I hear your voice in the wind, within my heart and my soul

 Tänään tosiaan oli Papan hautajaiset. Porasin kirkossa, tai siis Vatialan kappelissa, ympärilleni melkoisen meren suolaista sadetta, mutta siinä ei ollut mitään yllättävää. Ärsytti vähän tää pienen jäljelle jääneen nuhan ja porun yhteytys, kun oli siinä lieviä ongelmia sitten hengittää, kun nenä meni ihan tukkoon.
Yritin kyllä laskeskella kaktusten piikkejä, mutta lopulta ainoa mikä autto ees vähän oli, kun mietin Kiian ja teltan tekemää tuttavuutta juhannuksena :D

Ensimmäinen kappale kappelissa oli Adagio, voi että. Se on mun lempilaulu kaikista lauluista varmaan. Se on niin semmonen ihana<3 Ja nyt aina kun kuuntelen sitä, tulee mieleen Papan hautajaiset. Noh, toisaalta ei se nyt huono muisto ole, mutta surullinen kuitenkin.

Muistotilaisuuskin oli mukava, oli hyvää ruokaa ja kakku oli taivaallista. Sukulaiset ei tietenkään tunnistanu mua, siitäkään en tosin yllättyny, jonkun synttäreissä olin kuulemma ollu 17 vuotta sitten että juuuuh... :D En munannu ainakaan hirveesti pianonsoitossa ja sain paljon kehuja mun puheesta. Joka siis oli se täälläkin julkastu blogiteksti vähän muutettuna ja pidennettynä. Kivaa, että en siis kaikkee tee ihan perseelleen. Kysyttiimpä multa myös, että onko mulla luonnonkiharat vai permanentti, joutuivat kuitenkin vaan tyytyyn vastaukseen "suoristusrauta" :D

Illalla käytiin vielä hautausmaalla viemässä kynttilä ja otin sitten sinne kameran mukaan. Päivällä mulla ei ollu sitä ollenkaan, ajattelin jotenkin etten kuitenkaan jaksa kuvata yhtään mitään. Ihan kivoja kuvia noista nyt tuli, vaikka pilkkopimeää siellä olikin.