Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2011-05-03

How do you do

Eilen päätin olla kiltti tyttö ja mennä aikaisin nukkumaan, joten siitä syystä blogi jäi kirjoittamatta. Ajattelin kyllä kirjoittaa sen aikaisemmin illalla, mutta lähdin Kaisan kanssa pienelle kävelylenkille, joka hieman venyi... Näytin eilen ihan hirveän pelottavalta, kun päätin vähän leikkiä sellasella rajausvärillä. Hups. En jaksanu pestä sitä pois, joten lähdin sitten pelottavana pihalla. Ja kaisa otti tietysti pari tuhat kuvaa. Tässä niistä nyt kaks. En halua meinaan raiskata liiaksi picasaa :D
*    *    *
Koulussa olin ihan jees, en hirveesti tykänny, et matikkaan tuli ausku. Luulin et ne olis jo painunu ties minne mut ei sitte. Lisäks kun toi matikka ei kiinnosta tippaakaan tällä hetkellä niin nojoo. Ei kovin kiva juttu niinkään. Mulla oli tänään hammaslääkäri. Hampaissani oli kuulemma jotain eroosiota. Anteeks mutta eiks se liity jotenkin maantietoon?! :D Ja joku paikka oli alkanu rakoileen, että uusi hammaslääkäri kutsuu. En muista oliko vielä joku ihme juttu mitä niille aijotaan tehdä mutta nojaa, ei se niin kiinnosta. Muuten en sitten saanukkaan mitään satikutia, vaikka niin aluksi luulin :D  Nojoo, ei koulusta sen enempää. Lv:ssä sain sanoo mielipiteeni mikä spis hyvin ensvuoden ussankirjaks. Olin kyllä ihan WTF, mut kyl mä sit jonku niistä kolmesta valittin, ja kyl siihen jokku perustelutki löyty.
*    *    *
Mun piti silloin siis selittää et miks mun aamulliset asuvalinnat ei käynykkää maanantaina. Meillä oli siis koulussa liikennevalopäivä, eli piti pukeutua suhteen( :DDD osaan suomee) mukaan. Ja tuota noin, olisin halunnut pistää ton vihreän asun, mutta loppuen lopuksi en sitten pistänytkään, koska en olis halunnu erottua niin selvästi. En olis halunnu erottua niin selvästi olevani vapaa. Olisin halunnut pistää sitten toisenkin kivan asun, mutta eheeei, se olis tarkottanu että mulla on säpinää, eikä kyllä ole :D Onneks pystyin sit pistää sen säpinääasun tänään. Ja se on siis tuo keltainen. Lopulta tyydyin silloin maanantaina farkkulegginseihin ja huppariin. Väsytti silloin muuten ihan hemmetisti. Hohho. Joka tunnilla vaan nukuin ja odotin, että koska pääsen kotiin. Mahto mullakin olla siis villi vappu :DDD (naama on sit sutattu keltasessa, koska, koska, se oli kauhea)



*    *    *
Tänään lukiessani aamulehteä mun silmiin pisti muutama juttu. Ensinnäkin semmonen koko sivun kokonen "totuus" -juttu ja toisena tietty sarjakuvat, joille saa aina nauraa. Rakastan niin niitä Jerejä, koska ne jutut, ne piristää aina päivää. Kuten tänäänkin. Klikatkaa noita sarjiksia isommiks että saatte selvää. Jos pistän ne tähän isoina niin tää ulkoasu kusee :(



No, löydätkö?
*    *    *
Loppuun vielä semmonen asia että oon enemmän kun ylpee itestäni tällä hetkellä! Aloitin tänään uskonnon maailmankatsomustyötä ja sain sen tänään VALMIIKSI. Oon niin ilonen. Juttujen tasosta mulla ei oo mitään tietoo, mutta ainakin pölisin nyt kahdeksan sivun edestä. Ja kerrankin tein jotain sillain hyvin, tai hyvin ja hyvin mut sillain et pidin niskasta kiinni. Tyyny mulla oli kyl pöydällä jos olisin sattunu nukahtaa, mut ehkä tosta omasta elämästä kertominen olikin niin mielenkiintosta, etten tarvinnu sitä ollenkaan :) Mut nyt mä meen nukkumaan, huomenna taas tyhmä päivä edessä, moikkkaa :))!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti