Tällä matkallakaan ei kaikki mene aina niinkuin suunnittelee. Niistä jutuista ehkä tulee vain harvemmin kirjoitettua, kun ne ei sitten lopulta tunnu yhtään niin oleellisilta kuin aluksi. Pari hauskaa juttua kyllä Thaimaassa ollessani tapahtui, jotka ajattelin teille kertoa.
Menin Krabin lentokentältä Ao Nangiin lentokenttäbussilla, jotka kustansi jotain kolme euroa. Vähän jälkeen puolimatkan kuski pysähtyi keskelle pusikkoa, siis siinä ei ollut mitään hotellia eikä kukaan myöskään jäänyt pois. Kuski lähti johonkin, kaikki hieman ihmeissään, että mitäs nyt. Toisaalta hyvin thaimaalaista vain lähteä hetkeksi johonkin. Ehkä noin viittä minuuttia myöhemmin hän tulee takaisin meikäläisen rinkka sylissään. Rinkka, jonka olin lentokentällä nostanut bussin kyytiin, oli jossain vaiheessa päätynyt bussista pois, eikä minulla ollut asiasta harmaintakaan aavitusta. Nauratti kyllä siinä tilanteessa, kun kuski astuu bussiin, katsoo minua kysyvästi ja nyökkään vaan, että joo minun se on :D En tiedä mihin se oli jäänyt ja miten se löysi tiensä takaisin bussiin, mutta hyvä että löysi.
Lähtiessäni Krabilta, Krabin lentokenttä on muuten yhtä paha ellei paljon pahempikin kuin joku Hanian kenttä Kreetalla. Voi luoja sitä meininkiä... :D, miten sinne tungetaan joku Finnairin a330 koneellinen matkustajia odottamaan koneeseen pääsyä... Niin, lähtiessäni Krabilta oli toiset "kauhunhetket", kun lähtevissä lennoissa luki 15:30 lento Bangkokiin ja seuraava sitten 15:40 Kuala Lumpuriin. Meikäläisen lennon piti lähteä 15:30 Singaporeen. Hetken odoteltuani päätin tutkia taulua hieman tarkemmin ja kävi ilmi, että tämä 15:30 lähtevän Bangkokin lennon numero oli tismalleen sama kuin lentoni Singaporeen :D Tarkistin varmaan sata kertaa, että onhan lentolippuni oikeasti neljännelle päivälle. Onneksi lopulta ongelma oli taulussa, eikä minun lentolipussani...
Thaimaassa ollessani ja aina jonkun kysyessä seuraavaa määränpäätäni, reaktio oli kutakuinkin joko "Onko Singapore hieno, en ole koskaan ollut siellä" tai vaihtoehtoisesti "Hyi, Singapore on kallis!!" Jälkimmäistä kuuli enemmän paikallisten ravintoloitsijoiden suusta.
Onhan se nyt päivänselvää, että vaikka Thaimaahan verrattuna täällä on kallista. Ja oikeasti olen jo monta kertaa laskeskellessani valuuttakursseja todennut, että täällä on kallista. Tänne ei kyllä kannata siis ihan vain shoppailulomalle tulla, halvempiakin aasian maita löytyy.
Mutta toisaalta haluan korostaa, että kyllä täällä on varsinkin Suomeen verrattuna, jotkut asiat halpoja, jos niitä vain osaa etsiä. Jonkun H&M tuotteet yleensä kalliimpia, samoin forever21 kuin Suomessa (okei niitä farkkuja lukuunottamatta), mutta kiinakrääsää ja just vaikka niitä Mujin kyniä saa tottakai halvemmalla. Kikkailu on kaiken a ja o.
Ihan tässä hotellini lähellä on Arab street ja Sultan Moskeija, muistaakseni äiti koitti minua ja isää tänne raahata ensimmäisellä kerralla, mutta jostain syystä ei kyllä ikinä tänne asti päästy. Jälkikäteen mietittynä hyvin typerää, tämä on kivenheiton päässä Bugisista... Ihan mainoskuvien kaltaisia kuvia tästä palmuilla höystetystä kävelykadusta en saanut, sillä itse moskeija näytti kutakuinkin joka ilmansuunnasta tältä:
Reissu tälle suunnalle ei kuitenkaan aivan turha ollut, sillä lähistöllä oli näitä perus turistikrääsäkauppoja, joista tein pari hyvää hankintaa! Ensinnäkin pieniä tuliaisia, mutta tuliaisia tärkeämpiä oli eräs toinen hankinta.
Mähän tosiaan jo Koh Lantalla täysin vahingossa ilman mitään aikeita vahingoittaa mun yöhammasmuottia (mikä ihme mahtaa olla ton suomenkielinen nimitys :D), tiputin sen kotelon suht matalalta lattialle. Tuurillani se osui tietenkin lattiaan niin, että se kiinnityssysteemi hajosi. Se ei siis pysynyt enää kiinni mitenkään ja oli siten melko hyödytön kapistus, varsinkin kun ei ole mitään ilmastointiteippiä (ihme kyllä) mukana. Koko ajan sai olla varuillaan sen muotin kanssa, joka onneksi on vähän kestävämpää tekoa kuin se tekokitalaki, heh, joku pamauttaa oikein reppuun ja se oli sitten siinä. Esimerkiksi.
Nyt on yöhampailla turvallinen uusi säilytyspaikka. Oikeasti tuo lienee kolikkokukkaro, mutta ajaa täysin tämän asian! Tarpeeksi kova, jottei meni kasaan ja suuri sopivan kokoinen. Täydellistä. Nyt kelpaa taas hampaidenkin matkustaa!
Huomenna viimeinen päivä täällä ja sitten taas liikutaan! Huomisiin suunnitelmiin kuuluu kaikkea muuta kuin shoppailua, koska sain (ihme ja kumma!!) kaiken mahtumaan rinkkaan. Hyvä Hanna! Ehkä menen Sentosalle tai jotakin vastaavaa, sen näkee sitten huomenna.
Nyt lähden ihmettelemään kaupungin yövalaistusta ja syömään. Varmaan voisi olla hieno nähdä Gardens by the bay iltavalaistuksessa, noh lähden metrolla seikkailemaan, täytyy saada arvoa kulutettua loppuun :D Aika menee aina kamalan nopeasti bloggaamisen parissa.
Seeyou!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti