Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2012-10-27

Kilpailu on avain onneen

Lueskelin tässä Nelliinan Liikunnanvihaaja blogia (joka on muuten aivan paras :D) aikani kuluksi, kun en jaksaisi millään tehdä kouluhommia. Tai oikeestaan jaksaisin mutta tää asia tuli taas ajankohtaseks. Sieltä ponnahti mieleeni se sama vanha ikuisuuskysymys, josta olen ihan 100% valittanut täällä blogissakin, varmasti useastikin. 
Kilpailu. 

Mä tiedän itestäni et kuntoilisin ja söisin terveellisemmin n. 400 kertaaa paremmin kun nyt, jos mulla olis jonkun kanssa kilpailu meneillään. Niinku et kumpi mahtuu ekana siihen ja siihen vaatteeseen tai kumman haba on isompi kuukauden päästä (XD) Mutta kun ihan oikeesti miksei kukaan halua kilpailla :'( Se olis vaan parasta ikinä, paras motivaation lähde planeetalta, mitä vaan löytyy. Nyyh. Itkettäää kohta.

Äitin kanssa on turha ees yrittää tai Ullan, koska ne ei ottais sitä tosissaan vaan mussuttais perjantaipullaa (ok toi vaan kuulosti kivalta XD) niinkun ennenkin, ja sanoin että manjana manjana sitten mennään kuntoilemaan. Ja nytkun Iiris ja Kaisakin käy siellä poltteella niin ei nekään mihinkään suostu, koska noh ne tekee sen kilpailun sitä salia ja painoja vastaan. Molemmat kuolee elämiinsä jo valmiiks. Oonhan mä sen blogin kanssa yrittäny kilpailla mutta kun se ei voi ikinä voittaa mua eikä hulla hakkaan olkapäätä että meneppäs idiootti lenkille.

Nyt tekis niin mieli saada sen The time of my lifen elämä tänne passittaan ja kertoon totuuksia mulle. Mä en vaan voi tehä sitä yksin silleen et mietin et "joo no vois mennä juokseen" "jaa no ei mun tarvikkaa ku ei kukaan käske" (paitsi isä mut vaikka se muuten onkin ylin pomo niin tässä asiassa se ei oo) Oikeesti en kestääääääääääääää. Miks kaikki on ihan vammasia eikä kukaan ikinä halua kilpailla missäään. Ehkä olisin oikeesti tarvinnu jonkun sisaruksen kun eikö niiden kanssa vedetä aina jotain catfightiä joka asiasta? Niin se olis varmaan suostunu tähä.

1 kommentti: