The only source of knowledge is experience

Mä en yleensä ikinä huomaa mitään blogitarjouksia tai -etukuponkeja tai -arvontoja ajoissa. Ja jos huomaisinkin jonkun arvonnan ajoissa, palkinnot on joko epäkiinnostavia tai voittomahdollisuus on samaa luokkaa kuin lotossa. Mutta koska poikkeus vahvistaa säännön, tapahtui yksi päivä jotain ihmeenlistä. Eksyin ihan sattumalta Too fast for love -blogiin, jota luen epäsäännöllisen säännöllisesti siis. Uusin postaus koski etukuponkia photoboxille, jossa sai suunnitella omat kuoret mölypuhelimeen vain postikulujen hinnalla. WHAT, ja se oli vielä voimassa :D

Syöksyin kuvatiedostoihini etsimään jotain sopivaa kuvaehdokasta. Kuvalla ei itseasiassa ollut edes niin väliä, halusin jotkut kivat uudet kuoret pimeyden piristeeksi. Valitsin noin kahden minuutin pläräyksen jälkeen kuvan toissakevään Kreetan matkalta ihan vaan koska siinä oli hienot värit ja toiset pari minuuttia selasin googlea löytääkseni jonkun osuvan tekstin.

En oikein odottanut mitään laadulta tai ulkonäöltä, jotenkin tuntui niin typerältä, että neljällä eurolla voisi saada itse suunnittelemat kuoret, kun muutoin näistä iphonekuorista peritään ihan järkyttäviä summia, ihan tosi 20€ jostain puhelimen kuoresta täällä Suomessa O_O Nämä tulivat postissa jotain kaksi viikkoa luvatun kuuden päivän sijaan, luulin jo niiden hukkuneen ties minne :D Mutta kannatti odottaa, nämähän on ihan superkivat! Mun puhelimeni ensimmäiset kovat kuoret, täytyy alkaa varjella puhelinta paremmin, koska noh, siihen on eräitä syitä miksi olen suosinut niitä silikonisia :D

Hihiii olen iloinen! Materialismionnellisuutta näköjään havaittavissa.

Otoksia puhelimesta part.2

Taas viusu ikka auja <- Mitä ihmetttä :D En muista kirjoittaneeni noin, siinä pitäisi joka tapauksessa lukea "Taas voisi olla aika näille kännykkäkuville", tällä kertaa mennään sitten uusimmasta myöhäsempään kun sattumalta latasin nää siinä järjestyksessä.

1. Minä tänä keskiviikkona löhövaatteissa riehumassa kotona. Nykyään pitää aina fiilistellä kuvissa tolleen pää vinossa, kun se saa hiukset näyttämään pidemmiltä, heheh. Kohta vois olla asiallinen aika pukeutua ja lähteä suorittamaan autokoulun pimeäajoa, vihdoin.
2. Innoistuin tosiaan tosta 1000 palan palapelistä. Noi reunat meni vielä ihan kivasti, mutta en tiedä miten tuun selviämään tosta keskustasta. Noita paloja on vaan aivan liikaa :D Oon saanu sieltä täältä jotain osioita koottua mutta ei kyllä vielä kunnian kukko laula tolle palapelille.

3. Mä ja Metsämansikka (lapsena keksii aina niin hianoja nimiä pehmoille :D) eilen yöllä dataamassa, venyi ilta vähän pitkään, mutta kyllä se vapaapäivinä saakin. Elämästä on nautittava silloin kun se on hauskaa :D
4. Riehuin saunassa ja lopputulos näytti tältä. Oikeasti siis revin vain pienen ruven vahingossa irti kun raavin kuollutta ihoa, mutta se päätti sitten alkaa vuotamaan valtoimenaan, hups.

5. Baari-illat ovat vaarallisia. En todellakaaan tiedä mitä ihmettä tein lauantaina, tai siis tiedän, mutta en tiedä kuinka kenkäni kokivat tuollaisen kohtalon :D Olisittepa nähneet noiden pohjat, mutte ne onneksi hinkkarin puhtaaksi vesihanan alla. Yritin kyllä noita päällisiäkin hinkata, kyllä ne vähän puhdistui, mutta ei tarpeeksi.
6. Joku epätoivon kuva matematiikan kertausosiosta koeviikon lähestyessä, itseasiassa toi oli kyllä ihan selkeä juttu, oli siellä niitä paljon omituisempiakin :D

7. Sunnuntaiaamun autonhakureissulla oli ensinnäkin hullun kylmä viima ja hieman hutera olo :D Selvisin kuitenkin ja raitis ilma teki kyllä hyvää. Silmät oli kyllä vielä ihan tummat edellisillan meikeistä.
8. Edellisenä päivänä, kun olo oli vielä hehkeä ja asiallinen :D

9. Tikan ihailua lintulaudalla. Tuo tikka on kyllä oikeastaan aika raukka, kun se ei mahdu tuonne sisälle, vaan sen pitää nokallansa kurkotella mahdollisia reunalla olevia jyviä. Ja kyllä, tälläsiä nää meidän päivät täällä meillä on, tutkitaan lintujen sielunelämää.
10. Korjasin Ellun farkkuja, tai siis lyhensin. Kauhea urakka oli ensin vaihtaa tohon saumuriin langat :D Oli taas ihan päässy unohtumaan, että mistä kautta ja mihin ja mikä väri ja mikä osio ensin. Kyllä mä sit siitä lopulta selvisin, huh.

11. Bodausta äidin juhlia varten, tai siis sitä yritetään sopia mekkoon -treenausta. Tais kyllä vaan käsilihakset kasvaa eikä maha pienentyä, mutta ei se mitään.
12. Fiilikseni sinä aamuna kun näin lunta herättyäni oli sanoinkuvaamattoman hämmästynyt. En ensinnäkään odottanut sitä yhtään, joten se pääsi yllättämään ihan toden teolla.

13. Laitoin takaisin mun ikkunaan tollasen tuikkukynttiläsysteemin. Oon polttanut siinä varmaan kerran aikaisemmin kynttilää, sitäkin salaa. Nyt kuitenkin ryhdistäydyin ja oon alkanu polttamaan siinä iltaisin tuikkua, se näyttää niin kivalle. En oo vielä katsonut miltä se ulkoapäin näyttää, mutta uskoisin että ihan kivalle.
14. Oskari palautti yks päivä kasan mun muistitikkuja. Olin ihan varma, että oon kaikki hukannut tai heittänyt roskiin, joten ihan yllättäen palautetut 2 16gb:n ja yks 4gb:n tikku oli melko hauska yllätys :D Oskari olikin vain kaiken aikaa pimittänyt niitä omassa laatikossaan :D

15. Taas yksi kuva siitä, kun oon menossa uhmaamaan luontoa ja sen kylmää viimaa. Tän päivän jälkeen aloin käyttämään aktiivisesti toppatakkia, sen verran traumatisoitunut kokemus tosta takista jäi :D
16. Joku päivä jaksoin meikata itteni ja pukeutua tohon kivaan kukkamekkotunikaan. Hymykin näytti hyvältä ilman kitalakea. Isän mukaan mulla oli tietysti mikäs muukaan kuin sotamaalaus..

17. Aloin piirtämään ihan randomista jotain mekkoa, josta lopulta syntyikin tällanen naikkonen. Tiedän, kuinka epänormaalin pitkä jalka tolla hemmolla on ja kuinka se on muutenkin vähä vinksahtanut.
18. Juhon mökin takkatulen ääressä lämmittelemässä. Kyseenalaistin poikien kyhäämään nuotiosysteemin niin pahasti, et tuhosin sen ja tein uuden, vaikka sainkin pojilta vihaisia katseita tekemästäni tuhotyöstä.

Suhteellista suhteellista...

Se palapeli on sitten oikeasti 1000 palan, eikä viidensadan. Sorge. Viettelen tässä yötä dataamalla facebookissa, en tiedä miksi. :D 

Let's dance

Eilinen oli hieno päivä, ja se ollaan hereillä 18 tuntia taisi venyä ainakin kahteenkymmeneen, kun kotiuduin baarista vasta viideltä, hups :D Oli kyllä harvinaisen hyvin onnistuneet juhlat, vaikka oikeasti harvemminhan tällaisiin juhliin nyt tulee otettua osaa joko vieraana tai järjestäjänä. Ruoka oli mahtavaa, naapurin taikuri hauska (naurattaa vieläkin, kun mietin sen juttuja), seurassakaan ei ollut valittamista ja tanssiminen oli kivaa. Olin iloinen lapsi, kun sain taikurilta sellaisen ilmapallokukan, se oli hieno. Hieno juttu oli myöskin se, että useimmat sukulaiset eivät heti tosiaan osanneet yhdistää nimeä naamaan, sain siinä hetkosen aina seisoskella ennenkuin joku ryntäsi luokseni tyylillä "HERRANENAIKA SÄÄ OOT HANNA EN MINÄ TAJUNNUT" :D.. Kateltiin myös Maisaa ja Teletappeja, piirrettiin, videoitiin tyhmiä videoita ja esitettiin Meerin kanssa hienoja tanssiesityksiä hehe. Piti siinä vähän tanssiaskeliakin muistella kun niin monesti tultiin tanssiin pyytämään, ei ihan ollu ne humpat siinä päällimmäisenä mielessä mutta ei se mitään :D

Jos kuvista ei välity mitään tunnelmaa, niin oma on vikanne ette osaa katsoa :)

Vaihdoin bileitä kymmeneltä, kun suuntasin Äidin 60-vuotisjuhlista Elinan 18-vuotisjuhliin. Ilta jatkui sitten Tivolissa niin, että olin kotona vasta viideltä aamulla. Oli harvinaisen omituinen ilta, kun yhtäkkiä oltiin saatu seuralaisiksi poikia Itä-Suomesta :D Hauskaa vaihtelua ja oli kyllä mukavin lauantai pitkiin pitkiin aikoihin. Tänään olo on ollut eilisen juhlimisen veroinen ja yhteiskuntaopin lukeminen on kiinnostanut ei ollenkaan, kuten arvata saattoi. Koeviikko lupaa siis hyviä arvosanoja minulle, heh :D

En voi myöskään kuvailla sitä tuskaa, joka jaloissani tänä aamuna herätessäni oli. Enemmän tai vähemmän fiksuna ihmisenä olin baarissa 10cm korkokengillä, ja siihen kun plussaa edellisen päivän kävelyt, tuli korkokenkiä pidettyä jalassa noin yhtäjaksoisesti 12 tuntia. Ei enää korkokenkiä. Nyt yritän nauttia tunnin tästä yhteiskuntaopista, jonka jälkeen on vain pakko mennä nukkumaan, univelkaa kun kertyi ihan kiitettävästi.

Liian usein arjen jalkoihin kaikki jää

Mun pääni on tällä hetkellä yksi suuri kysymysmerkki. Tänään on ollut tavallisuudesta poikkeava perjantai.

Oltiin koko porukalla Marrun viimeisessä lukiokonsertissa, jos nyt niin voi sanoa. Hyvä, että edes tässä viimeisessä, hymyilin koko ajan niin leveästi, että meinasi suu revetä. Kyllä oli niin taitavaa porukkaa. Ja silloin kun esiintyjät soittivat sellaisen kaksiosaisin jazz-kappaleen, olin kananlihalla. Se oli niiiiin hieno. Tänään oli myöskin yksi kiireisemmistä päivistä mitä olen pitkään aikaan kokenut. Piti suunnilleen juosta paikasta toiseen ja siltikin vuorokausi loppuu kesken. Huomenna on tulossa hieno päivä, toivottavasti saan edes jotain kuvamateriaalia, kun liikenteessä ollaan hyvällä tuurilla vähintään 18 tuntia yhtä menoa.

Ja täysin ohi aiheen, onkohan mun päässä vikaa kun en edelleenkään pysty sisäistämään, että jotkut sanovat ravintolaa raflaksi, saatikka että lentokoneen boardingia sanotaan boordaamiseksi. Käytänhän minäkin monia monia lyhenteitä ja sanavänkyröitä, mutta näissä kahdessa on jotain jota en voi ymmärtää :D En osaa päässäni edes lyhentää ravintolaa mitenkään, se on ravintola. Ja kun mietin lentokoneen boardingia, se on yleensä suomennettu vain että "Hei nyt sinne pääsee!" joten Hanna-Suomi-Hanna sanakirjan mukaan -boarding = nyt sinne pääsee-

Nyt kynsien lakkaus, hyvää illanjatkoa!:)

Tuuli lisää pakkasen purevuutta...

...Vaikka ei ollut edes pakkasta. Pihalla oli todella todella kylmää ja kaunista. Auringon laskettua horisontin taakse tilalle ilmestyi kirkas täysikuu, joka sekin lumosi kirkkaudellaan. Pidän kylmistä öistä ehkä päiviäkin enemmän. Rakastan kuuta ja pimeyttä ainakin taas hetken. Ja vaikka meinasin moneen otteeseen kaatua tänään, kerrospukeutumisesta huolimatta kadutti etten ottanut lasketteluhanskoja ja koomasin kylmyydestä, olen iloinen, että voin jo haistaa pakkasen purevuuden.

Alan olla taas totaalikyllästymisen paikkeilla mitä tulee jatko-opintoihin. Päässäni asustaa taas epätoivo enkä tiedä mistään mitään. Ainoa mitä haluaisin tehdä, on aloittaa lukio alusta, koska vihdoinkin voisin olla kypsä valitsemaan aineita jotka minua oikeasti kiinnostavat. Tai joista oikeasti on hyötyä, koska maantieto+kemia yhdistelmä on tuhoon tuomittu siitä päivästä alkaen, kun totesin pitäväni vain niistä. Pitäisi kirjoittaa kokonaan eri postaus tästä aiheesta, koska mulla olis niin paljon sanottavaa.

Kiitos ton L:n oon alkanut taas seikkailemaan yliopistojen sivuilla, vaikka ne vaatimukset on melkoisia, siis suomeksi mun keväästä tulee melko järkyttävä ton asioiden opettelun kannalta vaikka en edes hakis yliopistoon,  enhän mä välttämättä haluakaan yliopistoon, amk kuulostaa paremmalta. RAAH. Mutta silti se yliopisto.

Okei lopetan taas hetkeksi. Pulassa olen kaikesta huolimatta. On ihan kamalaa olla 18-vuotias kun en tiedä mistään mitään. Haluan vaan olla koulussa ikuisesti enkä miettiä tulevaisuutta, työelämää jota ei nykynuorilla ilmeisesti edes ole eli turha opiskella, right?, valintoja. En halua lähteä 12 vuoden jälkeen Norssista pois, mä haluan olla siellä elämäni loppuun asti koska koulussa on aina joku pitämässä huolta ja vaikka siellä onkin välillä rankkaa se ei ihan varmana oo mitään siihen verrattuna mitä elämä tulee jatkossa olemaan. Lukioon asti koulussa ei oikeesti oo huolta huomisesta. Sä pääset kaikesta läpi vaikka väkisin. Mut enää se ei oo niin.

Heräsin juuri -video

Älkää pelästykö kun näytän aluksi niin järkyttävän räjähtäneeltä, muutun ehkä ihmiseksi videon loppupuolella :D

Happy L

 Saatoin äsken juuri hyppiä ja pomppia idiootin näköisenä pitkin koulun käytäviä Sannan kanssa ja yksinkertaisesti vain seota. Syy: ylioppilaskirjoitusten tulokset saapuivat.

AAAA. Ruotsi oli C niinkuin uskoinkin sen olevan. Naurahdin kyllä, kun pistämääräni olisi juuri ja tasan riittänyt viime keväänä M:ään, mutta ei se mitään. Olen tyytyväinen tuohon ruotsiin, enhän minä sitä oikeasti edes osaa :D enkä sitä luultavasti järin tule myöskään tarvitsemaan, ja keväällä on kuitenkin niin paljon juttuja johon pitäisi panostaa, olkoon ruotsi C ja sillä selvä.

Keskittymiseni matikantunnilla oli köyhää, koska halusin vain saada tulokseni selville. Varsinkin sen jälkeen, kun Ellu kertoi tän syksyn maantieteen L:n rajan olleen vain 33 pistettä. Olin ihan varma, että raja olisi ollut vähintään 34, kun koetta oltiin pidetty helppona. Okei myönnetään, yön pimeinä tunteina olen miettinyt myös kaikki maailman kauhuskenaariot kuinka mantsan pisteraja päätti tänä syksynä nousta 36 pisteeseen ja multa laski kaks pistettä siitä, että olin väittänyt Borneota valtioksi enkä Indonesian saareksi :D Kirjotin kyllä ton Borneon väärin ihan oikeastikin, mutta siitä ei onneksi lähtenyt pisteitä. Vaikka olisihan siinä sitten lopulta ollut varaa... Olin melko helpottunut, kun se valkoinen paperilipuska ilmoitti mantsan arvosanaksi L:n, eikä yhtäkään Samin arvioimaa pistettä oltu muutettu suuntaan tai toiseen, 37 ihanaa pistettä olin edelleen ansainnut.

Voi tätä ilon päivää.

Naurattaa kyllä katsoa tota lappusta, olen vastannut viiteen viimeiseen tehtävään, enkä suinkaan niihin ensimmäisiin, joihin alun perin kuvittelin vastaavani. Sain viimeisestä jokerista täydet 9 pistettä, vaikka koetta tehdessäni mulla ei ollut yhtään varma fiilis siitä tehtävästä, harkitsin pitkään sen ja väestönkasvun väliltä, mutta lopulta päädyin jokeriin, koska ainahan siitä on sitten se mahdollisuus saada helpommin ne kuus pistettä, ehkä. Tämä päätös oli kannattava. Sain myös 0 päivää geokätköilyä harrastaneena geokätköilyä käsitelleestä tehtävästä täydet pisteet, tästä lienee kiitos norssin Ge6 paikkatietokurssille, jota harvoissa kouluissa tarjotaan, joku hyöty oli siis siitäkin :D

Katoin äsken noita mantsan pisterajoja ihan sillain ajatuksella, ja kyllä sai mennä monta kirjotuskertaa taaksepäin, ennenku oli noin korkeet pisterajat kun mitä tänä vuonna oli, se korkeus ei näkyny tossa L:ssä, vaan niissä sitä alemmissa, kaikki noussu vähintään kahella pisteellä, jotkut jopa kolmella, huhhuh.

Ei tästä voi nyt olla muuta kun ilonen ja onnellinen. Mä tein sen mitä oikeasti koko ajan sisimmässäni halusinkin. Saada lempiaineestani sen parhaan. Kiinnostukseni on palkittu. Nyt tuntuu siltä, että olen ison jäätelöannoksen ansainnut ja viikonlopun. Ällän voimalla uusia kirjotuksia kohti, eikö? :D

I'll never let go Jack

Oikeesti vain ääliöt päättävät sunnuntai-iltana katsoa Titanicin ja itkeä päänsä kuivaksi ja kipeäksi. Oon tässä yli tunnin yrittäny sammuttaa telkkaria, koska mä tiedän, että lopussa ei henki kulje kun nenä on tukossa ja naama on punasempi kun tomaatilla. Paitakin on jo ihan märkä näistä kyyneleistä. Kuinka helkkarin vaikeeta se voi olla painaa tuota power nappulaa tosta kaukosäätimestä?!?! Ehkä mä vaan lopulta aina päädyn ajattelemaan tän elokuvan onnellista loppua, koska tällähän oikeesti on sellanen.

Mietin aina tätä kattoessa, että mitä mä ite olisin tehny tossa tilanteessa. Olettaen, että en olis ollut ihan Rose Dawsonin asemassa, vaan siellä kolmannen luokan matkustajissa. Jotenkin tulee aina sellanen olo, että olisin vaan menny just johonkin huoneeseen nukkumaan, koska toi kaaos tuolla on ollut varmaan jotain ihan järkyttävää. Vaikka toisaalta kai sitä olis aina voinut yrittää päästä tommoseen pelastusveneeseenkin. Tää on kyllä ihan helkkarin vaikee miettiä, mutta hauska, koska siinä tulee itelle aina eri näkökulmia mieleen, että minkä takia olis vaan pitäny jäädä kuolemaan tai yrittää pelastusveneeseen.

Tässä ne pahimmat itkettäjät on kyllä just tällä loppupuolella. Se sängyssä nukkuva vanhapari, äiti joka nukuttaa ne lapsensa ja se Sir Guggenheim mikälie, joka haluaa vaan brandya ja upota arvokkaasti. Puhumattkaan tosta ihanasta vähän pullukasta uusrikkaasta naisesta jonka nimeä en muista, kun se yrittää saada ton veneen palaamaan. Ääliöt kun eivät ala soutaa!! Puhumattakaan sitten Jackistä, miksei se vaan voi päästä sille helkkarin ovelle Rosen kanssa, olisivat kokeilleet uudestaan perkele...

Ja kyllä, huomenna maanantai, aivoni kiittävät tästä valvomisesta ja itkemisestä. Toivotonta.

Ärsyttäviä asioita

1. Pimeästä yllättyminen. Koska asumme keskileveyksillä ja sen verran lähellä sitä yöttömän yön ja kaamoksen rajaa, on sanomattakin selvää, että kesällä on valoisaa ja talvella pimeää. Siitä huolimatta, että näen tämän kaiken tapahtuvan 18. kerran, jaksan silti joka päivä hokea kuinka nopeasti se pimeys tuleekaan - tai päinvastaisesti kuinka keväällä saamme nauttia valosta paljon pidempää. Se on itsestäänselvyys, miksi sitä pitää hokea :D En kasva pois tästä henkisestä 3 vuotiaan tasosta varmaan ikinä?

2. Ilman heijastinta liikkuvat ääliöt. Edelleen. He. Ärsyttävät. Ja en nyt tarkoita tällä, että aijon ampua alas heti sen joka vahingossa unohtaa vaihtaa heijastimen takista toiseen (suosittelen silti sen hankkimista kaikkiin takkeihin XD), vaan sellaisia jotka vain eivät jaksa hankkia sellaista, koska katulamput on keksitty. Jäisivät oikeasti kotiin itkemään ei se helvetti vie voi olla niin vaikeaa laittaa sitä heijastinta kiinni takkiin, pipoon, hanskaan, housuihin, henkiin tai vaikka laukkuun. Ja uskokaa tai ette, mutta ne tuulihousuissa olevat miniviivat on oikeasti aika surkeita. Tulella leikkiminen on hauskaa, mutta hengellä ei.

3. Valkoiset kodit. On alkanut ärsyttämään sellaiset kodit, jossa kaikki pitää olla valkoista. Lattiat, katto, sohva, tv, ruokapöytä, kahvinkeitin, verhot, lakanat jne. En IKINÄ muuttaisi sellaiseen :D Se on olevinaan jotenkin hienoa, ja ei tässä varmaan kenenkään mieltymyksiä saa syyttääkään, jokainen sisustakoon oman makunsa mukaan. Minua se vain häiritsee ja itse en pystyisi siihen ikinä. Valkoinen väri ei ole edes lämmin, kodista tulee kolkon tuntuinen ja sellainen asumaton. Kyllä valkoinen on hieno väri, jos sitä ei ole kaikkialla, on minullakin valkoisia huonekaluja, mutta lattia onkin parkettia ja seinällä sitten ruskeaa mustaa beigeä turkoosia jne. Mutta kyseessä lienee mielipide, minä pidän tummasta puusta.

4. Juhlapäivät. Tällä hetkellä on tulossa ihan liikaa juhlia, joiden eteen pitää tehdä jotain. Erityistä kammotusta aiheuttaa lahjat ja sen sellaiset. Lahjojen ideoiminen on vähän sama kun ompelisi jotain uutta vaatetta tai kirjoittaisi runoa. Se idea siihen kevätjuhlamekkoon pamahtaa silloin yön pimeänä tuntina 31. joulukuuta tms. yhtä epäajankohtaisena aikana. Väkisin lahjan keksiminen on tuskaa ja ajatuksetonta. Minun mielestä lahjapolitiikka olisi hienoa, jos jokainen kertoisi mitä haluaisi tai kaipaisi. VIHAAN sitä itse miettimistä ja pähkäilyä että omistaakohan henkilö X tällaista kuorintaa, sopiikohan rasvat edes sen iholle, ostaakohan joku muu tämän jo ja sattuuko se X vihaamaan kookoksen tuoksua. Itse olen noudattanut jo hetken kaavaa "kerron toiveen ja jos et sitä halua täyttää ei sitä päätä tarvitse mitenkään muutenkaan vaivata jos ei välttämättä halua, tiedän mitä haluan ja tarvitsen :D"

5. Tulevaisuus. Minä en tiedä mitä haluan tehdä aikuisena. En todellakaan. En tiedä mitä haluan opiskella. En tiedä mitä missä haluan asua. Mä en halua tehdä päätöstä seuraavasta mahdollisesta viidestä tai kahdesta vuodesta. En ole henkisesti valmis sellaiseen. Olisi varmaan pitänyt käydä lukioon neljään vuoteen, että olisin jotenkin henkisesti voinut kasvaa enemmän vielä. Vaikka tuskin olen koskaan valmis päättämään tuollaisita asioista. Ei nykypäivänä ihan totta riitä enää se mistä tykkää sinne mennään hakupaikan valintaperusteeksi. Tai saahan niinkin tehdä, mutta mä en ainakaan pysty olemaan ajattelematta tätä lamaa, työllisyystilannetta jne. Mitä järkeä tuhlata yliopistossa 5 vuotta, jos tietää että sen alan työllistyminen on luokkaa -310283?

6. Kouluruoka. Ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa. Olin ensimmäisenä koulupäivänä ihan fiiliksissä ruuan laadusta, se oli hyvää ja jotain uutta. Nyt olen saanut vain huomata, että ei. EEI. Ei mitään hyvää. Okei lohipihvit olivat hyviä, että jotain hyvää sentäs on jäljellä, mutta mitä tulee muuhun sapuskaan niin voi vitsit. 1. Uunimakkaraan kuuluu juusto, tai vähintäänkin perunamuusi 2. keiju ei ole rasvaa, rasvaa on oivariini 3. rasvaton maito on paskaa 4. täysvehnä on supermautonta varsinkin pahan kebabkastikkeen kanssa 5. jos ruokana on mannapuuroa, se menee niin, että puuro on keilatulivuori ja kiisseli laavaa, ei niin, että puuro on räjähtänyt kaldera täynnä kiisselilaavaa!!! 6. Tahdon vanhat sapuskat takaisin.

7. Mihin katosi mun rakas Groove?! Siis ei se vaan voi kadota pelkälle pääkaupunkiseudulle ja tilalle tulla joku surkeaakin surkeampi nelonen median LOOP? Seriouslyyyyyyy. Groove eros oikeesti kanavista, toisinkun joku voice ja energy on ihan samaa kakkaa. Homoo. Suomeksi sanottuna mun lempiradiokanava otti loparit ja nyt pitää kuunnella autoa ajellessa aina jotain kakkaa koska en asu pääkaupunkiseudulla?! Okei kyllähän Nova ja Suomipop on ihan ok, mut täytyy varmaan seuraavalla kerralla autoa ajaessa venkslata sinne radioon klassiset sun muut lähes yhtähyvät kanavat.

8. Epätasaisesti palavat kynttilät. Mikä onkaan rasittavampaa kuin sen sydämen painuminen syvemmälle niin, että ne reunat jäävät hirvittävän korkeiksi. Sellaisessa pöytäkynttilässä se voi näyttää lopulta hienolta, mutta noissa lasikynttilöissä en edellenkään kestä sitä. Niitä reunoja saa olla tunnin välein sörkkimässä neulalla, että ne tippuisivat sulaan steariiniin ja sulaisivat pois. Pakkomielteistä ehkä, mutta jos olen kynttilästä maksanut, saa se steariini sitten myös palaa loppuun saakka... -.-

Huh helpotusta kun sain purkaa sydäntäni ärsyttäviä ensimmäisen maailman ongelmia :D Suorastaan ylitsepääsemättömiä etten sanoisi.

Hyvää Nenäpäivää toivottaa nenähanski!

 Olin tässä julkaisemassa perjantai-illan ratoksi postausta asioista jotka tällä hetkellä ärsyttävät. No sitten katsoin Nenäpäivää jotain 15 minuuttia ja olin sen aikana jo ihan kyyneleet silmissä nyyhkimässä hihaan. Ja mitä pidemmälle tässä ohjelmassa on menty, sitä enemmän kyyneleet ovat paitaani kostuttaneet. Joten jospa tänään en valita jostakin saatanan vaatemytystä lattialla, vaan mietin edes tämän yhden marraskuisen illan, mikä todella on miettimisen arvoista.

Kaisan kanssa päivällä jo törmättiin Ideaparkissa nenäpäivään. En kyllä antanut lahjoituksia niille kerääjille, tykkään enemmän tästä nykymaailman tekstiviestisysteemistä. Ei myöskään menty Kaisan kanssa katsomaan itse ohjelmaa, kun oli muut asiat mielessä, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt :D Sieltä olisi voinut bongata Jussi Vatasen ja päästä radioon :D <- tärkein XD no ei.

Oon vähän pettynyt ettei tässä tänä vuonna oo Kummeleiden VHS:ää eli Verrattain Hyvää Systeemiä. Mutta toisaalta, oon tajunnu tän illan aikana, että kyllä toi Robin on kyllä aika mukava ja komee poika ja Janne Kataja paras Nenäpäivä juontaja, ainakin mitä tulee huumoripuoleen :D Mutta vuosi toisensa jälkeen nää tarinat jaksaa olla kyllä yhtä kyyneleitä nostattavia. Erityisen järkyttäviä on noi orpolapset, jotka toivovat vain kuolevansa. Oikeesti.

 Nenäpäivä lähetti mulle jo aamulla tekstiviestin, jossa ystävällisesti muistutettiin katsomaan 19:10 alkavaa showta ja vastaamaan viestiin kirjoittamalla LAHJOITA10. Erittäin fiksua muuten kertoa tekstiviestissä koska kannattaa olla tv:n ääressä, mä kun yleensä unohdan kaikki tällaset kun yritän tehdä muka jotain muuta tärkeempää. Mä päätin kuitenkin tänä vuonna kirjoittaa siihen viestiin LAHJOITA20 ja lahjoittaa Nenäpäivälle mun tän päivän kampaajantyön palkan.

Tää on kyllä muodostunut jo perinteeksi, viettää perjantai-ilta kotona ja tuijottaa mainoskatkotonta! Nenäpäivää viisi tuntia. Päivän kanasalaatti oli plussaaa. En ehtinyt ostamaan tämän vuoden nenää, ne oli kyllä tosi hienoja, joten mennään nyt tuolla vanhalla, hyvin sekin asiansa ajaa :D!

Oon pahoillani, jos joku ei ymmärrä tän ohjelman hienoutta, mut mun mielestä tää on tosi siistiä. Sen takia aijon nyt laittaa nenän päähäni ja jatkaa ohjelman intensiivistä katselua. Vielä on puolitoista tuntia aikaa jäljellä nenä-showta, kyllä se 2,5 miljoonaa tulee vielä ;)

Vammanen video

Oikeesti, vammasin video musta kyllä pitkään aikaan, tai ainakin tuntuu siltä. Vammasuus tulee esille ehkä vasta 5:30 eteenpäin, mutta silti :D Alkuosa yrittää olla jotain ajankohtaista ja fiksua. Kuvattu siis eilen illalla yön pimeinä tunteita.
Enkä tehnyt matikanläksyjä.

Jos jäätyy mun varpaat ja huurre laskeutuu, anna lämpösi sulaa jääveistos vaan oon

Minulla on ollut erittäin mukava viikonloppu, toivottavasti myös teillä. Mukavan tästä teki se, että tein pitkästä aikaa jotain erilaista. Lähdettiin eilen Emman ja Oskarin kanssa huristelemaan kohti Ellun mökkiä tarkoituksena viettää vähän halloweeniä. Ajettiin ensin ohi, koska pimeä tuli aivan kamalan äkkiä ja lopulta kolmen auton voimin tukittiin tie, kun Elina ystävällisesti oli kertonut osoitteen virheellisesti :D Noh, loppu hyvin kaikki hyvin ja kyllähän tuosta muutamat naurut saatiin.

Ilta meni mukavasti saunoessa, syödessä, juodessa ja pelatessa. Saatoin olla hieman hullu koska menin uimaan, mutta se oli hyvin hauskaa. Varsinkin kun saunassa oli päälle 100 astetta, väkisinkin siinä alkoi kaivata jotain viileää. Ja oli ihana tulla takaisin saunomaan, kun tunsi kuinka lämpö valtasi tunnottoman kehon. Taivaalla oli aivan uskomattoman hieno tähtitaivas. Tiedän, olen selittänyt tästä jo varmaan kolme kertaa tämän syksyn aikana mutta kun äh. Tuolla niiden kirkkaus vielä oikein korostui, kun ei ollut typeriä kaupungin valoja pilaamassa pimeyttä.

Saunomisen jälkeen naurettiin, juotiin boolia, syötiin ja mässättiin ja pelattiin sellaista hauskaa ryhmäpeliä. En nyt tietenkään muista sen nimeä :D Meidän joukkue koki karun häviön, vaikka kuinka yritin piirtää kolehtia tai vuorikiipeilijää, Oskari hyräillä Ajetaan me tandemilla tai Elina esittää ensitreffejä. Onneksi olemme kypsiä aikuisia ja osaamme suhtautua asioihin huumorilla heh. Enemmistö ajasta tuli tuossakin varmaan naurettua.

Yöllä valvottiin tietysti laittoman pitkään, naurettiin kippurassa ja ehkä hihitettiin, vitsailtiin, muisteltiin vanhoja aikoja, syötiin pitsaa ja porkkanapiirakkaa eikä toteltu Jennyn pyyntöä olla hiljaa jne. Minua syytettiin myös valehtelijaksi kun kukaan ei uskonut, että Oskari oikeasti kaato kaljat mun makuupussiin, hmphm... Hienointa tuolla oli ehkä se sellainen läheisyys, tai en tiedä ei se ole oikea termi ei siellä nyt koko aikaa halailtu (tai no niin..). Mutta tiedättekös, kun joudut elämää pilkkopimeässä muutaman kynttilän ja öljylampun avustuksella ja otsalampun ei siinä tee kenenkään mieli lähteä hiihtelemään pimeään metsään jne, vaan kaikki oikeasti halusivat istua pöydän ääressä ja jutella yhdessä.

Aamulla pelättiin "kettua" joka osoittautui auton työkalupakkia pienemmäksi koiraksi, heh. Fiilis oli hieno lähteä ajamaan auto kirjaimellisesti täynnä kohti kotia mutta kotiin kuitenkin päästiin :D.Olen iloinen, että sain olla osana näitä kekkereitä.

Ja tämä loppuilta onkin sitten mennyt missäs muussakaan kuin Suvi Teräsniskan upouuden levyn kuuntelussa. Ihania kappaleita, eikai tässä auta muu kuin ostaa se levy itselleen... Ja sopiipa postauksen otsikko eiliseen menoonkin.

Vaatteet pois!

 Tämä postaus pyhitettäköön vaatekaapilleni. Mietin yksi päivä, että voisi olla hauskaa pistää itselleen joku "haaste" pystyyn. Mua on jo pitkään ärsyttänyt joka ikinen irtotavara mun huoneessa, heittäisin kaiken mieluusti jätesäkkiin ja kaatopaikalle, mutta koska se ei aivan ole mahdollista, ihminen, tai siis minä, tarvitsee suurta osaa niistä irtotavaroista, nekun eivät ole mitään vanhoja sanomalehtipinoja vaan ihan "oikeita" tavaroita. Okei, voidaan tässä alkaa väitellä onko hajuvesipullot jnejne oikeita tavaroita.

Sama pätee vaatteisiin, niitä kun on vain yksinkertaisesti liikaa. Minulla ei toimi, että heittäisin tuosta noin puolet pois koska en tykkää niistä. Tykkään vaatteista jotka omistan, saan harvoin heitettyä mitään pois kirpparityylisesti. Kaikki käytetään loppuun jos niistä oikeasti tykkää :D

Siivoaminen on ärsyttävää varsinkin jos puhutaan vaatteista samassa lauseessa. En varmasti ole ainoa joka kammoaa sanoja "vaatekaapin siivous". Yleensä on ollut helppoa heittää kaikki vaan vaatehuoneeseen - poissa silmistä, poissa mielestä. Ja on se kyllä sen näköinen ollutkin :D Tiesin, etten voinut enää paeta vaatehuoneen siivousta, joten päätin sitten hannamaiseen tapaani luonteeltani mustavalkoisena hankkiutua eroon mahdollisimman monesta vaatteesta. Vähemmälläkin on pärjättävä.

 Tarkoitukseni ei todellakaan ole heittää kaikkea mahdollista pois. Eikä tämä ole edes mitenkään pilkunviilausta, en laskenut montako vaatetta jätin ja montako otin pois. Se ei ole oleellista. Haluan vain kokeilla jotain uutta. En myöskään luopunut alusvaatteista, urheiluvaatteista enkä villatakeista. Lisäksi jätin makkarin vaatekaapin koskematta, siellä on kaikki lökärit ja muut oloasut mutta olkoot, niin harvoin minä niitäkään käytän paria poikkeusta lukuunottamatta :D

 Sen sijaan sanoin heipat lähes kaikille yöpaidoilleni, housuja jätin vain neljät (verratkaa housupostaukseen), ylläolevan kuvan pinotut paidat eivät saaneet jäädä kaappiin. Tavallisista paidoista kuten pitkähihaisista, lyhythihaisista jne karsin suunnilleen puolet pois. Jätin jäljelle mahdollisimman erilaisia vaihtoehtoja, värikkäitä.

Piti käydä Ikeassa hankkimassa lisäsäilytystilaa, mihin minä muutenkaan olisin nämä kaikki saanut :D Nyt on sängyn alla kaksi leveää ja matalaa laatikkoa, sekä vintissä tuo hieman korkeampi. Tarkoituksenani ei ole pimittää näitä vaatteita lopun elämääni, vaan ajattelin sitten joulun jälkeen, mahdollisesti tammikuussa vaihtaa esimerkiksi paitoja. Tarkoitus tässä on tiivistettynä, että jos otan jotain uutta, jonkun vanhan on mentävä laatikkoon.

Ja ah kuinka siistiä vaatekaapissa nyt onkaan. Hyvä on, kuva on valheellinen. Jätetyt vaatteet ovat kuvassa vielä tuollaisessa korissa, jossa ennen olivat pelkästään housuni, hyvä hanna, jotain edistystä siis tapahtui. Pienentyneen vaaterekin avulla sain tuon ikkunan paremmin esille, nyt tuonne pääsee vähän luonnonvaloakin ettei ole aina niin pimeä koppero.

Nyt vähän aikaa näin eläneenä voin sanoa, että ainakin vaatteet mun huoneen lattialta on alkanut kävellä itsekseen kaappiin, kun ei ole enää niin paljon varaa mistä valita :D. On myös todella outoa, kun ennen tuli kamala kasa vaatteita aina pyykistä, viime kerralla niitä oli vain kaksi :D Kuinka outoa!