Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2013-08-18

Show your hands

Ja kyllä. Olin jälleen alasti riehumassa kameran edessä lauantai-iltana yhdentoista jälkeen, kun pitäisi vähintäänkin olla sängyssä, mieluiten tietty nukkumassa. Anteeksipyynnöt siis siitä heh. Kuitenkin jonkun ilme on nyt Ô_Ô niin kerrattakoon nyt vielä, että en ota alastonkuvia vaan minulla on olkaimeton oranssi mekko päällä, joka vain sattuu olemaan niin alhaalla, että se ei näy kuvissa. Oli se sitten tarkoituksellista tai ei.

Minulla on päänsisäinen blogikatkos. Tekisi mieli vain kuvata ja lisäillä videoita. Tai edes tehdä niitä. Eilen mulla iski joku sellainen, tarvin blogiin kuvia -fiilis. Nyt musta tuntuu, että otin kesällä niitä ihan liian vähän, mutta tuskimpa olisin saanut niitä yhtään enempääkään, tai tuskin ne olisi ollut toista ihmeenlisimpiä. Niinkuin sanottu, ei tässä syksyllä ole mitään kuvattavaa. Ainakaan vielä, kun ei ole juuri "se" syksy, jossa puut ovat punaisia ja maa on täynnä lehtiä, nenää paleltaa ja kaulahuivi on muuttunut kaapin pölyttäjästä jokapäiväiseksi selviytymisvälineeksi. Odotan sitä syksyä. Siinä on tunnelmaa. Silloin tehdään retki IKEA:an ja ostetaan kaappi täyteen kynttilöitä. Kuten viimevuonna. Kun vihdoin sain kynttilöiden polttamiseen luvan sisätiloissa.

Näin. Näin tässä käy, että saan blogiin yhden hienon lauseen ja sitten pää on tyhjentynyt kaikesta tiedosta, mitä siellä ehkä joskus mahdollisesti on ollut. 

Minä olen ollut koko tän kesän surkea päiväkirjan kirjoittaja. Mä en ole jaksanut. Tai olen ajatellut, että ei tuo asia ole merkityksellistä. Ja nyt, kun eilen hain sen pölyttymästä majasta mun pää räjähtää asioista jota en oo sinne kirjoittanut. Mitä tästä opimme. Kirjoita väkisin, koska tulet joskus kaipaamaan niitä tekstejä. Ehkä mun päiväkirja on huonolaatuinen. Mutta en pidä sen vaihtamisesta kesken, koska tulee liian monta kirjaa piilotettavaksi. Näissä kolmessa on jo ongelmia. Odotan innolla, montako sivua juttua tänään irtoaakaan, jos päästän itseni valloilleen. Joka päivähän se on sitä samaa, mutta ehkä mun aivot tarvitsee sitä. Ehkä mun kesän fiilis on ollu sen takia vähän surkea, koska oon miettiny asioita liikaa päässä. On pitänyt muistaa niin paljon. Asian on korjaannuttava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti