Dear darlin' please excuse my writing

Pitäisikö taas tässä kohtaa olla se iloinen ja helpottunut lukiolainen? En tiedä miltä helpottunut olo edes tuntuu enää :D Mutta siitä olen aika varma, että sitä en tällähetkellä ole. Sain tänään tietää mun ruotsin yo-kirjaimeni (XD), mikä oli juuri se miksi minä sitä luulinkin, ja olen tyytyväinen, iloinenkin ehkä. Huomenna saan tietää mun maantieteen yo-kirjaimeni ainakin sinnepäin ja olen melko jännittynyt, toisaalta, toisaalta en. Mun päässä on miljoona jatko-opintomahdollisuutta ja sitä kautta mietinkin nyt, että koska sieltä mantsasta ei ällää tule, pitäisikö siitä se vetäistä keväällä. Ja olla 3,5 vuotta lukiossa jnejne. On tosi vaikea miettiä yhtään mitään tällasta yleispätevää koulujuttua kun et tiedä mitä aijot tehdä tulevaisuudessa.

Mutta tosiasiahan on se, että mun blogilla ei ole sisältöä :D Mun videoita katsoo 3 ihmistä (nykyään ihmisten vakoilu on niin helppoa XD), jotka on minä, Heli ja äiti? :D Mun jutut on joka ikinen päivä joko perkeleen hammaslääkäristä jota edelleen rakastan ja jota tulen aina rakastamaan, mun hampaista, yo-kokeista, koulusta, tai siitä että en oo saanut mitään järkevää aikaseksi. Ketään ei kiinnosta. Ja oon tainnut sanoa tänkin jo miljoona kertaa aijemmin. Mutta kun ihan tosi, ketään ei kiinnosta se, onko mun suussani tällä kertaa neljä vai viisi syylää ja paljonko laitoin niihin vahaa viimeyönä ja montako sivua luinkaan eilen kemiaa.

Aloin tossa sitten miettimään, että tää on aika turhaa.

Ennen oon aina sanonut, että ei se mitään, kun kukaan ei lue, kirjoitan tätä itelleni. Mutta pah, en kirjoita, ainakaan enää. Täällä pitää kuitenkin olla se tietty sensuuri, se sensuuri, jota ei paljoa käytetä päiväkirjan syvissä syövereissä. Tänne ei voi kirjoittaa niistä asioista. Mä en kuvaa kamerallanikaan enää mitään järkevää. Enää. Paitsi videoita. Kuvaan niitä joka päivä ihan liikaa, koska mun mielestä on vaan parasta puhua linssille :D

Kahdessa ja puolessa vuodessa mun jutut ovat alkaneet toistamaan itseään, kun mun elämässä ei tapahdu mitään. Mun mielestä siis on vaan parempi, että alan käyttämään päiväkirjaa asioiden ihkuttamiseen, koska se ei valita, ja siellä voi puhua niin paljon samasta asiasta kuin haluaa, vaikka sitten ihan niillä samoilla sanoilla kuin aina ennenkin. Ja mikä tärkeintä, siellä ei ole sitä sensuurijuttua. Mun jutut kun tuppaa nykyään olemaan ihan oikeasti sitä, että kuolaan tv:ssä olevia miehiä. Tosi juttu.

Eli tämä kuolee nyt ja piste. Ehkä se on ikuisuus, ehkä palaan sitten kun on se fiilis, mut epäilen, että sitä ei tule ennenkuin mä olen 45 ja mun elämässä on tapahtunut ehkä jotain. Piilotan tän viikon päästä.

Ja nyt julkaisen tämän koska haluan vain kipeästi nukkumaan.