Kissanpäiviä

Alkuun pieni Paavo-pläjäys. En välttämättä kestä, miten söpö kissa meillä oikein onkaan. Vaikka se nyt herättääkin kuudelta aamulla kuopimalla kaikki hiekat vessan lattialle ja mouruaa kahdeksalta nälkää, joka osoittautuukin valtameren kokoiseksi pissahädäksi, on se silti aika ihana.  Rytmi on mennyt ainakin itselläni uusiksi aamun osalta, kun nykyään se alkaa lähes poikkeuksetta kissan ruokkimisella ja paska-astian tyhjennyksellä, yleensä joku myös nuolee hiuksiani. Unikaverini hyvin harvoin herää mihinkään näistä, tai vaikka heräisi, pää ei peiton alta nouse näkyviin :D Olin melkein menettää hermoni tässä muutama päivä sitten, mutta jälkikäteen totesin sen typerimmäksi asiaksi ikinä, ja lupasin itselleni, että en enää IKINÄ sano tai tee niin toiste.

Nostin tänään kellarista vanhan mummopyöräni päivänvaloon ja huristelin sillä Kalevaan. Vaikka kolmosvaihde ei meinaa mennä päälle, ja poljen tyhjää vähän väliä, en haluaisi luopua tuosta. 28 tuumaisilla renkailla pääsee mukavan jouheasti eteenpäin, varsinkin kun the mummopyörä painaa noin puolet vähemmän kuin se vähän parempi pyörä.

Koulun alkuun on viikko.  Omg ja kääk :D Eivaan, oikeasti kaikki se kuumotus, mikä vielä heinäkuussa oli vallannut mielen, on jo lähes poistunut keskuudestamme. Nyt on oikeasti vain hauskaa päästä koulunpenkille laskemaan matikkaa.

Kauhea kun meidän kissasta on tullut koira. Se pyysi tänään illalla ihan oikeasti, että pääsisi pihalle kakalle. Meikäläinen siinä puolipaniikissa hakee valjaita hikihatussa, kun takaraivossa kuumottaa makkarin valkoiselle matolle tehty kakkaläjä. Meinasin alkaa itkemään, kunnes tajusin, että ne valjaat on kiinni flexissä. Loppu hyvin kaikki hyvin, kakat tehtiin pihalle.

On se mukavaa kun kissa makaa tässä näppäimistön päällä kun koitat kirjoittaa. Ja koko ajan saa tallentaa, jos se vaikka sittenkin painaa jotain väärää nappulaa pyllyllään.

Sorruin tänään lehtikauppoihin. Ei ole tapaistani, mutta nyt oli ihan pakko. Inhoan niitä puhelimella soittavia elämäänsä kyllästyneitä teinejä, jotka eivät osaa hommaansa, tai jotka eivät ole kiinnostuneita hommastaan. Mutta tänään keskustelin niin jouhevasti ja pitkään erään herran kanssa keskustorilla, että en voinut sanoa ei. Noo, opiskelijabudjettini ehkä kestää tämän 30 euron arvoisen loven ja minä saan seuraavan vuoden nauttia ruokalehden mehevistä resepteistä 8)