Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2012-07-14

Voi sitä yksinkin bilettää

 Hups. Viikon blogihiljaisuus (jos videota ei lasketa) on aika kammottavaa, koska taas on yksi viikko kadonnut johonkin huitsin nevadaan ja koulu on jälleen yhden askeleen lähempänä. Noo, sitä ei kuitenkaan sovi miettiä nyt, sillä meikäläinen piti eilen omat bileet. Silloin kun äiti ja isä oli lähtenyt kaupungille ja Ulla motonettiin, Hanna käänsi radion nupit kaakkoon, repi teepaidan kauluksen tooosi isoksi ja paistoi popparit mikrossa. Ja tietysti tanssi ympäri huoneita, siirryin mä sateen yltyessä yläkertaan laulamaan täysillä Tarzan Boyta ja hyppimään. Olin vaan niin ilonen sateesta ja ukkosesta ja popparista, että tota pepsodenttiä ei ihan heti pyyhitty pois kasvoilta.

Mun suunnitelmiin kuulu, että olisin alkanu väsymisen jälkeen tuijottaan Serranoa, mutta kuitenkin päädyin sitten Sims3:seen pitkästä aikaa! Että se olikin taas kivaa kun into on tullut takasin. Sitä pelatessa vierähtikin sitten monta tuntia (hups :D) ja aamulla oli vielä ihan pakko jatkaa kun jäi niin mukavaan vaiheeseen. Sain just siskokset Julietten, Pauletten ja Theresan omaan kämppään kun niille synty vielä lisää sisaruksia. Nyt Juliette on urheilu-uralla ja Paulette maalaa kuin hullu ja kirjoittaa menestysromaaneja (aika hyvin ollakseen vielä teini) ja Theresa vaan jotain haluaa lintsata koulusta ja silleen. Ei kaikki lapset voikkaan olla parhaita.... Toivottavasti pääsen viellä illalla pelittään lisää, koska nyt on koukuttava vaihe!! Nyt meinaan on oikeesti :D
Kohtapuoliin lähen kuitenkin Marrulle joten hyvät illanjatkot!:) I'll be back!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti