Olin tänää katsomassa Oskun kämppää. Oli kyllä kivaa nähdä Oskua, tai se on vaan niin helppo nauraa vanhan ystävän kanssa (vanhan, heheheh). Otettiin tyhmiä kuvia läppärin kameralla, nauroin niille ihan liikaa. 15 minuuttia makasin lattialla ja hekotin. No en ihan, mutta lähes. Kuurasin myös vessanpöntön, koska on edelleen vähän noi kesätyöt päällä.
Imuroin täällä päivällä ja järjestin kaiken. Nyt on taas kiva olla täällä hetkonen, vaikka huomenna tää näyttäää taas ihan samalta. Kotimatkalla pysähdyin valokuvaamaan auringonlaskua, koska se oli niin pirun kaunis. Oli vielä ihanan lämminkin, jotenkin sellanen loppukesän fiilis oli kyllä.
Löysin myös takaisin puuron ihmeelliseen maailmaan. Se on vain niin tajuttoman hyvää. Maitoa ja hilloa päälle ja nam. En taida enää muuta iltapalaksi syödäkään, koska nam! Ja varsinkaan sen jälkeen, kun ymmärsin, miten helkkarin helppoa on tehdä mikropuuroa... Nimimerkillä Hanna 19v teki elämänsä miljoonannen kerran puuroa, mutta ensimmäistä kertaa mikrossa.
Niin se viikonloppu taas vierähti, ja tuntuu taas niin toivottoman mahdottomalta lähteä takaisin etelään. Tekisi taas mieli manata kaikki johonkin syvimpään olemassaolevaan rakoon, mutta jos nyt hillitsen itseni. Viikonloppu oli kiva eli en aivan turhaan tullut Tampereelle, oli Veeran synttärit, treffasin Evaa pitkästä aikaa, katottiin äitin ja isän kanssa Yksin kotona 3:sta, syötiin hindehyvää tonnikalasalaattia ja naurettiin.
Rehellisesti sanottuna on kyllä aivan perseestä lähteä kouluun. On typerää olla 3kk putkeen Espoossa, koska kotiin tuleminen on kivaa, mutta kolikon kääntöpuoli on olemassa; On yhtä typerää olla Tampereella joka toinen viikko, kun täällä ollessa vaan tajuaa, miten paljon täällä asumista kaipaakaan.
Tällä hetkellä missään ei oikein ole hyvä :D En välttämättä jaksaisi enää asua 247 kotona, koska on ollut mahdollisuus asua muualla, mutta kyllä on tuo tuollakin asuminen jotenkin pakkopullaa. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, on oikeasti kivaa asua yksin tiettyyn pisteeseen saakka, mutta kun en koskaan olisi voinut kuvitella, paljonko yliopistossa pitää tehdä töitä. Ei se asuminen välttämättä ole edes asumista, se on jäätävää opiskelua huoneessa, jossa sattumoisin satut myös viettämään yösi. Se ei ole sellaista pullantuoksuista yksinasumista, että joku päivä on pyykkipäivä ja illalla on aikaa syventyä meditaation matolla, samalla kun hörpit teetä ja katsot sivusilmällä televisiosta uutisia. Se on aivan kuin opiskelija-asuntola. En tarkoita, että solussa olisi mitään vikaa, tuntisin noin varmasti myös yksiössä.
Tilanne vaatii puuroa.
Jatkan tästä aiheesta joskus, nyt lähden kohti Onnibussia. Minä koitan nauttia edes sen penkeistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti