I’m a hot air balloon that could go to space

Eilen kirjoitettua, lykkäsin tän julkasemista, koska olisin halunnu samaan syssyyn jotain hienoja kuviakin ettei taas pelkkää tekstiä, mutta enhän minä niitä nyt mistään taikonut kahdessa päivässä. Joten tulkoon pelkkää raamattutekstiä, jonka sisällöstä en mee takuuseen koska kirjoitin tän tosiaan keskellä yötä rakkaan iphoneni muistiinpanoihin :D

Mistähän johtuu, että bloglovinissani on tällä hetkellä vain yksi postaus lukematta, yleensä lukumäärä kun lähentelee neljääkymmentä. No lukulomasta tietenkin. Siinä sivun jos toisenkin jälkeen on yllättävän helppo nopeasti avata bloglovin ja etsiä joku kiinnostava postaus aiheesta x. Oikeastaan sen ei edes tarvitse olla kiinnostava, kunhan se on vain joku, johon voi syventyä antaumuksella pariksi minuutiksi. Yleensä vihaamani kuntopostauksetkin ovat saaneet osakseen paljon huomiota.

Entä miksi huoneeni näyttää meteoriitin tuhoamalta? Täällä on ihan järkyttävän sekaista. Vaatteita siellä ja täällä oppikirjoista puhumattakaan. Yleensä minua ärsyttäisi, jos lakanassani olisi ryppyjä, mutta nyt vain hyvällä omallatunnolla hyppään ilomielin löhöämään sänkyyn välittämättä sen ulkonäöstä. En normaalisti voi sietää sitä tunnetta, kun pääkoppa nojaa tapettiin. Inhoan, jos joku toinen tekee sitä, sillä itse en harrasta sitä lainkaan. Paitsi nyt. Niiinpä, se on se lukuloma, joka mystisesti on saanut minut nojaamaan huoneeni uusimpaan tapettiin ilmeellä "who really cares" samaan aikaan kun sisäinen minäni huutaa täyttä kurkkua että ÄLÄ HANNA NYT VAAN NOJAA SIIHEN HELKKARIN TAPETTIIN !

Kolmas ongelma on tämä ruokapuoli. Kun koko ajan on nälkä. Pitää istua jalkojen päällä, jotteivat ne vain lähtisi kävelemään kohti jääkaappia. Koin eilen mielestäni tämän lukuloman kummallisimman hetken: istuin pimeässä keittiössä toppatakki päällä kylmän grillimakkaran kanssa, jota dippailin illan hämärissä perunasalaattiin. Meininki oli niin outo, että päädyin ihmettelemään sitä ääneen. Perunasalaattiepisodin jälkeen kaaduin sänkyyni ja otin siinä toppatakki päällä kevyet kahden tunnin iltaunet. Mistä saattaa johtua, että olen nyt tiistaina 0:27 hereillä kirjoittamassa tätä postausta täysin sielun ja ruumiin voimin. Hyvä on, kyseenalaistan molempia. Iltaunilla ja eilisellä 3:25 herätyksellä saattaa olla jotain yhteyksiä.

Olemme jo keskellä yhteishakua. Hakua joka määrittelee tulevaisuuttani ainakin vuodeksi eteenpäin, jos ei nyt ihan kirjaimellisesti vuodeksi niin vähän ainakin. Olen jo lähes saanut kasattua mielessäni sopivat valintavaihtoehdot. Uusin ongelmani lienee, että en olekaan enää varma ovatko kaikki hakukohteet mielessäni tasavertaisia ja haluanko kaikkiin yhtä paljon - aloin kyseenalaistamaan tätä otettuani asioista selvää, enkä ole päässyt päässäni ratkaisuun. Pitäisikö mahdollisesti yrittää päästä yliopistoon niin intensiivisesti, että "uhrautuisin" myös välivuosiajatukselle (joka ei oikeastaan olisi edes uhrautumista), ja sille, että pääseminen vaatii useamman vuoden. Vai pitäisinkö vanhaan ajattelumalliini amkkia ja yliopistoa molempia mielessäni tasavertaisina paikkoina. Haluan molempiin yhtä paljon ja lopulta on samantekevää mihin päädyn. Oikeasti mikään ei olisi samantekevää. Yliopistoon päästessäni joutuisin muuttamaan, amkin tien avautuessa saisin jäädä Tampereelle. Olisiko sekään saamista, en tiedä? 

Olin jo tottunut lumettomuuteen. Sitten satoi räntää ja olen vihainen. Jotta lumessa olisi jotain ihanaa, pitäisi olla myös pakkasta. Minulla on päässäni käsitys, ettei tänä "talvena" ole maassa ollut senttiäkään lunta. Muistot ovat häilyväisiä. Pitkän ponnistelun jälkeen muistan, että täällä oli melko kireäkin pakkasjakso. Ja mehän olimme pulkkamäessäkin! Onneksi menimme, sillä siitä muodostui varmasti tämän talveni kohokohta. Lumi <3