Nyt on syyskuu ja minusta näkee sen

Todella kummajaisia ja toisiinsa sopimattomia ovat tämän postauksen kuvat, mutta ei sille nyt vaan voi mitään. Kirjoittaminen tökkii, koska käytän nykyään konetta niin paljon sarjojen ja ylipäätään youtubevideoiden katseluun, että tämä blogin kirjoittaminen on jotenkin toissijaista. Kirjoittamista ja sarjojen tuijottelua kun ei niin helposti voi yhdistää. 

Oon tässä muutamana päivänä juossut jotain naurettavia matkoja. Meiltä Viinikanpuistoon ja tunnin päästä lahnakävelyn jälkeen sitten takaisin. Jo se matka, joka on muuten tasan 500 metriä, on tuntunut kamalan pitkältä. Vaivalloista. Kuntoni on pohjalukemissa. Juoksu on hirveää. Tänään käväisin Evalla ja sitten yhtäkkiä olinkin kotona ja tajusin juosseeni Järvensivulta kotiin. Okei se matka on vähän alle 2 kilometriä, mutta silti. Voisinkohan jossain kohtaa oikeasti tykätä juosta? Ainakin tällä kertaa olin varustautunut asianmukaisesti, kolmella heijastimella! En malta odottaa, että viitsin laittaa heijastinliivin päälleni. Ei siihen kyllä kauaa mene, sen verran tuolla kyllä pelottaa liikkua jo autojen seassa pimeässä. 

 Tein tänään omenapiirakkaa, jota jo Instagrammin puolella mainostinkin. Oli kyllä oikeasti parasta piirakkaa varmaan ikinä. Äiti ja isä ei vissiin oikeen lämmenneet, mutta oma on ongelmansa. Vihaan kaikkia vaikeatekoisia piirakkapohjia, enkä tähän äkkiä ilmestyneeseen piirakkahimooni löytänyt mistään tarpeeksi helppoa, joten tein sen sitten päästäni. Ja hyvää oli. En ymmärrä, miksi pitäisi vatkata voi ja sokeri tai munat ja sokeri tai jotain muuta yhtä tyhmää, kun aineet voi heittää kippoon ja sekoittaa kerran.

Urakoin tänään huoneen siistiin kuntoon. Kerrankin. Väitän aina, etten oo mitenkään järjestelmällinen ihminen, mutta siinä vaiheessa kun liimailen jokaiselle vaatekomeron hyllylle lappuja, mitä millekin hyllylle saa laittaa, voisin katsoa peiliin. Ei mulle se sekasorrossa eläminen tuota ongelmaa, mutta sitten jotkut vaatekaapin hyllyt ja kalenterin viivat kyllä. Että miten sen nyt tulkitsee?

Olen jotenkin ihan lokakuussa. Hui. Ei oo mitään syysmasennusta tai vastaavaa, mutta tuntuu jo jotenkin niin syksyltä, että ei hyvä tosikaan. Puissakin vielä lehdet ja aurinkoisia päiviä ollut lopulta enemmän kuin sateisia. Mutta silti. Mulla oli heinäkuussa ihan kauhee syysmasennus, tai masennus tulevasta pimeydestä jne, mutta nyt musta on vaan kivaa, että tulee pimeetä. Olin eilen aamuvuorossa töissä, tuntuu oikeesti ihan hiton oudolta, että oon ollu eilen töissä, tuntuu paljon pidemmältä ajalta :D. Lähdin töihin ennen seiskaa, vaikka mun vuoro alkoi vasta kaheksalta. Autossa ajellessa sitten ajattelin, että oikeastaan vaan kiva, että lähdin niin aikasin, nauttii nyt vielä siitä aamuvaloisuudesta vaikka autosta käsin, kun sitä vielä on. Sitä ei nimittäin ole kauaa.

Mutta palataan taas, viikonlopun vietän töissä, luultavasti pelikoneita tyhjentäen, mutta alkuviikosta on taas vapaata. Jos vaikka saisin Helistä hovikuvaajan tai vastaavaa. Hyvää viikonloppua! :)