitusten jälkeisestä matkasta pois Euroopasta (okei ehkä toi oli mun lisäys) oltiin meillä puhuttu jo aikaisemminkin. Mua oikeastaan esti vain Isä, koska tiesin että se ei lähtisi mistään hinnasta tuommoiselle matkalle, eikä se sitten olisi mikään perhereissu. Sitten eksyin Royal Caribbeanin sivuille tutkimaan, mitä semmoiset matkat edes maksaisi. Ja pian mulla olikin jo suunnitelma valmiina, minne-milloin-millä. Koska vain suurin kelpaa, en edes harkinnut muita kuin Oasis-luokan laivoja. Kyllähän sen vaan pitää olla maailman suurin, jos kerran mennään. Ja pitäähän suomalaisten tekemää työtä tukea :D

Äidin suostutteleminen oli toinen juttu, koska aluksi se kuulosti äidistä varmaan niin ufolta idealta, ensinnäkin lähteä Amerikkaan lennoilla jotka eivät 100% ole suorat ja vielä kun sanoin, että eikö olisi hyvä viettää pitkästä aikaa äititytär-aikaa ilman isää, niin äidin ajatukset oli varmaan luokkaa en uskalla lähteä ilman isää :D Kuvittelin koko risteilyä ihan sikahintaiseksi, mutta eivät ne ihan sitä olleet. Ja näin jälkiviisaana voin todeta, että kun me suomalaiset menemme välimerelle ”etelään”, amerikkalaiset lähtevät risteilylle ruskettumaan :D Okei, jokainen varmaan määrittelee tässä nyt itse oman sikahintansa, mutta viikko laivalla, joka käy Karibian paratiisisaarilla ja on ylipäätään maailman suurin ja jonka hintaan kuuluu viikon ruuat oli mahdollista saada alle 800€:lla, ei minusta kuulostanut kovin pahalta (jos sitä vertaa niihin Kreikan lomiin).

Hintaa tässä meidän risteilyssä nosti toki se, että me minä päädyttiin haluamaan parvekkeellinen hytti yhdenneltätoista kannelta (näkymät ja korkeus maksaa, eikös..) ja koska emme asu vakituisesti Miamissa, siihen päälle tietysti lennot Lontoon kautta Miamiin kun täällä takapajulassa asutaan. En tiedä nostiko hintaa vielä sekin, että autuaan tietämättömänä olin suunnitellut reissumme keskelle Pääsiäistä, mutta tuskin. Mulla oli myös yksi tuskaa tuottava ongelma, pitäisikö valita itäinen vai läntinen Karibia. Läntisellä, johon ensiksi päädyin, olisi päässyt Haitille, Jamaicalle ja Meksikoon, mutta lukiessani ja vertaillessani kohteita netissä sekä RC:n sivuilla, päädyin lopulta 19. päivä huhtikuuta lähtevään itäisen Karibian risteilyyn, joka poikkeaisi matkalla Bahamalla sekä parilla pienellä Karibianmeren saarella.

Äiti ei kuitenkaan lopulta luottanut itse kyhättyyn matkaan, koska ilmeisesti jo kaksin matkaaminen oli karvoja pystyyn nostattavaa, enkä minäkään enää siinä kohtaa, kun RC:n sivujen varaustiedoissa kysyttiin ihan kummallisia asioita, joita kukaan lähisuvustamme osannut suomentaa :D Hommattiin koko matka sitten Kaleva Travelin kautta, vaikka olisin minä niistä lentojen ja hotellin buukkauksista itsekin selvinnyt. Oikeasti emme edes pyytäneet laivalle mitään tiettyä kerrosta, vain ulkohytti oli määritelmänä, mutta ystävällinen henkilö oli kuitenkin oman kokemuksensa perusteella päättänyt, että 11 on paras, sopii minulle.

Seuraava ongelma oli, että entä jos meidän matkatavarat ei tulekaan perille, koska kyseessä on kuitenkin vaihto Heathrow:lla. Otettiin varotoimenpiteeksi hotelli pariksi yöksi Fort Lauderdaleen, meren rannalle noh tästä etäisyydestä kuulette kohta lisää XD, jossa voidaan sitten lähinnä korjata jetlagia ja mahdollisesti päästä pois auringon avulla edes vähän, vehnäjauhoväristä, joka on innokkaasti koko pimeän talven ajan tehnyt tuloaan…

11.4.2014
Meidän matkaan on enää vaatimattomat kahdeksan päivää. En tosin usko mitään todeksi, ennen kuin näen meidän hytin omin silmin ja pääsen astumaan meidän parvekkeellemme. Näin nopeasti ne 273 päivää voi kulua, hullua. Äiti on panikoinut vaatteitaan ja matkalaukkuvalintaansa jo kuukausia, sillä aikaa olen itse yrittänyt selviytyä ylioppilaskirjoituksista, työpäivistä, pääsykokeisiin lukemisesta ja syntymäpäivistä. Ajattelin muutenkin pakata vasta keskiviikkona, mitä sitä nyt turhaan liian aikaisin, eikä minulla oikeastaan ole edes aikaa aikaisemmin.

Kaikki tärkeät paperit pitäisi olla nyt tulostettu. On lentoliput, lentomme vaihtuivat muuten kokonaan American Airlinesille ja takaisin tulemme voi kauhistus sentään Pariisin Charles De Gaullen kautta… Niin, on lentoliput, ESTA-luvat, olemme check-innanneet itsemme laivalle, varanneet ohjelmaa ja ruoka-aikoja, kopioineet passimme ja tulostaneet hotellivoucherin. En ole koskaan raahannut edes kouluun niin suurta paperikasaa kun nyt on lähdössä mukaamme :D 

Ja seuraava postaus onkin sitten luvassa kuvien kera usan puolelta. Tässä vaan pieni alustus koko systeemistä.

Here we come again, World!

Ihan pieni heimoihei, ajastetut postaukset kunniaan. Kirjoitin tämän jo eilen myöhään illalla, sillä tämän tullessa julkaistuksi istun toivottavasti Lontoon Heathrown kentällä, tai vielä parempi American Airlinesin koneessa suuntana mikäs muukaan kuin rapakon toinen puoli. 

Kun Singapore-postausten loputtua täältä lähti puolet lukijoista, niin mietin vaan, että jospa he haluaisivat tulla viikon kuluttua takaisin katsomaan, mitä olen tuolta kaukaa lännestä löytänyt. En tällä kertaa ota tätä konetta mukaan (thank god :D), joten mitään varsinaisia järkkärikuvilla varustettuja postauksia ette täältä reiluun viikkoon tule löytämään. Enkä ole varma tulettekö löytämään edes mitään kännykällä näperrettyjä, mutta ei sitä koskaan tiedä.

Luultavasti olen seuraavan viikon aktiivisempi instagrammin puolella (en muista mun nimimerkkiä kysykää joltakin, joka muistaa, joku xansski se ehkä on?!), mikäli vain satun löytämään jostakin niitä kuuluisia ja lomalla usein kaivattuja "free wi-fi!!" -kylttejä.

Enemmän tästä pääsiäislomasta ja kaikesta tähän liittyvästä sitten myöhemmin, varsinaisia postauksia aiheesta voitte odottaa huhtikuun loppupuolella. Niitäkin olen jo kirjoitellut vinon pinon. Mutta kuten sanottu, poistun varsinaisesti nyt blogimaailmasta hetkeksi ja suuntaan kulkuni kohti uutta ja tuntematonta - tällä kertaa en kuitenkaan yksin

mikä käytännössä katsoen tarkoittaa sitä, että tulette näkemään PALJON enemmän ärsyttäviä poseerauksiani lähitulevaisuudessa. 

Ja kaikille oikein hyvää pääsiäistä, syökää mämmiä ja suklaamunia minunkin puolestani. Sillä välin kun itse vedän bigmaccejä. Heh.

Happy 18th birthday, wait, no, 19th...?

 //oon ny ihan varma että oon postannu nää kuvat jo joskus :D, hihkaskaa jos oon, vaikka no en kyllä silti aio poistaa näitä, häirittee vaan :D

Silleen vaivaset 365 päivää myöhässähän tämä postaus, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikös, hehehe. En vaan tässä vuoden aikana ilmeisesti saanut yhtäkään tilaisuutta postata tätä postausta tänne blogiin. Eli siis kuvia vuodentakaisista 18-vuotissyntymäpäivistäni. Ehkä sinänsä ihan hyvä aika postata tämä, sillä olen tässä vielä joko kuusi tai kahdeksan (en muista vieläkään synnyinkö klo 19 vai klo 17 :D) tuntia 18-vuotias. Kuvia 19-vuotissynttäreistä sitten tulossa vuonna 2015, pysykää kanavalla :D

 Kulunut vuosi oli sinänsä merkittävä, että silloin tapahtui oikeasti muutoksia joita syntymäpäivä aiheuttaa.. Edellisen kerran niitä tapahtui, kun täytin 15. 18-vuotta oli kyllä näin jälkikäteen ajateltuna ihan mukava syntymäpäivä. (+ että toi kakku oli törkeen hieno, tänä vuonna kakku on jotain tosi räjähtänyttä... :D)

Parhaana asiana tuosta virstanpylväästä voisin varmasti mainita tasan vuosi sitten saadun ajokortin, joka teki syntymäpäivästäni entistä paremman. Mitä kaikkea meiltä olisikaan jäänyt kokematta ilman tuota maailman tuhoavaa ja saastuttavaa autoa. Me pystyttiin tekemään extemporeuintireissu Kaisan mummulaan toukokuussa. Kesäkuussa seikkailtiin Kiian, Juhon ja Niken kanssa Nauvoon. Heinäkuussa puolestaan lähdettiin Eckeröön katsomaan Iiristä. Ollaan myös Kaisan kanssa voitu käydä Kirskaanniemeilemässä silloin kun on huvittanut. Ja ihan nyt tuoreimpana asiana ajokortin ansiosta mä pystyin hakea töitä Tampereen ulkopuolelta ja saada niitä onnistuneesti.

Ikä itsessäänkin oli varsin mainio, sen alkoholilässytyksen lisäksi, kun esimerkiksi päästiin Iiriksen kanssa Kreetalle. Olisin varmaan päässyt Iiriksen kyljessäkin alaikäisenä, mutta olihan se nyt hienoa olla itsekin täysi-ikäinen. Niin ja minä pääsin Aasiaan ihan yksin! Ja no niin, on päässyt baariin. Vaikka en mikään baarissa ravaaja olekaan, niin täytyy sekin nyt myöntää, että on sieltäkin tarttunu muistoarkkuun kaikenlaisia hetkiä, jotka ei nyt ihan varmaan tässä viiden vuoden sisällä ole unohtumassa.

 Niin ja pääsin luovuttamaan verta! Jo huimat kaksi kertaa. Ei nyt tule enempää mieleen mitään hienouksia, mitä ikä toi tullessaan, vaikka varmasti niitä on vielä vaikka kuinka. Että kyllä kannatti täyttää 18-vuotta. Mulla oli tosi kiva vuosi, enkä osaa ees nimetä mitään negatiivista tältä istumalta. Oli huisia ja parhaita ystäviä koko vuoden. Ja paljon juhlia :D

Mutta kuitenkin. Tänään täytetään jo 19. Ja se ei tunnu miltään :D Tämä päivä vain tuli. Sanon varmaan vielä pitkään, että hei olen Hanna 18-vuotta. Koska ei tämä 19 tuo mitään uutta, en varmasti meinaa muistaa sitä. Mutta siitä huolimatta aion nauttia tästä päivästä ja syödä paljon kakkua.

Joku just jossain kritisoi tota YOLO jutun käyttöä, mutta otan kyllä nyt omat valtuudet käyttöön ja sanon että täytän kerran 19, voin syödä tipukakkua jos haluan. Että repikää siitä. Halusitte tai ette.