Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!

Haku Piparminttumerestä

2011-02-02

Miksei voi olla suklaa-autoja? :O

Tiedän, että jotkut asiat on tarkoitettu erilaisiksi kun ne nyt ovat. Tiedän myös, että asiat voisivat olla erilailla. Kaikki voisi olla sillain, kuten useimmat haluavat. Kaiken ei tarvisi olla niin vaikeaa. Tiedän myös, etten voi muuttaa asioita, koska en halua avata suutani. Tiedän että olisi parempi avata suu, kuin olla hiljaa. Mutta en halua. Siitä koituisi vain harmia. Ja tiedän myös, että nyt kun äiti vihdoin sai selville, että harrastan tälläistä näinkin salaista toimintaa, kuin Blogia, että luettuaan tämän se alkaa udella että mistä tässä on kysymys. Ja sitä en jaksa kertoa. Kunhan kirjoitan kaikkea turhaa, jolla ei oikeasta ole mtn merkitystä. Kiitos. Tässä oli päivän syvälliset.


Ja sitten uusimpiin uutisiin. Koska on tärkeää saada jokapäivä päivittäinen ulkoiluannos, niin minäkin sitä sitten lähdin toteuttamaan, tietysti Kaisan kanssa. Sekoiltiin taas Viinikanpuistossa. Ei meillä joo oo muuta elämää. Tälläkertaa kierrettiin kyllä PYHÄJÄRVIKIN (oikeasti siis Pahis, eli Pahalampi) :D ja taas sekoiltiin Viinikanpuisto toiseen päähän. Oli siinä sitten nauramista kun Jäätelöauto ajeli ympäri puistoo ja sit toivottiin et se olis Suklaa-auto ja sitten se peruutteli siellä ja joo.
Tottakai me naurettiin ihan kippurassa siellä lumihangessa
Eihän kukaan vaan kyseenalaista sitä? :O

Joo, eli tällänen päivä tänään. Melkein myöhästyin muute koulustaki, kun kaheksalta olin silleen; "Joo, vielä 45min!" Sitten varttia vaille 9 olin silleen, voisin nousta. Ja kello oli 25 yli 9 nopeemmin kun ajattelinkaan. Onneks en silti myöhästyny, että pääsin todistaan
MAAILMAN SURKEINTA AUSKUA FOREVER lol. Sai siinä 9A hyvät naurut kun sillä tunnilla joutu istuun. Jopa Leskinenkin dissasi sitä. Haha. Noh, jotain hauskaa ees tähänkin päivään. Okei, kyl siinä pientä myötähäpeetäkin ehkä tunnettiin. Mut ei paljoo. Lol. Auskut on tyhmiä. No ei kaikki. Se Jukka-YH-ausku oli ihan himo, tykkäsin :)!

Ja voi ETTÄ, on taas hienoo kun kaupunki tai joku muu neropatti on keksinyt että JOO VIEDÄÄNPÄS LUNTA NYT KUORMA-AUTOILLA JONNEKKIN HEVONKUUSEEN KELLO 10. Tosi kivaa. Kauhee kolina kuuluu kun ne rundaa tosta talon ohitte. Jippiii.

Joo, loppuun vielä kuva isän salakuvaamisesta.
Innostunut dataaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti