Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2014-02-16

Norssin penkkarit 2014

 Tältä näytin suurimman osan ajasta:
Ohhoh. Penkkarit 2014 vietetty, kerrankin niin, että itse sieltä auton lavalta sai heitellä karkkia. Se fiilis siellä lavalla oli aika mahtava, oli ihanaa kun pihassa opettajatkin tuli morjestamaan ja ottamaan kuvia ♥. Matkalla kaupunkiinkin kaikki autot morjesteli meille takasin ja me vaan huudettiin Norssia tai laulettiin meidän abinamiestä! Sitä fiilistä ei vielä sillä itse hetkellä pystynyt sisäistämään. Kaupungissa oli kyllä aika nihkeitä karkinvastaanottajia. Ainakun heitin, niin kukaan ei edes vaivautunut nostamaan niitä sieltä maasta. Joten fuck this shit lopetin karkkien heittelyn, enkä itseasiassa oikein niitä voinut heitelläkään, kun en sille oikealle puolelle kuorma-autoa edes päässyt. Mutta fiilis oli silti 10+ koko matkan ajan. Jäipähän itelle enemmän karkkia hehehe. Nii ja meidän raukka Norssigram jäi kotisatamaan, kun se ei mahtunu rekkaan, koska kiinnikkeet oli liian leveellä :D Mutta ei voi mitään. Kalu sen kilpailun voiton vie kuitenki t. ajankohtaisuus ja hyvä piirrustustaito :D

Meidän abishow onnistui myös odotuksistamme ja peloistamme huolimatta tosi hyvin! Salin koristelut oli mahtavat ja meillä oli siinä kunnon tarinakin! Se oli mun mielestä myös tosi monipuolinen ja ajankohtanen, mitä meidän julisteet ei ehkä ollu, mutta sopipahan erittäin hyvin meidän teemaan :D Mä olin ja olen sitä mieltä, että se oli tehny enemmän opettajille kun oppilaille, mikä ehkä muista vuosista poiketen oli kiva juttu. Ainakin kaikilta opettajilta on tullut kamalasti kehua siitä. Ja opettajia oikeasti nauratti, mitä nyt sivusilmällä seurasin. Olin myös tosi ilonen ja ehkä ylpeekin, että kun opettajille jaettiin palkintoja ne oikeesti osas sanoa jotain osuvaa mikkiin ja naurattaa entistä enemmän yleisöä.

Kaikki meni ihan liian nopeasti ohitte. Dino jää kaipaamaan tota päivää ja tota fiilistä ja tota yhdessätekemisen meininkiä. Onneks mä videoin abishown. Koska nyt siitä on pysyvä muisto. Ah, ihanaa. Kaikki oli niin hyvin ja kaikilla oli kivaa. Nyt Dino jää pelokkaana odottaan tulevaisuutta pikkudino-vauvamahansa kanssa. Kyllä se sieltä vielä syntyy ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti