Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2011-10-06

Mä en anna periksi mä aijon yrittää!

 No tuota JUU. Luvassa on sitten pieni ostospostaus. Tässä on vähän taukoakin ollut, kun oon oikeesti alkanu panostaan kouluun. Okei, vaikeetahan se on, mutta ei voi mitään, pakko yrittää. Niin siis tosiaan. Koska muhun on syntymässäni kyketty joku erittäin ärsyttävä magneetti (jota ei saa pois), joka saa mut aina käveleen syksyisenä ja keväisenä keskiviikkona Hämeenkadun rautatieasemanpuoleiseen päähän, suoraan keltaiseen kammottavuuteen. Jota tosin voisi tapauksessani nimittää jossain määrin rakkaudeksi :D Eli kuten kaikki tietää, Hullut päivät♥. Kosmetiikkaosaston ihanuudet, Freemanin kuorinnat ja naamio♥. Nää oli ihan pakko hankkia, koska hintaa oli 4€ (oikeesti noi naamiot on jotain 6€) ja noh, mä oon vaan aina ettiny jotain kivaa kasvokuorintavoidetta.
 Mä en siitä luettelosta löytäny Onewayn puolelta oikeen mitään vaatetta (suomeksi: en yhtäkään). Lisäksi toppien hinta oli noussu, joten noh, nekin sai sitten jäädä sinne. Ja päätinkin olla tuhlaamatta tänävuonna ihan kaikkea :D No kaikesta huolimatta mukaani tarttui kaksi kassillista tavaraa, joista mikään ei ollut heräteostos(!!) ja kaikki oli oikeesti tosi tarpeellista. Esimerkiksi tämä lämpösuoja on erittäin tarpeellinen mulle nykyään, kun joka aamu tulee ton 220asteisen raudan kanssa leikittyä...
 Okei en sortunut suklaaseen siksi, että en voi vastustaa sitä, vaan siksi, että Passionsade on niin kuollut paikka, että sitä on nyt ihan pakko alkaa elvyttämään. Tässä ei auta nyt itku ei surukaan. Jotain on tehtävä. Siispä. Huomenissa jos menette sinne, niin uutta ohjetta luvassa (uutta ja uutta mutta silti... :D), ja ohje siis liittyy ylläoleviin kuviin :) Ja siksi se tauko, koska en halunnut tehdä TAAS jotain suolaista, joten piti päättää, että mitä makeaa.
 Muistitikku on aika jees. Koulussa oli aika tylsää. Matikantunnilla olin vähän hitaalla, mutta pistetään se kahdeksan aamun syyksi. Rakastan sitä A10 luokkaa vai mikä onkaan. Se on vaan niin ihana porrasluokka. Siellä kaikki näkee taululle eikä niska kuole niinkuin Samin bilsassa. Kaikkien luokkien pitäis olla sellasia. Ruotsissa me hikaroitiin Iiriksen kanssa ja bilsankin tunti meni aika nopeesti. HEHHE: Arvatkaa onko mulla hiuskriisi? :D Vastaus: kyllä, taas. En kestä tätä tukkaa, tai silloin kun kestän värin puolesta malli kusee ja silloin kun mallin puolesta väri kusee :D HUOH. Kaljuna ei tarvis edes hamstrata kaikkia ihania hiustuotteita... >:0
 Tilattiin äidin kanssa siis Cosmopolitan yhteiseksi lehdeksemme :D (varmaan olette huomanneet), kun vihdoinkin sain äidinkin tajuamaan että se on hyvä lehti :D Ja siinä sai siis tosiaan ton tilaajalahjan (josta äiti pölli puolet, kuten sovittiin) Mä sain siis tuon mustikka ripsivärin ja rajaushommelin. Lisäksi suoraan hulluilta toi lumenen musta ripsiväri :) Kyllä mulla on varmaan nyt ihan tarpeeksnäitä ripsivärejä. Ja ainiin, rakastan tota mustikan harjaa, se on niin ihana. Okei joo rakastan noita molempia mustikoita, ihan täydellisiä !
 Tänään postissa oli tullut myös Suuri käsityö ja kotona odotti pussillinen lankoja :D (Mä en odottanu saavani ihan kuutta, kun kolmea vaan pyysin) Mut kattellaan nyt sitte, että mitä noista syntyy. ÄÄÄÖÖÖYYYÖÄ. Kirjottaminen seisahtui äsken, kun päädyin puristeleen naamastani finnejä. Miks mun iho ei vois vaan olla sellanen täydellinen ilman yhtäkään näppylää tai punaista kohtaa. Kaiken tän lisäks huulten rohtumiskausi on täällä ja se tekee musta vieläkin tyhmemmän näköisen. Nice(Y). Ei mulla muuta nytten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti