Joulukuu!!

muutama päivä (viikko) sitten...

Kissa hyppäsi keittiön tasolle syömään tonnikalalasagnea. Ihan hyvä valinta, jos toisena vaihtoehtona on tarjolla tonnikalan makuista kissanruokaa.

Tulin äsken tentistä. Tuntuu nämä iltatentit tosi kummajaisilta, kun muuten tuolla amkissa on todellinen lukiomeno. Tentti meni, miten sen nyt sanoisi, ainakin sinnepäin. Siinä on todella oudot pisteytykset, joten en oikein osaa arvioida, miten siitä saa pisteitä.

Luulin jo päässeni eroon siitä monijoulukalenterismista, mitä varsinkin pienenä harrastettiin. Parempi olisi yksi kalenteri ja piste. Noh, nyt meillä on sitten aamulehden kalenteria, veikkauksen kalenteria, suklaakalenteria, omatekemää kalenteria ja kissakalenteria. Ei pitäisi tulla joulukuussa tylsiä päiviä, kun saa neljää kalenteria päivän mittaan availla. Eikä pitäisi olla päivämääräkään epäselvyys.

* * *

tänään...

Tässä kohtaa voisi sanoa, että anteeksi ja hei. Valittelin aikaisemmin syksyllä, kuinka koneellani ei toimi kuvanmuokkausohjelma. En vieläkään tiedä, miksi se kyseinen ei toimi, mutta latasin toisen. No, tässä toisessa on kaikki, mitä siinä toisessakin, paitsi en löydä mistään kohtaa, josta kuvan kokoa voisi säätää. Eli periaatteessa aika lähellä voiton puolella ollaan jo. Kuvia voi muokata, mutta niitä ei voi pienentään. Prkl.

Olen tässä keskellä kaikkia kouluhommia suorittanut massiivista siirrä kaikki oleelliset kuvat kovalevylle-projektia, mikä on johtanut myös siihen, että täällä blogissa SAATTAA näkyä jotain kuvia vähän Suomea kauempaakin. Täytyy vain vähän kartoittaa ensin noita tiedostoja.

Vaikka läksyt on kesken vaikka ja miten, oon yhä niin ilonen. Joulukuu. Oon hankkinut jo lähes kaikki lahjat mitä on ollut tarkoituskin. Paketointi on ollut jokseenkin haastavaa, kun taloudessa asuu Paavo, mutta kunhan vain on hämännyt tarpeeksi narulla, niin kyllä siitäkin on selvitty.

Niin ja kuunnelkaa Haloo Helsingin Rakas. Oi että.

Jos aikaa on niin muista noita hetkiä ne meidän on vaan

En ymmärrä nyt ollenkaan, miksei tuo minun fotor suostu toimimaan tässä Asusin koneessa. Kaikki teksti on hirveän pientä, eikä sitä siten ole kovin mukava käyttää. No eipähän ole kuvia sitten tässä(kään) postauksessa.

En kestä noita taivaalta putoilevia lumihiutaleita. Voisimpa vaan olla pihalla suu auki ja pyöriä ympyrään. Pihalla on niin kaunista, ettei sanat riitä kertomaan. Mitenköhän ajattelin päästä huomenna kouluun, pitääkö oikeasti kävellä? Kai se pyöräkin jotenkin pystyssä pysyy. Kauheaa miten laiska ihmisestä onkaan tullut. Onneksi huomenna perjantai. Ei se kyllä mitään rentoa menoa tarkoita. Taas on kaikkea häppeninkiä tulossa viikonloppuna.

Joulufiilisteltiin tänään Helin kanssa, mutta en kuulemma saa spoilata mitään, ennenkuin sen uusi youtubevideo aiheesta tulee julkiseksi. Oli hauskaa nähdä Heliä ja vaihtaa vähän kuulumisia. Tuntuu, että elän niin pimennossa kaikesta. Illalla sain seuraa Kaisasta ja Iiriksestä, voi että miten hauskaa olikaan jutella pitkästä aikaa, niin vanhoja kuin uusiakin juttuja.

Huomenna saan äikän kurssin taputeltua kohdaltani purkkiin. Tosin se vaatii vielä yhden puheen, jota olen harjoitellut jotain nolla minuuttia. Mulla on kyllä ihan hyvä rakenne, mutta sekoan ihan satavarmasti kaikissa sanoissa. Tuntuu hyvältä. Kai nämä syksyn kurssit tästä pikkuhiljaa. Toivottavasti ainakin.

ps. Oon punapää.

Lunta!

Aivan ihanan näköistä pihalla! Miten tuo lumi voi joka vuosi ilahduttaa niin suuresti? Olen puoli kahdeksasta vaan tuijotellut ikkunasta pihalle ja huokaillut, kuinka voi näyttää niin kauniilta. Fiilis nousee kattoon sekunneissa, kun aamulla herätessä ei tarvitse tuijotella sitä harmaata ja syksyistä maisemaa.

En tiedä onko ok puhua joulusta 5. marraskuuta, kun isänpäivääkään ei ole vielä vietetty puhumattakaan tänään olevasta pyhäinpäivästä... Mutta kun on jo niin joulufiilikset! Sain hommattua parvekkeelle jouluvalot ja siinä samalla hommasin myös makkariin sellaiset kankaiset valopallot. Vielä kun saisi hommattua jatkojohdon, että parvekkeen jouluvaloihin saisi vähän virtaa.

Olen hörppinyt glögiä, tehnyt joulukortteja, soittanut pianolla joululauluja ja kuunnellut niitä spotifysta. Olen huomannut vuosien aikana, että sitä jouluaattoa paljon parempi aika on se odotus. Se fiilis kun illat pimenevät entisestään ja luntakin sataa mahdollisesti maahan. Koulutyöt vähenevät ja kohta oletkin jo joululomalla.

Vaikka tätä vuotta on vielä kaksi kuukautta jäljellä, voin sanoa jo nyt, että tämä on ollut paras vuosi ikinä. Ei ehkä helpoin, mutta kaiken kaikkiaan paras. Ylivoimaisesti tapahtumarikkain. Mutta avaudun tästä asiasta enemmän sitten joskus joulukuun puolella.

Haluaisin nyt kamalasti lähteä ulos! Ja ottaa ehkä Paavon mukaan, vaikkakin meillä on pieni aresti käynnissä. Ei ole soveliasta herättää meitä joka aamu ennen kahdeksaa ja maukua joko a) kakkahätää tai b) halua lähteä pihalle. Kissalla on täysin käsittämätön tyyli herättää meidät ennen kahdeksaa ja saatuaan meidät hermoromahduksen partaalle hereille, hän itse kömpii sohvalle nukkumaan. Well done Paavo.

Mutta me taidetaan nyt lähteä ulos haistelemaan lunta (perhana, talvikenkäni on Nekalassa), tulee kuuma sisällä tässä onepiecessä. Ja joo, niitä matkapostauksiakin on tulossa ensikesän keskiviikkona :D...

Maanantai se on tämäkin

26.9
Kaunista maanantaihuomenta!

Tuntui taas kerran jokseenkin ylitsepääsemättömältä nousta peiton (oikeastaan kahden) alta tähän viikkoon, kun herätyskello pirisi 7:25. Jotenkin sitä kuitenkin jaksaa vetää maanantaisin itsensä ylös, koulussa on oikeastaan ihan kivaa maanantaisin. Ei mitään inhottavia ryhmätöitä, vaan pelkkää laskemista ja exceliä. Okei, excel on suoraan maan syvimmästä kolosta, mutta kun opettajalta saa oikeasti apua, sekin on ihan jees.

Pitäisikö joskus koittaa puhua muustakin kuin koulusta?

Hyvä vääntää blogia virtapiirien tunnilla, kun täällä voi tulla pommitetuksi minä hetkenä hyvänsä.

***

Jouduin tekemään tehtäviä, joten blogi piti jättää kesken toistaiseksi.

***

3.10
Ja niin se viikko vierähti vaan kummallisen nopeasti ja olen jälleen toivottelemassa kaunista maanantaihuomenta (oikeasti, pihalla paistaa aurinko!)  virtapiirien tunnilla. Aamuni ei varsinaisesti alkanut mitenkään hyvin, sillä heräsin viideltä pyörimään ympyrää jalassa olevan kivun vuoksi. Se ei ehkä tykännyt eilisestä lenkistä tai väärästä kävelyasennosta, mistä tulikin mieleen, että voisimpa hankkia uudet lenkkarit. Jos tämä kipu jatkuu vielä illakin, on jalan omakätinen amputointi lähellä. Hitsi miten typerä tunne, kun voisit nukkua lähemmäs kaksi tuntia, mutta et vaan löydä asentoa, jossa jalka ei sykkisi ja vetäisi ja tuuppaisi joka suuntaan. Puhumattakaan siitä, että et löydä kipupistettä, jota voisit edes hieroa.

Meillä on nyt vartin tauko, joten mitäpä jos oikeasti koittaisin jopa julkaista tämän blogin. Melkoista ajan hyötykäyttöä kirjoittaa tauolla blogia, eikä vaikka selata ruokalistaa ja miettiä näitä elämän suuria kysymyksiä, kuten mitä söisin tänään koulussa.

Lokakuu tuli hämmentävän nopeasti. Tänä aamuna oli jo melkoisen kirpeää kyytiä pyöräillä kouluun. Vaikka koulumatka on ajallisesti sen kolme minuuttia, alkoi sitä jo todella kaivata niitä tumppuja käsiinsä.

Vaikka toisaalta kylmyys on jossain määrin mehevää, ja se viestii tulevasta joulusta (väittelin juuri kiivaasti siitä, saako parvekkeelle laittaa jouluvaloja vai ei) en välttämättä jaksaisi malttaa odottaa enää sekuntiakaan parin viikon päästä alkavaa syyslomaa ja lentokoneeseen nousemista. Päästään lämpöseen, ai vitsit!

Vaikka lauantaina menikin vähän myöhään (lue; mentiin nukkumaan sunnuntaina 05:05) onnistuin jotenkin ihmeenlisesti herättämään Artun niin aikaisin, että oltiin yhdeltä reippaina kävelemässä kohti Naistenlahtea ja tunnelia! Tuntui pakolliselta mennä muiden mukana tunnelia ihmettelemään, jos ja kun sinne nyt kerrankin pääsi, puhumattakaan säätilasta, joka oli ihan mahtavan aurinkoinen. Kävellen toiseen päähän ja bussilla takaisin. Minua oikeasti vähän jopa hämmensi, ettei siellä sitten ollutkaan mitään eritasoliittymää maan alla, kun olin pitänyt sitä aikaisemmin ihan itsestäänselvyytenä :D

Mulla oli tosi kiva viikonloppu! Ja nyt tämä tauko on ohitse....
palataan!

Kun nainen muuttaa taloon

On suunnilleen häpeällistä, että minun on luettava aikaisemmat postaukset, jotta muistaisin, mistä olen jo kertonut ja mistä en. 

En ilmeisesti ole ikinä päässyt noissa Ameriikka postauksissa edes sinne laivaan saakka, ja kohta jo uutta reissua tiedossa. Enkä oikeastaan ole varma, missä se muistikortti täynnä laivakuvia edes viilettää. Ei pitäisi omistaa kolmea läppäriä, sataa muistikorttia ja paria kovalevyä. Kaikki on hukassa. Aina. Kun jokaisella läppärillä on oma laturinsa, samoin videokameralla ja järkkärillä, niin miten ihmeessä kaikkien pitäisi pysyä tallella. Varsinkaan, kun mitään johtoja ei pahemmin saa olla näkyvillä, ellei halua suoda Paavolle onnellista johtojen pureskelutuokiota. Mutta niin. Kun sanoin, että kohta mennään taas, niin kyseessä on syyslomamatka Arabiemiraatteihin. Parasta on päästä valloittamaan ja näkemään jotain uutta osaa maapallolta. Miksi sitten sinne? Yksinkertaisesti siksi, että lämpö houkuttaa ja Kanariansaaret on niin nähty.

Olenko maininnut, että meillä on uusi sänky? Ja olenko maininnut, että olen virallisesti muuttanut? Ja että olen vihdoin virallisesti eronnut Aalto-yliopistosta? 

Jos ikinä harkitsette ostavanne 160cm parisängyn, tai paremminkin jos ikinä mietitte haluatteko sijoittaa siihen sitä tonnia, minkä se luultavasti tulee kustantamaan, ostakaa se nyt herranjestas. Varsinkin, jos olette vähän hömelöitä, ja tykkäätte nukkua sikiöasennossa selät vastakkain. Helpottaa kummasti se lisätila, mitä 120cm sängyssä ei ole. Tai jos teillä on kissa, joka ei osaa nukkua kissamaisesti kerällä, vaan makaa pitkin pituuttaan poikittain sängyllä.

Olen muuttanut. Kyllähän te sen tiedätte, jos minua snäpissä esimerkiksi seuraatte. En pitänyt tätä kovinkaan virallisena ennenkuin ilmoitin huoltoyhtiölle, että meikäläinen asuu nyt täällä ja parin tunnin päästä viestin pistämisestä ulko-oveen ilmestyi sukunimeni. Suhteellisen pienellä järkytyksellä olen selvinnyt poikamiesboksiin muuttamisesta, enhän minä käytännössä raahannut tänne muuta kuin omat vaatteeni. Ottakaa tämä nyt huumorilla. Vaikka kuinka paljon arvostankin miehen sisustustaitoja (tässä ei ole edes sarkasmia, nostan edelleen hattua miten hyvä maku miehellä voi olla), on tänne tarvinnut hankkia eräitä asumisen kannalta oleellisia asioita, joita aion luetella seuraavaksi.

Yöpöydälle valo. En selviä ilman sitä. Ottaen huomioon, että olen majaillut täällä enemmän ja vähemmän tammikuusta alkaen, en käsitä, miten me ollaan löydetty nukkumaan pimeässä huoneessa?   Voisin pitää itseäni jonkinsorttisena verhoaddiktina, niitä kun on muutamat tullut tehtyä itse elämäni aikana, joten voisin olla ylpeä itselleni, että vasta nyt raahasin Nekalasta yhden verhon makkariin, kun se vaan sopi sinne niin passelisti. Vaikka onhan se tyhjä verhotankokin sisustuselementti sinänsä. Ikean mustekala-pyykinkuivausteline. Siis ihan totta, kuka jaksaa levitellä sukkia johonkin kuivaustelineeseen? Ja oikeastaan tulihan se isompi pyykinkuivaustelinekin hankittua, ei vaan mahdu siihen pienempään, jos kaksi koneellista pyykkiä peset samana päivänä. Täysin tarpeeton hankinta on kynttilälyhty, mutta jos on olemassa lasitettu parveke, jonka seinästä törröttää lyhdylle täydellisesti sopiva putki, ihan kun voisin jättää tilaisuuden käyttämättä... Pimenevät syysillat ja sitä rataa. 

Suurimmat minun mielestä erittäin oleelliset (miehien mielestä ehkä vähemmän oleelliset) asiat on tullut hankittua keittiöön. Siis kun olet asunut elämäsi asunnossa, josta löytyy about kaikki mahdollinen keittiötavara, on ollut noh outoa, kun yhtäkkiä niitä ei ole löytynyt. Esimerkiksi perunasurvin, ihan totta, pakkohan sitä on saada perunamuusia! Pullasuti, haarukalla voitelu ei ole kivaa, eikä järin siistiäkään. Uusimpana hankintana raastin, siis miettikää nyt, raastin. Sähkövatkainta en pitäisi niin oleellisena, ellei allekirjoittanut sattuisi olemaan niin järkyttävä kakkuhiiri. Alkaa tässä kohta itseänikin jo naurattamaan, mutta 7 litran kattila. Ette uskokaan, miten paljon helpompaa siihen on tehdä keittoa. Ja mahtuu kaalikin sinne muhimaan, jos kääryleitä tekee mieli. Ilman muffinsivuokaakin on tehnyt tiukkaa. Sitten tätä yleistä keittiöroinaa, kuten desimitta, nuolija, SIIVILÄ (ai että tämänkin hyödyllisyyttä sain puolustella pitkään :D), ja valkosipulinpuristin. 

Näiden itse tavaroiden lisäksi olen pistänyt uusiksi myös ruokavarastot. Kaapissa on oltava aina vähintään leivinjauhetta, sokeria, puuroriisiä, korppujauhoja, maizenaa, kaakaojauhoa, vehnäjauhoja, sämpyläjauhoja, durumvehnäjauhoja, ohrajauhoja ja kaurahiutaleita. (Siinä missä mies tuntee vain vehnäjauhot on tämä ollut melkoista opettamista, että mitä eroa milläkin on :D) Lisäksi säilykkeitä siltä varalta, että alkaakin tehdä mieli vaikka pitsaa. Tomaattimurskaa, tomaattipyrettä, tonnikalaa, papuja, ananasta, herneitä... Pitäisin mieluusti pari pakettia voitakin pakkasessa, mutta meidän pakastimen kantokyky ei salli sitä. Ja ruokatavaroiden lisäksi se raahaamani siivouskamojen määrä. Mutta jos siitä sitten jossain toisessa postauksessa...

Loppupäätelmänä itselleni voisin todeta, että minun kanssa on erittäin helppo asua. Riittää kutakuinkin, että nainen kuuluu keittiöön, eikös? 

Alla kivoja kuvia eiliseltä 8)

Kissanpäiviä

Alkuun pieni Paavo-pläjäys. En välttämättä kestä, miten söpö kissa meillä oikein onkaan. Vaikka se nyt herättääkin kuudelta aamulla kuopimalla kaikki hiekat vessan lattialle ja mouruaa kahdeksalta nälkää, joka osoittautuukin valtameren kokoiseksi pissahädäksi, on se silti aika ihana.  Rytmi on mennyt ainakin itselläni uusiksi aamun osalta, kun nykyään se alkaa lähes poikkeuksetta kissan ruokkimisella ja paska-astian tyhjennyksellä, yleensä joku myös nuolee hiuksiani. Unikaverini hyvin harvoin herää mihinkään näistä, tai vaikka heräisi, pää ei peiton alta nouse näkyviin :D Olin melkein menettää hermoni tässä muutama päivä sitten, mutta jälkikäteen totesin sen typerimmäksi asiaksi ikinä, ja lupasin itselleni, että en enää IKINÄ sano tai tee niin toiste.

Nostin tänään kellarista vanhan mummopyöräni päivänvaloon ja huristelin sillä Kalevaan. Vaikka kolmosvaihde ei meinaa mennä päälle, ja poljen tyhjää vähän väliä, en haluaisi luopua tuosta. 28 tuumaisilla renkailla pääsee mukavan jouheasti eteenpäin, varsinkin kun the mummopyörä painaa noin puolet vähemmän kuin se vähän parempi pyörä.

Koulun alkuun on viikko.  Omg ja kääk :D Eivaan, oikeasti kaikki se kuumotus, mikä vielä heinäkuussa oli vallannut mielen, on jo lähes poistunut keskuudestamme. Nyt on oikeasti vain hauskaa päästä koulunpenkille laskemaan matikkaa.

Kauhea kun meidän kissasta on tullut koira. Se pyysi tänään illalla ihan oikeasti, että pääsisi pihalle kakalle. Meikäläinen siinä puolipaniikissa hakee valjaita hikihatussa, kun takaraivossa kuumottaa makkarin valkoiselle matolle tehty kakkaläjä. Meinasin alkaa itkemään, kunnes tajusin, että ne valjaat on kiinni flexissä. Loppu hyvin kaikki hyvin, kakat tehtiin pihalle.

On se mukavaa kun kissa makaa tässä näppäimistön päällä kun koitat kirjoittaa. Ja koko ajan saa tallentaa, jos se vaikka sittenkin painaa jotain väärää nappulaa pyllyllään.

Sorruin tänään lehtikauppoihin. Ei ole tapaistani, mutta nyt oli ihan pakko. Inhoan niitä puhelimella soittavia elämäänsä kyllästyneitä teinejä, jotka eivät osaa hommaansa, tai jotka eivät ole kiinnostuneita hommastaan. Mutta tänään keskustelin niin jouhevasti ja pitkään erään herran kanssa keskustorilla, että en voinut sanoa ei. Noo, opiskelijabudjettini ehkä kestää tämän 30 euron arvoisen loven ja minä saan seuraavan vuoden nauttia ruokalehden mehevistä resepteistä 8)

Pääsin kouluun

"Mä olen hokenut koko ajan, etten halua tietää, eikä mua kiinnosta. No, kyllä mua oikeasti kiinnostaa, mutta tietää en vieläkään haluaisi. Koska sitten pitää tehdä valintoja. En haluaisi tehdä opiskeluun liittyviä valintoja. Haluaisin muuttaa isän yksiöön keskustaan ja käydä Nesteellä töissä. Ainahan sitä varoteltiin, että älkää pitäkö välivuotta, kun sille tielle jäätte. En mä halua tulevaisuuttani olla Nesteellä, mutta kuinka paljon helpompaa olisi vaan asua omassa kodissa ja elää sitä arkea. Vihaan sitä, kun opiskelut seuraa perässä jokaisena viikonloppuna ja arki-iltana. Vaikka se opiskelu olisi tyyliin alle neljä vuotta. Rakastan, kun töissä ollessa sun vapaapäivät on todella vapaapäiviä. Ei hermoja raastavia."

Kirjoitin noin reilu vuosi sitten. Ja ymmärrän mietteeni vieläkin ihan täysin. En haluaisi tehdä opiskeluun liittyviä valintoja. Sanoin Artulle ennen tuloksien julkaisua, että juon ton kuoharipullon jääkaapista sitten iloon tai suruun. Enkä vielä silloin tiennyt, onko surua päästä kouluun vai olla pääsemättä. 

Kun sitten viime perjantaina kirjauduin Opintopolkuun ja ensimmäisen hakutoiveen kohdalla luki "Opiskelupaikka myönnetty", jäädyin vaan tuijottamaan sitä ruutua. Koko Opintopolku ja yhteishaku tuntui jo vähän vitsiltä. Ensin on iloittu ja hämmennytty suuhygienistikouluun pääsemisestä, jonka jälkeen välittömästi järkytytty Aalto-yliopiston tarjoamasta paikasta. Todettu, että ei ja lähdetty pois. Seuraavana keväänä on haettu innoissaan hammasteknikoksi ja logistiikkainsinööriksi. Vittuunnuttu hammasteknikon pääsykokeista ja jääty kahden pisteen päähän opiskelupaikasta. Todettu että vitut minä yhtään mistään ja kieltäydytty opiskelupaikasta logistiikkainsinöörinä. Jääty Nesteelle. Tänä keväänä en tiennyt mitä tehdä. Ei ollut suurta intoa mihinkään. Päätin valita uuden suunnan ja mennä Tamkin sivuille ja heittää noppaa. Aa, tieto- ja viestintätekniikkaa. Tuntuu ehkä vähän karulta sanoa näin, mutta kun ei ole mitään suurta intohimoa mihinkään, sitä etsii vaan jonkun kivan ja innostuu sitten siitä. Tällä hetkellä mun suurin kiinnostus on hankkia se koulutus, mitä kaikki hiillostaa ja katsoa sitten elämää uudestaan.

Mun päässäni ei liikkunut koko päivänä mitään. En tiennyt miten suhtautua. Olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Ajatus kouluunmenosta tuntui ihan hirveältä. Ajatus arjesta ja kaikkialle seuraavasta koulusta ei tuntunut kivalta. Pistin Kiialle viestiä, että onko ihan ok tuntea näin, ettei tunne oikein mitään. Että on jossain pakokauhun ja paniikin välisessä tilassa. Kaikki onnittelee ja itse on vain että jaa. Kiitos?

Kyllä sitä näin muutaman päivän jälkeen on jo sitä mieltä, että ihan kivaa se on mennä pänttäämään uudestaan matriiseja ja opettelemaan ohjelmointia. Tuntuu että siitä on pieni ikuisuus kun on viimeeksi istunut tunnilla ja laskenut matikkaa. Vaikka siitä on vaan puolitoista vuotta. 

Pelottaa ne kaikki opiskelijabileet, mihin en ole oikeastaan yhtään valmis. En ole bilehile. En jaksa aina olla jossain. Ja sitten jään outsiideriksi kaikesta. Väkipakolla pitää siis mennä. Voi kauheus. Äitiiiiii....

Välivuoden (tai puolentoista) pitäminen ei ainakaan omalla kohdallani johdattanut minua pahoille opiskelemattomuuden teille, sillä pääsin kouluun. Ja ajattelin myös mennä sinne. 
Neljä seuraavaa vuotta Tampereella, mistä olen oikeasti ihan todella iloinen. 

Rantatunnelmia

Ja takaisin Amerikkaan! Jos joku teistä nyt sattuu muistamaan niitä kahden vuoden takaisia postauksiani, teistä saattaa tuntua, että olette nähneet postauksen ensimmäisen kuvan joskus aikaisemminkin. Jep. Siltä minustakin tuntui astuessani sisään hotellihuoneeseen. Jo oikeastaan astuessani hissiin, minusta tuntui, että tässä ollaan nyt kävelemässä samaan huoneeseen kuin kaksi vuotta sitten. Enkä ollut väärässä. Kaikista niistä hotellin sadoista huoneista saatiin tismalleen sama huone kuin kaksi vuotta sitten :D

Oli ihan superpositiivinen yllätys huomata, että Tri-Rail (juna) oli vihdoinkin kasvattanut pituuttaan ja sen pääteasema ulottui vihdoinkin Miamin kentälle. Ei tarvinnut erikseen suhata bussilla päästäkseen junaan, vaan asemalle pääsi Mia Moverilla (toinen juna) helposti terminaalista.

Äiti pelkäsi jo kuukausia ennen matkaa Floridan kesäsäätä. Että kun kuulemma ukkostaa ja sataa. Satoihan siellä huhtikuussakin. Oli sää huomattavasti epävakaisempi kuin edellisen kerran huhtikuussa, mutta kun se lämpötila ei sateesta huolimatta laske alle kolmenkymmenen, niin mikäs siinä. Sade virkistää ja ukkonen on kaikessa synkkyydessään hienoa katseltavaa.

 Viimekerrasta viisastuneena, aamukahvit juoneena, lähdettiin kävelemään rannalle lenkkarit jalassa ja aurinkorasva repussa. Matka tuntui huomattavasti lyhyemmältä ja siedettävämmältä hyvillä kengillä. Uskaltauduttiin jopa mereen polskimaan, tai vähintäänkin kastelemaan varpaita. Merivesi oli niin lämmintä ja hiekka pehmoista, että siihen olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, jos vain olisi ollut pyyhe.

 Hengailtuamme hetken rannalla, alkoi taivaanrantaan ilmestyä suhteellisen uhkaavia sadepilviä, ja tuulensuuntakin vaihtui mantereelta puhatavaksi. Totesin, että olisi fiksua lähteä johonkin suojaan. Erään kahvilan terassilla tuolit suunnilleen lentelivät mihin sattuu. Uhmattiin sekä sääntöjä, että säätä ja lähdettiin kävelemään keskeltä tietyömaata kohti hotellia. Päästiin ehkä noin parisataa metriä eteenpäin, kunnes sade ja tuuli oli niin kovaa, ettei auttanut muuta kuin jäädä yhden hotellin katokseen odottamaan sateen loppumista.

Ilma selkeni vasta illalla ja lähdettiin takaisin ulkoilemaan. Aurinkokin pilkotti vihdoin pilviverhon takaa, ja ilta oli lopulta todella kaunis. Mikäs siinä istuessa niiden luksuspaattien vieressä ja nauttia vaan. Käytiin testaamassa BurgerFi hampparipaikkakin, se oli sen verran hyvä, että mentiin sinne sitten seuraavanakin päivänä (ja koska hotellin lähellä ei ihan hirveästi mitään mieluisaa ravintolatarjontaa ollut, ellei nyt sitten lasketa sitä Mac&Cheeseä...)
Oli kyllä ihan sairaan hyvä sellainen Conflicted burger, jossa oli siis sekä jauheliha- että kasvispihvi. Oi nam. Ja ne ranskalaiset... ooh.

Lauantai-iltana saatiinkin sitten katsella Oasiksen lähtöä kohti Bahamaa. Pikkupaatteja vaan.

Kun matkustatte Amerikkaan...

Oon nyt raapinut päätäni puoli tuntia, ja miettinyt, miten oikein lähestyisin tätä asiaa. Multa on pyydetty ihan sikana blogia meidän matkasta Ameriikkoihin, mutta koska tämä tuorein matka oli hyvin pitkälti ihan samanlainen kuin kaksi vuotta sitten, en jaksaisi vain toistaa itseäni. Kuvasin myös ihan superisti vähemmän kaikkea verrattuna parin vuoden takaiseen. Toisaalta nyt on vertauskohteita ja uusia mielipiteitä ja kokemuksia.

Matka vahvisti käsityksiäni Amerikasta kehitysmaana. En esimerkiksi voi ymmärtää, miten kuitenkin niin vilkas lentokenttä, kuin Miami, voi olla niin surkea kaikille muille lentoyhtiöille, paitsi American airlinesille. Eli jos lennätte Miamiin ja haluatte saada edes jotenkin inhimillisen lentokenttäkokemuksen, lentäkää American airlinesilla. Ei millään codeshare -lennolla, vaan että ihan konkreettisesti astutte koneeseen, jonka kyljessä lukee isolla American. Miamin kentällä kun on ihan oma terminaalinsa American airlinesin lennoille, joka on selkeästi päivitetty 2010-luvun henkeen.

2010-luvun hengestä kertoo esimerkiksi se, että käytännössä voit check-innata itsesi ties kuinka monta tuntia etukäteen joko automaatilla tai virkailijan kanssa puhuen ja heittää laukun vain baggage droppiin, ja että turvatarkastuksen jälkeen pääsette terminaaliin, jossa on kauppoja ja penkkejä missä istua. Se näyttää lentokentältä.

Muilla lentoyhtiöillä lentäessänne, odotatte Helsinki-Vantaan odotusaulan (sen missä odotellaan lennolta tulevia ihmisiä) kaltaisessa 90-luvulta peräisin olevassa superilmastoidussa ja karunnäköisessä "terminaalissa", kunnes check-in aukeaa muutamaa tuntia ennen lennonlähtöä. Pitkän odotuksen jälkeen iloitsee, että vihdoinkin pääsee turvatarkastuksen toiselle puolen löhöämään valoisaan terminaaliin. Juu ei. Virkailija toteaa, että ei sitten kannata mennä lähtöportille yhtään ajoissa, koska siellä ei ole mitään muuta kuin se portti. Olkaa hyvä ja odottakaa tässä 90-luvun kuolemahallissa vielä seuraavat pari tuntia. Saanko ampua itseäni päähän?

Miamin kentällä ei ole edes ilmaista WiFiä. Eletään vuotta 2016. Pidän suhteellisen tärkeänä, että lentokentällä on ilmainen wifi. Ymmärrän, jos sitä ei ole jossain Kreetan Heraklionin pikkukentällä (kyllähän te tiedätte millaisia sillipurkkeja tuollaiset lentokentät ovat), mutta kun totuus on, että siellä Heraklionissakin on ilmainen wifi. Sitä ilon määrää, kun meidän lento vihdoin laskeutui Heathrowlle, joka selkeästi on 2010-luvun lentokenttä ilmaisine toimivine netteineen.

Sen sijaan minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa käyttämästämme lentoyhtiöstä Virgin Atlanticista. Päästiin lentämään sekä meno- että paluumatka Lontoon ja Miamin välillä B787-9 koneilla, joka ei nyt varmasti sano taas teille mitään, mutta suhteellisen uutta tuotantoa. Palvelu ja passaus oli hyvää. Peittokin oli suunniteltu niin fiksusti, että se ei koko ajan meinannut tippua hartioilta. Omalta näytöltä olisi voinut chättäillä kenen hyvänsä muun matkustajan kanssa. Suhteellisen kätevää, jos lentää vaikka isommalla seurueella ja kaikki istuvat eripuolella konetta. Jos nyt jotain negatiivista, niin musiikkitarjonta oli aika pitkälti brittitähtiä, joista yli puolet ei sanonut mulle yhtään mitään. Kuuntelin sitten repeatilla John Legendin All of me:tä 8 tuntia. No okei en ihan.

Tulipas tästä nyt negatiivista. Minä en vain yksinkertaisesti pidä yhtään Miamin kentästä. Tai Amerikasta. En jotenkin yhtään pystyisi kuvittelemaan itseäni lähdössä lomalle pelkästään Amerikkaan. Ne kolme päivää, jotka vietin maissa, riitti aivan hyvin. Mutta niistä lisää sitten seuraavaksi!

Kevätfiiliksissä

Mulla on niin hyvä fiilis.

Edessä on neljän päivän vapaat, joista aion nauttia parhaani mukaan. Ensi viikko on yhtä saatanaa työpäivien osalta, mutta enköhän saa tästä jotenkin voimaa jaksaa senkin yli.

Väsyttää. On väsynyt mutta onnellinen olo. Onnellinen olo ylipäätään kaikesta. Tekohampaat on kyllä hukassa, enkä millään jaksaisi täältä sängynpohjalta niitä lähteä metsästämään. Tulee kylmä, kun ottaa jalat pois peiton alta. Muutenkin tuntuu, että hampaat heiluu ja liikkuu joka suuntaan. Masentavaa, että kun en esimerkiksi kipeyden aikana voinut joka yö niitä hampaita pitää, seuraavana päivänä sen heti huomasi, että joka suuntaan ne on liikkuneet. Ei ne ikinä asetu. Tekareita saa pitää koko loppuelämänsä. Yhyy.

Kevät on täällä. Ja valoisat päivät. Tänäänkin kun Päivin kanssa lähdettiin töistä kotiin, oli vielä ihan valoisaa. Auringonlaskun kajastus näkyi taivaalla, ei ollut pilkkopimeää, kuten vielä pari viikkoa sitten oli. Kestää taas hetki tottua tähän. Tänä aamunakin, vaikka olin oikeasti melko poikki ja unentarpeessa, heräsin pirteänä seitsemältä, koska aurinko paistoi sälekaihtimien läpi niin kirkkaasti. Onneksi nukahdin uusiksi.

Ai että. Tykkään.

Pääsiäisen kuolema ja jälleensyntyminen

Helkkari.

Viime viikolla tein kuolemaa. Tiistaina oksetti töissä niin, että oksat pois. Ruokatauolla oli pakko mennä vessaan, koska olin ihan varma, että oksennan. Tungin sormet kurkkuun, mutta ei. Mua ei yleensä ällötä mikään biojäteastia tai vastaava, mutta voi herranen aika meinasin ihan oikeasti oksentaa kun töissä Hanna kaatoi jotain lihakastiketta ämpäriin. Hyi. En kuulemmat ollut kuitenkaan ainut, joten ajattelin, että tässä nyt mahatautiaaltoa tiedossa. Olo jatkui keskiviikkona, mutta parani sitten pikku hiljaa. Torstaina olin ihan normaali, mutta perjantaina mennessäni käymään kaupassa etova olo tuli takaisin ja totesin snäpchättiin olevani raskaana, koska kärsin iltapahoinvoinnista.

Tässä on yksi syy, miksi lopetin bloggaamisen. En voi olla rehellinen. Juttuni otetaan välillä liian tosissaan ja välillä kukaan ei ota mitään kuuleviin korviinsa. Kun tätä blogia lukee puolet sukulaisista, voin vain kuvitella, että kohta on oven takana jono ihmisiä raskaustestin kanssa, että "Hanna oletko raskaana?!?!?!" En. Kunhan heitin hyvän läpän liittyen tähän pahoinvointiin, koska #pregnant läppä toimii aina. Jos yhtään seuraatte ympäröivää maailmaa, mahatautiaalto on vellonut Tampereella jo jonkin aikaa.

Eilen mua särki oudosti päätä. Ihmettelin asiaa oikein ääneen, ei mua ikinä satu silmän viereen silleen pistävästi. Totesin x:lle, että varmaan kuolen. Lähdin Helin synttäreille päänsärystä huolimatta, otin päänsärkylääkettä ja kaikki oli hetken hyvin. Helillä olin kyllä todellisessa koomassa, ja lähdinkin pois jo kuuden jälkeen (osittain sen takia, että Mami pyysi minua tuomaan kermaa mämmin seuralaiseksi). Illalla ajatus suihkusta tuntui ihan hirveältä. Siellä on kylmä. En yleensäkään ole mikään suihkufani, mutta tällä kertaa se oli kahta kauheampaa. Suihkun jälkeen kahden pyyhkeen kanssa äkkiä peiton alle. Ei auttanut. Ihan jäässä. Pistin fleecen päälle ja vedin peiton tiukasti kaulan ympärille. Ei auta. Totesin, että olisi jo päivällä pitänyt tajuta, ettei se iltapäiväinen pääkipu voi johtua mistään muusta kuin kuumeesta. Olen suhteessa niin harvoin kuumeessa, että olin jo kerennyt unohtaa. X koittaa mun otsaa, ja toteaa, että oon liekeissä. No niimpä. Ja sisäisesti jäässä.

Vedin buranaa ja sitten koko yö menikin kuuma aalto - kylmä aalto - kuuma alto - juota kissaa - snäppää - kylmä aalto - kuuma aalto -fiiliksillä. Aamulla olo oli yhtä tuskanhikeä. Pihalla oli niin hieno sää, että maattuani sängyssä kahteen, ja otettuani droppia, halusin lähteä pienelle happihyppelylle. Koska pihalla +10 ja täysaurinko. Istuskeltiin kyllä parvekkeellakin, siellä vasta lämmin olikin. Tuskanhiki yhdistettynä auringon lämpöön, ai että.

Olo helpotti ja lähdin kotiin. Kotona vastaanotto oli tyyliä "Hanna väittää että sillä on kuumetta, tarvitsen dataa aiheesta". Are you serious. Kaaduin viideltä sänkyyn, oli niin kylmä. Heräsin yheksältä. 38.6. Veikkasin 39.2, mutta olin väärässä. Ei se paljoa heittänyt. Äiti tulee mun huoneeseen, koittaa mun otsaa ja on toteaa "Kyllä sulla on Hanna kuumetta!!!!!!!"

- You don't say...

En minä huijaa.

Että helkkari sentään mikä olo. Mä epäilin ensin, että tämä on pahemman luokan työstressin purkausta. Asiallista sairastaa pääsiäislomalla. Ihanaa mennä tiistaina 5:30 töihin. Ja saada se työstressi uudelleen. Haluaisin niin paljon vain pois. Pois pois pois. Ja kun en todellakaan muista, koska olen ollut viimeeksi kuumeessa. Inhottavaa.

Älkääkä kysykö olenko tullut takaisin. En siinä määrin missä ennen. Mutta jos joskus tapahtuu jotain kivaa, tai tekee mieli avautua, saatan olla täällä. Pahoittelen yksityiskohtaista kipeysromaania, mutta tuntuu, että jollekin oli pakko kertoa. Kerrotaan sitten koko maailmalle.

Sä oot mun kun valot on sammuneet, sä oot mun viimeinen valssini, sä oot mun, voin syliisi sun painaa pään

Siivosin eilen raivoisasti. Mulla oli aamupäivällä hyvin aikaa, koska menin vasta neljään töihin. Ompelin myös valmiiksi kaksi tyynynpäällistä toissapäivänä ostamiini Ikean tyynyihin. Niistä tuli molemmista ihan superkivat ja erittäin hannamaiset. Mehevät ja muhkeat, jos nyt enää saan käyttää "mehevää" yhtään missään. Työkaveritkin nauraa, kun kaikki on niin mehevää Hannan mielestä. Esimerkiksi tänään oli niin mehevää pyyhkiä pölyjä tuoleista ja pyyhkiä lunta mittareiden päältä.

Moni oikeasti varmaan ihmettelee, mitä mun bloggaamiselle on tapahtunut. Ihan nihkeää. Mä ihmettelen sitä itsekin. Mä en käy enää oikein kuvailemassa. Mä näen kaikkia kavereitakin tosi nihkeästi. Ja jos nään, silloin tehdään jotain järkevää aktiviteettia, kuten ommellaan. Tai lahnataan. Tai ollaan partiossa. Ja ne jutut on kerrottu niin miljoonaan kertaan läpi. Enkä jaksa joka päivä selittää töistä. Ja aina kun mulla on vapaapäiviä vietän ne jossain ihan muualla kuin kotona.

Jotenkin tosi moni asia elämässä on muuttunut. Silloin kun alotin bloggauksen, olin ysiluokalla. Mä kävin koulussa, tein läksyt ja vietin aikaa kavereiden kanssa. Oli ihan jees kirjoittaa kaikesta mitä mieleen juolahtaa. Jokainen päivä oli tavallaan erilainen. Siitä, mitä ruokaa koulussa oli, tai mikä iltalehden otsikko nauratti. Kerroin esimerkiksi myös, kuinka pamautin jugurttipurkkiin reiän peukalolla ollessani kassalla. Kertoisin sen varmasti vieläkin, mutta kun en ole enää se ysiluokkalainen, joka pamauttelee peukalolla reikiä jugurttipurkkiin. Voisin enemminkin kertoa, kuinka sain kiven auton jarruihin ja sain melkein sydänkohtauksen siitä lähteneestä äänestä, mutta eihän se ole yhtään hauskaa? Tämä blogi ei ole leivontablogi, eikä muotiblogi, täältä löytää harvoin mitään syvällistä, matkailukin nykyään hyvin rajoittunutta töiden takia. Tämä oli ennen paikka purkaa kaikki turhanpäiväisyydet, jotka nykyään puretaan snäppiin. Mun yhden päivän snäpit kertoo enemmän mun elämästä, kun yhden kuukauden blogitekstit yhteensä.

On ihan supervaikeaa kertoa elämästä jotain niin, ettei kerro henkilöstä X, jonka vieressä nukun vähintään joka toinen yö. Luin mun kaikki tän vuoden postaukset, enkä oikeastaan ole kertonut asiasta mitään. Enkä tiedä, että pitäisikö? Tai kannattaako. Mulla menee kaikki tosi hyvin nykyään. Mulla on tosi hyvä fiilis ja oon onnellinen. Vihaan käyttää tota sanaa, kun en oikeastaan vieläkään tiedä mitä se tarkoittaa käytännössä, mutta kuitenkin :D Se tuntuu niin suurelta asialta sanoa olevansa onnellinen, tulee jotenkin sellainen olo, että olenkohan ottanut nyt huomioon kaikki elämän osa-alueet, mihin tämä vaikuttaa. Inhottavaa ylianalysointia Hanna :D Äiti kyselee lähinnä joka toinen päivä, että joko me ollaan erottu tai ainakin haluaisi kysyä, mikä on sinänsä ihan hieno kysymys, kun ei olla tietääkseni edes yhdessä. Kyllä mä ymmärrän, että kaikki lähisukulaiset kauhistelee ja pyörittää silmiään ja kyseenalaistaa kaiken, kun enhän mä ikinä ole tehnyt mitään tällaista. Oon se perheen kiltti tyttö, joka ei ikinä ole tehnyt pahojaan, ellei nyt ryyppäystä lasketa, ja tullut aina ajoissa kotiin (ainakin useimmiten), ja joka ei varmasti ole ikinä mennyt kellekään pojalle yöksi.

Mutta ehkä se tästä. Tänään kun tulin kotiin töiden jälkeen ja huikkasin eteisestä "moi", teidän olisi pitänyt nähdä äidin ja isän ilmeet. Isä kurkistaa olohuoneen ovelta ja sanoo otsa kurtussa että "MITÄ??" samalla kun äidin pää ilmestyy vessasta kysyen "Lähdetkö kohta pois?".

"No eikun mä tulin nyt kotiin nukkumaan..."

Toinen toista

Olisin voinut uskoa työkavereita ja vanhempia, kun he sanoivat, että tänään sataa jotain lumiräntäpaskaa. Ajattelin ettei sieltä mitään tule, enkä laittanut herätykseen lumityövaraa. Herään sitten kymmentä vaille seitsemän ja vessaan kävellessäni totean vaan äidille ja isälle, että "Ei perkele siellä on oikeesti satanu lunta..." Märkää ja painavaa lunta. Onneksi motarilla köröteltiin seittemääkymppiä kun niin jäätävät lumivallit, ettei siellä ohi voinut mennä. Työaamu alkoi siis lumitöillä. Ensin rappusia ja sitten mittareita.

Sain ärsyttävän korvamadon, Ilpo Kaikkosen Kryptoniitin. Se tuli radiosta töissä ja sitten menin idioottina googlaamaan sen sanat tauolla ja joo. "Sinä oot, sinä oot minun kryptoniitti ja sä riisut mut aseista, riisut mun suuni sanoista. Sinä oot, sinä oot minun kryptoniitti ja mä heikko edessäs sun, tässä mä oon ja antaudun..." 

Oli vähän väsynyt meno töissä, kun hihitin itsekseni kassalla tajutessani, että tänään on 2.2.2016. Muutenkin jotenkin ajatus ei kulkenut yhtään. Kävelin vähän väliä keittiöön ja tajusin, ettei mulla ole mitään käsitystä, miksi kävelin tänne. Vedin munkkiraget pomolle ja se tilanne onneksi päättyi voitokseni. Olin eilen laskenut arvat päin helvettiä, ero oli jotain -90 :D En tiedä miten on edes mahdollista, tai siis vissiin kaikki on näillä aivoilla mahdollista. Lueskelin veikkauksen tiedotelappusta ikuisuuden, ja totesin, että uusi Lomatonni-peli on perseestä, kun siinä ei itse voi valita kaupunkia ja numeroa.

Ja niille jotka ei tiedä, se on sellanen Veikkauksen uusi peli, joka tulee Loton, Eurojackpotin ja Viking loton yhteyteen. 100 numeroa ja 60 kaupunkia. Kone arpoo kummatkin, ja jos kaupunki täsmää illan arvonnassa, voitat 5€. Jos kaupunki ja numero täsmää, voitat 1000€ ja lähdet luultavasti lomalle. Hinta 50 senttiä riviltä. Tarviikohan mun alkaa siirtämään kuukauden kenorahat tähän lomatonniin? XD

Ja taas meni työjutuiks.

Partio alkaa 45 minuutin kuluttua ja oon kyllä aivan vaiheessa. Työvaatteet päällä ja housut teillä tietämättömillä. En tiedä, pitäisikö mulla olla jotain mukana? Kenties, tai kenties ei... Kaisa hoitaa.

Ainiin tässä vähän kuvamateriaalia  -en edes muista miltä päivältä-.  Lauantailta? Olin menossa saunaan, joten laittauduin. Ja sitten lopulta vain ärsytti, etten ollut menossa mihinkään bileisiin.

Fanttimarssi

Huhhuh, kuka on keksinyt Fazerinat? Mun pahimpia heikkouksia heti herneiden ja maksarisoton jälkeen. Oon himotellut kaalikääryleitäkin pienen ikuisuuden ja eilen mun unelma kävi toteen, kun töissä oli kääryleitä lounaalla. On ollut viimeset pari päivää sellasta ruokaorgasmia että ai vitsit. Nyt voi palata takaisin pahojen ruokien pariin, niin ei ainakaan tee mieli ylensyödä.

Olen taas sataviisikymmentä kertaa aloittanut tämän tekstin, ja sitten pyyhkinyt kaiken pois.

Totesin, että parhaat kengät tonne ulos on tällä hetkellä lenkkarit. Ne on jostain kumman syystä vähiten liukkaat kengät, verrattuna esim. moniin talvikenkiin. Vaelluskengät ei todellakaan pidä pystyssä, nimimerkillä heitin helkkarin tyylikkäästi perseelleni meidän ulkorappusissa, vaikka olin olevinani varovainen. Selkä pamahti ihan kiitettävästi rappusen terävään reunaan ja oli hieman tuskaista nukkua selällään seuraavana yönä. Eilen koitin tehdä vatsalihaksia, mutta paino vielä sen verran ikävästi selkää, että se lihastreeni jäi hamaan tulevaisuuteen.

Oon saanut käsityökärpäsen pureman. Tekis kauheesti koko ajan mieli kutoo ja ommella. Tein yks päivä ihan supersöpöt fanttimarssi -tyynyliinat, jossa siis on kuviona sellaset Nesteen väreissä olevat norsut. Niin söpöt! Tekis muutenkin nyt kauheesti tehtailla tyynyliinoja ja verhoja jne. Toisaalta ihan kiva, että tämäkin kärpänen puree välillä. Seuraavaksi odottelen sitä pianonsoittokärpästä saapuvaksi.

Mulla on pitkästä pitkästä aikaa sekä lauantai että sunnuntai vapaana. Yleensä maanantai on ollut mulle se vapaiden aloitus, mutta tällä kertaa se on ihan oikeasti se inhottava maanantai. Olin eilen töissä koko päivän ihan keskiviikossa, enkä todellakaan tiedä että miksi.

Kun mitään ei tapahdu

Tänään työpäivä tuntui ikuisuudelta. En muista koska viimeeksi olisin mennyt kahdeksaan töihin. Se on aina se 5:30 tai sitten iltavuoro. Koristelin veikkauksen kirjekuoren (älkää välittäkö jos ette tiedä mikä se on, koska se ei ole jutun kannalta oleellista) kaiken maailman kukkasilla ja köynnöksillä, tilasin arpoja, tein lumitöitä, siivosin, vein tiskiä ymsyms. Siitä huolimatta aika vaan mateli matelemistaan. 

Tulin kotiin ja otin neljän tunnin päikkärit. Että näin. Tällaisia nämä meikäläisen päivät nykyään ovat, ja sitten joku ihmettelee, miksi en bloggaa. Niimpä...

Huomenna on suhteellisen kiireinen päivä. Ruokaa tarvii laittaa ja pullaa leipoa. Ei mitään tietoa mitä aion tehdä partiossa lasten kanssa. Oon melko varma, että jätesäkkien kanssa pulkkamäkeen :D Mulla on taas nyt muutaman päivän vapaat, jotka kyllä viilettää ohi ihan kiitettävää vauhtia. Mutta tää uus työvuorolista on ihan kiva, joten eipä ne työpäivätkään varsinaisesti mitään haittaa.

Mua väsyttää taas, vaikka heräsin viis tuntia sitten. Hahahah. Hyvää yötä.

And I think it's gonna be a long, long, time, 'Til touchdown brings me 'round again to find

On se hyvä, että meikäläinen saa tämän blogihommansa takaisin ruotuun 14.1. Vuoden ensimmäinen postaus puolivälissä tammikuuta. Hienoa.

Mun ongelma on ollut, etten oikein tiedä, mitä olisin sanonut. Mistä olisin kertonut tai mitä kuvia olisin näyttänyt. Uusi vuosi ja uudet kujeet.

Tänään kuitenkin kävellessäni Kalevasta kotiin, mulle tuli fiilis, että ehkä mä vain haluan tulla kertomaan, miten innoissani mä olen tosta vallitsevasta säätilasta. Taas. Tekee ihan jäätävän paljon mieli hiihtämään, typerää ettei jäälle ole vielä tehty latuja, muuten varmaan lähtisin heti tältä istumalta. Se fiilis kun lumi oikeasti narskuu kenkien alla, aurinko paistaa ja poskia punoittaa.

Vaikka on superinhottavaa, että auton ikkunat jäätyy jossain viidessä minuutissa, tai että et meinaa päästä liikennevaloista liikkeelle (tällä lumikelillä se kyllä sujuu harvinaisen hyvin), niin silti. Se on se fiilis.

En ole kirjoittanut teille edes uudesta vuodesta, joka olisi ehkä mainitsemisen arvoinen juttu. Oon viettänyt nyt suhteellisen paljon aikaa Kalevassa. Ollut todellinen nolife jotenkin. Aina tämä blogitekstin julkaiseminen meinaa kaatua tähän. Tai tähän asti se on aina kaatunut. Heti kun olen kertonut viettäväni aikaa muualla kuin kotona, tekee mieli pyyhkiä kaikki teksti pois ja olla niinkuin ei mitään.

Tiistaina selvisin partiokerrasta ensimmäistä kertaa yksin. Tuli jotenkin hyvä fiilis siitä, että en ole enää sellainen lapsia pelkäävä idiootti (olisittepa nähneet mut syksyllä XD), vaan oikeasti selviän jo noiden pikkuhirviöiden rakkaiden Värimörköjen kanssa.

Mun piti laittaa tähän sellanen tosi kaunis auringonlaskukuva, jota yritin ottaa tänään tullessani kotiin. Mutta juuri kun olin painamassa kameranappia, koko helkkarin puhelin sammui koska akku oli tyhjä kylmästä. Eikä enää herännyt sillä matkalla. Yhyy. Ei ole kuvia nyt. Mutta olempahan palannut.