Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2012-05-01

Lämpöisiä vappeneita

 Hahaheh. Joo. Eilen oli kyllä erittäin mukava päivä, siis ilta (päivä oli oikeesti perseestä :D). Mä harrastin kerrospukeutumista oikeen olan takaa koska en halunnu jäätyä kalikaksi ja hyvä niin, mulla ei ollu kertaakaan kylmä! Näin loppuen lopuks ihan kivasti tuttuja, mutta kun ajattelee että siellä oli varmaan niin paljon muitakin niin siihen suhteutettuna en nähny ketään. Mulla olis liikaa kerrottavaa, mikä johtaa siihen, etten saa mitään sanotuksi :D Oli kuitenkin huippuhauskaa ja oltiinkin Koskenrannassa koko aika. Välillä tosin hukkasin kaikki siihen ihmismassaan eikä ne puhelimet tupannu toimiin, mutta onneks sitä sitten aina jotenkin löysi tuttuja. Kotiin lähettiin joskus kahentoista jälkeen ja kotona olin yheltä. Aijai se tunne kun menin kotiin mässään ruokaa ja nukkumaan!<3 Sitä en vaan tajua että miten ne ihmiset saa aina sotkettua niin paljon?? Pitääkö kaikki vaan heittää aina maahan kun roskiksiakin olis O.o
Tänää heräsin sitten mukavasti yheksältä ja lähettiin puoleltapäivin Kaisan kanssa kaupunkiin Vapputorille käymään. Kerrospukeutuminen oli hyvä juttu jälleen, vaikkakin lopulta meinas tulla ihan kuuma kun istuskeltiin auringossa<3 Ihmisiä oli taas ihan kivasti, onneks kuitenkin vähemmän kun eilen ;D. Tosin ei kyllä tehty ees mtn kovin vappumaista kun ei ees varsinaisesti katottu teekkareita tai mitää. Me vaan lagattiin penkillä kun oli lämmintä jne. Kyylättiin ihmisiä kuten tavallista :D Jotenkin kun se teekkarikaste oli nyt siellä alarannassa niin jotenkin se on hassua. Siellä tuntu olevan paljon enemmän ihmisiä emt. Ja muutenkin noniin. Miksei joku voinu ostaa mulle angry birds palloo :(
Omnom, näiden takia jaksoin nostaa pehvani sohvasta ja lähtee kaupunkiin. Rakastan tota valkosipulikastiketta se on niin hyvää :D. Näiden jälkeen mentiin vielä pulsuileen Cine Atlakseen jäätelöille. Ai että sekin oli hyvää<3 Ei siellä kaupungissa sit ollu oikeen mitään muuta nähtävää joten lähettiin meneen. En tehny tänä vappuna MTN vappumaista. Paitsi istuin Koskenrannassa. En vetäny överimeikkejä, tehny simaa, tai munkkeja tai mitään muutakaan. En puhalta serpentiiniä tai mitään. Ihan köyhä olo nyt :(

Nyt mua väsyttää aivan jäätävästi. Kyllä oli järkevää herätä tänään niin aikasin -.- Kuitenkin ei auta itku kun pitäis saada toi enkun CV väkisin tehtyä tuli siitä kuinka homo tahansa. Tekis myös mieli mennä vielä hetkeks pihalle istuun mutta kattellaa. Taitaa sänky voittaaa 10 - 0, koska huomenna pitäis olla kaheksalta koulussa :O

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti