Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2011-06-19

Virtahepo




Wilma on söpö
Kiia on paras
Tumblr_lmscs8vab41qfosrlo1_500_large
Äsken tajusin, ettei tänne oo mitään asiaa tullut lähiaikoina. Ärsyttävää kun ei ole kuvia, koska pihalla sataa ja ei ihan hirveästi tee mieli raahata kameraa kaatosateessa ties minne. No, nämä kaksi iltaa on nyt menny Juholla leffoja katsoen (okei nyt joku viisas varmaan ajattelee että ei varmaan sisällä sada, mutta minä puolustaudun sillä, että Juholle meneminen on ollut aina vähän niinku sellanen asia, ettei sitä oo tiedetty etukäteen). Eilen vähän vähemmän ja tänään vähän enemmän. Tai siis oikeastaan eilen ja toissapäivänä mutta hälläväliä. Tänään katottiin American Beauty ja Hills have eyes. Molemmat aika randomeita. Tai siis kyllä toi American Beauty oli oikeesti ihan jees, vähän hassu vaan ja välillä meinasin pudota kärryiltä. Tosta toisesta en sano mitään ei haha :D Jotain niin sekoo ja hassua että lol. Kaikilta vaan pää pois ja ihme sellasia mutantteja. Mässäsin Juholla myös jotain kuukauden vanhoja karkkeja, mutta onhan se todettu ennenkin ettei päivämäärä mitään kerro. Iiris myös erehtyi luulemaan dinosaurusta virtahevoksi. Hyi mikä moka. Sitten tämän kaiken lisäksi myös surffailimme eri kanavilla, mutta ei sieltä mitään järkevää oikein näyttäny tulevan. Juhon sohvalla meitä oli kaiken kaikkiaan kai 9. Wilma, Julia, Iiris, Minä, Aarni, Veera, Juho ja Oskari, Kiia liittyi seuraamme myöhemmin. Oikeastaan mukavaa tollanen lagaaminen kun pihallakin on ollut nyt niin huono sää.
Jotta Iirikselle ei tulisi paha mieli, voin kertoa tässä myös sen, että aamupäivällä olin Iiriksellä ja mietimme hänen lukujärjestystään, josta ei oikein kukaan ota mitään selkoa. Iiriksen lukkarin tekeminen on jotenkin 1000 kertaa vaikeempaa kun mun, osaksi saksan takia, osaksi Iiriksen haluttomuuden ja kieltäytyväisyyden liikunnan pallopelikurssia kohtaan :DD Katottiin myös siellä telkkaria. Joo, ne on nää kuuluisat löhöpäivät :D
261670_173745719352597_100001515090520_427749_8098772_n_large
Tajusin taas äsken, kuinka paljon mä rakastankaan sitä tunnetta, kun saa kävellä yksin kadulla ettei siellä oo juurikaan muita ja voi keskittyä vaan omaan päähänsä ja asioiden ajatteluun eikä ketään kiinnosta miltä sä just sillä hetkellä näytät. Silloin pitää myös olla pimeetä, tai hämärää jotta siihen tulee sellanen tietty tunne. Ja sitten on sellanenkin vaatimus, että ei oo sama asia kävellä aamulla ennen muiden ihmisten heräämistä, vaan se pitää olla illalla. Koska silloin on periaatteessa aina vähemmän valoa. Aamulla se valo lisääntyy. Jännää. Mietin tätä äsken koko kotimatkan, lähes. Joo, mun aivot ei oo aina ihan terveet. Yritän muuten tänään herätä ees jotenkin ihmisten aikaan, mulla on unirytmi menny taas ihan päin kuusiaitaa. Mun kello muuten soi tänään tasan kymmeneltä. Päätin sen just. Ja sitten teeen jotain oikeesti järkevää (esim. pelaan simssiä). Kuvat weheartista, jos ette tajunneet.
5619084099_aeba2879b0_z_large
Tumblr_ln0a0akwjr1qiyom6o1_500_large
5766054679_37be1214e3_z_large
Tumblr_lmzlsnguco1qitgf6o1_500_large
ps. Annetaan kuville monia merkityksiä

2 kommenttia:

  1. Jes kirjotit tonne ton! :)
    Ja muuten......Eikö telkkarista muka tullu mitää järkevää...;)XD

    VastaaPoista
  2. Niiin :D
    Ai mitään järkeväää ;DDDDXD No tota....

    VastaaPoista