Good morning!
Yritin viimeyönä kaikin mahdollisin keinoin saada unenpäästä kiinni ja se olisi varmasti myös onnistunut suunnitelmien mukaan, mikäli koko taloni ei olisi herännyt merkillisesti eloon klo 1:00am. Siis ihan oikeasti. Seinänaapuri puhui yöllisiä skype tms. puheluitaan ja aina välillä hihkui niin innokkaasti, että havahduin siihen. Yläkerrassa hakattiin seinään varmaan jotain taulua ja puhettakin kuului ja lisäksi jonkun meidän soluhuoneen ovi kävi sukkelaan. Kaikki tämä joskus aamuyöllä? Ei ihme että tykkään nukkua iltapäivät, kun silloin koko rakennus tuntuu olevan hiljaisimmillaan...
Heräsin kuitenkin 5.40 pirteänä katsotaan kauanko olen pirteänä ja pukeuduin michelin ukoksi ja lähdin uhmaamaan hyytävää kasvoihin puhaltavaa viimaa.
Kaikesta kylmyydestä ja aivan idioottihitaasta ja uneliaasta bussikuskista huolimatta tajusin taas, kuinka ihanaa on olla hereillä aamuvarhain ja tehdä lähtöä johonkin. Siinä on se tunne. Mehevä ja kutkutteleva suorastaan. Harvat ovat hereillä vielä kotisi ympärillä, mutta kun astut bussiin (tai saavut vaihtoehtoisesti Helsingin Kamppiin) huomaat että kyllä muitakin on hereillä. Ja taas hetken toivoin, etten asuisi siellä missä asun, koska sekä pysäkiltä että bussista näkee vähän liiankin monta lentokonetta nousevan taivaan tuuliin... Minäkin haluan nousta taivaan tuuliin.
Pelkäsin, että tästä päivästä tulee ihan kammottava näillä kammottavan surkeilla ja omituisilla yöunilla, mutta kun Kampin oven edessä mies toivottaa pepsodentti naamalla HYVÄÄ HUOMENTA ja ojentaa käteen uunituoreen Hesarin, alkoi tuntua, ettei tämä päivä välttämättä olekaan ollenkaan kamala. Hetkeä myöhemmin pari tyttöä tunki käteeni vielä heijastimen Hesarin kaveriksi. Mitä ihmettä, ompa kilttiä. En totu ikinä tähän Helsinkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti