Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2011-02-11

Joskus valot ei vaan syty

Kello 7:45, kelloni soi ja painan sen pois torkulle. Viiden minuutin kuluttua se soi taas ja sammutan koko roskan ja laitan valot päälle. Luulen vaipuneeni supernopeasti uudestaan uneen, koska kaikkialla on vain pimeää. Huomaan kuitenkin olevani hereillä pimeässä huoneessa. Kiroan mielessäni lampun palamista. Samassa hetkessä äiti pamahtaa huoneeseen selittämään "Kulta mussukkaa oletko hereillä, sähkökatkos on vieläkin" Aivan, siksi valoni ei syty. Raahaudun pimeässä talossa vessaan ja tunnustelen hammasharjoista omaani. Omanihan tunnistaa siitä, että se oli vielä aamulla kuiva. Äidin harja oli märkä. Pesen hampaat ja käyn vessassa pimeässä. Sitten menen pukemaan. Se olikin päivän hauskin osuus kun tunnustelin vaatteita pimeässä huoneessa ja haistelin niitä että olisin tunnistanut mistä on milloinkin kyse. Lopulta meni hermo siihen ja puin TAAS sen saman hupparin. Se on vaan niin ihana. Sähköt tuli takaisin joskus 20yli 7 ja pääsin ettiin koulukirjoja ja lukeen lehteä. 


Koulupäivä olikin ihan normaali. Ekalla kuvista, sitten enkkua jossa vaihdettiin paikat. Tai no vaihdettiin ja vaihdettiin. Oikeastaan siirryin vaan yhden pulpetin vasemmalle ja viereeni tulin Josen ja Erkan sijasta Aarni ja eteeni Miljan ja Roopen sijasta Jaakko ja Niko. Tunti oli hauska, meillä oli tietovisa joka voitettiin tyylikkäästi ja palkinnoksi saatiin mariannet♥ :D Lopputunti pelattiinkin jotain randomipeliä, missä onni ei ollut minulle myönteinen :D
Koulussa on kivaaa :D -.-, toi takatöyhtö häiriköi ja kun sain sen pois niin huomattiin Sannan kanssa että tossa edessä on yhtä paha töyhtö, joten joo, ihan sama. Lienetäänkö menossa tässä EILEN, mummon tunnille. Hihih, noh, päivän naurut sieltä ainakin sai :D

Ah mikä sää taas tänään oli. Kylmä mutta ihana. Niin, kaunista. Ainiin, ensiviikoksi lupailtiin ihan järkkypakkasia -30 ja sellasta. TOIVOTTOVASTI hiihtolomalla on sellasta normia, -10 tai ainakin -10 - -20 välissä, että hiihtolomalla ei tarvi turhaan sinne lappiin matkata :!!



Koulun jälkeen värjäsimme taas Iiriksen tukkaa. Hyvällä menestyksellä mun mielestä, huonolla Iiriksen mielestä ja Kaisasta kukaan ei ottanu selvää. Noh, katotaan sitten maanantain tulosta. 
Sittenkun lähdettiin Kaisan kanssa Iirikseltä niin ei päästy kun Iiriksen pihaan niin jo oli mielessä kaikkia uusia lyhenteitä, esim. Möyhis, Viineri ja Iiris (joo, ei haittaa jos ette tajua :D) ja toki saimme myös päivän naurut tästä kuvasta:
a) Hajosin, koska se näytti niin paljon kaisalta
b) Hajosin x 1000 kun tajusin että tossa ei olekkaan mielipuolisen näköstä miestä vaan LEHMÄ.
c) En vieläkään nää siinä ensikatsomalta Lehmää, joten se nimettäköön Mielipuoli Mieheksi. 
d) Ihan selvästi tossa on punaset silmät, pinkki hattu jossa on jtn sarvia ja silleen. 
e) Oonko muka ainoo joka näkee siinä miehen eikä lehmää??!! :O

ps. Voisin harkita jonkun leffan katsomista huomenna tai tänää. Mitäs ihmettä, missä mun kaikki parhaat leffat on, kuka on pöllinyt esimerkiksi TITANICIN :o!? Tai oikeestaa tää päivä on jo varattu Pallosalamalle. Oho, vähän pelästin kun wikipediadin Sean Conneryä, vähän on se on jo vanha :O, mut joo, se näyttää silti ihan Bondilta.


ps. pitkäpostaus.com

2 kommenttia:

  1. tossa kuvassa on selvästi mies, eikä mikää lehmä!! mää katoin aluks ainakin ihan samalla tavalla ku sää, et sil on vaa joku pinkki hattu päässä ja noi sieraimet ois sen silmät... :DD

    VastaaPoista
  2. IHANAAA, en ole siis ainut!!♥ :DDD

    VastaaPoista