Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2011-02-06

Yömyöhään töllöä tuijotettiin

Joskus saattaa käydä niin, että vaikka kuinka olisi iloinen netille ja ei haukkuisi sitä pitkään aikaan (20min) niin se ei silti toimi. Eilen vaihdoin normikoneelta läppärille, kirjoittaakseni tänne samalla kun tuijotan töllöä. No, kun pääsin läppärille, se päätti jumittaa oikein kunnolla. Ei se päästäny mihinkään. Tää kirjoitus juttu ei auennu eikä se pahemmin ladannu kuviakaan. -.- Meni hermo, joten sammutin koko roskan ja aloin kutoa. Eli siis nyt vuorossa eilisen postaus, tosin tänaamun tunnelmissa.


OOOH, kuuntelen suomipoppia, ihanaa, kohta tulee Surun pyyhit silmistäni pois♥ Se on ihana! Mutta noniin..


Olin varsinainen laiskamato, en jaksanut eilen liikkua ollenkaan. Istuin koneella ja säädin minätyötä. Huoh. :O en muista eilisestä enää mitään O_o. AIVAN, päivällä leivoin Runebergintorttuja. Oh, unohdin ottaa niistä kuvan. *lähtee ottamaan kuvaa* 


Ne oli kyllä syntisen hyviä, ei voi muutakaan sanoa. Ja kyllä, nyt sanoin itse noin. Itsekehua :D, ei voi mitään. Illalla oli sitten perus lauantaisauna. Että mä vaan rakastan liottaa jalkoja vedessä, mihin on liuotettu niitä jtn rakeita ja makailla siellä lauteilla ja kuunnella täysillä kännykästä musiikkia. Ihankun en olis jo koko päivää mässänny ruokaa niin saunan jälkeen haen jäätelön.
Rakastan noita jäätelöitä!! Ja se on ihan sama onko niissä kaloreita ja kuinka paljon. Jos joku on hyvää, niin sitä ei kyllä jätetä syömättä jonkun kaloreiden takia. Kyllä minä osaan siis terveellisemminkin syödä, nimittäin tonnikalasalaattia! Sekin on ihan järkyttävän hyvää! 
Joo, ihmisellä ei varmaan oo elämää kun se ottaa ruuista kuvia ja sitten kun niitä kuvia kattelee niin himo on taas yhtä suuri kun silloin kun noita ruokia söi. Mutta ei sekään olisi kyllä kivaa unohtaa kaikki mitä on syöny.
Niin, sitten kun kaikki nää oli tungettu mun 3litran suuruiseen mahalaukkuun niin menin ylös vääntään epätoivoisesti blogia joka ei onnistunut ja sitten siirryin katselemaan Gleetä. Ja sittenkun se loppu niin PAHUS VIEKÖÖÖN! olin unohtanut ihan kokonaan "My name is Bond, James Bond!" KUINKA SAATOIN!?!?! Noh, onneksi ei mennyt kun alusta puoli tuntia joteni han hyvin pääsin vielä mukaan. Jossain vaiheessa siirryin alas katteleen sitä äitin ja isän kanssa. On se vaan niin läppä juttu kun se aina jää sen naikkosensa kanssa nuoleen jonnekkin keskelle merta tai jotain :DDDD Sitten menin vihdoin nukkumaan. Ja joo, kyllä se uni maitto ihan mukavasti kun edellisen yön olin viettäny sohvalla, vahingossa :D

//Kun tässä oli näitä ongelmia muistikortin kanssa niin siis tuunasin yhden Ginatricotin farkkumekon alaosan hameeksi, tässä vielä photo
Toi vaaleen näkönen juttu on oikeesti sinapinkeltanen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti