Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2011-09-12

Syksyistä sadetta ja sieniä

 Hihi, illalla lähin Kaisan kanssa piristymään pihalle, koska olin mielestäni tuijottanut jo ihan tarpeeksi elektronisia näyttöjä, mitä huoneestani löytyy. Paljoa ei ehditty kuvia ottaa, kun alkoi kaatosade. Keskityttiin lähinnä juoksemaan liukumäen katokseen, jossa sitten puhuimme henkevää (huonoa) englantia, koska muuten Kaisan olisi pitänyt olla lukemassa enkun kokeeseen.
 Yhtenä päivänä, lieköhän perjantaina, istuttiin Kaisan kanssa (jälleen) penkillä, minä rikkoen tammenterhoja ja Kaisa suklaata syöden. Sitten meidän kohdalle sattuu kaksi pikkulasta, tyttö ja poika, jotka alkaa ihmetellä meidän tekemisiä. Hymyilen sille pojalle ja yhtäkkiä se pysähtyy ja kysyy että mitä teen. Hämmästyin mutta vastasin kuitenkin että leikin tammenterhoilla. Kaisan siinä mussuttaessa suklaata se poika sitten kysyy multa, että voiko niitä syödä ja Kaisa vastaa siihen ettei ja syö itse suklaata. Voi kun ne oli herttaisia. Sitten ne jatkoi matkaa ja luultiin ettei koskaan enää törmättäis niihin tällaisessa merkityksessä.
 Mutta koskaanhan ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa. Tänään kun istutaan keinumassa, niin mitä näemmäkään. Nämä kaksi supersuloista lasta isänsä kanssa koiraa ulkoiluttamassa. Päätettiin olla kilttejä ja päästää lapset keinumaan kun ne keinuja lähestyi aika nopeasti. No, kuinka ollakkaan niitä lapsia ei vähääkään kiinnostanut keinuminen vaan meidän nimet. (AWW!:), varmaan ne muisti meidät :D) Kysyttiin sitten niiden nimet. Sitten alkoi sataa ja sanoin että eiköhän kannattais mennä sisälle niin tämä poika (jonka nimeä en nyt halua paljastaa :)) alkaa selittään, että jos mun kamera kastuu niin se menee rikki ja sitten se ei toimi edes paristoilla (aww x2). Sanotaan lähtevämme puun alle suojaan ja sitten ne tulee  vielä sanoo meille heippa! Voikun sulosta, ehkä mä en sitten näytäkkää niin pelottavalta :D Nojoo se tästä asiasta.
 Sitte vähä soopaa koulusta. En jaksa mitenkään tarkasti selittää, mutta enkussa saatiin aineet takasin, eikä siinä koko hemmetin erokirjeessä poikaystävästä ollut mitään muuta virhettä, kun että lähes jokainen artikkeli/prepositio puuttu! :D Osa oli niin idiootti virheitä, että uudestaan lukemalla ne olis jopa nähny mutta muuten mä en vaan yksinkertaisesti osaa niitä. En tajua niistä yhtään, en yhtään mitää. Ja toinen asia oli, että mulla oli hauskin enkuntunti ikinä, nauroin ihan hirvittävästi, eikä siitä naurusta meinannu tulla loppua mitenkään. Tehtäviin en pystyny keskittyyn ollenkaan ja aina kun katoin muita, repesin. Kiitokset tästä erityisesti Doanille, mutta myös Valtterille, Oskarille ja Juholle. Enkuntunti piristi päivää mukavasti :D
 Rakastan bloggeria, ja sen kuvienkääntöviettiä. Tänään tuli siis elle ja nopeasti selaistuna siellä näkyi ainakin olevan ihania muotikuvia, kuten aina. Mukavan tunnelmallisia ja syksyisiä :) Ja nyt pitäis lukea venäjän sanakokeeseen numeroista (jotka siis pitää osata kirjottaa). Ykkösestä neloseen menee ihan hyvin, vitonenkin jotenkuten mutta loppu on yhtä hepreaa. Onneksi on vielä 45minuuttia aikaa.
Mä en ole oikeastaan ikinä takkien perään, koska en jaksa kinuta ikinä mitään, ja eikä mulla siis sitten pahemmin kevyitä syystakkeja ookkaa, siis sellaisia urheilu. Nyt kuitenki bongasin tälläsen kaapista ja sehän on aika hypermukava. Valitan ja pahoittelen tämän tekstin kirjoitusvirheistä. Tää näppis ei oo hyväks mun sormille ja mulla alkaa olla varmaan myös valikoiva näkö kirjoittamisessa, koska en yksinkertaisesti näe enää virheitä (omg ;o)
ps. Raija on PIIIIIIIIP. Mikä siinä on, ettei joidenkin henkilökemiat vaan kohtaa. MINÄHÄN OLISIN SEN KUUPPERIN JUOSSUT VAIKKA HIRMUMYRSKYSSÄ, mutta ei sitten vittu jos juoksemisen peruste on se, onko vaihtovaatteita vai ei. SAATANA EIKÖ OLE LIIKKATUNNIN PERUSIDEA, ETTÄ ON VAIHTOVAATTEET PERKELE VAI ONKO IHMISET VITUN IDIOOTTEJA. HALOO, ULKOLIIKUNTATUNTI, EIKÄ PORUKKA OTA VAIHTOVAATTEITA. Okei mäkin voin sanoo ensviikolla että joo ei vittu en voi juosta kuupperia kun en jaksanu ottaa vaihtovaatteita. Pitäis olla varmaan tarpeeks pätevä syy sitte! PERKELE. 
pps. Ylläolevassa tekstissä ei varsinaisesti ole mitään henkilökohtaista muuta kun liikunnanopettajaa kohtaan, pahoitteluni, mikäli se kuulostaa joltain muulta kuin on. Kai mullakin on perkele oikeus suuttua!?

3 kommenttia:

  1. ihana postaus♥♥♥♥♥ ja ihana toi loppuraGEEEEE

    VastaaPoista
  2. :)♥ hyvä että tykkäsit. Ja juups, minäkin tykkään siitä :D vois jopa melkein mennä sanoo päin naamaa

    VastaaPoista
  3. ahahahahahahaha Raija <3<3<3 meil ei oo pakollista kuupperia :D:D Tosin väännän nyt jäätävää äikkää

    VastaaPoista