2015-07-19

Kuudesta työpäivästä selvitty! Meinasin jo kerran aikasemmin viikolla tulla postaamaan, mutta keksin mielestäni jotain niin paljon parempaa tekemistä (nukuin), että se sitten vähän jäi. Mä iloitsin tänään snapchatin puolella, että enää kahdeksan työpäivää jäljellä, mutta joo, enköhän mä sit tänään just ilmottanu pomolle, että minä päivinä mä en voi tehdä elokuussa vuoroja. Että tais nyt muuttua nää kahdeksan päivää loppuvuodeks. Vähintään.

Piti mennä tänään töiden jälkeen keskustaan, mutta sää oli huono ja kaikki oli vähän vinksallaan, esim jalkani olivat aivan spagettia ja muut päätti lähteä baariin, ni ajattelin sit, että parempi jäädä kotiin. Huomenna on aika kiire päivä, lähinnä vaan pirusti kaikkia sovittuja tapaamisia, eli sinänsä odotettavissa ei oo mitään kärsimyksiä.

Oon alkanu noudattaan jotain eteläeurooppalaista ruoka-aikasysteemiä. Jos oon iltavuorossa töissä, syön ehkä kahdeltatoista päivällä ja sitten kymmenen jälkeen illalla. Eikä mulla oo töissä edes nälkä, aika menee niin nopeesti iltavuoroissa, ettei siinä kerkee mitään ruokaa ajatella.

Äh ja taas oon keskellä työjuttuja. Voi vitsit.

Toinen puheenaihe jonka keksin, on menkat. Ei nyt hyvin Hanna taas mene :D Joten ehkä meen vaan nukkumaan ja toivon, että huomenna on parempi päivä, esimerkiksi näiden puheenaiheiden suhteen. Ja sään ja kaiken suhteen.

Oon esimerkiks lupautunut menee puolentoista viikon päästä partioleirille, mikä nyt on aivan kamalaa :D, kun partion oon lopettanu jo vuosia sitten. Tuun varmaan kuoleen koko hommaan, koska oon kaikenkukkuraks menossa kokkihommiin. Voi huhhuh. Saan, tai siis "saan" asua teltassa ja sit jos onkin joku aivan maailmanlopun sadesää koko sen ajan ni juhuu. Kännykkääkään siellä varmaan saa missään ladattua, että metsänpeikkojen armoilla ollaan koko aika. Toisaalta ihan kiva päästä makuupussiin ja metsään silleen tietyllä tapaa -ei väkipakolla raahattuna- Saan tyyliin kaiken muun ajan haistella puita ja katella kun hyttyset syö mut elävältä, eikä tarvi osallistua esim mihinkään järkyttävään yhteistoimintaan. Erakoituminen jee!

4 kommenttia:

  1. Vähä kuulostaa hauskalta toi eräjormailu! Pidähän hyttysille jöötä siellä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D hahaha joo! Kauhulla kyllä odotan, eräjormailusta on taas hetki...

      Poista
  2. Hienoa, että teet itsenäisiä valintoja kuten jäit kotiin nukkumaan etkä lähtenyt porukan mukana baariin väsyneenä.Hyvää työviikkoaja-yötä. Mami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä niitä toisia tekemiäni itsenäisiä valintojani kyllä kritisoidaan ihan olan takaa. Kiva, että edes tässä tapauksessa kehutaan.

      Poista