Hei, kuinka voin auttaa?

A niinkuin asiakaspalvelija. Tänään oli jostain syystä tosi hyvä päivä. Kuten aamulla kerroinkin, mä kerkesin tehdä jotenkin ihan hirveesti kaikkee ennen töitä. Yleensä en tee mitään.

No mutta joo. Jotkut tietää ja jotkut ei, että mä hoin itselleni ja muille 17 vuotta elämästäni, että mä en ole asiakaspalvelija. Mä en halua olla asiakaspalvelija, koska mä en ole sosiaalinen ihminen. Mulla ei oo ikinä ollu sellasta hinkua mikskään sairaanhoitajaks tms, missä pitäis olla paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Oikeestaan tosi moni mulle läheinen ihminen on myös ollu mulle tosi pitkään, etten voi hakee mihinkään sosiaaliselle alalle, koska se nyt vaan ei oo mun juttu.

Mä en oikeesti tiedä, minkälaisiin kyrpänaamamyyjiin asiakkaat törmää. Mun kauppakommunikoimiset rajoittuu lähinnä Pirkkalan Lidliin, joissa ainakin kaikki myyjät on mukavia. Mutta niin, en tosiaan tiedä millaisia myyjiä tässä maailmassa oikein on, kun mulle on tosi usein töissä sanottu, että sää oot se iloinen tyttö. Ja että mun kassalle on kiva tulla kun hymyilen. Vaikka en mä mielestäni oo mitenkään erikoisen iloinen. Kyllä mää nyt asiakkaalle hymyn väläytän jo ihan vaan siksi, koska miksei? Ja vakkarit kysyy aina, että mikäs mua taas naurattaa. Ei mun työ ole sitä hehkeintä kaikista, mutta mulla on työ. Enkä mä ihan oikeasti jaksa näyttää kyrpänaamalta töissä, kun siitä ei oo mitään hyötyä. Mitä hittoa ne asiakkaat siitä saa, jos mä näytän kyrpänaamalta sen takia, että selkään särkee kuin saatana. Tuskin ne sitä osaa edes parantaa.

No kuitenkin joo. Mä halusin vaan taas puhua tästä, kun tänään eräs puolivakkari sanoi mulle, että sun kassalle on niin kiva tulla, kun oot aina niin positiivinen ja se tarttuu asiakkaihin. Että kun kaikki ei aina oo. Mutta mää kuulemma oon. En oo ikinä ollu huonolla tuulella. Se oli outoa, koska tää asiakas on nainen. Jos miehet heittää jotain tällästä niin siinä on aina vähän se pilke silmäkulmassa -meininki. Mutta naiset ei sano turhaan. Sen oon huomannu. Kiitin sitten tätä tyyppiä, ni hän sanoi ettei mun pidä kiittää vaan hänen, koska se saa mun asenteesta kuulemma niin paljon ite. En tie. Hymyilin tunnin tän jälkeen entistä enemmän. Et en mä oo ihan kakka kai X).

Oikeesti, ei voi kuvailla paljonko tää piristi iltaani.
Ja ei hyvää päivää kuuntelin uusimman Bondin tunnusbiisin, Sam Smithin Writing's on the wall. Jumalauta nyt on hieno biisi.