Oon nyt raapinut päätäni puoli tuntia, ja miettinyt, miten oikein lähestyisin tätä asiaa. Multa on pyydetty ihan sikana blogia meidän matkasta Ameriikkoihin, mutta koska tämä tuorein matka oli hyvin pitkälti ihan samanlainen kuin kaksi vuotta sitten, en jaksaisi vain toistaa itseäni. Kuvasin myös ihan superisti vähemmän kaikkea verrattuna parin vuoden takaiseen. Toisaalta nyt on vertauskohteita ja uusia mielipiteitä ja kokemuksia.
Matka vahvisti käsityksiäni Amerikasta kehitysmaana. En esimerkiksi voi ymmärtää, miten kuitenkin niin vilkas lentokenttä, kuin Miami, voi olla niin surkea kaikille muille lentoyhtiöille, paitsi American airlinesille. Eli jos lennätte Miamiin ja haluatte saada edes jotenkin inhimillisen lentokenttäkokemuksen, lentäkää American airlinesilla. Ei millään codeshare -lennolla, vaan että ihan konkreettisesti astutte koneeseen, jonka kyljessä lukee isolla American. Miamin kentällä kun on ihan oma terminaalinsa American airlinesin lennoille, joka on selkeästi päivitetty 2010-luvun henkeen.
2010-luvun hengestä kertoo esimerkiksi se, että käytännössä voit check-innata itsesi ties kuinka monta tuntia etukäteen joko automaatilla tai virkailijan kanssa puhuen ja heittää laukun vain baggage droppiin, ja että turvatarkastuksen jälkeen pääsette terminaaliin, jossa on kauppoja ja penkkejä missä istua. Se näyttää lentokentältä.
Muilla lentoyhtiöillä lentäessänne, odotatte Helsinki-Vantaan odotusaulan (sen missä odotellaan lennolta tulevia ihmisiä) kaltaisessa 90-luvulta peräisin olevassa superilmastoidussa ja karunnäköisessä "terminaalissa", kunnes check-in aukeaa muutamaa tuntia ennen lennonlähtöä. Pitkän odotuksen jälkeen iloitsee, että vihdoinkin pääsee turvatarkastuksen toiselle puolen löhöämään valoisaan terminaaliin. Juu ei. Virkailija toteaa, että ei sitten kannata mennä lähtöportille yhtään ajoissa, koska siellä ei ole mitään muuta kuin se portti. Olkaa hyvä ja odottakaa tässä 90-luvun kuolemahallissa vielä seuraavat pari tuntia. Saanko ampua itseäni päähän?
Miamin kentällä ei ole edes ilmaista WiFiä. Eletään vuotta 2016. Pidän suhteellisen tärkeänä, että lentokentällä on ilmainen wifi. Ymmärrän, jos sitä ei ole jossain Kreetan Heraklionin pikkukentällä (kyllähän te tiedätte millaisia sillipurkkeja tuollaiset lentokentät ovat), mutta kun totuus on, että siellä Heraklionissakin on ilmainen wifi. Sitä ilon määrää, kun meidän lento vihdoin laskeutui Heathrowlle, joka selkeästi on 2010-luvun lentokenttä ilmaisine toimivine netteineen.
Sen sijaan minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa käyttämästämme lentoyhtiöstä Virgin Atlanticista. Päästiin lentämään sekä meno- että paluumatka Lontoon ja Miamin välillä B787-9 koneilla, joka ei nyt varmasti sano taas teille mitään, mutta suhteellisen uutta tuotantoa. Palvelu ja passaus oli hyvää. Peittokin oli suunniteltu niin fiksusti, että se ei koko ajan meinannut tippua hartioilta. Omalta näytöltä olisi voinut chättäillä kenen hyvänsä muun matkustajan kanssa. Suhteellisen kätevää, jos lentää vaikka isommalla seurueella ja kaikki istuvat eripuolella konetta. Jos nyt jotain negatiivista, niin musiikkitarjonta oli aika pitkälti brittitähtiä, joista yli puolet ei sanonut mulle yhtään mitään. Kuuntelin sitten repeatilla John Legendin All of me:tä 8 tuntia. No okei en ihan.
Tulipas tästä nyt negatiivista. Minä en vain yksinkertaisesti pidä yhtään Miamin kentästä. Tai Amerikasta. En jotenkin yhtään pystyisi kuvittelemaan itseäni lähdössä lomalle pelkästään Amerikkaan. Ne kolme päivää, jotka vietin maissa, riitti aivan hyvin. Mutta niistä lisää sitten seuraavaksi!
