Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2012-06-30

How can you sleep at a time like this?

Oon monesti tämän päivän aikana miettinyt, tulenko tänne valittamaan särystä, kivusta ja elämästä. Ei tekisi mieli valittaa, mutta niin harvoin meikäläinen on potilas, että kai ne muutamat kerrat olisi ihan hyväksyttävää. Sitten tulin miettineeksi, että miksi minä kirjoittaisin kun lukijoita ei kiinnostaisi kuitenkaan. Tajusin kuitenkin että hitot teistä lukijoista, itelleni mä sitten kuitenkin loppujenlopuksi kirjoitan, kun ei kyseessä oo kuitenkaan mikään semmonen blogi jota lukis tuhansia ihmisiä vaan ihan muutamissa liikutaan :D Haluan muutenkin palata jollain tasolla takaisin 2011 talveen kun pölisin tänne kaikkea mitä mieleen juolahti :D Selitin ummet ja lammet koulun jokaisesta oppitunnista ja siitä mitä tein kotona. Nykyään olen aina aika paljon rajoilla, että postaanko vai enkö kun ei ole kuvia. Yleensä en. Muutosta asiaan kiitos.

Noniin, kun pääsin noista alkusanoista :D, niin voisinkin alkaa pulista ihan kaikkea sitä mitä tekee mieli.

Hyvä on, en tykkää valittamisesta, tai siitä että yleensäkään valitetaan ns. itseaiheutetusta kivusta. Mutta nyt on ihan pakko, koska sattuu!:D Lääkkeet auttaa ihan kehnosti, aamulla suu aukes vielä vähemmän kun eilen ja syöminen oli mahdotonta. Vedin kuitenkin väkisin aamulla piltin ja heti sen perään vähän panacodia. Koko päivän oon tuijottanu täykkäreitä, syöny suklaajäätelöö ja nukkunu sohvalla. Päivällä vedin taas väkisin vähän kaalilaatikkoa koska mulla oli aivan JÄÄTÄVÄ nälkä. En tajua miks mulla on nyt kauhee nälkä vaikka keväällä meni helposti viikko pelkällä sosekeitolla O.o Tosin noh, silloin söin säännöllisesti, nyt syön silloin kun särky helpottaa. Nyt olo on taas vähän parempi kun kauheat hammaspesu-suuvesi-operaatiot on hoidettu. Toiselta puolelta tikit repottaa, tuntuu ärsyttävältä suussa mutta ei sillekäään mitään voi... Kieli osuu niihin koko ajan prkl.

Huomenna on heinäkuu. HP!! (HP on uusi kirosanani, ja jos joku kysyy mitä se tarkoittaa se tarkoittaa "Harry Potter", yritän vähentää kiroilua...) Kohta ollaan taas puolessa välissä ja oon ihan omg koska tää kesä vaan katoo. Okei mä odotan oikeesti niin paljon ensvuotta että ei huhhuh. Tiedän että se tulee oleen tappoo ja luultavasti oon kuollu jouluun mennessä, koska ne aineet joihin ei tarvi panostaa on huvenneet uhkaavaa vauhtia ja jäljellä on kaikki ne joihin on vaan PAKKO panostaa. Huhhuh. Mutta koska mun tulevaisuudensuunnitelmat on kuitenkin ihan hyvin muotoutuneet mieleeni niin kai tämä tästä ainakin jotenkin. Ja onneksi sitä lomaa on vielä kuitenkin jäljellä. Harmi vaan että sitä pitää kuluttaa tällalailla sohvan pohjalla, mutta noh mitä muutakaan mä tekisin :D

Onneks kesälle on kuitenkin vielä kaikkea kivaa tekemistä. Tai no vähemmän kivaa jos menkat alkaa taas homoilla. Toivottavasti ei ala. Jos alkaa niin sitten ärsyttää. Toivottavasti myös noi säät alkais näyttää vähän enemmän kesältä. Eihän tuolla voi edes ruskettua. Tosin eipä mua ruskettuminen enää oikein kiinnostakaan. Välimereltä voi sitten hankkia semmosen kevyen koulujenalku rusketuksen (tuskin ees kestää siihen asti :D) ja se on ihan fine.

Keksin muuten tai siis tajusin taas yhden lisäsyyn siihen, miksi en koskaan halua naimisiin, tai ainakaan halua naimisiin kirkossa. Tiedän sen häpeän ja nauramisen jonka äiti minulle osoittaisi kun en osaisi tanssia häävalssia, tai aina pahempi, mieheni ei osaisi tanssia. Vaikka äiti sanoo aina että olen tervetullut tuomaan koska tahansa pojan niille näytille, on mulle asetettu kuitenkin aikamoisia kriteereitä pitkin elämää. Tuntuu että pitää olla koko ajan ettimässä sellasta täydellistä äidin poikaa. Ja tästä syystä aijonkin lähteä sinne Etelänavalle, ettei tarvitse etsiä sellasta äidin poikaa. Koska se olis mun. Ei sen. Toi tanssiminen tuntuu ainakin olevan kauhee ongelma , harmi että äiti ite hommas itellensä ylitäydellisen miehen, millä perusteella samaa saa vaatia multa? Okei en hanki ketään, eipähän tuu paineita muiden miellyttämisestä. Tai hmm... Mitä jos muuttaisin Grönlantiin, siellä olis vähä enemmän elämää kuitenkin?! Tosin nää pohjoismaakielet suomea lukuunottamatta ei oo oikein koskaan ollu se mun juttu O.o

Okei, nyt juttujen taso taas laskee huimaa vauhtia :D Anteeks, taitaa johtua kolmiolääkkeistä joita vedin just vähän lisää jotta saisin kohta untakin. Ei jaksais nyt pyöriä meinaan sängyssä, se on hiton ärsyttävää kun SUUN takia ei voi nukkua :( Hyvää viimeistä 10 minuuttia kesäkuuta.

Heinäkuussa alan lenkkeillä. Sain lenkkikengätkin :D, siis uudet, koska se ruskeet on niin pirun painavat. Ajattelin et nyt tällä sairaslomalla pudotan vähän painoa mutta XD mitä siitä ny tulee ku tajusin että jäätelö on sittenkin se ainoo mikä menee alas...... pahus.
Btw Olis pitäny hakee johonkin Utsjoen lukioon oikeesti............. Olis ollu niin helmi alottaa sillee jollain tasolla alusta kaikki :D Voi jee tää hourailu :D, nyt vaan pukkaa tällästä juttua, saan kuitenkin kuulla näistä kun äiti lukee seuraavan kerran tätä...

Hyvää yötä.

1 kommentti: