Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2011-09-10

Intialainen mattokauppias

Ööhms. Kädet ja jalat on kuolleita eilisesta kumartamisesta, palvomista ja maassa makailusta. Näytin Intialaiselta mattokauppiaalta ja nyt naurattaa (hävettää) katsella eilisiä kuvia. Näytimpä idiootilta. Tosiaan, oli siis nahkiaiset. Ne oli kivemmat kun luulin, mutta silti aika kammottavat. Oikeastaan niitä kannatti pelätä, koska en mielelläni kokisi niitä uudestaan (paitsi toki silloin kun itse saa pomottaa muita). Kädestäni on näköjään taas löytynyt uusia lihaksia kun ne on niin kipeät, enkä mielestäni edes tehnyt eilen mitään kovin käsiliikunnallista  (paitsi ryömin naulakoiden alitse). Päällä minulla oli hieno punainen paita, jonka haluaisin omistaa ihan muussa kuin pelleilytarkoituksessakin. Se oli vaan niin ihana! :)

Kameran virtamittari näyttää 0% akkua jäljellä eikä tuossa omassa pihassa ole enään mitään kuvattavaa. Jos olisin ollut viisan, olisin ladannut kameran jo illalla, mutta koska olen ääliö, minun pitää luultavasti tempaista teille illalla kuvia jostain muualta. Sain juuri pullataikinan mikroon (kohoamaan, ja mikro siis ei ole käynnissä) ja totesin samalla, että se oli päivän ainoa järkevä työ, mitä olen tehnyt. Säälittävää jälleen kerran. Päätin myös, että ensiyön vietän epätavallisemmassa paikassa kuin yleensä, koska eihän tästä muuten tule yhtään mitään.

Ja nyt pihalla on törkeän nätti sateenkaari EIKÄ OLE VIRTAA KAMERASSA :D Juuri mun tuuriani.

2 kommenttia: