Wake me up before it's too late!

 Tänään oli pakko ottaa niskasta kiinni ja tarttua toimeen. Kävellä kameran kanssa pihalle, oikeastaan mennä autolla, ja herättää tämä blogi elämään ennenkuin se on liia myöhäistä. Blogger näköjään raiskaa kuvia, mutta joka tapauksessa näiden ihkujen kanssa oltiin Arboretumissa. Kuvassa oikealla siis äiti ja isä, ja vasemmalta oikealle kolme ensimmäistä minä ja mun siskot :))

 Kaisan mukaan oon kuulemma nyhverö tossa ylemmässä kuvassa O.o Ja näytän pojalta. Mut ehkä se haittaa kun oon siinä ihkun Hellyn kanssa :) Näyttäähän tuo kieltämättä vähän polkkatukalta tai semmoselta potalta ku näkyy vaan toispuolisesti...

 Niin hymyily. Mä oon huomannu tän asian jo tässä vähän aika sitten mutta lopulta tää kuva järkytti mua todella... Mun mielestä mulla on aina ollu jotenkin semmone tyhmä hymy aina. Ei koskaan sellanen kunnon pepsodentti. Ennen rautoja hymyilin aina sillee että ne kulmahampaat näky tyhmästi tai vaan puoliks ja suupielet oli alaspäin. Mä vihasin sitä, se näytti niin tyhmältä kun ei se niinkun ollu mitään hymyilyä. Sitten mä sain raudat ylös ja aloin hymyileen sillee et ne näky kokonaan, koska se oli luontevaa. Ja se oli mun mielestä kivaa, koska ihailen ihmisiä jotka hymyilee silleen isosti ja näkyvästi. Mut sitte, ku sain alas nää raudat niin mitä helv. Nykyään hymyilen niin, että mun alahampaatkin voi näkyä (kuten yllä) O.O Mitä ihmettä!?! Mä en edes tiennyt että mun suu pystyy venymään niin, ja vielä kun kattoo tota kuvaa mun suupielet ei oo ees alaspäin, eikä toi oo mikään irvistys. Kaisan mukaan tosin näytin ankalta, mut mä oon ihan ihmeissäni. En tienny et näin nopeesti voi oppia hymyileen isommin? :o

 Arboretumin jälkeen mentiin seikkaileen koskarin parkkihalliin. En oo koskaan käyny siellä, se on tosi pelottava ja vaikee mun mielestä :o Vaikka jännää oli se, et vapaat paikat näky silleen kivasti valoilla. Sittekku oltiin päästy koskarista Heli kyyditsi mut kotiin syömään. Automatkalla olin saanu viestin et mun kone on tullu giganttiin. VIHDOIN. Lähettiin sitten sitä hakemaan ja voi että. I'm in love. Tää on nyt mun, voisin vielä nimetä tän, aijon pitää tästä nyt hyvää huolta. Hän on ihana<3 Mutta tästä lisää myöhemmin. Tän ansiosta oon kuitenki pitkälti back in business joten heijjee!:)

 Oli ihana päivä ku tehtii jotain tällästä fiksua ja voi että tuo aurinko. Mikä ihanuus oli taas nähdä sitä. Se lämmitti ihan hirveesti niin henkisesti kun fyysisestikin. Nyt kun illalla käveltiin ja aurinko oli jo laskenu niin voi hulluus kuinka kylmä olikaan. Vaikka oli jo villapaitakin päällä :) Mutta nyt minä jatkan New-Zealandia, tai ehkäpä mua kutsuu Bond, who knows... ;)