ett ansikte

Varoitan. Postaus sisältää neljä kuvaa naamavärkistäni, koska nyt haluan kirjoittaa kasvoista. + Kamalat hiukset, koska olen nyt lopullisesti päätynyt pienoiseen kasvatusoperaatioon, joten pahoittelut sitten samalla niistäkin, heh :D

 Ensimmäiseksi, oikeastaan hämäykseksi, laitoin kuvan, miltä näytin tänään kahdeksalta lentsikkapuiston keinussa. Iloiselta lapselta. Toivoisin, että tämä olisi se normaali, mikä "päällä" kuljen ympäri Tamperetta ja maailmaa, mutta kun se ei yleensä ole. Jos olisitte nähneet minut muuten, ilman tuota lavastettua ilokeinumista, vastaan olisi luultavasti kävellyt aneeminen a4:

 En halua miettiä edes, mitä muut ihmiset ajattelevat, kun tällainen lukioon kyllästynyt sunnuntaikävelijä tulee keskiviikkona vastaan piisamirottatyylisesti hieman retuperällä olevan asun ja kasvojen kanssa, joita ei oikeastaan edes erota hupparista. Mukana tietty tuo litteämpi silmä, joka vain lisää välinpitämättömyysfiilistä. Jos kävelen ajatuksissani oikeasti ajattelematta mitään, ensivaikutelma minusta on varmaan todella epämiellyttävä ja sulkeutunut suomalainen. Sellainen jota äiti ja isä nimittää "hiippariksi". Tai siis noh, sehän se oikea persoona on, mutta puhutaan nyt siitä toisesta.

Mutta siis, minä en oikeasti tiedä miltä näytän :D, mutta koska ajattelen kulkevani aina "perusilmeelläni" ja sitten, kun ikuistan sen "perusilmeen" kameraan, sieltä tuijottaa se aneeminen elämään kyllästynyt a4 :D Olisi ehkä ihan hauska saada joltain ulkopuoliselta kommenttia tästä :D

En osaa hymyillä suu kiinni. Kun musta tuntuu, että en hymyile silloin, vaikka kyllä mä varmaan oikeesti hymyilen. Tuntuu että se on sellanen irvistys. Yritin ottaa kuvat noista hymyilytilanteista, mutta mitä pitempään mä tuijotan tota pelkkää suu kiinni -kuvaa, sitä enemmän se näyttää siltä että hymyilen. Äh. Ja sittenkun ensin vilkaisen sitä toista ja palaan tähän ensimmäiseen, se näyttää kamalalta irvistykseltä :D

Mulla tulee oikeesti suu kiinni hymyilystä mieleen vaan joku semmonen leffa (miksei tosielämäkin) missä jotku poika ja tyttö tuijottaa salaa toisiaan ja sitten kun se toinen huomaa niin punastutaan ja vedetään semmonen suukiinnihymy naamalle. Jotenkin näiden rautojen myötä se suu kiinni -versio on ollu entistä vaikeampi toteuttaa. Tiedättehän, hymyillä suu kiinni kun siellä suussa on jotain ylimääräistä ja sitten kun yrität olla avaamatta suuta niin joka ikinen terävämpi kohta jää jumiin sun ihoon ja sitten niitä on kiva irrotella sieltä. Tai sitten, kun se suu pääsee vahingossa aukeemaan puoli senttiä jos edes sitäkään just kesken jonkun koulukuvan (innolla odotan tätä tilannetta viikon päästä..), ja sen kivan valkoisen hammasrivistön sijaan näyttää, että sun kaikki hampaat on mustat :D

Ehkä kaikki onkin vain kammoa.

En tiedä, ehkä se jotenkin perustuu myös siihen, että jos sua oikeesti hymyilyttää, miks sitä pitäis yrittää peittää. Mä oon tässä hitaasti, mutta varmasti menossa kohti sitä suoraa "pepsodenttiä" kuitenkin, niin miks mä edes haluaisin opetella hymyilemään suu kiinni. Sitten kun sitä voi ainakin tehdä huoletta, ilman että joku pelästyy Kitaa. Mun motto vois ihan hyvin olla että "Hymyile suu auki mutta syö suu kiinni" :D Okei, mistä tätä juttua tulee. Mulla on oikeesti tosi tosi paljon univelkaa heh.

No juu, ehkä mä meen nyt takas tonne peilin eteen ja opettelen hymyileen vaikka silmät ja suu kiinni. Eiköhän se pääasia elämässä kuitenkin oo, että hymyilee. Voisin samalla opetella jonkun toisen perusilmeen, koska alan olla kyllästynyt tohon lukioon kyllästyneeseen ääliöön.

Hyvää yötä.