Kamelipassi ja muut liikuntainnostuksennostattajat

 Aloin tänään miettiä mun ulkoilureissullani kaikkia niitä keinoja, joilla meitä ala-asteella yritettiin saada innostumaan liikunnasta. Esimerkiksi muistatte kaikki varmaan Liikuntaseikkailun. Silloin halusi aina mennä riehumaan pihalle vain siksi, että olisi saanut niitä rasteja laitettua siihen paperiin. Välitunneillakin varmaan oltaisiin hypitty pituutta jossei olisi ollut lunta :D Ärsytti, kun en koskaan saanut koulumatkasta rastia, enkä ikinä imuroinut niin pitkään kuin olisi pitänyt saadakseen rastin. Pari kertaa se seikkailu sattui siihen kohtaan, että oltiin yksi viikko lapissa. Sen jälkeen olikin ihan mahtavaa palata kouluun ja kertoa opettajalle kuinka suunnilleen kaikki urheilu ruudut ja vähän muutkin ovat tupaten täynnä rasteja, kai nyt kun koko päivän olet mäessä laskenut. Vaikka meidän luokka olikin aina aika surkea, enkä ikinä edes ajatellut meidän saavan mitään palkintoja, siihen liikuntaan löytyi jostain aina kamalasti intoa. Ehkä se, että sen liikunnan aiheuttaman tuloksen pystyi näkemään jotenkin konkreettisesti, sitä maapalloa kiertämällä. Luokassa aina äänestettiin, mihin kohteeseen haluttiin matkustaa :D Ei hitsit, haluan ala-asteelle.

Toinen, mikä pamahti mieleeni, oli Unisef-kävely. Siinäkin se into, kuinka halusi vain juosta henkensä edestä Pahalampea ympäri saadakseen sukulaiset menettämään lisää eurojaan :D Kävelyn alussa kaikki esittelivät mitä juomaa heillä oli mukava ja minkälaisessa kaulahihnassa se roikkui. Ja opettajat vain seisoivat rivissä jakamassa tarroja Kamelipassiin. Voi vitsit :D Miten nää kaikki muistuukin nyt mieleen. Muistan, kuinka aluksi sitä juostiin Iidesrannassa, pienemmät koko ajan siellä, mutta isommat joutuivat ensin kiertämään Iidesjärven. Siellä oli helppo seurata kilometrejä, kun se reitti oltiin mitattu kilometriksi. Sitten kun kiertäminen siirtyi Pahalammelle, olin ihan vihainen, kun piti käyttää matemaattisia lahjoja kilometrien laskemiseen.

Ja nykyään meitä lukiolaisia ei hemmotella millään tällaisella :D Ei sillä, ettäkö missään olisi enää mitään hehkeyttä ja sitä samaa iloa, harmi että ihmiset kasvavat. Olen aina nauttinut koulun liikuntapäivistä, silläkin varjolla, että ne ovat olleet lauantaisin. Muistan ysillä kai se oli ysillä? kun Suolijärvellä juostiin ja piti luokan kanssa vastata tietokilpailukysymyksiin. Ja nyt, ainoan lauantaikoulupäivämme käytimme johonkin paskaan opiskelumotivaatiopaskan jauhamiseen. Olisin senkin ajan mieluiten vaikka kävellyt Suolijärveä ympäri.

 Mutta muuten sunnuntaini on ollut erittäin tapahtumarikas. Aamulla tein äidinkielentehtävät, jonka jälkeen asensin pöytäkoneeni näytön takaisin huoneeseeni, siirsin äidin koneelle tiedostoja ja päivitin simssin. Syötiin taas mahtavaa chorizomakkarasikaa ja sitten lähdin happihyppelylle kauniiseen syyssäähän. Tuli mieleen kyllä ihan kevättalvi, kun aurinko lämmitti, ulkovaatteilla oli juuri sopiva, eikä mistään puhaltanut kylmää viimaa. Aurinko paistoi ja elämä hymyili. Ainakin sen ulkoilun.

Ulkoilun jälkeen halusin lähteä käymään Ideaparkissa, ja mukaan tarttuikin uudet jumppahousut, tälläkertaa pitkäpunttiset, talvi kun sieltä ihan oikeasti tekee tuloaan. Olinkin ideaparkissa lähes sen sulkemisaikaan saakka, ja tulomatkan popitin Novaa. Oli taas ohiajavilla autoilijoilla varmaan hauskaa, kun meikäläinen laulaa täysiä ja rummuttaa rattia :D Lähdettiin äidin ja isän kanssa samaan aikaan pihasta eri autoilla siis ja tultiin samaan aikaan takaisin. Hyvät ajoitukset. Kotona päivän kypsynyt simspelihimoni sai vallan ja aloitin koko pelin alusta, tein uuden perheen jne. Saa nyt nähdä, mitä siitä perheestä tulee, haluaisin keksiä siihen vähän jotain actionia :D Ja simssin parissa vierähtikin sitten iltani, TTK:ta siinä sivussa katselin, ärsyttää vaan niin vietävästi että Mariska ja Aleksi meni putoamaan, perkele, olisivat olleet parempia koska ne oli mun lempparit :'(