Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2011-02-12

Neiti Punaposki vauhdissa



Joo, eikö tää kuva kerro teistäkin enemmän kun 1000 sanaa tossa otsikossa? :D


Aina kun suunnittelen löhöpäivää, niin päivä onkin sitten niin kaunis ettei rajoja, eikä silloin voi vastustaa pihalle menoa missään nimessä. Tosin tänään sitä sai lykätä kun tein suklaajuustokakun ilman juustoa. Siis sellaisen suklaakakun liivatteella. Kyllä te tiedätte ;), kuvan saatte illalla. I promise. Tänään aamulla oli ihan järkyttävä BHD, tuntu että naamassa olis ollu sentin kerros ja päässä 10 sentin kerros rasvaa. Se tunne oli ihan järkyttävä, joten menin pikasuihkuun pesemään pahimmat. Joo tiedän, illalla pääsen lämmitteleen saunaan :) Lähdin sitten pihalle hieman haukkaamaan happea. Joo, pitää myöntää, oli kylmä ja mun jalat ei oikein suostunu liikkuun kun oli niin kireet farkut ja sielä alla vielä legginsit lämmittämässä. 


Joo, koululiikunta on pahasta. Meillä oli eilen telinevoimistelua ja noh, näköjään löysin käsistäni lihaksia joita en oo käyttäny ikuisuuksiin koska nyt kädet on ihan järkyttävän kipeet :D, mut ei se mitään. Olin himo ilonen kun en ollutkaan unohtanu miten sellanen kieppi tehään rekillä! Se on himokivaa tehä oikeesti :)) Onhan se hyvä löytää aina uusia lihaksia. Juuri sopivasti kun tätä minätyötäkin tässä ollaan tekemässä ja lihaksista puhutaan. Nyt jopa ymmärrän lihasten toiminnan, kiitos ihanan minätyön. 


Jooops, pahiksella olin hieman kameran kanssa heilumassa. Kamerankäyttökoulu olis ihan hyvä vaihtoehto ehkä, koska kun yritin ottaa kuvia itestäni, niin yleensä se pää puuttu tai aurinko just oli päänkohdalla tai jotain muuta yhtä tyhmää :D Istuskelin myös Nekalan Koulun (öö mitä mä siellä teen, pääsin sieltä pois jo yli 2,5vuotta sitten O__o) seinustalla kun siinä oli tuulelta suojaisa paikka ja aurinko paisto, ah, se oli ihanaa. Siihen olisin voinu jäädä loppupäiväks. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti