Going to Fort Lauderdale part1

k i l o m e t r i p o s t a u s

 Eli näin käynnistyi meidän matka kohti sitä suurta ja kuuluisaa Amerikkaa. Meidän ensimmäinen välilasku oli Lontoossa. Luojan kiitos meidän lento Helsingistä saapui samaan terminaaliin, kuin mistä meidän lento Amerikkaan lähti, vaikka no eipä se terminaalin vaihto enää mieltä olisi hetkauttanutkaan. Naureskelin äidille lentokoneesta, että eihän tässä tarvitse enää koskaan käydä lontoosta, kun lentokoneesta näki kaiken oleellisen; Big Benin ja London Eyen :D Minkä muun takia sinne Lontooseen mennään? huomaa sarkasmi.

Mä en uskonut tätä matkaa todeksi, ennenkuin istuin amerikan koneessa valmiina lähtöön. Mä en uskaltanut. Koska sitä ei voi koskaan tietää mikä Eyjafjallajökull jossain päin maailmaa purkautuu. Pahin tietysti Lontoon kannalta, jos jälleen Islannissa. Eikä tätä tunnetta auttanut sekään kun Finnair viikkoa ennen kertoo aloittavansa YT-neuvottelut jälleen. Mistä sitä tietää minkä päivän ne pyhittää lakolle esimerkiksi.

 Nautittiin Heathrowlla 45minuutin ilmaisesta wifistä (haluaisin kyllä kirjoittaa hieman lisää tästä wifi politiikasta, mutta se odottakoon matkan loppuun), täytetyistä leivistä ja mehuista. Äiti shoppaili itselleen Harrodsilta kännykän kuoren sillä välin kun minä mietin, kuinka en voinut muistaa, että rakas Lontoo ei ole siirtynyt eurojen ihmeenliseen maailmaan. Siellä olisi kyllä voinut maksaa dollareilla ja varmaan euroillakin, mutta en sitten jaksanut alkaa mitään säätämään.

Olin ihan kuset housussa jo kotona, kun luin netistä, mitä kaikkea ne USAn viranomaiset voi kysyä sinne matkaavilta ihmisiltä. No sitten Lontoossa meiltä kysyttin, että minne ollaan matkalla ja äiti vastasi että Miamiin. Sitten meidät ohjattiin semmosille tiskeille, josta multa kysyttiin esimerkiksi, että olenko pakannut itse laukkuni ja onko joku antanut mulle jotain kuljetettavaksi usaan. Sitten kysyttiin kauanko aion olla matkalla, johon en tietenkään osannut vastata kun en ollut laskenut päiviä. Siinä vaiheessa olin jo varma että mut viedään takahuoneeseen käsiraudoilla, mutta heitin päästä sitten nine days ja se kävi brittivirkailijalle. Seuraavalla tiskillä sitten puolestaan kysyttiin matkalippua, ja sitä missä aion majailla USAssa. Onneksi olin kirjottanut kaiken tollasen mahdollisen vihkoon jo etukäteen ylös, joten ei tarvinnut muuta kuin lätätä se vihko virkailijan eteen. Hotellin osoitteet, päivämäärät ja laivan nimi jne. Passeihin saatiin sellainen vihreä tarra, joka siis näin suomalaisittain meinasi sitä, että ollaan saatu jonkunlainen matkustuslupa. Lopuksi se jopa toivotti meille hyvää matkaa :D

Mutta sitä mää vaan ihmettelen, että kuinka joku, joka ei osaa englantia kykynee matkustaan moiseen maahan, eihän se voi olla mahdollista vai voiko O_O

 Tällä kertaa en saanut vaikuttaa lentoihimme niin paljon kuin olisin halunnut. Joten siis American Airlines ja b777 oli meidän seuraava istumapaikkamme. Meillä ei ollut ikkunapaikkaa, jota en osaa enää edes kaivata, vaan istuimme keskirivillä herttaisen itävaltalaisen vanhan rouvan kanssa. Oma viihdenäyttöni eleli omia aikojaan eikä siis suomeksi sanottuna toiminut halutulla tavalla. Se oli tosi harmi, koska tv:stä olisi tullut esim. Nälkäpelin kakkososa, mutta aina ei voi voittaa. Pääsykoekirjat varmasti nauroivat paskaisesti tuurilleni. Enkä minä ihan dissaa AA:ta, ne kun uusivat nyt jokaisen koneensa, hitaasti mutta varmasti niistä tulee varmasti oikein kelpo kapistuksia kuten huomaatte ulkoasusta on jo aloitettu :D

Jo ensitapaaminen lentoemäntien kanssa kertoi, että juu, Amerikkaan ollaan menossa. Ne puhuivat kovaan ääneen kaikesta mahdollisesta toistensa kanssa ja huutelivat kovaan ääneen, että VAROKAA KYYNÄRPÄITÄNNE ME TULEMME TÄLLÄ KÄRRYLLÄ. Ja lisäksi vetivät sitä kuuluisaa small talkia jokaiseen väliin. Viimeistään silloin alkoi naurattaa todenteolla, kun toinen meitä palvelleista lentoemännistä huusi kovaan ääneen kuulokkeita jakaessaan, että NÄMÄ ON IHAN PASKAT, OIKEASTI, KÄYTTÄKÄÄ OMIA JOS TEILLÄ ON VAIN ON, KOSKA SIIS OIKEASTI, NÄMÄ ON IHAN PASKAT. Naurattaa vieläkin :D Niin ja tiettekös, söin lentokoneessa ihan unelmahyvää pitsaa. Kuulostaa tosi hassulta, mutta totta se on. Lentokoneen pitsa oli ihan taivaallista :D

Nauratti myös se, kun tämän Itävaltalaisen rouvan vieressä istui sellainen englantilainen mies, pyysi sen rouvan lopetettua pitsansa syöminen, että saisiko hän mahdollisesti syödä rouvalta ylijääneet pitsat. Oli siinä mulla ja äidillä vähän pokassa pitelemistä :D

 Saavuttiin Miamin kentälle reilut 45 minuuttia etuajassa joskus neljän aikoihin. Jonotettiin tietysti kauan maahantulotarkastukseen, josta meiltä kysyttiin mikä meidän sukulaisuussuhde on. Muuten sitten selvittiinkin sormenjäljien ja kuvien annolla, sekä passiin lyödyllä leimalla (jee kolmas leima jo!!). Alas päästyämme matkalaukut odottelikin meitä jo siellä kauniisti kasaan nostettuna. Itseasiassa bongasin oman laukkuni siltä itse hihnalta yksinään ajelemasta, vaikka siis oikeasti niiden laukkujen olisi pitänyt olla siellä kauempana kerättynä yhteen kasaan, kuten esim. äidin laukku. Sitten vielä yhden passin näytön jälkeen jossa oikeasti meiltä vain kysyttiin, että mistä ollaan kotoisin, vastattiin että Suomesta ja mies vaan hymyili meille ja käski jatkaa matkaa :D suunnistettiin kohti junaterminaalia.

No tietysti netti oli kusettanut mua ja mentiin ensin väärään paikkaan. Siellä kuitenkin oli ihana avulias mies, joka kirjoitti meille ohjeet, kuinka päästä Tri-Rail asemalle. Ei me nyt hirveästi väärässä paikassa oltu ja pian odotettiinkin jo shuttlea juna-asemalle. Käskin äidin mennä ostamaan meille junaliput, mutta eihän siitä mitään tullut, se selitti vain ettei ymmärtänyt niistä automaateista ja lipuista mitään älä siis laita äitiä asialle. Sittenkun mä olisin mennyt ostamaan niitä, niin bussi tulikin jo ja en kerennyt. Asemalle päästyä se juna odottelikin jo meitä. Kaikki vaan harppoi suoraa junaan ja mä ihan hätää kärsimässä juoksin sinne automaatille ja klikkasin ensimmäisen hyvältä kuulostavan vaihtoehdon ja vyöhykkeen, jolla halutaan jäädä pois. Siitä ei tietenkään voinut ostaa kahta lippua kerralla (tai en vaan osannut) joten kuset housussa yritin niin nopeesti kun mahdollista ostaa toistakin lippua peläten että se juna lähtee ilman meitä. Suunnilleen hakkasin sitä masiinaa, koska tiesin seuraavan junan tulevan vasta tunnin päästä ja onneksi ehdittiin. No sitten kun oltiin siellä istumassa kurkistin kelloa ja tajusin että no eihän tässä oo ku vielä reilu 10min junan lähtöön XD

 Jäätiin pois Fort Lauderdale Airport -asemalla, jossa odotettiin hetki taksia, kun se vei ensin meitä ennen olleet ihmiset hotellilleen. En tiedä miten oltais sieltä saatu taksi, jossei se herrasmies olis sanonu tulevansa takasin :D Olis varmaan pitäny soittaa johonkin tms... Päästiin iltamyöhään meidän hotellille, Hilton Fort Lauderdale Marinaan. Matka Miamista FL:ään maksoi yhteensä 27$, joista reilu 20$ meni taksiin juna-asemalta hotellille. Säästettiin siis melkoisesti, kun käytettiin junaa siirtymiseen.

 Seuraavana päivänä meillä oli koko päivä aikaa kierrellä Fort Lauderdalessa. Sanotaanko nyt vaikka niin, että älkää luottako amerikkalaisiin karttoihin :D Kaikki matkat esim. rannalle näytti naurettavan lyhyiltä en tiedä missä oli mittakaava, mutta todellisuudessa ne matkat oli sellasia, että puolivälissä mietin, että miksi helkkarissa meillä ei ole autoa. Välimatkoista vielä sen verran lisää, että ei esim. ton päivän aikana päästy edes itse kaupunkiin kun jo rannalle pääsy oli niin suuri saavutus... Ja vain idiootti valitsee tollasen asun päälleen nimimerkillä näette syyn seuraavassa postauksessa.

Toi paikka on aivan ihana, siellä on tosi kaunista ja todella etelän näköistä. Palmuja ja aurinkoa. Ja paljon ökyveneitä, oikeesti ei huhhuh :D Hieman jouduin yllättymäänkin, kun jalkakäytävät suorastaan kuhisivat lenkkeilijöitä. Jouduin painimaan sisäisesti aivojeni kanssa, että sopiiko tämä nyt käsitykseeni amerikkalaisista ollenkaan.

 Kun vihdoin päästiin rannalle, oli helpotus suuri. Siellä puhalsi ihana tuuli ja oli jotenkin niin outoa nähdä sellainen ranta, mitä itse en ole etelässä päässyt ikinä näkemään. Olisin ite kyllä halunnut kävellä meressäkin ja vain ihailla aurinkoa, mutta äiti alkoi olla kärttypapu ilman aamukahviaan, että jatkettiin ensimmäiseen kahvilaan, joka löydettiin onneksi nopeasti.

 Sieltä kahvilasta olisi voinut tilata about kaikenlaista aamupalaa silleen suoraa uunista, mutta koska enkku oli vielä vähän hakusessa, valitsin suoraan hyllystä veden ja kanasalaatin, johon sain suureksi hämmästyksekseni ottaa ilmaiseksi kaksi kastiketta... Aamupalan jälkeen seikkailtiin rantakadulla, josta hetken päästä poikettiin äidin niin haluamalle shoppailukadulle. Noh, käveltyämme tätä shoppailukatua about ikuisuuden tuulettomassa ja polttavassa auringossa totesin, että joo ei, missä täällä on ensimmäinen taksi takaisin hotellille. No ei missään tietenkään :D

 Noh löydettiin sellainen ratin takana torkkuva taksi eräältä parkkipaikalta, äiti kysyi siltä onko se vapaa ja kummastihan se heti piristyi ja otti meidän ilomielin kyytiin. Jostain syystä sillä meidän hotellille vievällä kadulla oli kamalasti autoja ja ruuhkaa, joten kuski sitten kysyi, että haittaako jos hän käyttää kiertoreittiä. No ei se meitä haitannut ja pian oltiinkin jo hotellilla valmiina hyppäämään altaaseen...

 Loppu iltapäivä maattiin altaalla ja otettiin vain aurinkoa. Illalla mentiin syömään läheiselle ruokakadulle (= tule pihaan autolla ja kävele 2m syömään) syömään Shulaburgerit ja ranskikset, oli hyvää oi nam. Olisin toki halunnut päästä yhteyksiin Suomen kanssa viereiseen Starbucksiin, mutta pirun amerikkalaiset ovat niin ihmeenlisiä, että eihän mun puhelimen laturi sopinut yhteenkään pistorasiaan, kun me suomalaiset tykkäämme enemmän siitä vähän isommasta virtalähteestä. Että elelin sitten päivän ilman akkua ja kosketusta ulkomaailmaan (okei datasin äidin puhelimella XD) vaan toivoen ja rukoillen, että edes laivalla saisin jossain vempeleessä ladattua puhelintani :D Löydettiin hotellin läheltä vielä sellainen dollarin kauppa Dollar Tree tai jotain sinnepäin, jossa tosiaan kaikki oli dollarin. Tuijotin niitä tuotteita ihan epäuskoisena, eihän ne kaikki nyt voinu olla dollarin, mutta kyllä ne oli O_O

Kokemuksena Fort Lauderdale oli ihana lomapaikka, kyllä se Florida vaan on se sunshine state, johon minäkin amerikkalaisena menisin viettämään "etelänlomaa", johon tosin ei ole mitään asiaa ilman autoa. Loppupäivästä odottelin vain ja ainoastaan sitä, että pääsisin laivaan, jossa kaikki olisi siinä yhdessä paikassa, kaikki olisi lähellä eikä mihinkään tarvitsisi patikoida niin helkkarin pitkää matkaa.

Ja go jet lag, kello on 0:10 ja minua kun ei väsytä tippaakaan :D Ajattelin tässä alkaa katsella Frendejä, koska ei tosta nukkumisesta nyt vaan tule yhtään mitään.