Varokaa. Jos ette halua nähdä kuvia lapsesta piehtaroimassa lumihangessa enemmän tai vähemmän typerän näköisenä, kehotan siirtymään vaikka iltalehden sivuille lukemaan uutisia. Unohdin muuten totaallisesti laittaa ton otsikon ensimmäinen päivä, vaikka niin sitä vuoden mittaan vannoin laittavani XD puupää.
Tänään koulu loppui tuntia aikaisemmin, mikä oli sinänsä harmi, koska kerrankin kun oon innoissani jostain kurssista, sen tunti on peruttu. Huoh. Noh, ensimaanantaina sitten kun prkl Itsenäisyyspäiväkin on keksitty laittaa vapaapäiväksi. Eivaan, vapaapäivät kyllä on ihan mukavia.
Oon ihan kickeissä oikeesti tosta säästä, ei voi mitään. Mutta oikeasti, mitä sitten. Pidin tänään äikässäkin mun puheenvuoron siitä, kuinka hieno juttu tälläset talvipäivät on. Tuskin kukaan oli samaa mieltä, mutta tulipahan sekin puhe tehtyä alta pois. Iiris sanoi meille tänään koulussa, että nyt Hanna menee taas Kaisan kanssa ottamaan kuvia jossa se nojailee puuhun ja tekee "näääääääin!". Päätimme sitten, että Iirishän saa mitä tilaa ja alapuolelta löytyy lopputulos :D
Sain muuten pipon valmiiks, siitä tuli tosi jännä sanan jossakin merkityksessä. Oon nyt illan pohtinu, että pitäiskö siihen tehdä tupsu vai ei, ilman tupsua se saattaa näyttää mummopipolta, mutta en oo varma joten ;O. Täytyypi miettiä, voishan se tietty tehä siihen, se tupsu meinaan, semmosen hmmööh yhdistävän jutun kaikkiin muihinkin mun tekemiin pipoihin...
Tänään olikin jo neljäs autokoulu, huomenna sitten taas. Kohtahan on jo kaikki teoriat käyty voivoi. Huomenna on myös itsenäisyysjuhla ja päästään siinä joskus sitten kun se loppuu. Olipa fiksu lause toi äskeinen. Nyt ei juttu kulje sitten yhtään. Söin tänään paketin raejuustoo. Törkeen hyvää. Söin kyllä myös minisiä minitomaatteja ja croisantin (miten se kirjotetaan), samalla kun etin mun toppahousuja (siis äitin, nykyisin Hannan hohoh)
Näytän ihan makkaralta hautajaisasussa, mutta hitto ihan sama. Ketään siellä varmaan kiinnosta :D Eikä oo mun vika, että mun vartalo on luotu tosi epämuodikkaaksi, hohoh. Ainiin, sain muuten varattua, siis äiti varas, mulle ajan tammikuun lopulle kampaajalle. Jeejee. En kyllä yhtään tiedä että mitä teen mutta onneks siihen on melki 2 kuukautta, tää hiuspehko ehtii vielä muuttua vaikka minkä näköseks (kauheemman näköseks :D)
Kaisa meinas jäädä jyrän alle ja sitten mun ilme oli tommonen. No ei oikeesti :D Mutta oikeesti pelästyin kun semmonen harjauskone vaan tulee pahalammen sitä kävelytietä, melkein kaaduin sen takia lumipenkkaan, ja sit oli kauhee hepuli taas. Johtuu ehkä tästä liian vähäisestä nukkumisesta. Laitoin mun huoneen patterin eilen tosi kylmälle, tai no "kylmälle", koska silloin unen saa tosi hyvin, kun saa olla lämpösten peittojen alla. Aamulla se herääminen olikin sitten jotain ihan muuta kun kivaa, kun piti hipsiä vessaan sen jäisen huoneen poikki XD, mutta mitä vain hyvien unien eteen.
Aika juntti :D
Oli muuten tosi jännä juttu, että vaikka silmä piti tota ulkona olevaa valotilaa jotenkin tosi kirkkaana vielä ennen kolmea, kameran kuvista ei tullu normaaliasetuksilla, siis esim. ei-salamaa -tilalla yhtään mitään, ne oli ihan jäätävän pimeitä. Piti sit alkaa manuaalilla leikkiä, jotta saatiin ees jotain näkymään. On se hassua kui silmä tottuu kaikkeen näköjään, eikä sitä vähenevän valon määrää ees huomaa (siis paitsi että päivän pituus on jonku 20 tunnin sijaan 6 tuntia).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti