Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2011-08-12

Tyytyväisyyden yksikkö on hymynaama

Mä lupasin hieman avata teille tota videota ja tällä kertaa pidän lupaukseni. Tää on vaikeeta, koska yritän ajatella nytten mahdollisimman positiivisesti kaikesta jne. Se on vaikeaa, mutta onneksi tuntuu että tää ehkä on helpottamassa jollain tasolla, ainakin jossain vaiheessa.

Lukio siis ei ihan vastannu mun odotuksia, tai oikeastaan vastasi ja mä olin vaan idiootti joka ei ollu valmistautunu tollaseen. Voi hitsit. Nyt kun on mahdollisuus kirjottaa, mä en keksi mitään kirjotettavaa. Tai en osaa edelleenkään koota ajatuksiani. Tunnit on aika samanlaisia kun yläasteella, tosin matikan ja fysiikan opettaja on omistanut itselleensä jonkinlaisen lukio-opetustyylin joka on hieman nopea, eeh... Ja mua masentaa se, että en osaa tehdä ensimmäisiä kotitehtäviäni lukiosta. Arvatkaa vaan kuinka paljon se itseasiassa VITUTTAA? Se, että vaikka välissä oli vaan kesä, on raaka totuus se, että lukio on todellakin eri koulu. Sitä ei ehkä jotenkin sisäistä, kun kaikki on kuitenkin toisaalta samaa ja toisaalta täysin erilaista. Illallakin puhuin ikuisuuden Iiriksen kanssa puhelimessa kun ei osattu läksyjä -.-

Fysiikassa istun Iiriksen kansas etupenkissä ja ollaan hieman kujalla. Ainakin melkein. Tai itseasiassa siellä ärsytti vaan se, että tunnilla mentiin eriasioita mitä kotiin tuli läksyksi. En tajunnut, miksei kaikkia voitu sitten käydä nopeasti läpitte, ja kaikesta jotain kotiin, kun että jotain omatoimisopiskelua O.o. (Ja kyllä tiedän että lukiossa on sitä, mutta tollanen on jotenkin tosi kummallista) Onneks edes jotain piristystä sielläkin, kun Iiriksen kanssa neroiltiin (sen huomaatte varmaan jo otsikosta)

Matikassa on onneksi aika paljon tuttuja, ja vallattiinkin Kiian, Villen ja Taavin kanssa luokan takanurkka, jossa voidaan sitten yhdessä kujailla. Tai no en tiedä kujaileeko muut, mutta minä ainakin tunnustan :D Ne asiat on tuttuja, mutta se, miten ne esitetään on jotenkin outoja. Tai sitten olen vain se idiootti joka ei niitä ymmärrä. Ensimmäisen tunnin jälkeen fiilikset oli vähän sellaset "koska voi vaihtaa lyhyeen?"

Sitten (vaikka aineita olisi vielä sata) päätin kertoa vielä hieman venäjästä, jonka todellakin valitsin uudestaan, ehkä tyhmyyttäni, ehkä koska halusin tai ehkä vain siksi että pelkään kursseja olevan liian vähän O_O. Mutta siis, opettajana on nykyään Lamu ja ryhmässä oli mukavat kahdeksan ihmistä. Silloin kun me sitä luettiin yläasteella, siellä oli paljon enemmän porukkaa. Mutta siis, tuntuu että Lamun opetustaktiikka tai mikälie on paljon erilaisempi, ehkä jopa parempi ken tietää ja siks oon ihan innoissani. Tosin oikei, siitä huolimatta tuntuu että tuun kuoleen ja ettei oo yhtään pahitteeks että oon sitä jo kaks kurssia entuudestaan lukenu. Hehe, ja hiketin varmaan ensimmäisen ja ainoan kerran tunnilla, kun osasin lukee mitä taululla luki, osasin ääntää sen ja osasin suomentaa sen :D Hehe. Nojoo, siihen se hiketys sitten jäikin ja venäjästä lisää kun sitä lisää on.

Nojoo, vaikka tää taas oli tällänen kuvaton postaus ja tylsä, niin en silti todellakaan halua hylätä tätä blogia. Mulla on itseasiassa aina tarve kuitenkin kirjottaa tätä, kuvilla tai ilman. Lupaan, että ainakin viikonloppusin kuvia luvassa, viikolla harvemmin. En tiedä oonko lyöny pääni, mutta jotenkin on sellanen olo, että tekis mieli vaan nukkua koko huominen päivä (tai siis löhötä sängyssä) ja lukea koulukirjoja. Ei tehdä tehtäviä, vaan vaan lukea.

Sen verran vielä tosta koulumaailmasta, että en varmaan osaa tutustua ihmisiin. Tai en tiedä. Sekin on jotenkin vaikeaa. Enkä varmaan oo temmannu tuulesta, että mun on vaikea tutustua ihmisiin. Mä en tiedä kenenkään sukunimiä ja suurimman osan vaan ulkonäöltä. Ääh. Sekin ehkä jollain tasolla vaikeuttaa oppimista, kun pelkään mitä kaikki muut ajattelee musta (ei, mulla on itsevarmuutta, tää on sellasta erilaista. Tää on sellasta et  pelkään millasena muut mut näkee ja näytänkö ihmiseltä, johon vois tutustua)

Okei, olinhan mä tänään haukkaamassa vähän happeakin, mutta siinä hommelissa ei oo mitään kerrottavaa joten olen hiljaa. Nyt mä meen lukemaan kirjaa. Eikun hetkonen, se enkun aine pitäis kirjottaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti