Ja mami älä sekoa joka asiasta, on mulla nyt _jotain_ todellisuudentajua omasta tilastani kuitenkin yhä jäljellä.
Tänään on kuitenkin erittäin harvinaislaatuinen tilanne elämässäni. Kiitokset vaan äidille ja isälle tästä taudin tartuttamisesta, itse vetelivät sen läpi jonain easy-versiona, siinä missä itse kärsin tästä jotain extra hardcore -tasoa.
Kuvittelin, että yö parantaa ääntäni sen verran, että kahlaan sillä läpi työpäivän, kun muuten pientä köhää lukuunottamatta olen ihan kunnossa. No kyllä joo. Aamulla ääni oli entistä huonompi, joten soitin pomolle. Olisittepa kuulleet puhelun, kun siitä ei varsinaisesti tullut mitään. Pomo sai toistaa kaiken mitä sanoin, varmistaakseen, että oli varmasti kuullut oikein. Lopulta se vaan totesi, että jää Hanna kotiin kyllä tämä tästä...:D
Se, mikä tässä on niin harvinaislaatuista, on että minulla ei ole koskaan lähtenyt ääni näin. Kun sitä ei ole enää yhtään. Avaan suun ja koitan puhua, lopputuloksena tulee sellaista pihinää että ei hyvä tosikaan. Tänään on sitten oltu hiljaa. Ja se on oikeasti äärimmäisen vaikeaa. Olen kirjoittanut paperille kaiken, mitä haluan sanoa. Äiti höpöttää mulle kuin viimeistä päivää, enkä voi mihinkään vastata. Olen käskenyt lukea huulilta, mutta tulokset ovat olleet jokseenkin kyseenalaisia. Eikä äiti osaa tulkita näitä nykymaailman ilmeitä ja elekieltä. Tulee fiilis, että osaisimpa viittoa.
En haluaisi valittaa, mutta miksi juuri nyt? En minä tätä jouluaattonakaan haluaisi käydä läpi, mutta edes vaikka viikko sitten. Nyt olisi niin paljon kavereiden treffausta, että lähes pistää itkettämään, kun saan varmaan jokaisen skipata. Hienoa. Haluaisin valittaa äidille, että hoivaa lasta ja tuo jäätelöä ja mehua. Mutta ei, olen hiljaa. Jätin kaikki finrexiinitkin töihin, koska ajattelin ottavani ne sitten tänään kotiin :D
En saa tästä postauksesta nyt mitenkään positiviista, koska tämä päivä on ollut pelkkää vitutusta.
Ostettiin me torilta kuusi ja ovikranssi! Tuli hyvä fiilis edes hetkellisesti. Vaikka kyllä ne myyjät hieman katsoi kun äiti ja isä iloisena esittää mulle kysymyksiä ja meikäläinen tuijottaa tyhjyyteen ja on hiljaa :D Illalla söin lohisoppaa ja kanasalaattia, enkä maistanut kummastakaan mitään.
Sanon vaan, että arvostakaa ääntänne :D Varsinkin, jos sen menetettyänne tajuatte olevanne varsinaisia papupatoja puhumisen suhteen. Ja hiljaisuus on tuskallisen vaikeaa. Eikä nyt irtoa runoa :D Kiitos ja anteeksi. Ehkä tämä tästä. Pikkuhiljaa.
Jouluaattona haluaisin lauluja lurittaa,
joku nyt prkl ääneni takaisin pakottakaa.
Jäätelö kaipaa syvästi mieleni,
näkyy kyllä kilometrien päähän tämä surkeuteni.
Taidan mennä alas keittelemään mehua,
ja juomaan sitä tahdilla, jolla lehmät syö rehua.
Kebab aivoissani vaeltaa haamuna,
nousisi jo poskilleni pieni puna.
En jaksa näyttää enää kuolleelta lakanalta,
Olisipa käsissäni terveeksi taitomisen valta.
Mitä mitä? Ei irtoa runoa ja silti sellainen on? Oletko ihan höpsö ;) pistetään flunssan piikkiin. Parane pian<3
VastaaPoista