Mun ongelma on ollut, etten oikein tiedä, mitä olisin sanonut. Mistä olisin kertonut tai mitä kuvia olisin näyttänyt. Uusi vuosi ja uudet kujeet.
Tänään kuitenkin kävellessäni Kalevasta kotiin, mulle tuli fiilis, että ehkä mä vain haluan tulla kertomaan, miten innoissani mä olen tosta vallitsevasta säätilasta. Taas. Tekee ihan jäätävän paljon mieli hiihtämään, typerää ettei jäälle ole vielä tehty latuja, muuten varmaan lähtisin heti tältä istumalta. Se fiilis kun lumi oikeasti narskuu kenkien alla, aurinko paistaa ja poskia punoittaa.
Vaikka on superinhottavaa, että auton ikkunat jäätyy jossain viidessä minuutissa, tai että et meinaa päästä liikennevaloista liikkeelle (tällä lumikelillä se kyllä sujuu harvinaisen hyvin), niin silti. Se on se fiilis.
En ole kirjoittanut teille edes uudesta vuodesta, joka olisi ehkä mainitsemisen arvoinen juttu. Oon viettänyt nyt suhteellisen paljon aikaa Kalevassa. Ollut todellinen nolife jotenkin. Aina tämä blogitekstin julkaiseminen meinaa kaatua tähän. Tai tähän asti se on aina kaatunut. Heti kun olen kertonut viettäväni aikaa muualla kuin kotona, tekee mieli pyyhkiä kaikki teksti pois ja olla niinkuin ei mitään.
Tiistaina selvisin partiokerrasta ensimmäistä kertaa yksin. Tuli jotenkin hyvä fiilis siitä, että en ole enää sellainen lapsia pelkäävä idiootti (olisittepa nähneet mut syksyllä XD), vaan oikeasti selviän jo noiden
Mun piti laittaa tähän sellanen tosi kaunis auringonlaskukuva, jota yritin ottaa tänään tullessani kotiin. Mutta juuri kun olin painamassa kameranappia, koko helkkarin puhelin sammui
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti