Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2012-04-01

Pääsiäispupuli virpomassa

 Noniin. Mietin tähän puoli tuntia jotain tosi iskevää kusetusta, mutta en keksiny. Tästä voinkin siis todeta, että musta ei oo kusettajaks. Isäkään ei uskonu mua joten yhyy :D No eivaan, tää päivä on tehty ihan homoks, kun sitä pitää aina muistuttaa. Tai siis lehdissä on aina kauheet jutut että MUISTAKAA APRILLIPÄIVÄ. Mikä hemmetin idea siinä on. Siitähän pitäis olla ihan hiljaa, et se ei ees muistuis mieleen huoh. Tosin ellu melkein onnistu kusettaan mua yöllä, tajusin vasta siinä kohtaa, että se kusettaa, kun se väitti että Kaisan mies tai siis ihastus olis ollu joku ihan randomi niminen, ei yhtään Kaisatyyppinen. Yeah that's right, mua on helppo kusettaa:D Tervetuloo vaan yrittään.
 Tein tänään SuAsioissa olleen ammatinvalintatestin. Ihanaa piristystä tämä aijai. Se oli koko aukeeman kokonen, mutta mä en päässy liikkuun ees x-akselilla mihinkään :D, kun päädyin ahtaajaan... Toinen hyvä vaihtoehtoni olisi ollut myös poliisi, mutta en tiedä haluanko ottaa vastuuta. Yleensä sitä vain tulee, halusin tai en. Kun äiti teki tän saman mulle, mutta niinku äidin mielipiteillä, musta tuli Takka-asentaja. Antakaa mun kaikki kestää :D, mitä mun tuleva elämä oikeesti tulee oleen.
 Kevät on täällä ja siitä syystä myös mun kamerainto on tullut takaisin. Hullua, mutta tää on oikeesti supermukavaa. Tai siis ei hullua, vaan pelkästään positiivista. Tällä hetkellä tekee mieli tehdä hulluna kaikkia "aihe" postauksia, eli ottaa kuvia joissa olis joku aihe. Ens jaksossa olis myös mukavasti aikaa, joten jos teillä on jotain ideoita niin voitte jakaa niitä kanssani. Jos ette uskalla, joudutte kestämään mun köyhiä ideoita, jota en nyt ihan heti voi toteuttaa (tuskin koskaan) koska sukulaisilla ja ystävien sukulaisilla on joku kummallinen tapa myydä mökkejään ja tulla liian vanhoiksi. ÄH, lopettakaa ikääntyminen ja tiluksien myyminen! ;@ En mä tonne Viinikanpuistoon voi lähtee missään hippivaatteissa ja meikeissä ottaan kuvia...
 Meillä kävi tänään yks supersöpö pupuliini! Samoin jotain muitakin virpojia jota en tuntenu. Luulin, ettei kukaan meille tulis virpoon (kun mut vielä jätettiin yksin kotiin), mutta yhtäkkiä samalla ovenavauksella meidän ovella oli virpojia joku 10 :D, hups. Hyvä sitten siinä yrittää antaa kaikille tasapuolisesti jotain ja kuunnella sitä samaa ärsyttävä virpomislorua. OPETELKAA NY HERRANJESTAS JOKU UUS, okei en dissaa lapsosia vaan niiden vanhempia. Ja panostakaa niihin asuihinne. Okei kyllä aika monet onkin panostanu joten ei siinä mitään.
 Heheh me muuten päätettiin Kaisan kanssa ensvuonna tulla virpoon teille kaikille Nekalalaisille tutuille, että varokaa vaan me meinaan tullaan oikeesti, ei oo mikään aprillipila. Okei me ollaan vähän liian vanhoja ehkä, mutta musta tuntuu ettei me koskaan kasveta aikuiseks joten... :D Pistäkää jo almanakkaan 24.3 tai jotain sinnepäin. Me niin ollaan teidän ovella....... Me niin panostetaan siihen. Tehään niin hienot asut ettei kukaan tunne meitä ja tehään semmonen loru että ei oo muut semmosta lausunu ja ne vitsat me tehään niin hienoiks että ne kalpenee kaikkien muiden rinnalla. Ärsyttää meinaan semmoset Sallan kaltaset teinit jotka ei vaivaudu ees pukeutuun ja kerjää vaan karkkia. Me halutaan vaan ilahduttaa ihmisiä. Rasvakerrosta meillä on jo ihan tarpeeks. Okei lopetan nyt rageemisen :D
Avioiduin tänään ton koripallotelineen kanssa. No eivaan, menin moikkaan sitä ja ilmottaan et tuun kohta sinne (jahka noi taivaalta satavat lumet sulaa) uuden koripallon kanssa viettään kesää :)

1 kommentti: