Neljän kuukauden päästä on jatkopaikka tiedossa

Mietin niskaasi ja hiuksiasi hentoja
Poskipäitäsi ja korviesi muotoa
Näen mielessäni hymysi ja äänes kuulen
Kieles kärjen tunnen kun se kohtaa kaaren huulen
Olet tässä, mutta kaukana niin sittenkin
Olet uneni ihanin

Olet uneni kaunein ja suloisin
Niin totta ja harhaa vain kuitenkin
Olet uneni kaunein, mutt' etäisin

Mietin sormiasi, käsiäsi vahvoja
Aistin katseesi, kun viivähtää se minussa
Joka hetki, jonka lähelläsi olla saankin
Minut pelastaa, vaikk' eroon vie se katkerankin
Olet läsnä, mutta et sydämessäin milloinkaan
Olet porttini unelmaan

Kiva juttu kiitos siitä aivoilleni että muistin tän laulun ja nythän se siis soi päässäni. Jippii. Harvinaisen ärsyttävää jos joku laulu jää soimaan päähän ja sitä ei meinaa saada mitenkään sieltä pois. Ja varsinkin, kun TÄMMÖSET laulut soi päässä -.- 

Luonnetta on vaikea selittää lyhyesti. Olen ärsyttävä, suorastaan rasittava. Tiedän sen. Anteeksi, mutta se vaan on mun luonteessa. En voi muuttaa sitä enkä kyllä tiedä haluankokaan. Olen vaikea. En osaa IKINÄ päättää yhtään mitään. Ja vaadin päättämistä muilta. Onko ees vähän epäloogista. On. Olen angstaavaa sorttia. Valitan myös usein, koska minulla on mielipiteitä. No, sitten jos joku kysyisi että kerro hyviä luonteenpuoliasi. Öö? Mitähän ne on. Kuulostaako ees tyhmältä jos sanon, että "Olen hauska" Toi on jotenkin niin käytettyä. Myönnän kyllä käyttäväni sitä useinkin, koska mielikuvitusta minulla ei ole juuri lainkaan. Minun mielestäni paras adjektiivi kuvaamaan minua on hannamainen. Koko luonne kiteytettynä yhteen sanaan. Esimerkiksi toisena päivänä voin olla erittäin vaikea, ja toisena taas erittäin päättäväinen. Hannamainen luonne onkin siis itseasiassa kaikkea muuta kun helppo selittää. Välillä ollaan niin musta-valkosta sakkia ettei rajoja. Joskus ollaan niin ilosia ettei rajoja. Joskus olla niin vaikeita ettei rajoja. Joskus ollaan niin ujoja ettei rajoja. Joskus ollaan niin uskaliaita ettei rajoja. Joskus huudan että saan ääneni kuuluviin, joskus olen puhumatta kun en halua että olemassaoloni huomataan. Joskus tuntuu, että pystyisin hyppäämään benji-hypyn juuri nyt ja sillähetkellä mutta toisaalta taas olen suuri jänishousu. Minussa on siis oikeastaan kaksi erilaista Hannaa. Voidaanko siis ajatella, että esimerkiksi opettajat tuntee sen hiljaisen-kiltin-mukavan-ujon-eikiroilevan-hyvänoppilaan ja ystäväni tuntee kovaäänisen-sekopään-kouluangstaajan-kiroilijan-suorasanaisen-valittavan-toivottavastihauskan-leipuri-dataaja ystävän? Ihan omistuista. Sitä ei aina itse huomaa. Minulle se valkeni kun Leskinen oli kertonut äidilleni, että olen hiljainen ujo hyväoppilas. Äidillä kuulemma oli melkein silmät tippunut päästä, eihän Hanna tuollainen ole :O

^ Olikohan tuossakaan taas mitään järkee. Näitä sanoja vaan tuli ja tuli, vaikkei mun ees pitäny selittää mitään tommosta.

Tähän väliin tämmönen pieni ihme joku en tie mikä kesäpäiväANGST :D, että olisi sitten ihan kiva, jos enskesänäki vois tollee makailla nurmikolla viellä 11 illalla, niinkuin viimekesänä. 

Tänään saatiin minätyöt takasin, Jes! Sain arvosanaks

Hienoa työtä!
Mahtavia piirroksia ja diagrammeja.
Asiantuntemus hyvällä tasolla.
Kuvat kruunasi työsi
OK+++++...

Jippii! Toivottavasti toi jotenkin motivois mua tähän minätyön loppuosaankin. Voisin harkita minätyön tekemistä hiihtolomalla. Voisin myös tehdä äikän päättötyötä ja sivistää itseäni lukemalla kirjoja. TAI, sitten voisin vain yksinkertaisesti; nauttia lomasta. Lomallahan ollaan sitä varten, että jaksetaan vielä ne loput 3kuukautta koulussa.