Tunteet riippuvat kuin märät pyykit naruillaan

 Nimpparipäivä!

Unohdin jo töihin mentäessä, että mulla on tänään nimpparit, kunnes sitten työkaverit sitä mulle toivotti. Ainiin, kappas. Vuoron vaihtuessa mun ja Hannan keskusteli meni kutakuinkin "Moi ja hyvää nimpparia" "Moi ja kiitos samoin!". Mä sain äidiltä ja isältä tollasen söpön muumikannun, joka nyt ei varsinaisesti mikään nimpparilahja ollut, kun näin sen jo aikaa sitten meidän rapussa hahah. Tuo rahakaan varsinaisesti ollut mikään nimpparilahja, vaan palkka Siirin rippijuhliin leivotuista voileipäkakuista.

Töiden jälkeen olin ja olen yhä edelleen ihan järkyttävässä lahnakunnossa. Jalat on spagettia parhaimmillaan. Oli kuitenkin pakko, ihan pakko, käydä kaupungilla hamstraamassa myös minulle tollanen aikuisten värityskirja! Kun muutkin, niin tottakai sitten minäkin. Halusin myös kalenterin, koska pakko alkaa pitää jotain kirjaa näistä kaikista menoistani (heh). Mua ärsyttää yhä edelleen ne pystysuuntaiset kalenterit, ja noita, joissa päivät ois vaakatasossa, on oikeasti tosi vähän. Harmittavaa. Päädyin siis Muumiin! Se alkoi täydellisesti tästä viikosta, eikä kesäkuun alusta, kuten tosi moni muu. Se oli myös ihan mahtavan värinen, päivissä lukee myös nimipäivät ja kirjoitustilaa hyvin. Sivut selkeät ja sen saa vielä tolla kuminauhalla pysymään kiinni. Well spent 14 euroa.

Ja jos joku mua ei snäpissä seuraa (hanskiz, laatujuttuja joka päivä, lupaan), niin ostin uuden puhelimen. Hups. Mutta puhutaan siitä sitten myöhemmin lisää!

Huomenna muuten seiskaan, jihuu. Tänään oli 8-14, huomenna sitten 7-15. Molemmista päistä pitenee, wuhuu! No, aamut on kyllä yleensäkin tosi kivoja työpäiviä ja pääsempähän aamupalalle töihin, heheh.

 Musta vihdoinkin tuntuu, että mulla on aihe, oikeasti aihe, josta tulla postaamaan!!

Mulla ei ikinä oikeestaan oo ollut mitään vuodenaika -vihaa. Jotkut ihmiset osaa selkeästi sanoa, että joo talvesta en tykkää tai syksy on kamalaa harva kuitenkaan sanoo inhoavansa kesää tai kevättä. Kaikissa vuodenajoissa on mun mielestä jotain hyvää, ettei niistä voi valita tiettyä suosikkia tai inhokkia.

 En oo ikinä ajatellu pimeyttä, ennenkuin se on konkreettisesti vuodesta toiseen ilmestynyt, alkaen elokuun pimenevistä illoista. Eikä mua ole ikinä se haitannut, kyllähän sitä nyt on mielessään ja ääneenkin valitellut, että ei perkele joko taas täällä tulee jo kolmen jälkeen iltapäivällä hämärää. Tai vaihtoehtoisesti kun kahdeksaksi kouluun herätessä tuntuu siltä, ettei kellonajalla oikeasti ole mitään väliä, sillä yötähän täällä vietetään koko ajan. Tai kun luokkahuoneen ikkunasta heijastuu oma naama takaisin pitkälle aamupäivään.

Nyt on heinäkuu, valoa riittää vaikka lämpöä ei niinkään. Aurinkokin paistaa, joskus, pari minuuttia. Varmaan jotenkin kun miettii, että eihän tämä oikeasti eroa lokakuusta mitenkään muuten, kuin että puissa on lehdet ja valoa on enemmän. Muuten sataa kuin saavista kaatamalla ja kaulahuivi on pakkohankinta ulos mentäessä.

 Mulle on tulossa järkyttävä syysmasennus.

Koska jo nyt nään mielessäni ihan jatkuvasti kuvan Viinikanpuistosta, puiden lehdettömistä oksista, jotka heiluu syysmyrskyn voimasta. Tie on märkä ja on pilkkopimeetä ja kylmää. Muutenkin mun mielessä on sellanen jatkuva pimeys. Älkää ymmärtäkö väärin, edellämainittu ei ollut mikään vertauskuva ja merkki masennuksesta tai muusta. Sen sijaan, että miettisin jotain aurinkorantoja, kesäaamuja tai vastaavia, mietin Suomen pimeimpiä vuodenaikoja. Tää pimeys on vissiin nykyään joku mun pahimmista painajaisista, vaikka ennen en oo välittäny asiasta pätkääkään. Olis pitäny lähtee talveks pois Suomesta, näköjään.

Mä en ymmärrä, mistä oon saanut tän mielikuvan päähäni. Mä jotenkin pelkään, että kun heinäkuu vaihtuu elokuuksi (tiedän, ei mitään järkeä), joku painaa valokatkaisijaa ja täällä on jatkuva pimeys.

Täytyy vissiin tsempata itteensä, että ei se asia ihan noinkaan ole :D

 Kuvauskiitokset menee muuten Elinalle! Oltiin eilen puhelinostoksilla, josta jatkettiin Peltsulle kuvaileen. Oli kyllä hauskaa vähä eri maisemissa kun yleensä!