Olen herkkä. Niin, niin olen.
Itken kun naurattaa. Heti kun nauran niin kyyneleet valuu poskella.
Itken kun puhun omia mielipiteitäni. Mielipiteet on mulle tärkeitä, ja puolustan tietty niitä henkeen ja vereen!
Itken kun tapahtuu kaikkee jännää ja onnellista. Nytkin mun posket on ihan märät kyynelistä!
Itken kun pilkon sipulia. Musta on niin surullista että se laitetaan raa'asti kahtia! :(
Oikeestaan tää ei aina oo kovin kivaa kun aina on silmät vetiset ja punaset ja sitten kaikki kysyy ihan että "Hanna, mitä sulle on tapahtunu O__o" Sitten yritän sopertaa, että mua naurattaaa. Tosi uskottavaa, eikö? :D Noh, tälle ei voi mitään.
Päivä oli ihan perseestä. Oikeesti. Se vaan paheni iltaakohti. Itkin (ne ei ollu mtn tekokyyneleitä, vaan ihan oikeita, valitettavasti) ja hakkasin seinää kun kaikki meni ihan paskasti. (Pahoittelen kiroilua) Onneksi rakas Iiris tuli meseen ja päiväni oli pelastettu. On oikeesti totta, että me näköjään pelastetaan nykyään toistemme päivät. En oo tajunnu sitä oikeestaan ennen, Nyt tajuan sen. Se on ihanaa<3 Rakastan sua Iiris :)
Tiedättekö, oikeestaan mun elämä alkaa selveneen mulle. Oikeestaan mulla on jo aavistus mun jatko-opinnoista. Tää on ihme. En tarvi mihinkään koulumme surkeaa Opoa, joka osaa oikeestaan varmaan vaan raidottaa hiuksia. ( En oo kyllä varma osaako se sitäkään :D) Mutta anyway. Jospa menisin vaan nukkumaan ja huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet. Sii Juu tumorrou :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti