Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2015-02-27

Mä katon tulevaisuuteen, ihan sama mitä tänään teen, eilisen aurinko laskenut on länteen

Palautin eilen skopaa illan vasta hämärtyessä, joten pari kertaa olisin voinut miettiä tekeekö sillä kameralla tällä reissulla jotain vaiko ei. Onneksi mun Sonyssa on kuitenkin sen verran hyvä normikamera etukamera onkin sitten aivan paska, että sain sillä ikuistettua vähän noita kylämaisemiakin rantamaisemien sijaan.

Huomenna matka jatkuu, tai oikeastaan palautuu takaisin Ao Nangiin, jossa vielä muutama auringonottopäivä jäljellä. On varmaankin itsestäänselvyys, että pakkausta tässä vältellään. En saanut raahattua kamojani, tai siis ruhoani, sinne pesulaan, joten pyykit jäi nyt tulevaisuuden harteille. Oon viidessä päivässä onnistunu tyhjentään ton rinkan ihan totaallisesti, että tässä nyt vaan mietin, että miten jaksaisin sulloo kaikki kamat sinne takaisin :D Vaihe yksi saavutettu, oon laittanut pyyhkeet muovipussiin ja heittänyt tyhjän aurinkorasvapurkin roskiin. Yö aikaa vielä pakata. Musiikit kaakkoot ja hommiin.

ps. Välillä kyllä ärsyttää joidenkin suomalaisten tapa puhua. Oon ihan ilonen, että monilla ei oo hajuakaan mitä kieltä puhun, niin voin sitten salaisesti esimerkiksi juuri tätä suomea salakuunnella ja naureskella päänsisäisesti. Auta armias tänäänkin olin kestämistä rannalla, kun kahden ehkä noin omanikäiseni tyttöjen juttuja kuuntelin. Ne eivät olleet edes mitenkään noloja, mutta silti jotenkin äh öh. Käyttäydynkö minäkin noin, jos olisin jonkun kaverini kanssa O_O.

3 kommenttia:

  1. Näytti siltä,edellinen kommentti ei ollut lähtenyt eteenpäin. Toivon ,että tämä lähtee. Kauniita kuvia olet saanut ja tietenkin nähnyt jne.Tänään otettiin tikit pois, hyvin haavat ovat parantuneet eikä minulle ole tullut kasvoihin mitään mustelmia. tietenkin arvet vielä näkyvät mutta lasit melkein ne peittää.. Hyvää ja onnistunutta loman jatkoa sinulle. Odotan jo tapaamistamme. Halija ja hyvää yötä muruliini, toivottaa Mami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa no sehän on hyvä, vai vieläkö pimität sitä kaikilta naapureilta? Kiitoskiitos nautin parhaani mukaan :) ja haleja ja pusuja täältä sinnekin!

      Poista
  2. Vielä ainakin tämän päivän piilottaidun naapureilta.Jari ei vielä antanut minun tulla soppakerhoon., lupasi tuoda minulle tänne. Juuri toi siskonmakkarasoppa kattilan sekä pieniä korvapuustia. Nyt lähden syömään.Samat toivotukset sinulle.Mami

    VastaaPoista