Helkkari.
Viime viikolla tein kuolemaa. Tiistaina oksetti töissä niin, että oksat pois. Ruokatauolla oli pakko mennä vessaan, koska olin ihan varma, että oksennan. Tungin sormet kurkkuun, mutta ei. Mua ei yleensä ällötä mikään biojäteastia tai vastaava, mutta voi herranen aika meinasin ihan oikeasti oksentaa kun töissä Hanna kaatoi jotain lihakastiketta ämpäriin. Hyi. En kuulemmat ollut kuitenkaan ainut, joten ajattelin, että tässä nyt mahatautiaaltoa tiedossa. Olo jatkui keskiviikkona, mutta parani sitten pikku hiljaa. Torstaina olin ihan normaali, mutta perjantaina mennessäni käymään kaupassa etova olo tuli takaisin ja totesin snäpchättiin olevani raskaana, koska kärsin iltapahoinvoinnista.
Tässä on yksi syy, miksi lopetin bloggaamisen. En voi olla rehellinen. Juttuni otetaan välillä liian tosissaan ja välillä kukaan ei ota mitään kuuleviin korviinsa. Kun tätä blogia lukee puolet sukulaisista, voin vain kuvitella, että kohta on oven takana jono ihmisiä raskaustestin kanssa, että "Hanna oletko raskaana?!?!?!" En. Kunhan heitin hyvän läpän liittyen tähän pahoinvointiin, koska #pregnant läppä toimii aina. Jos yhtään seuraatte ympäröivää maailmaa, mahatautiaalto on vellonut Tampereella jo jonkin aikaa.
Eilen mua särki oudosti päätä. Ihmettelin asiaa oikein ääneen, ei mua ikinä satu silmän viereen silleen pistävästi. Totesin x:lle, että varmaan kuolen. Lähdin Helin synttäreille päänsärystä huolimatta, otin päänsärkylääkettä ja kaikki oli hetken hyvin. Helillä olin kyllä todellisessa koomassa, ja lähdinkin pois jo kuuden jälkeen (osittain sen takia, että Mami pyysi minua tuomaan kermaa mämmin seuralaiseksi). Illalla ajatus suihkusta tuntui ihan hirveältä. Siellä on kylmä. En yleensäkään ole mikään suihkufani, mutta tällä kertaa se oli kahta kauheampaa. Suihkun jälkeen kahden pyyhkeen kanssa äkkiä peiton alle. Ei auttanut. Ihan jäässä. Pistin fleecen päälle ja vedin peiton tiukasti kaulan ympärille. Ei auta. Totesin, että olisi jo päivällä pitänyt tajuta, ettei se iltapäiväinen pääkipu voi johtua mistään muusta kuin kuumeesta. Olen suhteessa niin harvoin kuumeessa, että olin jo kerennyt unohtaa. X koittaa mun otsaa, ja toteaa, että oon liekeissä. No niimpä. Ja sisäisesti jäässä.
Vedin buranaa ja sitten koko yö menikin kuuma aalto - kylmä aalto - kuuma alto - juota kissaa - snäppää - kylmä aalto - kuuma aalto -fiiliksillä. Aamulla olo oli yhtä tuskanhikeä. Pihalla oli niin hieno sää, että maattuani sängyssä kahteen, ja otettuani droppia, halusin lähteä pienelle happihyppelylle. Koska pihalla +10 ja täysaurinko. Istuskeltiin kyllä parvekkeellakin, siellä vasta lämmin olikin. Tuskanhiki yhdistettynä auringon lämpöön, ai että.
Olo helpotti ja lähdin kotiin. Kotona vastaanotto oli tyyliä "Hanna väittää että sillä on kuumetta, tarvitsen dataa aiheesta". Are you serious. Kaaduin viideltä sänkyyn, oli niin kylmä. Heräsin yheksältä. 38.6. Veikkasin 39.2, mutta olin väärässä. Ei se paljoa heittänyt. Äiti tulee mun huoneeseen, koittaa mun otsaa ja on toteaa "Kyllä sulla on Hanna kuumetta!!!!!!!"
- You don't say...
En minä huijaa.
Että helkkari sentään mikä olo. Mä epäilin ensin, että tämä on pahemman luokan työstressin purkausta. Asiallista sairastaa pääsiäislomalla. Ihanaa mennä tiistaina 5:30 töihin. Ja saada se työstressi uudelleen. Haluaisin niin paljon vain pois. Pois pois pois. Ja kun en todellakaan muista, koska olen ollut viimeeksi kuumeessa. Inhottavaa.
Älkääkä kysykö olenko tullut takaisin. En siinä määrin missä ennen. Mutta jos joskus tapahtuu jotain kivaa, tai tekee mieli avautua, saatan olla täällä. Pahoittelen yksityiskohtaista kipeysromaania, mutta tuntuu, että jollekin oli pakko kertoa. Kerrotaan sitten koko maailmalle.
