Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2012-01-05

I know what I did

Tiedän. Mä poistin tämän :D Eikä tämä teksti tällähetkellä näy edes muille kuin minulle. Muahhaha. Ei mutta. Ongelma on siinä, että mut ja tämä on liimattu toisiinsa jollain jäätävän liimaavalla kakspuoleisella teipillä. Mä en voi päästää tästä irti. Suorastaan inhottaa heittää tää koko vuoden roska roskikseen. Onhan tätä sentään jo luettu yli 10200 kertaa, saavutus sekin, ainakin jossain määrin.

Ja kun mä poistin tän, sain niin tuhottomasti valituksia (tuhottomasti, noh, kaikki on suhteellista xD). Tai oikeastaan niitä valituksista tajusin, että tätä lukee ainakin Elina x2, Eva, Emma, Heli ja Iiris. Ja Kaisa silloin kun se muistaa. Lisäks äiti on jaellu tätä osotetta ties kenelle en halua ees tietää että kenelle xD  Ja se on ihan riittävää :) Voisin heittää hiiteen ton prkleen toimintonapin ja prkleen lukijat jutun. Kun I know ne on niin turhia.

Tää tunne. Voin pölistä tänne kaikkee normaalia tälleen että tää täyttyy myös tällasista turhista seliseli lauseista. Mun tukka on lyhyt ja rakastan sitä ylikaiken. Enemmän kun mitään muuta tällähetkellä. (Sori kaverit hiukset menee edelle :DDDDDDDDDDDD ok ei ihan). Mulla ei roiku enää niskassa sellasta hemmetin ärsyttävää liimalettiä josta valuu rasvaa, eikä mulla enää heilu ja pompi hiukset kun hypin. Nää pysyy tässä samassa muodossa ja nää näyttää hyvältä. I'm so in love<3. + että näitä ei oo värjätty vaikka siltä näyttää kun yritän edelleenkin omaa väriä. JES 10 viikkoa värjäämättä ja juurikasvu on luokkaa 1cm............... :D

Noniin, mulla on tosiaan ollu tauko tästä pölinästä kuten huomaa. Enkä mä oikeen tie mitä hemmettiä teen näiden blogien kanssa. Mulla on 3 blogia. Yks leipomiselle, ei sitä voi heittää hukkaan. Yks kuville, jotka tosin vois laittaa tänne mutta emt. Se uusin kontrolloi mun kirjotusta. Voisin oikeesti pitää sen sellasena. Ja sitten tää. Josta en osaa sanoo yhtään mitään, paitsi kaksipuolinen teippi.

Ulkona on pinkkisää. Kattokaa vaikka.

3 kommenttia:

  1. ihanaa you are back :) munkin piti valittaa sulle mutte enpäs kerenny.

    VastaaPoista
  2. THIS IS SOOOOOO GOOOD BLOG HANNA!

    -kiia

    VastaaPoista
  3. KIIA miksköhän helvetissä sä puutut tuolta listasta? XD Oli joku kauhee nimiblackout ilmeisesti:D

    VastaaPoista