Fanttimarssi

Huhhuh, kuka on keksinyt Fazerinat? Mun pahimpia heikkouksia heti herneiden ja maksarisoton jälkeen. Oon himotellut kaalikääryleitäkin pienen ikuisuuden ja eilen mun unelma kävi toteen, kun töissä oli kääryleitä lounaalla. On ollut viimeset pari päivää sellasta ruokaorgasmia että ai vitsit. Nyt voi palata takaisin pahojen ruokien pariin, niin ei ainakaan tee mieli ylensyödä.

Olen taas sataviisikymmentä kertaa aloittanut tämän tekstin, ja sitten pyyhkinyt kaiken pois.

Totesin, että parhaat kengät tonne ulos on tällä hetkellä lenkkarit. Ne on jostain kumman syystä vähiten liukkaat kengät, verrattuna esim. moniin talvikenkiin. Vaelluskengät ei todellakaan pidä pystyssä, nimimerkillä heitin helkkarin tyylikkäästi perseelleni meidän ulkorappusissa, vaikka olin olevinani varovainen. Selkä pamahti ihan kiitettävästi rappusen terävään reunaan ja oli hieman tuskaista nukkua selällään seuraavana yönä. Eilen koitin tehdä vatsalihaksia, mutta paino vielä sen verran ikävästi selkää, että se lihastreeni jäi hamaan tulevaisuuteen.

Oon saanut käsityökärpäsen pureman. Tekis kauheesti koko ajan mieli kutoo ja ommella. Tein yks päivä ihan supersöpöt fanttimarssi -tyynyliinat, jossa siis on kuviona sellaset Nesteen väreissä olevat norsut. Niin söpöt! Tekis muutenkin nyt kauheesti tehtailla tyynyliinoja ja verhoja jne. Toisaalta ihan kiva, että tämäkin kärpänen puree välillä. Seuraavaksi odottelen sitä pianonsoittokärpästä saapuvaksi.

Mulla on pitkästä pitkästä aikaa sekä lauantai että sunnuntai vapaana. Yleensä maanantai on ollut mulle se vapaiden aloitus, mutta tällä kertaa se on ihan oikeasti se inhottava maanantai. Olin eilen töissä koko päivän ihan keskiviikossa, enkä todellakaan tiedä että miksi.

Kun mitään ei tapahdu

Tänään työpäivä tuntui ikuisuudelta. En muista koska viimeeksi olisin mennyt kahdeksaan töihin. Se on aina se 5:30 tai sitten iltavuoro. Koristelin veikkauksen kirjekuoren (älkää välittäkö jos ette tiedä mikä se on, koska se ei ole jutun kannalta oleellista) kaiken maailman kukkasilla ja köynnöksillä, tilasin arpoja, tein lumitöitä, siivosin, vein tiskiä ymsyms. Siitä huolimatta aika vaan mateli matelemistaan. 

Tulin kotiin ja otin neljän tunnin päikkärit. Että näin. Tällaisia nämä meikäläisen päivät nykyään ovat, ja sitten joku ihmettelee, miksi en bloggaa. Niimpä...

Huomenna on suhteellisen kiireinen päivä. Ruokaa tarvii laittaa ja pullaa leipoa. Ei mitään tietoa mitä aion tehdä partiossa lasten kanssa. Oon melko varma, että jätesäkkien kanssa pulkkamäkeen :D Mulla on taas nyt muutaman päivän vapaat, jotka kyllä viilettää ohi ihan kiitettävää vauhtia. Mutta tää uus työvuorolista on ihan kiva, joten eipä ne työpäivätkään varsinaisesti mitään haittaa.

Mua väsyttää taas, vaikka heräsin viis tuntia sitten. Hahahah. Hyvää yötä.

And I think it's gonna be a long, long, time, 'Til touchdown brings me 'round again to find

On se hyvä, että meikäläinen saa tämän blogihommansa takaisin ruotuun 14.1. Vuoden ensimmäinen postaus puolivälissä tammikuuta. Hienoa.

Mun ongelma on ollut, etten oikein tiedä, mitä olisin sanonut. Mistä olisin kertonut tai mitä kuvia olisin näyttänyt. Uusi vuosi ja uudet kujeet.

Tänään kuitenkin kävellessäni Kalevasta kotiin, mulle tuli fiilis, että ehkä mä vain haluan tulla kertomaan, miten innoissani mä olen tosta vallitsevasta säätilasta. Taas. Tekee ihan jäätävän paljon mieli hiihtämään, typerää ettei jäälle ole vielä tehty latuja, muuten varmaan lähtisin heti tältä istumalta. Se fiilis kun lumi oikeasti narskuu kenkien alla, aurinko paistaa ja poskia punoittaa.

Vaikka on superinhottavaa, että auton ikkunat jäätyy jossain viidessä minuutissa, tai että et meinaa päästä liikennevaloista liikkeelle (tällä lumikelillä se kyllä sujuu harvinaisen hyvin), niin silti. Se on se fiilis.

En ole kirjoittanut teille edes uudesta vuodesta, joka olisi ehkä mainitsemisen arvoinen juttu. Oon viettänyt nyt suhteellisen paljon aikaa Kalevassa. Ollut todellinen nolife jotenkin. Aina tämä blogitekstin julkaiseminen meinaa kaatua tähän. Tai tähän asti se on aina kaatunut. Heti kun olen kertonut viettäväni aikaa muualla kuin kotona, tekee mieli pyyhkiä kaikki teksti pois ja olla niinkuin ei mitään.

Tiistaina selvisin partiokerrasta ensimmäistä kertaa yksin. Tuli jotenkin hyvä fiilis siitä, että en ole enää sellainen lapsia pelkäävä idiootti (olisittepa nähneet mut syksyllä XD), vaan oikeasti selviän jo noiden pikkuhirviöiden rakkaiden Värimörköjen kanssa.

Mun piti laittaa tähän sellanen tosi kaunis auringonlaskukuva, jota yritin ottaa tänään tullessani kotiin. Mutta juuri kun olin painamassa kameranappia, koko helkkarin puhelin sammui koska akku oli tyhjä kylmästä. Eikä enää herännyt sillä matkalla. Yhyy. Ei ole kuvia nyt. Mutta olempahan palannut.